Suomalaisten Herra-onni koetuksella? Vaiko vaaleja pukkaa?

Liikanen, Rehn ja Katainen?

Stubb, Urpiainen ja Kiviniemi?

Soini, Sipilä ja Rinne?

Joskus on mukava herätä aamulla varhain keräämään matoja. Niinpä tänään.

Hesarissa Erkki Liikanen - ei se evakko - kerää aplodeja sille, että 6 - 7 vuoden kuppaamisen jälkeen EKP on tehnyt päätöksen setelirahoituksesta, eli päätöksen ostaa 1.000 miljardin valtioiden velkakirjoja . Oma rooli ja oma valmistautuminen ovat jälleen kirkkaana esillä. Yllättäen juuri Erkin mielipiteet ovat valikoituneet tehdyiksi päätöksiksi?

Hänen ollessa puoluettaan edustavana valtionvarainministerinä 1987 – 1990 – aivan, juuri siinä kahvinjuoja Harri Holkerin hallituksessa – luotiin pohja vakaan markan politiikkaan johtavalle lamalle. Siihen, josta jotkut puhuvat kulutusjuhlan katkaisijana. Siis siihen, joka ilman globaalistuneiden maailmanmarkkinoiden kasvua ja EU-jäsenyyttä oli tuhota taloutemme jo 1990-luvulla. Kannattaa pitää mielessä, että tämä Erkki on savolainen; ei karjalainen ollenkaan. Onnekseen pääsi pakoon Eurooppaan. Ja hän on täällä tänään.... taas.

Eilisen Hesarin Kulmapöydässä Olli Rehn – ei ole sukua Elisabethille, jolla sentään oli munat – selitteli syitä, miksi ei halua istua niinikään kansanedustajaehdokkaana olevan vaimonsa vieressä. (Joko kansanedustajuudesta on virallisesti rälssi muodostunut?) Onneksi selvitti samalla, että hänen tapauksessaan ehdokkaaksi asettuminen ei ole vaalishoppailua ollenkaan ja tiedämmehän kaikki, ettei Juha Sipilä ole hänelle ulkoministerin paikkaa luvannut. Vaalityöksi riittää nyt varmaan se, kun entinen talouskomissaari Rehn nöyrästi myöntää: "Eurokriisin hoidossa on tehty virheitä"? Passiivissa. Aktiivisuus onkin rajoittunut Alpo Rusin puolustamiseen.

Jyrki Kataisen kontribuutio Suomen taloudelle on suurin piirtein samaa mittaluokkaa kuin Erkin. Kuitenkin sillä erolla, että Erkki pääsi pois piiloon ennen kuin kukaan oikein huomasi mihin hänen vvm-pestinsä johti. Sauli Niinistön luomalla kansanedustajavaaliharavalla Jyrki sai fantsutella loppuun asti, sotkea SoTen, jäädyttää kunnat, kaksinkertaistaa julkisen sektorin lainasalkun. Jäljelle jäi vain rauniot. Kenen annamme seuraavan kerran tuhota taloutemme?

Pätkäpääministerien osa ei varmaan ole nannaa, mutta itsepä ovat roolinsa valinneet. Tietoisesti jätetään pääministerivalinta oman puolueen aktiiveille, ettei vahingossa syntyisi vääränlaista tulosta. Se että siinä tuhlataan kansalaisten ja kansakunnan tärkeintä resurssia – aikaa – tyhjänpäiväiseen toimettomuuteen, ei puoluevaltaista politbyrokratiaamme vakuuta. Ja hehän ovat jo päätösvallan monopolisoineet. Tyhjät mantrat – ”no eihän mikään kuitenkaan muutu” – kelpaavat edelleen sekä medialle että vaalikarjalle. Sitä jää oikein ihmettelemään, mihin vaaleja tässä maassa yleensäkään tarvitaan? Annetaan jatkossa oikean porukan päättää.

Tumppi voi kuitenkin olla huoletta, eiköhän puolue pojalleen paikan löydä? Löytyihän se OECDstä Marille ja EITstä Urpiaisellekin, vaikka ei Täti Tiukkaakin Tiukemmalle sitten kelvannutkaan. Ehkä tekee Vapaavuorelle hyvää päästä seuraamaan Saulin jälkiä? Oppisi kamreeriksi?

Ja mitä meille taviksille sitten jää jäljelle? Sitran loihtima kasvuohjelma? Vai taas uusi kierros vastuutonta valtapolitiikkaa? Tai ehkäpä Kreikka tällä kertaa yllättää ja meidät pelastaa? Omin avuin se ei kyllä enää onnistu.

PS. klo 11.30

Taviksille tuskin jää mitään, sillä toimiakseen tuo EKPn setelinkylvö edellyttäisi, että valtiot käyttävät näin syntyneet varat viisaasti; työpaikkoja synnyttäviin tuottaviin investointeihin. Siitä ei tuolla porukalla ole pelkoa.