Vladimir Stalinovytsh Putler säilyy ensi vuonna aivan yhtä arvaamattomana kuin koko kuluvanakin vuotena. Siis elleivät hänen slivovikkinssä ja oligarkkinsa katso jo menettäneensä tarpeeksi. Esikuviensa mukaisesti Volodjan mahdollisuus on luonnollisesti kääntää huomio muualle Äiti Venäjän raiskaamisesta.
Hyviksi koettuja keinoja ei tarvitse etsiä. Niitä ovat esimerkiksi Suuri kansallinen Palomuuri kiinalaiseen tapaan, Pitkien Puukkojen yö, kirjojen ja degeneroituneen taiteen roviot, Gulagien saariston henkiin herättäminen, summaariset öiset pidätyskampanjat ja viimekädessä hyökkäys johonkin olennaisesti pienempään, liittoutumattomaan naapurimaahan. Realistisina vaihtoehtoina ovat Georgia, Moldova ja Suomi. Kaikissa jäädytetyt konfliktit antavat riittävän ponnahduslaudan ja vain odottavat aktivointiaan. Onneksemme olemme aina voineet turvata vieraan apuun.
Meillä Suomessa päättömyys ja suomettuminen nostetaan takaisin kunniaan. Vastuullisina itseään pitävien poliitikkojen ja varsinkin puolueiden arvostelu kriminalisoidaan. Enää ei sovi rangaistuksetta väittää, että juuri heidän osaamattomuuden, päättämättömyyden, toimettomuuden ja välinpitämättömyyden seurauksena "olemme velkaantuneet, koska olemme käyttäneet tehottomasti resursseja ja tuhlanneet niitä törkeällä tavalla."
Kiellettyä on lisäksi tutkijoiden osallistuminen puolustuspoliittiseen keskusteluun kannanotoilla, joita ulko-, puolustus-, ulkomaankauppa- tai muu ministeri, Turpo, Utva tai Parlamentaarinen puolustuskomitea tai muu vastaava poliittinen hihhuli pitää epäasiallisena, epäisänmaallisena, tarkoitushakuisena ja Suomen kansainvälistä ja varsinkin kahdenvälistä uskottavuutta kyseenalaistavana. Selviytymistrategiaksi on jälleen vahvistettu: Ollaan kuin kusi sukassa, kyllä se siitä.
Varsinkin rahapolitiikan mahdollisuuksista ja finanssipolitiikan mahdottomuudesta parantaa taloutemme nykytilanteesta julkisesti keskusteleminen julistetaan kerettiläiseksi. Sillä, että maailman suurimman markkina-alueen vajoaminen ensin deflaatioon ja sitten stagnaatioon jaa lopulta globaaliin lamaan todennäköisemmin pitää huolen meidän tuntemamme maailmanjärjestyksen tuhoutumiseen. Sitäkään eivät pelkät Roviot ja Supersellit pystyssä pidä.
Kotimaassa työttömyys taittuu lopullisesti viimeisten lakimuutosten seurauksena. Varmemmaksi vakuudeksi myydän loputkin teolliset yritykset ulkomaisille omistajille ja pidetään huoli siitä, että niiden osaminen ja soveltuvin osin tuotanto ja avainhenkilöstö siirtyy mahdollisimman nopeasti rajojemme ulkopuolelle. On vielä epäselvää, kuinka monesta sadasta tuhannesta osaajasta pääsemme tällä kertaa eroon. Rikkoutuuko 1960-luvun ennätys?
Uusia investointeja odotamme erityisesti niille aloille, joita Äiti Venäjän mestarikauppiaat meille laitosreferenssinä vähenevän energiariippuvuutemme vuoksi kaupittelevat. Tosin selvää ei vielä ole, mihin muuhun kuin turvataaksemme tulevat energiavientitulomme me tarvitsemme jälleen uuden referenssilaitoksen, nyt Rosatomille? Eihän Olkiluoto 3 ole vielä sekään valmis? Ja miksi se pitää sijoittaa länsirajalle, vaikka se lienee tiukan paikan tullen samanlaisen kädenväännön kohteena kuin välirauhan aikana Petsamo Nikkel? Mutta ainahan me jaksamme ulkolaisiin sijoittajiin ja heidän motiiveihinsa luottaa? Ainakin kaivos- ja telakkateollisuudessa.
Tuleva eduskunta - siis se joka olisi pitänyt valita jo silloin kun kansallinen täystuhomme Jyrki Katainen päätti alkaa jatkaa uraansa Brysselissä - jatkaa lainsäädäntötyössä entistä hyväksi koettua linjaa perusteettomien lupausten, pitämättömien päätösten ja virtuaalileikkausten tiellä. Osa-optimointi ja opportunismi kasvavat mikäli mahdollista entuudestaankin. Lainsäädäntötyön keskeisimmiksi kipupisteiksi nousevat vaalikaudella polkupyöräilijän otsalamppu, jalankulkijan kypäräpakko, olut- ja siideri- ja lonkeropurkkien etikettien peittäminen varoitustarroilla ja nisäkkäiden tasa-arvoinen avioliittolaki.
Eipä silti, että aikaisemmilla vaaleilla mikään olisi muuttunut. Ainakaan paermmaksi. Parlamentaariseksi julistettu puoluepoliittinen järjestelmämme ei enää muutoksia mahdollista, tulevatpa valituiksi mitkä etujärjestöt tahansa. Rahaa ja resursseja tuhlataan surutta, nyt vain toisille tahoille. Mutta kyllä minua kepulien - anteeksi, siis Sipilän - jytky pelottaa. Sen vanavedessä ja vielä nyt ymmärrettävän hiljaisina lymyävät, telineissään toki kuopien perämetsien kansankynttilät ja tunnetut tuhlaajat.
An nescis, mi fili, quantilla prudentia mundus regatur.
Vai olisiko sittenkin oikeammin
Vae victis!
Vaiko
Hauskaa Uutta Vuotta?
Alla viimeinen yhteenveto yrityksistäni vaikuttaa valtamedian kautta.
On jäänyt käsitys,
että Lidl ei kerro maakohtaisia tuloslukuja. Olisi kuitenkin äärimmäisen
kiinnostavaa se saada tietää varsinkin, kun voisin hyvin kuvitella Lidlin
suhteellisen hintatason nousseen alkuajoista merkittävästi.
S- ja K- kartellin
ahneus on pitänyt ja pitää jatkossakin huolen siitä, että on kaikki syy uskoa
Suomen nyt olevan suhteellisesti Lidl-maailman tuottavin alue. Tai toisin päin
ilmaistuna, joudumme nykyisin maksamaan myös Lidlille "ylihintaa".
Eihän kai meillä
enää muita ole, kuin työväenpuolueita? Jokainen heistä on kyllä osallistunut
talkoisiin ja kantanut, ja kantaa jatkossakin kortensa kekoon. Kiire on jo sitä
luokkaa, että itsenäiseen ajatteluun ei aikaa jää.
Kun vanhat merkit
paikkansa pitävät voi Työnvälitystilaston ja ryhmälomautusten erillisseurannan
luvut noin kaksinkertaistaa, jos haluaa todellisen kuvan selville. 650.000
työtöntä, suurimmalta osalta varmasti työkykyistä suomalaista vailla työtä.
Lähes yhtä monta kuin helmikuussa 1993 tai 94, jolloin heitä oli muistaakseni
777.000.
Ja varmaan tälläkin
kerralla puolueet ja heitä edustavat puolueet ovat sitä mieltä, että heidän
mahdollisuutensa vaikuttaa työpaikkojen syntyyn on varsin vähäinen. Kun apua ei
muualta ole edes näkyvissä, tekisivät edes ne vähäiset.
Kohteesta
<http://www.talouselama.fi/uutiset/suomen+tyottomyysluvut+rumenevat+hurjaa+vauhtia/a2284738>
Ilmeisesti maaseudun
tai pikkukaupungin rauha ei sittenkään ole kilpailuetuna riittävä? Vai olisiko
kyse sittenkin idean heikosta markkinoinnista?
On suorastaan
rikollista jos poliittiset päättäjämme eivät tähänkään muuttoon reagoi
tekemällä tarpeellisia muutoksia järjestelmäämme. Kun ensin lähtee Nalle
Ruotsiin ja nyt Maarit perheineen Portugaliin jää vain ihmettelemään kuinka
monta muuta sellaista on jo lähtenyt, joiden lähtö ei uutiskynnystä ole
ylittänyt? Ja kuinka moni jo pakkaa laukkujaan?
Jos verokilpailulle
ei edes EUn puitteissa mitään mahdeta, on meidän pakko karsia voimakkaammin
julkisen sektorin kustannuksia ja luoda edellytykset vahvalle vientikasvulle.
Emme voi vain vierestä seurata kansalaistemme, emmekä varsinkaan varakkaimpien
kansalaistemme poistumista veropakolaisuuden seurauksena.
Edellinen
maastamuutto-aalto 1960-luvun lopulta pakotti sadat tuhannet muuttamaan työn
perässä ties minne. Nyt yhteiskuntamme luokaton päätöksentekokoneisto ja sitä
pyörittävä johto pakottaa maasta muuttajiksi lisäksi varakkaimmat ja kohta
koulutetuimmat osaajat. Keskeisimmiksi vientiartikkeleiksi tulevat siis jälleen
osaavat kansalaiset ja heidän rahansa.
Vaan miten
muutostemppu tehdään hyvinvointiyhteiskunnan palvelutasoa olennaisesti
heikentämättä, ei poliittisen järjestelmämme toimintatavoilla tule ilmeisesti
koskaan onnistumaan. Kuten Matti Alahuhta totesi, ""asiat pitää
lopulta oikaista romahduksen kautta."
On todella
huolestuttavaa, jos kuvaamasi innovaatioilmasto on lähelläkään todellisuutta.
Päätellen kommenteista ilmeisesti on. Innovoinnin jättäminen ja jääminen
yksittäisten yritysten ja "Pelle Pelottomien" varaan vaikuttaa varsin
negatiivisesti kykyymme saattaa elinkeinoelämämme takaisin tasolle, jolla taata
kansakunnalle riittävästi työtä ja toimeentuloa.
Sattumoisin lähetti
YLE Teema eilen klo 14.00 asian merkitystä yhteiskunnassa käsitelleen oivan
ohjelman "Tiededokumentti: Tieteen pioneereja" 3/3. Raha.
Luonnontieteiden harjoittaminen oli aikoinaan varakkaiden mesenaattien
taloudellisen tuen varassa. Mikä on tilanne nykyään, voivatko etevimmät
tiedemiehet tutkia vapaasti mitä haluavat? T: BBC. HD.
On todella
valitettavaa, ettei sitä enää löytynyt Yle Areenasta. Siitä olisi ollut hyvin
johdettavissa kilpailukykyisen kansallisen innovaatiopolitiikan elementit.
Ainakin olennaisesti konkreettisemmalla tavalla kuin Mauri Pekkarisen aikoinaan
tilaamasta, sinänsä ihan ok-tasoisesta kansainvälisestä
professoriselvityksestä.
Samalla tuossa
ohjelmassa korostui innovaatioiden moninaiset, joskus "poliittisesti
sopimattomat" lähteet. Kyse oli luonnollisesti esimerkiksi leveyspiirien
määrittämisestä ja synteettisistä väriaineista. Ensimmäisessä "väärä
henkilö" ratkaisi ongelman ja seuraavassa henkilön uteliaisuus ja sattuma
ohjasi perille. Kumpikin varjostaa myös meidän innovointitoimintaamme, vaikka
juuri tällaisessa vähäväkisessä kansakunnassa, juuri niille pitäisi antaa
kaikki mahdollisuudet.
Kun viimeisessä 10 -
20 vuodessa tuskin kuitenkaan on paljoa muuttunut väittäisin, että emme voi
laskea edes suurinta osaa tarvittavasta innovaatiotoiminnasta tämän maan
virallisille tahoille ("Onko Sitralla, Tekesillä, Finnveralla,
Keksintösäätiön Tuoteväylällä, Innopolilla, eri yrityshautomoilla ja muilla
alan innovaatio-organisaatioilla riittävästi globaalisesti kehityskelpoisia
projekteja?) Niitä johtivat jo aikaa sitten virkamiehistyneet toimihenkilöt,
joille siiloutuminen ja helpon hallinnoinnin tarve ohitti tulostarpeet.
Huomattavasti
paremmat onnistumisen edellytykset löytyisivät, jos saataisi elinkeinoelämä
kiinnostumaan laajamittaisesta ja sen itsensä johtamasta, monipuolisesta ja
monialaisesta kehittämisYHTEIStyöstä, jollaista ohjelmassa myös kuvattiin
Lontoossa ryhdyttävän toteuttamaan.
Olen pohdetta
useinkin päässäni väännellyt ja käännellyt. Ammatillisesti viimeksi juuri 10 -20 vuotta sitten ja
kirjoitellutkin asiasta aika ajoin omalla blogillani. Esimerkiksi vaikkapa
Päätellen näistäkin
kommenteista yhdyn Matti Alahuhdan näkemykseen siitä, että on pakko oikaista
romahduksen kautta. Muu ei taida tähän yksimielisten maahan oikein istua.
Sääli, että johtomme
vetkutteli meidät tähän juuri nyt. 3 tai 5 tai 7 vuotta sitten, kun mikään ei
meitä koskenut eikä asiamme olisi fantsummin voineet olla, silloisen itsensä
vastuulliseksi julistautuneen hallituksenkaan mielestä tästä olisi suhteellisen
helposti vielä selvitty. Nyt ei enää.
Alkaisi sitten olla
korkea aika löytää jostain ne 2000 - 3000 miljardia, jos EU ja EMU halutaan
pelastaa. Muuten meitä saattaa jopa odottaa noutaja nimeltä Vladimir
Stalinovytsh Putler.
Sehän vain
noudattelisi, soveltuvin osin tapahtumia 1920 ja 1930-lukujen Euroopassa. Tällä
kertaa onkin sitten turhaa enää kuvitella jenkkien tulevan avuksi.
Kun maailman
suurimmassa taloudessa riittävän kauan harjoitetaan väärään visioon perustuvaa
virheellistä rahapolitiikkaa, ei muu voi edes olla seurauksena. Todennäköisesti
enää ei auttaisi edes seteleiden heittäminen taivaalta saamaan kasvua
liikkeelle.
Ei tainnut road-show
mennä ihan putkeen? http://www.talouselama.fi/uutiset/lontoossa+pelastyttiin+kreikan+suunnitelmia+pahempaa+kuin+kommunismi+taysi+kaaos/a2282051>
EUn ja EMUn sekä
niiden jäsenten on syytä mennä peilin eteen etsimään syytä siihen, jos kansa
kapinoi.
Millä ihmeen tavalla
banksterit uskovat pystyvänsä mitätöimään demokraattisen prosessin tulokset?
Sotilasvallankaappauksellako?
Kohteesta
<http://www.talouselama.fi/uutiset/kreikan+porssissa+pahin+romahdus+sitten+vuoden+1987/a2282144>
Jospa valtio tällä
kerralla panostaisi pohjoismaiseen yhteistyöhön? SAAB, Bofors, Hägglunds,
Kongsberg.... Siitä voisi poikia turvallisuuspoliittistakin menestystä pitkässä
juoksussa.
Millä ihmeen tavalla
banksterit uskovat pystyvänsä mitätöimään demokraattisen prosessin tulokset?
Sotilasvallankaappauksellako?
EUn ja EMUn sekä
niiden jäsenten on syytä mennä peilin eteen etsimään syytä siihen, jos kansa
kapinoi.
Jospa
valtio tällä kerralla panostaisi pohjoismaiseen yhteistyöhön? Bofors, SAAB,
Hägglunds, Kongsberg.... Siitä voisi poikia menestystä pitkässä juoksussa.
Rekisteröitynyt käyttäjä: Hakki
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti