keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Tämäkö on Oikeutta?

Olen lähes sanaton. Mistä yksityinen ihminen on tekemisistään ja tekemättömyyksistään enää vastuussa, kun meidän Korkein oikeus tuomitsee "Miestä piestiin raa'asti asunnossa 3 tuntia - vierestä seurannut ei syyllistynyt rikokseen"??

Olen kyllä kuullut monenlaista, mutta tämän jälkeen tekisi mieleni erota sekä Suomesta että kieltää suomalaisuuteni. Päätös on yksinkertaisesti sairas. Eikä sittenkin olisi helpompaa muuttaa Korkeimman Oikeuden päätös vedoten alkeellisimpiin inhimillisyyden ja ihmisyyden moraali- ja etiikkasääntöjen loukkaamiseen?


11 kommenttia:

Satunnainen raportoija kirjoitti...

Olisi kohtuutonta rangaista pällistelystä kun ruumiin hävittämisessä auttamisesta selviää ehdollisella.

Naurettava rangaistustaso ja mukavat vankilat tulevat houkuttelemaan tänne yhä enemmän rikollisia ulkomailta, sillä alamaailmassakin osataan muuttaa sinne, missä on tarjolla parhaat olosuhteet.

Mutta hei, mehän tienataan tällä, sillä kaikki rahaliikenne kasvattaa bruttokansantuotetta.

Satunnainen raportoija kirjoitti...

Tämä uutinen kertoo aika paljon siitä missä tilassa oieuslaitoksemme on.

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/68133-tunnettu-juristi-varoittaa-haukkumakirjeista-rankaisukeinona-tulee-olemaan-kosto

Hakki kirjoitti...

Satunnainen raportoija

Jos minä seuraan puistotiellä, kun 10 -vuotiasta tyttöä raiskataan, enkä tee mitään, en syyllisty rikokseen?

Jos taas seuraan Aseman nurkilla, kun nuorten huligaanien joukko pamputtaa satunnaisesti ohikulkevia vanhuksia, en edelleenkään syyllisty rikokseen?

Vaan auta armias, jos olen vastaavana mestarina rakennustyömlla, jossa työntekijä teloo itsensä, kun on itse mennyt kielletylle ja kaitein suljetulle alueelle. Vastaavana mestarina saan ainakin syytteen ja todennäköisesti vielä mehukkaan tuomion perään.

Tuo kosto-uutinen kieltämättä on kuin Mafian käsikirjasta.

Satunnainen raportoija kirjoitti...

Hakki

Meillä ihan selvästi ollaan panemassa velvollisuuden tunnetta potevaa väestönosaa kyykkyyn ja kriminaaleja ollaan vastaavasti nostamassa jalustalle.

Jokin vallankumous täällä on meneillään, mutta sitä on vaikea saada selvää kun kaikki tiedotusvälineet suoltavat sen propagandaa.

Onneksi Venäjä on tuossa ihan rajan takana ja siellä on vallalla perinteinen mafiameininki, missä valtaa pitävä kopla pitää kilpailijat kurissa tomerin ottein. Kyseessä on eräs kestävimmistä valtiomuodoista, joten näissä olosuhteissa Venäjä herättää luottamusta, ja pääseehän sieltä matkustamaan muualle.

Hakki kirjoitti...

Satunnainen raportoija

Tämä vallankumous on ollut meneillään jo kauan. Aina siitä asti, kun me ns. suuret ikäluokat, tai ainakin äänekkäin ja siten näkyvin osa meistä suuressa viisaudessamme halusimme siirtää kaiken vallan, ei suinkaan neuvostoille vaan byrokraateille.

Väittäisin, että nyt nautimme sen idiotian satoa.

Satunnainen raportoija kirjoitti...

Hakki

Tavoite lienee saavutettu sitten kun yhteiskunnan ahdistavat kahleet on riisuttu kokonaan ja Suomi on Somalian ja Kongon tapainen anarkia.

Sitten on myös maanpuolustus kunnossa pikku rahalla, sillä huumekauppaa tai jotain vastaavaa vastaavaa pyörittämällä saadaan sen verran rahaa aseisiin, ettei ketään kiinnosta valloittaa Suomea. Sehän merkitsisi vain loppumatonta taistelua aseistettua roskaväkeä vastaan.

Hakki kirjoitti...

Satunnainen raportoija

Oikeus ja oikeudenmukaisuus toteutuvat varmasti huonoiten juuri anrkiassa.

fun kirjoitti...

Hapuilette kohti totuuden valoa. Suomi on paljon syvemmällä aineellisessa ja henkisessä lamassa kuin mitä valtamedia uskaltaa meille ilmoittaa.
Meillä ei ole enää riittävän vahvaa arvo - eikä talouspohjaa ottamaan vastaan iskuja, joita paráikaa niskaamme satelee.
Yhteiskunnassamme on pahimman myyräntyön tehnyt juuri harjoitettu politiikka. Siitä vastuussa ovat puolueet, jotka ovat sanoutuneet irti isänmaan ja sen kansan todellisesta edusta.

Anonyymi kirjoitti...

Oikeuden päätösten uutisoinnissa on ongelmana se, ettei tuomion kummallisuutta voida kaikissa tapauksissa perustella julkisesti.
Ko. tapauksessa saattaa olla niin, että vaille tuomiota tai kohtuuttoman pienellä rangaistuksella päässyt henkilö saattaa olla juuri se, joka on ilmiantanut tai ollut avaintodistaja jutussa. Tätä tuomiota lieventävää asiaa ei tuomioistuin voi ymmärrettävästikään tuoda julki todistajan suojasyistä johtuen.

Hakki kirjoitti...

Fun(deeraaja)

Syvällä ollaan.

Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että vastuullisia ovat puolueet. Siinä on vain yksi ongelma. Puolueet eivät äänestä eivätkä sellaisinaan mistään edes vastaa. Jokainen niistä - laidasta laitaan - katsoo ajavansa ja ajaakin isänmaan ja kansan todellista etua, siten kuin ne sen ymmärtävät. Eihän se ole ongelma.

Ongelmana on puolueiden liian suuri painoarvo yhteiskunnan päätöksenteossa. Näin jopa siitä huolimatta, että oikeuslaitos on virallisesti puolueista ja politiikasta irrallinen valtiomahti.

Hakki kirjoitti...

A no nymous

Ok. Jos näin on, oikeuslaitos on siis itse syypää kansalaisten lain kunnioituksen rapautumiseen?

Vaikka kysy olisi kyse ilmiannosta tai esittämästäsi avaintodistajuudesta meidän on lähdettävä siitä, etteivät varsinaiset tekijät tai työn tilanneetkaan kai idiootteja ole? Lieventäminen on ymmärrettävää jopa tällaisessa jutussa. Vapauttaminen ei. Ja miksi vasta korkeimmassa oikeudessa havaitaan, että rangaistusta ei tule?

Tässä vaiheessa muutettu päätös pitää ainakin huolta siitä, että viesti kulkee sinne minne sen ei pitäisi. Ja kansalaisten luottamus oikeuslaitokseen saa joka tapauksessa jälleen tällin?