perjantai 12. joulukuuta 2014

Pakko oikaista romahduksen kautta

Pitäisi esittää vaihtoehtoja, jos haluaa olla vaihtoehto. Tähän Tymyrin, persujen toimia arvioivaa artikkelia kommentoidessani antauduin ajatusten ja kirjoittamisen vietäväksi.  

Vaihtoehdottomuus, varovaisuus ja passiivisuus ovat kieltämättä vaarallisin tautimme. Nyt tosin alkaa ilmassa olla merkkejä siitä, että siihen eivät äänestäjät enää suostu. Kun puolueet joutuvat toiminnassaan aina lähtemään siitä, että he pelaavat nollasummaa äänistä, se on tienä osoittautunut kestämättömäksi, tuloksettomaksi, jopa tuhoiseksi. Virheitä voi välttää ainoastaan, jos ei tee päätöksiä ja/tai pane niitä toimeen. Vähintäään viimeiset seitsemisen vuotta  osoittavat selvästi, että poliittinen järjestelmämme ei enää toimi.

Eikä se voi toimia. Sen erinomaisesti todistavat kahden liikkeen kehittyminen puolueiksi. Viherpeipot ensin, sitten persut. Kummankin eväät syötiin viimeistään siinä vaiheessa, kun liikkeista tuli puolueita. Se oli kummassakin puolueessa se hetki, jolloin kiinnostus siirtyi kansalaisten asioiden hoitamisesta puolueen vaikutusvallan kasvattamiseen. Puolueista kasvoi itseisarvo liian monille. 

Ns. vanhoilla puolueilla kehitys on ollut aivan samankaltainen, mutta tapahtunut viimeistään 1960-luvulla. Suomalaisen, nykysäännöille ja toimintatavoille rakentuva edustuksellinen demokratia on ohittanut parasta ennen päivänsä. Samoin on järjestelmämme sisältä turha enää korjausta edes toivoa; liian moni on vaarassa menettää liian paljon.

Hyviä rohtoja tai niiden osia on tarjonnut moni arvostettuja itseään asiantuntijana pitävä päivystävä dosentti. 

http://www.talouselama.fi/uutiset/juhana+vartiainen+osaisi+puolessa+tunnissa+sanoa+mita+suomen+talouden+pelastamiseksi+pitaisi+tehda/a2282627

Heitä, sen paremmin kuin selvityksiä emme todellakkaan tarvitse lisää. Eiköhän kaikki olennainen jo aivan riittävästi ole esille tullut, vaikkapa noissa linkin esittämissä lähteissä? Mutta siitä huolimatta mitään ei maassa tapahdu, mikään liiku. Eikä syynä voi olla yksin lähestyvät vaalit, sillä aivan ilmeisesti nekään eivät tilannettamme korjaa. 

"Huonosti toimiva demokratia on syy ja seuraus huonosti toimiviin markkinoihin." Olen jo jonkin aikaa sitten menettänyt uskon Suomen demokratian ja erityisesti sen poliittisen ja etujärjestökentän kykyyn uudistua. Valitettavasti Matti Alahuhdan näkemys meidän tavastamme kehittyä ja kehittää yhteiskuntaa taitaa sittenkin olla ainoa mahdollinen; "asiat pitää lopulta oikaista romahduksen kautta." 

Mutta, kun Eurooppa on pahimmassa taloudellisessa kriisissään sitten 2. maailmansodan, ja pahimmassa poliittisessa kriisissä sitten Kylmän Sodan, emme varmaan olisi haastavampaa ajankohtaa omalla kriisille voineet valita, vaikka olisimme yrittäneet. Ja aika-ajoin on kyllä käynyt mielessä, että hallituksemme ovat tätä todella yrittäneet, kuten tämän blogin artikkeleista viimeiseltä  7 vuodelta käy ilmi. Näin varsinkin nyt, jos Vladimir Stalinovytsh Putlerin todellinen strategia, tavoitteet ja niiden saavuttamisen keskeisimmät tukijoukot osoittautuvat nyt esitetyn, täysin mahdollisen kuvan mukaiseksi

Mitä taas niihin vaihtoehtoihin tulee, joita pitäisi esittää, olen niitä usein listannut. Kun asiat ovat nyt pitkittyneet on luoettolen kärkeen jo pantava euro-ero ja itsenäinen valuutta, ellei EKP ala toteuttamaan tolkullista rahapolitiikkaa, eli elvyttämään EMUn ongelmamaita, tulevia ongelmamaita ja vähintään EMU-alueen markkinoita. Varmemmaksi vakuudeksi tässä niistä yksi:

Seuraavan hallituksen ohjelmaa

Demokratiassa johtajuus on muuta, ja sen täytyykin olla muuta kuin uskoa ainoan oikean Messiaan totuuksiin. Näitä tuntuvat yhdessä kannattavan ja opetuslapsien jopa vaativan Putlerin ilmeiset sielunveljet ja -sisar, kuten heidän esikuvansa aikoinaan 1930-luvulla. Onko meidän todella taas pakko oikaista Euroopan tie romahduksen kautta?

49 kommenttia:

fun kirjoitti...

Seitsemän vuotta on sukellettu. Se on liian pitkä aika muille kuin kaloille ja politiikoille.

Taloussota syttyi pahaan aikaan. Suomikin yllätettiin housut kintussa juuri pajatsonsa tyhjentäneenä.

Syyllisiä tähän lamaan taitaa olla turha hakea, mutta kun pelastustakaan ei ole näkyvissä niin puhutaan sittenkin syyllisistä.

Paavo Väyrynen oli ainut poliittinen vaikuttaja, joka ymmärsi millaiseen uhkayritykseen Suomi sukelsi tehessään EU-hypyn seitsemällä kierteellä. Nyt on menossa se seitsemäs ja kohta olemme upoksissa. Kauan eläköön Paavo muistuttamassa meille ajatuskykyisille millaisia kusipäitä olette.

EU:ssa olisimme selvinneet joten kuten, ellemme olisi erehtyneet liittymään EMU:iin.
Olisimme selvinneet vielä eurollakin jos EK olisi lyönyt palkkahanat kiinni ja SAK olisi ehdottanut lievää palkka-alea. Asiat olisivat nyt paremmin, jos sossut, vassut ja vihreät olisivat ymmärtäneet lopettaa toimintansa.

Veljet vasemmalla ovat tälle kansalle hirttoköyden punoneet. Kohtuuttomat vaalilupaukset ovat realisoituneet teoiksi ja pehmeäksi havaittu oikeisto (EK) ei ole iljennyt vastustaa. Ovat vaan pelastaneet yrityksiä toisensa jälkeen muille maille vierahille.

Tämä kansa saa juuri sitä, mitä on pyytänytkin. Se on aina kärsinyt surkeista johtajistaan ja niitä synnyttää edustuksellinen demokratia.

Elämme Joulun aikaa. Jeesus on kaheleitten keskiössä Josefin sijaan.
Demokratiasta haaveilemme, vaikka edistyksellinen diktatuuri olisi meille junteille se oikea hallitusmuoto.

Köysi on valmiiksi punottu ja silmukka sitaistu. Siihen vaan kuivumaan Putlerin riemuksi. Veljet venäjällä pystyvät kärsimään kurjuutta,- me emme juurikaan.

Hakki kirjoitti...

Fun(deeraaja)

Valitettavasti olet pitkälti oikeassa, varsinkin arvioidessasi kykyämme sukeltaa. :-) No olkoon, kaikessa muussakin. Kun johtotähtenä on pidetty yhden voimassa olevan totuuden kritiikitöntä positiivisuutta, saamme mitä olemme pitkällä siimalla pyytäneet.

Meidän pelastuksemme - if any - pohjautuu ehkä sittenkin siihen, että emme pysty kurjuutta kärsimään?

Anonyymi kirjoitti...

Hakki,

Romahduksen kautta tullaan menemään. Me maantieteilijät käytämme mielellämme yhteiskunnallisia asioita kuvatessamme ns. ekologisen sukkession mallia, jolla määritteellä luonnontieteissä tarkoitetaan esim. metsän kehittymistä kypsäksi ja lopulta tuhoutumista jonkun luonnonilmiön, kuten metsäpalon kautta. Demokratia on nyt tuhoamassa pitkään kehittämämme yhteiskuntajärjestelmää, eikä tähän demokratian krapulaan nyt auta "dog's" hair: tätä olotilaa ei korvata demokratian menetelmillä. Koko demokratian järjestelmässä on valuvika kun tyhminkin pääsee vaikuttamaan. Ja tämä korostuu etenkin suomalaisessa yhteiskuntajärjestelmässä, jossa matalan äo:n kansa pää märäkänä käy äänestämässä niitä samoja puolueita, jotka tämä sopan ovat aikaansaaneet. Sukelletaan siis syvälle ja ehkä sen jälkeen kun "veri on valunut kaduilla", fasismin kautta aletaan taas tämä sukkessiivinen kierros alusta.

Elämme todella mielenkiintoisia aikoja ja näihin tapahtumiin tulee tavalla tai toisella sekoittumaan se kehitys, jota itärajamme takana on parhaillaan tapahtumassa.

tutkija Pohjanmaalta

Hakki kirjoitti...

PohjanPoika

Enpä jaksa uskoa, että demokratia olisi tuhoutumassa. En nyt, enkä varsinkaan tulevaisuudessa, parempaa kun ei ole näkynyt. Saattaa kyllä käydä niin, että syntyy välivaihe - esimerkiksi kaikken toivoma valistunut yksinvaltius, tai vaikkapa kaikkien kammoama anarkia - mutta se, että kaikki ne joihin yhteiskunnan toimivuus kohdistuu, saavat olla mukana päättämässä.

Sen sijaan sen rakenne on rapautunut, koska olemme antaneet sen rapautua. Puolueet ovat ottaneet itselleen "vastuunkantajan" roolin. Mutta kompromissien ja puolueen valtaedun etsiminen ei olennaisin demokratiaan ominaisuus. Demokratian lähtökohta on kansalaisten palveleminen, ei oman "ideologian" vallan varjeleminen kilpailevien puolueiden haasteilta.

"Fasismin kautta aletaan taas tämä sukkessiivinen kierros alusta." Siltähän tuo pahasti nyt näyttää.

fun kirjoitti...

"Enpä jaksa uskoa, että demokratia olisi tuhoutumassa"? Jaaha, kun sitä ei ole koskaan ollutkaan. Edustuksellisen demokratiankin hakki on haukkunut maanrakoon ja aiheesta.
Meidän hallitusmuotomme on demogarkia. Se olisi muuten puhdas oligarkia, mutta kun kansa on saanut valita puolueitten valitsemista mieleisensä.
Laissa kielletään väärät todistukset, mutta ei demokratia (kansanvalta) sanan käyttöä kuvaamaan Suomen hallitusmuotoa.

Demokratia on sanana aivan hanurista. Sen palkeita voi venytellä ja rutistella jokainen oman ambitionsa mukaan. Hyvänä sitä pitävät ne, jotka eivät ymmärrä sanan varsinaista merkitystä.

Hakki kirjoitti...

Fun(deeraaja)

Meidän versiomme edustuksellisesta demokratiasta, jonka oikea nimi ei suinkaan ole demogarkia vaan politbyrokratia. :-) Sen olen kyllä havainnut olevan ja haukkunut hyvin verrattavaksi järjestäytyneeseen rikollisuuteen. Jokainen puolue on omanlaisensa mopojengi.

Demokratia merkitsee varmasti jokaiselle vähän eri asiaa, kansan tasavalta on menneinä vuosikymmeninä kerännyt käsitteenä itselleen turhaa punaväriä joten minulle kyllä sopii kansanvallan käyttäminen kuvaamaan käsitettä, josta tavikset useimmiten puhuvat demokratiana.

Satunnainen raportoija kirjoitti...

Mä alkanut ajatella tätä Venäjän uhkaa siltä kantilta, että Suomella on nyt viimeinen mahdollisuus pelastautua länsimaiden romahduksesta. Venäläiset ei ole vielä ihan yhtä hulluja kun niillä ei ole ollut siihen varaa.

Julistetaan sota ja antaudutaan ehdoitta ennen kuin venäläiset ehtivät hyökätä ja homma on sillä selvä.

Uuden kielen opiskeleminenkaan ei ole mahdoton urakat kun sitä on jo hajoiteltu pakkoruotsilla. Keskushallinnon siirtymistä Brysselistä Kremliin tuskin edes huomaa.

Hakki kirjoitti...

Satumainen

Minun puolestani kyllä sopii, että julistamme sodan Ruotsille ja antaudumme. Minun suureen sydämeeni sopii sekin, että julistamme sodan Kiinalle. Mutta antautuminen Venjälle ei nykytilanteessa ole vaihtoehto.

Anonyymi kirjoitti...

Hakki,

+++ Minun puolestani kyllä sopii, että julistamme sodan Ruotsille ja antaudumme. +++

Tuosta ei ole mitään apua kun Ruotisin armeija on käytännössä ajettu alas ja ne harvat miehet jotka vielä ovat palveluksessa, ovat nekin ruotsalaistuntumassa toisissaan kiinni :-)

Sensijaan parempi vaihtoehto on, että julistetaan sota Norjalle jolloin Naton artikla vitonen totetuu ja Nato miehittää Suomen.

Anonyymi kirjoitti...

Hakki, unohdin edellisestä allekirjoituksen

tutkija Pohjanmaalta

fun kirjoitti...

Onhan se selvää, että romahduksen kautta. mutta mitä se romahdus käytännössä voisi olla?
Tavista kiinnostaa missä olemme ja etenkin mihin olemme menossa?

Pitäisi osata varautua tulevan varalle, mutta miten? Yleinen ymmärrys loppuu yleensä siihen punaiseen tupaan ja perunemaahan. No sehän ei ole kuin se vihoviimeinen vaihtoehto. Pitäisikö nyt ostaa pää märkänä kultaa, dollereita, teollisuusosakkeita, metsää vai peltoa? Vai pitäiskö myydä kaikki ja istuskella eurosäkin päällä maailmanloppua odottamassa?

Kertokaa nyt mielipiteenne siitä mitä se romahdus tulee olemaan?
Voitte kertoa myös miten aiotte valmistautua romahdukseen?

Hakki kirjoitti...

PohjanPoika


Muistat varmaan, että 9/11 ohella, yhteenkään NATOmaahan ei ole hyökätty? Et kai aikuisen oikeasti usko, että meidän kakarahallitus julistaisi seuraavan? Ei, tapahtui mitä tahansa ml. kansan aseistautunut kapina. Ennemmin ne kutsuvat apuun tuo rauha ja kehityksen IsäAurinkoisen rajalle itäpuolelta.

Hakki kirjoitti...

Fun(deeraaja)

Muistat Ahdin lentävän lauseen. Nyt ei enää pelaa ennustaminen, ei ennakointi eikä rationaalinen varautuminen. Jokainen on omillaan, eikä neuvoihin pidä enää luottaa.

Satunnainen raportoija kirjoitti...

Mä olen miettinyt tätä Persujen tapausta viime aikoina ajan kanssa, koska kuitenkin on vahva puheenjohtaja.

Soini ei ole mikään keulakuva, joka palvelee puoluetta ja saa palkkioksi vapaapäivän kerran kuussa siitä hyvästä, että kantaa vastuun puolueen puolesta. Se päinvastoin sanelee puolueen linjan ja haukkuu omiaan suhaavat ääliöt pystyyn ihan niin kuin vanhaan hyvään aikaan.

Tämä on varmaan syynä siihenkin, ettei puolue ole lähtenyt tavoittelemaan uutta jytkyä lupaamalla kaikille kaikkea vaan jatkaa oman linjansa mukaan, kelpasi se uusille äänestäjille tai ei.

Tämmöinen logiikka on tuntematon muille puolueille, jotka ovat vajonneet yleisön mielistelyn suohon jo aikoja sitten. Puoluekoneisto säntäilee sinne tänne kuin päätön kana ja puheenjohtaja vaihdetaan kun kannatus ei enää tyydytä.

Logiikka on semmoinen, että puoluekoneistä yrittää keksiä mitä kansalle pitää luvata, jotta saisi paljon ääniä, ja puheenjohtajaksi yritetään etsiä joku joka näyttää siltä, että osaisi tehdä ihmeitä. Vastuunkantovaiheessa puoluekoneisto menee komeroon piiloon ja jättää puheenjohtajan selittelemään kansalle, miksei lupauksia saavutettu.

Näin politrukilla on suojatyöpaikka kuolevassa puolueessa. Se ei ole vastuussa kehityksessä, mutta yhä kasvava osa kansasta näkee kikkailun läpi ja alkaa pitää enemmän Perussuomalaisien tyylistä, jossa puheenjohtaja päättää itse mitä hänen vastuullaan luvataan kansalle ja pitää omiaan suhaavat ääliöt järjestyksessä.

Politiikka vetää puoleensa narsisteja, ja jos puolueessa ei ole vahvaa johtajaa, ne voivat oireilla vapaasti. Niistä tulee hirvittävän tärkeitä eikä niillä enää ole alkeellisintakaan käsitystä yhtään mistään.

Soinin alaisuudessa nämä tyypit joutuvat oppimaan miten eduskunnassa istutaan hiljaa ja äänestetään niin kuin sanotaan, ja vaikka Soini roomalaiskatolisena pitää suomalaisittain vähän erikoista puoluekuria, toiminta ei vajoa samalle tasolle kuin muissa puolueissa.

Persujen tyylissä on niin valtava ero muihin puolueisiin nähden, ettei pellossa elävä politrukki pysty analysoimaan tilannetta.

Siksi on olevinaan katastrofi, ettei Soini halua kasvattaa puolueestaan suurinta ja komeinta keinolla millä hyvänsä, vaikka samaan SDP on siirtymässä pienien puolueiden osastolle nimen omaan siksi, ettei se oli pariin kymmeneen vuoteen mitään muuta yrittänytkään.

Hakki kirjoitti...

Satumainen

Ei sillä mikä Timo Soini on persujen puheenjohtajana ole tässä tilanteessa väliä ollenkaan. Sen ovat ilmeisesti ns. liikkuvat äänestäjätkin havainneet, ainakin galluppien perusteella. Samalla nuo gallupit kertovat yleisestä tyytymättömyydestä kokiksiin ja paluusta vanhaan ja "turvalliseen". Sääli vaan, että siltäkään suunnalta ei turvallisuutta löydy.

fun kirjoitti...

Politiikka on narsistien käsissä,-valitettavasti.

Satunnainen poikkeaa otsikosta,-niin teen minäkin.

Seuraan suurella mielenkiinnolla suomalaista politiikkaa ja erityisesti sen demokraattisinta siipeä, jota edustavat ns. demokratian ritarit,-liikkuvat äänestäjät.

PerusSuomalaiset ovat paistatelleet liikkuvien äänestäjien suosiossa, mutta nyt nämä ritarit ovat ymmällään. Soini on vetänyt liinat kiinni, eikä halua kalastella maksimaalista kansansuosiota kevään vaaleissa. Syy on aivan selvä. Kokeneena politiikkona hän kyllä tajuaa mikä surmanloukku seuraava hallitus tulee olemaan. Sieltä ei voi olla pois, mutta sinne ei kannata rynnätä puoluetta tuhoamaan. Luulenpa hyvinkin, että kepu huomaa pikapuolin, että ovat panemassa päätään poliittiseen silmukkaan. Tuolla ylivoimaisella äänimäärällän kepu joutuisi ottamaan käytännössä kokonaisvastuun Suomen politiikasta seuraavan vaalikauden aikana ja sehän olisi taas hirveän kannatuslaskun paikka.
Soini peesaa ilmi selvästi. Hän tietää, ettei jytkyä kannata nyt hakea. Hän tietää myös, että jytkyn tullessa hänellä ei olisi asiallisia ministeriehdokkaita riittävästi, joten ovela Soini lähestyy vaaleja puolivaloilla.
Soinilla on mahdollisissa hallituksen ohjelmaneuvotteluissa ainutlaatuinen tilaisuus ajaa asioitaan läpi. Kansansuosio on otettavissa ajamalla hallitusneuvotteluissa ja hallituksessa juuri esillä pitämiään budjetin kevennysesityksiä kehitysapu-ja ilmastomaksuista siirtämällä kustannukset näistä niille, jotka ko. asioista ovat eniten huolissaan. Persujen mukaan budjetti tulisi laatia vain ja ainoastaan suomalaisten hyvinvoinnin turvaamiseksi näissä olosuhteissa. Tällä politiikalla on tulevaisuutta varsinkin kun ollaan oikaisemassa romahduksen kautta.

PerusÄssät ovat jo poteroissaan. Vaalipeli on heillä ollut menossa jo jonkin aikaa ja sordinolla olosuhteitten pakosta.

On ollut mielenkiintoista huomata miten Stubidokin kailottaa nyt hallituksen vastuullista istumista koko vaalikauden. Varsinkin hänen kannanottonsa pääministerin velvollisuudesta johtaa hallitusta koko vaalikausi osottaa hänen pelurinlahjojaan. Stubido tietää Sipilän ja Soinin terveydentilan. oden näköisesti kumpikaan näistä ei pysty pääministerin postin hoitoon koko vaalikaudeksi terveydellisistä syistä.

Pyhien jälkeen alkaa poliittinen tykistö jauhaa vastapuolen asemiin ja talven aikana kevättä kohti alkaa lähitaistelut. Elämme mielenkiintoisia aikoja kunhan vaan saisimme elää riitävän kauan nähdäksemme miten mielenkiintoiseksi maailma ja Suomen tilanne tässä Venäjän kyljessä oikein muodostuu!

Satunnainen raportoija kirjoitti...

Hakki

Jytky oli pitkälti maahanmuuttokriittisien rynnistys Persuihin ja seassa on paljon sellaista sakkia, mitä puolue ei ihan oikeasti kaipaa, koska Soini on viemässä sitä fiksumman talouspolitiikan suuntaan eikä sitä löydy Mein kampfista.

Kaikkein tyhmin siirto tässä tilanteessa olisi ottaa kaikki vahingossa saatu tauhka iloisena vastaan ja muuttaa linja sellaiseksi, että se viihtyy.

Joku tuhoon tuomittu mielikuvapuolue niin kuin SDP olisi varmaan samanlaisessa tilanteessa onnesta sekaisin, mutta Persut on kasvava puolue ja sillä on varaa asettaa päämääriä myös puolueen laadun suhteen.

Vahva johtaja taas muuttuu sitä paremmaksi valttikortiksi mitä enemmän muissa puolueissa vapaana peuhaavien narsistien saavutukset realisoituvat ja mitä enemmän niiden älyvapaita pelastussuunnitelmia joutuu kuuntelemaan.

Kokoomuksen bisnesosaaminen jo tiedetään. Se myy kaiken halvalla ja hymyilee kuin vähämielinen.

Vartiainen taas huolehtii SDP:n maineen tuhoamisesta selittämäälä jotain Muumilaakson ujuttuja, joila ei ole mitään tekemistä Suomen tilanteen kanssa.

Kepu on nyt nosteessa Sipilän takia, mutta se on onnistunut kunnostautumaan toimitusjohtajana puhtaasti Kepumafian takia ja sen hommat tulevat vääjäämättä leviämään reisille.

Sillä aikaa Soini parantaa Persujen asemia käskemällä puupäitä pitämään turpansa kiinni jos siihen löytyy aihetta, ja sitä vihollisena pitävät toimittajat pitävät huolen, että kaikki saavat tietää että se todella osaa pitää ne järjestyksessä.

Tässä tilanteessa puolueen on mahdotonta saada parempaa mainosta, ja jos pörssi romahtaa jo ennen vaaleja, Persuista voi tulla suurin puolue, koska muut teeskentelevät, ettei mitään sellaista ole luvassa.

Hakki kirjoitti...

Fun(deeraaja) ja Satumainen

Artikkelin alkuperäinen pointti oli - jälleen kerran - todeta, että poliittinen järjestelmämme on rikki. Näin on täysin Soinista ja persuista riippumatta. Missään yhteydessä ei ole olemassa vaaraa, että järjestelmän tarvittavat uudistukset voitaisi tehdä, tulivatpa sinne valituiksi ihan ketkä henkilöt tai mitkä puolueet tahansa. Ongelmien perussyitä he eivät edes tunnista.

Anonyymi kirjoitti...

Hi Hakki and co-battlers.

Kissa se hiirelle takkia ompeli" Eiköhän tämä sano kaikki? paitsi, että sanotaan vielä lisäksi traditionaaliset Joulu Terveiset. Karl Fransen

Hakki kirjoitti...

Karl, long time no see.

Nisse-polkka

On villiä melskettä, helinää, helskettä pienten tiukujen,
On korvia, tassuja, pulleita massuja, häntiä vilisten.
Ja tähtöset tuikkivat lyhtyinä kilpaa noin hangella loistaen,
Kun kaikki nyt juhlahan kulkunsa suuntaa, arvannet kai sen.
Kas, nythän on joulu, ja nythän on joulu, ja nythän on joulu taas
Ja metsän pikkuväki juhlii, kun on rauha maas.
Ja valmiina riihellä tonttujen keittämä joulupuuro on,
Ja kaikki saapuu piiloistansa joulun viettohon.
Hupsis tupsis huppeli rupsis, ne piirissä pyörivät, puppeli jupsis.
Puuroa täynnä on saavit ja kiulut, tanssihin tahtia antaa viulut.
Hupsis tupsis pimpeli pompeli, hiiri se kissalle takkia ompeli.
Kaikki vaan joukkohon leikkiä lyömään ja puuroa syömään, kun joulu on!
Myös Musti ja Mirri ja pikkuinen Pirri on riihelle saapuneet,
Ja Pupulan kiltit ja pienoiset piltit on leikin jättäneet.
Nuo tähtien lyhdyt ne paikalle kutsuvat polkua valaisten;
On Nallekin noussut maistamaan nyt puuroa tonttujen.
Nyt läävästä saapuvat Nisset ja Nasset apilan lehti suus,
On hiirellä lapsia mukanansa kaksikymmentäkuus.
Voisilmässä puuron ne itseään peilaa ja viiksiä vääntelee,
Ja varpusrouvat tyytyväiset oksilla ääntelee.
Hupsis tupsis, Nisset ja Nasset, nyt polkassa nousevat käpälät ja tassut.
Musti ja Mirri ja Pupu sekä Nalle, pienet on vaarassa jäädä alle.
Hupsis tupsis pimpeli pompeli, hiiri se kissalle takkia ompeli.
Kaikki vaan joukkohon leikkiä lyömään ja puuroa syömään kun joulu on!
Hupsis tupsis, Nisset ja Nasset, polkassa nousevat käpälät ja tassut.
Musti ja Mirri ja Pupu sekä Nalle, pienet on vaarassa jäädä alle.
Hupsis tupsis pimpeli pompeli, hiiri se kissalle takkia ompeli.
Kaikki vaan joukkohon leikkiä lyömään ja puuroa syömään kun joulu on!

Hyvää Joulua vaan sinne Tamworthiinkin vaikka päivän pimeydestä, lumesta ja pakkasesta tuskin siellä on havaintoa.

Satunnainen raportoija kirjoitti...

Hakki

Miten olet meinannut korjata sen järjestelmän ilman vahvaa johtajuutta?

Tilanne on syntynyt demokratian yliannostuksesta, sillä kun kaikkien kukkien annetaan kukkia niin rikkaruohot alkavat rehottaa.

Nyt ollaan sitten tilanteessa, jossa voi puhua mitä tahansa roskaa ilman, että joku käskee lisäämään juttuihin vähän tasoa tai pitämään turvan tukossa.

Hakki kirjoitti...

Satumainen

Vahva johtajuus on kieltämättä korjaamisen edellytys. Kunhan kuitenkin muistettaisi, että vahva johtajuus ei ole samaa kuin vahva Johtaja!

Tilanne ei ole syntynyt demokratian yliannostuksesta vaan siitä, että rikkaruohojen on annettu rehottaa. Kun niitä ei kitketä, tämä nykyinen tilanne on tuloksena.

Vähän sama tilanne, kuin terveydenhoidon puolella; jos tietoa henkilön geneettisistä taipumuksista ja ympäristön henkilölle vaikuttavaista ongelmista ei tuoda hänen tietoonsa riittävän aikaisin on turha kuvitella tai toivoa, että he voisivat toimia järkevällä tavalla. Aivan samalla tavalla, kuin Elizabeth Holmes, Theranos - yhtiön perustaja ja toimitusjohtaja alla kuvaa.

https://www.youtube.com/watch?v=dBvzKp0AERE&feature=youtu.be

Kun meillä on kyseessä poliittisen järjestelmän rakenteelliseksi ongelmaksi kasvanut systeemivika, se ei ole enää järjestelmän sisältä korjattavissa. Olen tainnut tämän muutamankin kerran todeta?

Samoin olen - liiankin usein - kuvannut ne kaksi tapaa, jotka meillä on käytettävissämme: perinteinen kapina/vallankumous tai JOKU MUU. Muita en osaa nähdä.(Ns. vahva Johtaja olisi totalitarismiin johtava houkutin, kansakunnalle tuhoisa toivioretki / kuolemanmarssi.) Olipa kumpi tahansa - tai vaikka molemmat - mielestäsi mahdottomia, ei se näkemystäni mihinkään muuta, me voimme valita.

http://eaglesflysingly.blogspot.fi/2014/10/politiikan-pelisaannoissa-on-jotain.html

Satunnainen raportoija kirjoitti...

Hakki

Vahva johtajuus ei toimi heikoilla johtajilla.

Johtajuuden laatu tulee päättää puoluekokouksessa, mutta sitä sitten totellaan kanssa tai muuten homma menee pelkäksi pelleilyksi.

Vihreä liitto ja Vasemmistoliitto ovat ei näin -esimerkkipuolueita.

Niillä oli ideana, että samaan kasaan paljon väkeä, joka on asioista vähän samaa mieltä ja puheenjohtajaksi vaalitaan joku löperö tyyppi, ettei johtajuus ala ahdistaa.

Jonkun aikaa toiminta oli pirteää ja raikasta, mutta sittemmin se muuttunut hyvin yksiääniseksi ja koko ajan kuuluu ulinaa, että toisinajattelijat pitäisi vaientaa, koska kukaan ei ole pitämässä kaistapäitä kurissa.

Vasemmistoliiton nuorisojärjestö ihannoi poliittista väkivaltaa ja leimaa äärioikeistolaisiksi kaikki, jotka ovat sen kanssa eri mieltä.

Eihän sen näin pitänyt mennä, mutta menipä kuitenkin.

Kokoomuksella oli aikoinaan vähän samanlainen tyyli. Keskustelu oli vapaata, mutta kun yhteinen linja oli päätetty, siitä ei enää poikettu.

Löperöön johtajuuteen siirtymisen seurauksena yhteistä linjaa ei enää päätetä yhdessä vaan härskeimmät jyräävät muut.

Puoluekurista sen sijaan ei olla tingitty, joten esmes Holmlundin koplan ei tarvitse pelätä, että puolue kääntyisi sitä vastaan. Ei varmaan enää uskaltaisikaan kun kaikki tietävät mitä tahoa poliisin ylin johto ensisijaisesti palvelee.

Vahvan johtajan puuttuminen on samanlainen aivopieru kuin se, että markkinat voivat parhaiten ohjata itse itseään, tai anarkistien päiväuni, missä poliisia ja oikeuslaitosta ei tarvita, koska yhteiskunta osaa säädellä itse itseään.

Täytyy olla joku mörkö potkimassa omiaan hääriviä häiriköitä perseille tai muuten muut antavat niille periksi ja laajennettu vapaus muuttuu vapauden puuttumiseksi.

Satunnainen raportoija kirjoitti...

Jotain positiivistakin taloudesta löytyy.

Öljyn hinta on nyt pitkän aikaa alhaalla, sillä Arabikevään takia avatut liuskeöljylähteet on pumpattava kovaa vauhtia tyhjiin tai muuten öljy menee pilalle, ja sitä riittää, koska nyt hyödynentään isojakin esiintymiä.

OPEC ei uskalla laskea omaa tuotantoaan, koska se luultavasti menettäisi markkinaosuuksiaan.

Nyt öljyn hinta määräytyy kysynnän mukaan, koska tarjonnasta ei ole puutetta, mikä on mukavaa vastapainoa perinteiselle kartellimeiningille.

http://www.vox.com/2014/12/16/7401705/oil-prices-falling

Hakki kirjoitti...

Satumainen, ja kaikille muillekin lukijoilla Rauhallista Joulupäivää ja Tapania 2014.

Valitettavasti juuri noin toimii nykyinen johtajuus, se löperö johtajuus.

"Täytyy olla joku mörkö potkimassa omiaan hääriviä häiriköitä perseille tai muuten muut antavat niille periksi ja laajennettu vapaus muuttuu vapauden puuttumiseksi." Voisin kyllä väittää, että yksinkertaisemmin ja jopa sivistyneemmin tuo potkiminen onnistuisi toteuttamalla tarvittavat rakenteelliset muutokset poliittiseen järjestelmäämme. Puolueiden vallan karsiminen suhteessa yksittäisten kansanedustajien käytännön valtaan, kansalaisten todellisesta vallalsta puhumattakaan.

Sillä tiellä tärkeimmät postit voisivat olla perustuslain 29§ rikkomisen sanktiointa, puoluerahoituksen toteuttaminen rahastomallin mukaisesti yksityisin varoin, itsenäisen perustuslakituomioistuimen perusstaminen, puolueiden valtion varoista itselleen omimien pääomien palauttaminen valtiolle, poliitikon "uranmuodostumisen" vaikeuttaminen karsimalla päällekäisiä edustuksia esim. kunnanvaltuustoissa, hallituksissa, kansanedustajana ja ministerinä, kausien rajoittaminen vaikkapa kahteen jne, jne.

Mitä taas tulee öljyn hinnan alenemiseen; se saattaa myös negatiivisesti vaikuttaa heikentämällä mahdollisuutta irtaantua tulevasta deflaatiokierteestä ja hidastaa irtaantumistamme fossiilisista energialähteistä.

Satunnainen raportoija kirjoitti...

Hakki

Nykyinen tilanne on luotu muuttamalla rakenteita ja siitä kärsivät kaikki.

On ihan hellyyttävää seurata kuinka vasemmistoliberaalit ja oikeistoliberaalit pyrkivät korjaamaan sen muuttamalla rakenteita vielä lisää, mutta ei se tule johtamaan kuin suurempiin ongelmiin, koska suunnitelma puuttuu. On vain näitä epämääräisiä Jeesus-teippiratkaisuja.

Tilannetta kannattaisi lähteä purkamaan siltä pohjalta, että nykyinen vapauden palvonta on itse asiassa anarkismia, eikä edes perinteistä työväenluokkaista anarkismia, joka ei toimi anarkistiporukoiden ulkopuolella, vaan kesämökkianarkismia, jossa mökki on ainoa todellinen maailma ja siellä voi kaikessa rauhassa pohtia yhteiskunnan toimintaa epämääräisenä abstraktiona.

Yritän siis sanoa, että kyse on pelkästä haihattelusta.

Jos vapauksilla tuhottu talousjärjestelmä halutaan saada taas toimimaan niin tarvitaan selvä suunnitelma, joka toimii käytännössä, eikä suinkaan pientä säätöä sinne tänne ja paljon toiveajattelua.

Hakki kirjoitti...

Satunnainen

Olen samaa mieltä kanssasi siinä, että "hyvin suunniteltu on puoliksi tehty". Jos loppuosa tekstistäsi haluaa painottaa vastuun merkitystä rakenteita muutettaessa - tai meidän tapauksessa lähinnä vastuun virheellistä kohdetta, puoluetta - saat siltäkin osin äänenin.

Vaan jos yrität sanoa ja perustella, että komentotalous ja jonkun henkilön tai porukan - siis muun kuin kaikkien kansalaisten - diktatuuri tai yksinvaltius on toiveittesi päämaali, saat olla ajatuksinesi ihan yksin. Tai ainakin ilman minua.

Ei meidän talousjärjestelmäämme ole vapauksilla tuhottu vaan toiveajattelulla ja poliitikkojen asiantuntemattomuudella.

fun kirjoitti...

Satunnainen on sikäli oikeassa, että vapaa maailmankauppa on periaatteessa kamppailua markkinaosuuksista, eikä siinä voi pärjätä nykyisellä poliittisella järjestelmällä.

On kaksi eri asiaa; mitä haluaa henkilökohtaisesti ja sitten se mitä todella pitäisi tehdä.

Globalisaatio ei ole pelkästään demokraattisten valtioitten liitto. Siinä on mukana enemmistönä muunkinlaisia yhteiskuntia. Nämä muunlaiset jyräävät ennen pitkää demokratiat. Voidaanhan me roikkua tässä näennäisdemokratiassa kunnes meidät on syönyt JOKU MUU
ideologia.

Aivan samoin on maanpuolustuksen kanssa. Voidaanhan me leikkiä sotilaallista suurvaltaa ja olla kaikkien liittoutumien ulkopuolella, mutta ihan aikuisen oikeasti Suomella ja sen kyvyllä puolustautua ei ole muuta kuin illuusioarvo.

Elämme reaalimaailmassa, eikä siinä ole haihattelijoilla mitään sijaa. Mitä enemmän valtaa on mutu-väellä ja demokratialla, sitä vähemmän meillä on roolia loppupeleissä.

Kaikilla meillä on omat illuusiomme. Moni haluu monenlaisia asioita, mutta eihän tässä realisti näe muuta ratkaisua kuin muuttaa asenteita ja varmasti myös hallinnointikäytäntöjä.
Kun on suklaatia syönyt koko ikänsä ei voi kuvitellakaan joutuvansa syömään kovaa kyrsää. Se tosiasia meillä on kuitenkin edessä romahduksen jälkeen, johon tämä mielipiteitten illuusio maidät vie,-valitettavasti.

Hakki kirjoitti...

Fun(deeraaja)

Täysin vapaana markkinatalous johtaa taisteluun markkinaosuuksista, tuotannon ja kaupan toiminnan keskittymiseen ja väistämättömään monopolikehitykseen. Silloin valtioden rajasuojien poistuminenkin on vain yksi vapauksista, yksi kaupallisista vapauksista.

En olisi lainkaan varma, että nuo muunlaiset valtiot jyräävät demokratiat. Itse asiassa kyse on kai ajallisesta perspektiivistä? "Eri hallitusmuotojen sanotaan kiertävän loputonta kehää: esimerkiksi monarkiasta voi ottaa ylivoiman tyrannia, josta syntyy demokratia. Demokratia muuttuu oklokratiaksi, joka puolestaan muuttuu aristokratiaksi, jonka syrjäyttää oligarkia, josta palataan takaisin monarkiaan." Näin Wikipedia.

Mutta kehä voi varmasti toteutua toisellakin tavalla. Demokratia voi muuttua diktatuuriksi ja valitettavan usein on näin tapahtunutkin. Viimeinen aalto taisi olla vajaat 100 vuotta sitten.

Tuosta maanpuolustuksesta olen kanssasi todella eri mieltä. Meidän ei tarvitse kuvitella voittavamme yhtään ketään. Meille riittää, että ylläpidämme sen tasoista materiaalista ja ennen kaikkeaa henkistä maanpuolustusta, että potentiaalinen hyökkääjä ei katso hyökkäämisen olevan vaivan väärti. Suomen kyvyllä puolustautua on paljon muuta kuin illuusioarvo.

On valitettavaa, jos kuvailemasi "defaitistinen" mutta realismiksi väitetty ajattelu valtaa alaa. Silloin se saattaa muuttua itsensä toteuttavaksi painajaiseksi. Vioistamme huolimatta ovat taviksemme mielestäni ansainneet paremman tulevaisuuden.

Eikä tämä ole haihattelua. Ei ole ollut ennen, ei ole nyt.




fun kirjoitti...

No Sinähän et määrittele mikä on haihattelua ja mikä taaas ei.
Aloitin tänään kirjan "Verinen tanner". Kirjoittaja on Eino Pohjamo. Ensimmäisessä luvussa Pohjamo kuvaa Suomen parlamentin ja valtioneuvoston päätöksentekoa maan varustamiseksi sotaan, jonka silloiset realistit tiesivät tulevan. Pohjamo sanoo kirjassaan, että silloisten politiikkojen kädet tahriutuivat suomalisten sotilaitten vereeen kun eivät antaneet varustelulle tarpeeksi resursseja.
Silloinen parlamentti oli puolillaan luopioita, joitten kontolla on vähintään puolet talvisodan sankarivainajista.

Ellemme pysty oppimaan historiastamme mitään niin silloin näistä maanpuolustusasioista on turha keskustella.
Silloin riittää yksi ainoa komento;-lakki päästä-rukoilkaamme".
Onneksemme maallamme on jo nyt kattvat sopimuskest kriisin varalle. Sanomattakin on selvää, ettei niitä julkaista HS:n etusivulla ja siksi ymmärrän Sinunkin kantasi.

Karl Fransen kirjoitti...



Hyvät Herrat.

Olettepa taas kerran juuttuneet vanhan virren kertosäkeen toistamiseen. Jos uutta virttä aiotte runoilla se ei voi olla ”uutta”, ei enenkuin runoilijat itse ovat havainneet olevansa ”vanhan virren” veisaajia. Uutta ei koskaan tule tapahtumaan systeemejä muuttamalla, siksi ei ole mitään älyä muuttaa systeemejä hallitakseen muita. ”Hallita” itsensä ei tarvitse, eikä pyri hallitsemaan muita. Ne ”muut” kun eivät ole erillisiä meistä muista, ei muuten kuin typerän mielipiteen verran, ja jos emme tajua tuota yksinkertaisuutta, emme voi tehdä tilanteen edistamiseksi yhtään mitään, ja jos teemmekin, emme voi tehdä mitään lisäämättä vallitsevaa sekasortoa.

Suurin hölmöys on poikkeuksetta kätkeytynyt ideaalisiin ajatuskuviin. Tajuamatta realiteettien, se mitä on, yhdistämisen mahdottomuutta johonkin ”demokraattisen” ajatuskuvalliseen yhteiselämään, on kehittymisen mahdollisuuden kieltämistä. Meillä jokaisella kun on oma nälkäinen mielipide, ja sitä vain haluamme ruokkia, ja sellainen mielipide, ei voi, eikä halua tunnustaa jotakin sellaista mikä ei ole sen ”itsestä” lähtöisin. Mielipide teknillisessä merkityksessä on porras, askel kehittymisessä, mutta silloin kun teemme siitä ideologisen portaan, siinävoi kulkea vain alaspäin. Tämä ei kuulu mielipidemaailmaan, vaan on jokaisen, ilman mielipidettä elävän nähtävissä oleva faktuaalinen tapahtuma, eikä sen yksinkertaisuutta voi nähdä mielipiteillä haikaileva ajatus.

Hakki kirjoitti...

Fun(deeraaja)

Todellakin, en määritellyt mikä on haihattelua, se kun on kuin kauneus; katsojan silmissä. Ja sitä vielä painottaakseni totean, että se on eri tilanteissa, eri ihmisille eri asiaa.

Kun itse on opettanut rationaalista ajattelua muutaman kymmenen vuotta sitä tulee vakuuttuneeksi siitä, että ratkaisut loppupeleissä tehdään kuitenkin tunteiden perusteella. Samaan kategoriaan kuulluu myös havaintoni ajatteleminen on niin hankalaa, että valtaosa jättää edes yrittämättä tai , että faktojen merkitys ratkaisun tuloksellisuuden kannalta on tulkittavissa lähes millä tavalla tahansa tai vaikkapa, että suurin osa ns. onnistuneista, tuloksellisista ratkaisuista on sattuman aikaansaamaa.

Sanot "Onneksemme maallamme on jo nyt kattvat sopimuskest kriisin varalle." Kerro lisää. Mitä luulet tai tiedät niiden pitävän sisällään?

fun kirjoitti...

Sanoin, ettei niitä sopimuksia julkaista HS:n etusivuilla eikä niitä valitettavasti julkaista näissä hyvissä hakin blogeissakaan.

Tuosta Pohjamon väitteestä, jossa hän sanoo suomalaisten politiikkoten pettäneen kansansa ja sotilaansa sanoisin vielä sen verran, että hän kirjasi petokseksi myös sen, etteivät poliitikot suhtautuneet talvisodan alla neuvottelukumppaniinsa asiallisesti. Toisin sanoen lähtivät neuvotteluista kesken ja jättivät menemättä neuvotteluihin.
Jartsevia pidettiin pellenä,Erkko piti Steiniä pilkkanaan ja Litvinov ohitettiin olkapäitä kohottaen. Vasta Molotov pani kovan kovaa vasten ja lopunhan tiedämme.
Jos pessimistejä ollaan niin mikään ei ole muuttunut. Cajanderin tilalle vain nousi Catainen. Pakoon vastuutaan puikkivat molemmat.

Hakki kirjoitti...

Fun(deeraaja)

Mistä olet ammentanut historia-tietosi, että "Jartsevia pidettiin pellenä,Erkko piti Steiniä pilkkanaan ja Litvinov ohitettiin olkapäitä kohottaen"? Sen lisäksi, Cajander ei paennut vastuutaan, Erkko pakeni.

Mielestäni meidän on turhaa ottaa syyllisyyttä siitä, että kolmannen luokan lähetystöneuvosta ei oteta pelkästään hänen sinisten silmiensä vuoksi ja oman ilmoituksensa vuoksi Neuvostoliiton täysivaltaiseksi neuvottelijaksi, tai edes valtion edustajaksi. Steinin osalta kyse oli muistini mukaan siitä, että ulkoministerin ja hallituksen vastaus ei ollut aiemmasta muuttunut. En ainakaan muista, että häntä millään tavalla olisi pilkattu.

Se,että joko Mannerheim tai Paasikivi - tai vaikka molemmat esitti mielipiteenään, että häntä ei olisi saanut päästää lähtemään tyhjin käsin, ei ole pilkkaa vaan erilainen tulkinta tarpeellisista toimista. Mihin Litvinovin osalta viittaat on minulle arvoitus.

Pohjamon väitteeseen on helppo yhtyä. Tavallaan. Vallitsevaan neukku-asenteeseen sisältyi niin paljon tietämättömyyttä, väärinymmärrystä, yksisilmäisyyttä ja typeryyttä, että silloinkaan ei maan johto tainnut olla tehtäviensä tasalla, media ja kansalaiset vieläkin vähemmän?

Satunnainen raportoija kirjoitti...

Hakki

Sulla selvästi taipumusta elää liberaalien käänteismaailmassa, missä paha on hyvää ja heikkous vahvuutta.

Esmes pahan Saddamin karismaan nojanneen hallinnon kaataminen oli Irakille hyvä juttu, koska se vapautti kansan karisman ikeestä.

Toisaalta pelolla hallitsevan al-Baghdadin kaataminen tulee olemaan vieläkin helpompaa, koska se on vain joku outo hiippari, jolla ei ole karismaa nimeksikään. Mitäpä siitä, että rangaistustaso on nyt aivan eri maailmasta.

30-luvulla oli vallalla samanlainen illuusio Saksassa hääränneen hiipparin suhteen. Se ei ollut erityisen karismaattinen vaan huusi ja huitoi niin kuin al-Baghdadi, joten se ei voinut olla iso ongelma. Hyvä vaan kun päsivät eroon niistä karismaattisista tyypeistä, jotka tukahduttavat vapauden. Ei semmoisilla rautakanslereilla mitään tee, kunhan ovat olevinaan jotain.

Seuraavan vuosikymmenen puolivälissä sitten poltettiin saksalaisia kaupunkeja asukkaineen, koska pelolla hallitseva hiippari saa aikaan ihan erilaista uskollisuutta kuin joku karismaattinen nallekarhu, jolla ei ole sydäntä antaa kuolemantuomioita vain siksi, ettei sen auktoriteettia kunnioiteta.

Kun Irakia aletaan kohta taas vallata niin on turha odottaa, että sieltä tulisi taas joukko-osastoittain sotilaita vastaan kädet ylhäällä, koska nyt ei ole vastassa nallekarhu vaan hiippari. Luultavasti pitää taas kylvää palopommeja kaupunkeihin ennen kuin tilanne asettuu, koska pelolla hallittu kansa antautuu semmoiselle, jota se pelkää enemmän.

Eli sulla on täysin vääristynyt käsitys vahvasta johtajasta. Ei sen tarvitse olla mikään Hitler, koska se tunnistetaan johtajaksi ilman terroriakin. Ne ovat nämä heikot tyypit, joiden alaisuudessa vapaudet alkavat kadota.

Suomalaisissa puolueissa esiintyy sitä enemmän totalitarismin kaipuuta mitä enemmän niissä mennään mukaan hiippareiden auktoriteettileikkeihin, koska hiipparin auktoriteetin täytyy nojata valvontaan ja rangaistuksiin. Muuten sitä ei ol eolemassa.

fun kirjoitti...

No, Litvinovhan yritti saada jonkinlaista kontaktia Erkkoon ja kun vihdoin sai ehdotti 30 vuoden vuokrasopimusta Suomenlahden saarista. Erkko vastas vaan, ettei tästä asiasta edes neuvotella.
Cajander ei vaivautunut ottamaan edes vastaan N:liiton neuvottelijoita. Kun sota oli vääjäämättä edessä Cajandet suri ensi töikseen Raivolan lehtikuusimetsää. Marraskuun puolivälissähän Cajander rauhoitteli kansaa ja kertoi, ettei tässä mitään hätää ole.
Niinkuin mainitsit Erkko luikahti Ruotsiin kun oli ensin keittänyt sopan Suomessa.
Mikäs minä olen pitämään Sinulle historian oppituntia ja vielä ilman eri korvausta?

Tämä nyt vaaan perusteluksi sille, etten ainakaan minä luota politiikkojen kykyyn hoitaa tämän maan asioita rauhan-enkä varsinkaan sodan uhan aikana.

Minä en ole opettanut minkäänlaista ajattelua olen vaan ajatellut omaksi ilokseni.
Ennen joulua olin kalastustarvikeliikkeessä pilkin vieheitä ostamassa. Naapurin äijä oli ostamassa itselleen kalaverkkoja. Vaikka en olekaan saanut koulutusta rationaalisessa ajattelussa päättelin, että kaveri aikoo ruveta kalastamaan. Verkon silmäkoko oli niin pieni, että toden näköisesti silakat hänellä on mielessä.

Saman kaavan mukaan kun Suomi osta sotatarvikkeita ja lähtökohtana on NATO-yhteensopivuus niin tuli vain mieleee, että ostetaankohan noita siksi, että olisivat NATO:n kanssa yhteensopivia? Mitäs järkeä tuossa nyt on, ellei niitä käytetä yhdessä.

Kunhan yritin rationaalisesti ajatella.

Hakki kirjoitti...

Fun(deeraja) ja Satumainen

Jälleen kerran joudun toteamaan, että kirjoittaminen ei sittenkään ole oikeiun alaani. En ole halunnut sen paremmin loukata teitä kumpaakaan, kuin nosta itseäni arvoon arvaamattomaan. Toisaalta lukiessani nyt jälkikäteen vastineitani, sen käsityksen voi valitettavan hyvin saada. Olen pahoillani.

Hakki kirjoitti...

Satumainen

Saatat olla ihan oikeassa sanoessasi "Sulla selvästi taipumusta elää liberaalien käänteismaailmassa, missä paha on hyvää ja heikkous vahvuutta." Itse en kyllä sitä allekirjoita.

Sen paremmin jenkeillä kuin Albionin asukkailla ei ollut minkään valtakunnan oikeutta Irakiin hyökätä. Näin silloin asiaa tarkastellen tai jälkikäteen, nyt. Se ei kuitenkaan tee Saddamin hallintoa yhtään sen oikeutetummaksi. Toisaalta Irak viimeistään on toivottavasti osoittava jenkeille, että heidän demokratiansa ei ole vientituotteena kenenkään kannalta siunauksellinen.

Valitettavasti Saksassa valtaan päässyt hiippari taas oli useimpien aikalaisten mielestä karismaattinen potenssiin kymmenen.

Minulla ei todellakaan ole käsitystä, että vahvan johtajan on oltava joku Hitler. http://eaglesflysingly.blogspot.fi/2007/02/kumpujen-yosta-kalevalanpaivan-kunniaksi.html Vahvan johtajan esimerkkeinä pitäisin täällä meillä Rytiä, Tanneria, Svinhufvudia jopa Kekkosta, joskin jälkimmäisimmän motiiveista vallitseva kuvani vie hänet jo aivan liian lähelle diktaattoria, johon varsinkaan pienellä maalla ei ole varaa.

Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että " Ne ovat nämä heikot tyypit, joiden alaisuudessa vapaudet alkavat kadota" ja "hiipparin auktoriteetin täytyy nojata valvontaan ja rangaistuksiin."


Hakki kirjoitti...

Fun(deeraaja)

Metsätieteilijä ja Metsähallituksen pääjohtaja kun oli, Raivolan metsät olivat häntä varsin lähellä? Eikä kukaan järkevänä itseään pitänyt ihminen voinut kai edes kuvitella taas yhtä sotaa, vain pari vuosikymmentä sen sodan jälkeen, jonka piti lopettaa kaikki sodat Euroopassa?

Cajanderin maine meni "Malli Cajanderin" vuoksi. Käsitykseni mukaan aika suurelta osin epäoikeudenmukaisesti, vaikka täysin ymmärrettävästi.

Valitettavasti en voi kun yhtyä kantaasi "etten ainakaan minä luota politiikkojen kykyyn hoitaa tämän maan asioita rauhan-enkä varsinkaan sodan uhan aikana." Toiveajattelu vaan tuntuu niin monen mielestä niin paljon mukavammalta. Edelleen.

Karl Fransen kirjoitti...

Hakki ja Fundeeraja.

Väittämä itsenäisestä ajattelusta on täydellistä harhaa. Ei ole mitään muista eläjistä erillistä, jollei lakkaa olemasta ja sellaiseen ei sisälly edes riippumattomuutta. Kukaan ei voi elää eristäytyneenä, ei edes fyysillisesti, psykoloogisesta puhumattakaan. ”There is no life in isolation”, muutenhan emme voisi olla tietoisia olemassa olostamme. Kaikki elämän muodot jotka tunneme esiintyvät riippuvaisuus-suhteessa kaikkeen muuhun, aina vähäisempään bakteeriin saakka.

Hyvin ladatut oppijärjestelmien tulokset, joita katsoisin teidän olempien edustavan, ovat logiikan sitomina pakotettu katsomaan maailmaa määrätyin kaavoin. Mutta sitä kaavaa emme voi tunnistaa erillisenä, sillä olemmehan itse tuon samaisen kaavan jäljennös. Mitä perusteellisempi kaavan loogillisuus, vastaavasti sitä täydellisempi on lopputulos. Lopputuloksen määrääminä olemme pakotettu hyväksymään tai kieltämään ulkopuoliset haasteet, siitä yksinkertaisesta syystä, että muutoin emme voisi olla ja jatkua sellaisina kuin olemme, olisimme pakotettu muuttumaan uusien haasteiden väistämättömyydessä ja se ei ole meidän hallittavissa minkäänlaisten tuntemiemme hallinta-käsittely-menetelmien puitteissa.

Uskoisin teidän molempien olevan tietoisia ilmaston muuttumisen todellisuudesta ja sen, kaiken muun oheessa, vaikutuksesta ihmiseen. Olemmehan osa tuossa muuttumisprosessissa, vaikka tosin hyvin vähän sen vaikutuksesta, kaiken kattavasta vaikutuksesta itseemme ja muuhun elävään ympäristöön. On helppoa painiskella menneiden tapahtumien oikeudesta ja siellä tapahtuneista kolhauksista, mutta he, Hitleri mukaanluettuna, olivat tuolloin vallitsevien käsitteiden, loogillisten tai ei, pauloissa, ja johdonmukaisesti, voivat toimia vain niissä puitteissa jotka he tunsivat. Meidän ei tarvitse tuntea yksityiskohtaisesti heidän toilauksista. Tuntemalla omakohtaisen samanlaisuuden, panee fundeeraamaan, kuinka välttää samojen virheiden toistamisen. Virheistä ei opita, ja jos olisimme oppineet emme toistaisi samoja menneen toilauksia joita tämän hetken puitteissa nytkin teemme.

fun kirjoitti...

Karl, milläs me menneistä voisimme oppia,kun meidät on luotu tällaisiksi. Sinäkin toteat, ettemme eroa muista elollisista. Ihmiskunta etenee omalla kiertradallaan aivan samoilla ehdoilla kuin kaikki muukin elollinen. "Pakko oikaista romahduksen kautta" blogisoi hakki. Tässä me pyörittelemme romahduksen luonnetta. Ilmeiseti romahdamme niinkuin ennenkin ja nousemme samoin. Surullistahan se on mutta mitä ilmeisintä.

Karl, jokos siellä etelässä alkaa olla taas pensaspalojen aika. Ilmasto muuttuu, mutta niinhän se on tehnyt maailman sivu,-minkäs sillekään mahtaa.

Karl Fransen kirjoitti...

Fundeeraja.

No, puhutaan nyt sitten ilmoista, koskapa se on hyvin ajankohtainen. Heti aluksi voin sanoa, että se on meille kaikille täälläkin vaikeasti hyväksyttävissä oleva asia, varsinkin jos emme pysty näkemään omaa osaamme muutumisen aiheuttajana. Paljon puhutaan, mutta hyvin vähän voidaan nähdä ilmaston muuttumisen todenperäisyydestä, vaarasta, johon viimeisten tietojen mukaan ihminen on syypää 95%.
Joulukuun sadelukemat, 110 mm tähän mennessä, täällä Tamworthin, NSW alueella, ovat antaneet vihreyden jota emme ole nähneet vuosikausiin. Kuivuus ja kuumuus ovat paha kombinaattio näillä leveys asteilla, SE noin 30 astetta ja noin 150 pituusastetta. Vertailukohteena Cairo olisi lähinnä ilmastollisesti Suomen sijaintiin nähden. Tänä kesänä on päästy +40, ja kesä on vasta alussa. Tänään on jo 34 astetta, puolenpäivän aikaa, ja nousee hiukan ennen iltaa. Metsäpalot ovat todellakin riesa, ja kuten olet tietoinen paljon ihmisiä menehtyy, useinkin enemmän tietämättömyydestä kuin mistään muusta syystä. ”Kun kumipuun juurelle mökkinsä laittaa”, niin ei useinkaan oteta huomioon, että kauneusarvoista joutuu maksamaan, enemmän kuin koskaan voi arvata.

Olen asunut täällä aussimaassa kohta 51 vuotta ja soppeutunut olosuhteisiin mielestäni hyvin, jopa niin hyvin, etten voisi mennä takaisin Suomeen. Täällä on tilaa ja vapautta ja kirjavainen kansa on ystävällitä meihin ”Imported ones” nähden. Elämä on helpompaa kuin siellä Pohjolassa, eikä hyvinvoinnin eteen tarvitse ponnistella, jollei halua - välttämättä - kuolla rikkaana.

Vuosi vaihtuu, huomenna. Toivon sen olevan menestyksellinen itsellesi ja Hakille. Karl.

Anonyymi kirjoitti...

fun ja muut

+++ Ilmasto muuttuu, mutta niinhän se on tehnyt maailman sivu,-minkäs sillekään mahtaa. +++

Tuosta on luettavissa kannanotto ilmastodenialismin suuntaan.

En ole alan alan asiantuntija, mutta ...

Kasvihuoneilmiö ilmastofysikaalisena ilmiönä on yleisesti hyväksytty fakta, mikä tekee nykymuotoisen elämän maapallolla yleensä mahdolliseksi.

Ilmakehän co2-pitoisuus on jäätikkökairausten tulosten mukaan vaihdellut viimeisen 800.000 vuoden aikana (merisedimenttitutkimusten mukaan mahdollisesti 2 miljoonan vuoden) aikana vaihdellut 200 - 300 ppm välillä. Teollisen ajan alusta se on alkanut vähitellen nousta, ollen nyt noin 400 ppm ja tuo arvon nousee yhä noin 2 ppm vuodessa. Tuon arvon nousussa ihmisen osuus on kiistaton.

Itse koplaan nämä kaksi asiaa yhteen ja minun on helppo nähdä ilmastonmuutos ihmisen aiheuttamaksi. Alan tiedeyhteisöstä 99% pitää ilmastonmuutosta ihmisen aiheuttamaksi. Denialistien ääni kuitenkin kuuluu voimakkaana, pahin ääni lähtee ilmseisesti Chigagossa majaa pitävä Heartland Institutti, jonka rahoittajina on mm. öljyteollisuus ja sama "insituutti" mm. argumentoi tupakanpolton vaarattomuudesta.

Ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen pääasialliseksi syyksi näen väestöräjähdyksen, omana aikanani ihmisen määrä on kolminkertaistunut ollen nyt lähes 7,5 miljardia. Tällä globaalilla väestömäärällä tuskin on mahdollista saada ilmastonmuutosta pysähtymään. Homman kuitenkin ehkä jo kuluvan vuosisadan aikana hoitaa ilmastonmuutos, jonka kausaalit elintarvikehuoltoon tulevat rajoittamaan ihmisen määrää tällä maapallolla radikaalisti. Ilmastonmuutos onkin nähtävä "äiti maan" keinona rajoittaa maapallon ylisuureksi räjähtynyttä populaatiota.

tutkija Pohjanmaalta

fun kirjoitti...

Pohjan poika kiitos asiantuntevasta ja vakuuttavasta tutkielman lyhennelmästä. Minä olen tosiaankin skeptikko, mutta ilman parempia argumentteja. Lähden siitä,...että Hän säät ja ilmat säätää ja aallot tainnuttaa. Hän hyisen hallan häätää ja viljan vartuttaa...
Olen kuitenkin varsin vastaanottavainen hyville perusteluille toiseenkin suuntaan.
No, jos ilmasto todellakin lämpenee radikaalisti lähivuosina niin voimme toivoa, että Karl Fransen muuttaa sittenkin takaisin tänne viileään Suomeen.
Karl jo toivottelikin menestystä vuodelle 2015. Niin minäkin haluan toivottaa Teille kaikille hyvää ja mielenkiintoista vuotta 2015. Varsinkin Hakille toivon voimaa ja terveyttä pitää yllä näitä hyvin alustettuja ja asiantuntevia keskusteluforumeita.

Hakki kirjoitti...

Kaikille kommentoineille kiitokset kuluneesta vuodesta.

Tämän artikkelin kommenttien yhteisenä johtopäätöksenä lienee vanha suomalainen kansanviisaus "sano mitä sanot, kusessa oomma kumminkin". Ilmeisesti meitä suomalaisia ei todellakaan ole tekijöiksi luotu. Turhaahan se on mitään edes yrittää, pitävät muut vielä itserakkaana ylvästelijänä, besserwisserinä joka uskoo kaiken hallitsevansa.

Taviksen ainoa hyväksyttävä reagontitapa on katsoa vierestä, kun asiat kehittyvät, siunatun kakaralauman johtamana huonosta vain vielä huonompaan. No kättä nyrkissä voi vielä heristää, mutta vain näkymättömissä, taskussa.

Satunnainen raportoija kirjoitti...

Hyvää uutta vuotta vaan kaikille.

Hakki

Vapaus on hieno juttu, mutta idealisti ei kannata olla, koska vapautta käytetään myös väärin. Siinäkin pitää olla kuria ja valvontaa tai muuten homma ei toimi.

Ruotsissa yritettiin viime yönä taas polttaa moskeija, joten otetaanpa esimerkiksi journalistinen vapaus.

Tämä ilmiö alkoi siitä, että moskeija paloi ja joku sitä katsomaan tullut tyyppi höpötti poliisille jotain polttopullosta.

Se sitten levisi tiedotusvälineissä isona uutisena.

Kumminkin pian selvisi, että palo oli alkanut sisältä. Siellä oli vain syttynyt jotain ja palon alku oli saanut muhia kaikessa rauhassa. Sitten joku avasi oven ja on vieläkin sairaalassa.

http://sverigesradio.se/sida/artikel.aspx?programid=83&artikel=6055460

Tämä ei sitten enää ollutkaan iso uutinen, koska kansankiihotus oli saatu mukavasti alkuun ja höyrypäät poliittisen kentän kummallakin laidalla olivat jo aivan täpinöissään.

Nyt on sitten yritetty polttaa jo kaksi moskeijaa ja lisää on varmaan luvassa.

Median luoma ilmiö yrittää levitä myös Suomeen. Yle on onnistunut kertomaan totuuden, mutta muuten uutisointi on aika tarkkaan ruotsalaisen median suoltamaa äärioikeistovainoharhaa.

Liberaaleista liberaalein Hesari ei ole saanut edes kopioitua kansankiihotusta oikein vaan sen mukaan Eskilstunan moskeija yritettiin polttaa, mikä on täsmälleen 100% väärin, koska kyse ei ollut tuhopoltosta ja se paloi poroksi. Ennenkin on tullut selväksi, että vapaus meinaa sen toimituksessa oikeutta tehdä työt luokattoman huonosti.

http://www.hs.fi/ulkomaat/a1419822872336

Tällä tyylillä moskeijat voivat alkaa kohta palaa täälläkin ihan vain siksi, ettei journalisteja saa rasittaa kurilla ja järjestyksellä.

Eli olemme tilanteessa, jossa media voi aiheuttaa murhapolton, ja rangaistustaso on luokkaa JSN:n tuomio, josta selviää ilmoittamalla asiasta pienellä mainosten sekaan haudatulla uutisella.

Tämä ei ole mitään scifiä vaan se voi tapahtua jo vaikka tänään. Ei tarvita kuin yksi vaikutuksille altis mielenterveysongelmainen, joka innostuu uutisien takia heitämään polttopullon moskeijaan.

Hakki kirjoitti...

Satumainen

Ei kai idealismia tai vapauksia pidä kieltää siksi, että niitä voidaan käyttää väärin?

Satunnainen raportoija kirjoitti...

Hakki

Jos idealismilla ei pitäisi olla rajoja, poliisia ja vankilaa ei oltaisi koskaan keksittykään.

http://m.iltalehti.fi/ulkomaat/2014123018962855_ul.shtml

Hakki kirjoitti...

Satumainen

Ei idealismilla pidä olla rajoja. Realismilla niitä on jo riittämiin ja pessimismillä liiankin kanssa.

Useimmiten juuri idelismi ja yritteliäisyys vievät kehitystä eteenpäin. Vasta onnistuttuaan ja ajan myötä niistä kasvaa lähtökohta realistille.

"Don't part with your illusions. When they are gone, you may still exist, but you have ceased to live.

A person with a new idea is a crank until the idea succeeds.

All generalizations are false, including this one."

Mark Twain