Aika aikaansa kutakin. Viimeisen viikon aikana on käyty läpi veroparatiisit ja veroparasiitit. Eiköhän niistä voi hetkeksi aikaa relata? Toivottavasti.
Kumpaakin tärkeämpiä tällaiselle tavalliselle tallaajalle ovat yksinkertaiset asiat, asiat, joihin jokainen meistä voi ottaa kantaa. Asiat, jotka inhimilliseltä kannalta kuitenkin ovat tärkeämpiä. Noukin kummankin eilisen päivän valtakunnallisesta tabloidista.
Ensimmäinen, joka itse asiassa on sydäntäni lähellä on opettaminen ja erityisesti kielten opetus suomalaisessa peruskoulussa. Niin, juuri sen sen, jonka erinomaisuuteen kovin moni vannoo. Kun itse en oman kokemuksen perusteella sen paremmin suomalaisesta koulusta kuin peruskoulusta mitään tiedä olen, lähinnä omien lapsieni ja erityisen läheltä viimeisimmän kautta saanut sitä seurata. Käsitykseni mukaan se on tasoltaan perseestä.
Edellisen perusteella, et varmaan ihmettele kun kerron ilahtuneeni suunnattomasti artikkelista Kieliä opetetaan koulussa väärin. Harvoin olen ollut yliopistoprofessorin kanssa näin samaa mieltä. Itse asiassa, jokaisesta hänen esittämästään perusteesta.
- Jo viisikymmentä vuotta on tiedetty, että ihminen oppii kieliä parhaiten sosiaalisissa suhteissa ennen murrosikää.
- Kieliä aletaan tankata heti, kun kielten oppimiselle herkin ikä on ohi eli tyypillisesti noin 12–13 vuoden iässä.
- Pielessä on myös opetustapa, jossa kieltä lähestytään kielioppisääntöjen ja sanastojen avulla.
- Myös koko kielten opiskelun ideologia on pielessä. Samojen kielten opettaminen kaikille tasapäistää ajattelua, sillä kieli vaikuttaa siihen, miten ajattelemme.
- Suurten kielien ylivalta yksipuolistaa (suomalaista) kulttuuria.
- Jos haluamme lisätä Suomen luovuutta ja innovaatioita, pitäisi kouluissa opetettavaa kielivalikoimaa lisätä rajusti.
- Jos opetus hoidettaisiin kielikylvyn lailla arjen tilanteissa, voisimme hyödyntää opettajina maahanmuuttajaväestöämme.
Olen kai muutamankin kerran asiasta kirjoitellut ja ainakin tämän uskontunnustuksen. Mutta, kuten näiden ikävuosieni aikana olen moneen otteeseen joutunut toteamaan; Suomeen mahtuu kerrallaan vain yksi totuus.
Kaikki muu on perkeleestä ja kerettiläisenä roviolle pantava. Kuten esimerkiksi ehdotus poikien ja tyttöjen alkeisopetuksen jonkinasteisesta eriyttämisestä ajatus, jossa tuotteistettuna on todellista vientipotentiaalia.
Toisena akateemisten kykyjemme riemukas todelliuus. Aleksanteri I pysti ja sen oikea paikka Suomessa oli Unto Hämälaisen artikkelin aiheena HS Kuukausliite 4ssa. Valitettavasti en linkkiä pysty tarjoamaan. Syynä varmaankin osa valtamedian uutta innovaatiota kaupallisen pohjan löytämiseksi toiminnalleen nykyisen hävitessä?
Pointtina kuitenkin se, että ensimmäisen tsaarimme pysti pitäisi palauttaa Turkuun. Ja varmasti Helsingin Yliopistolle tulee mitä tahansa hyviä syitä mieleen, miksi näin ei pitäisi menetellä. Mutta ehdottomasti paras kuulemistani, ja samalla taatusti paras mahdollinen, on HYn rehtorin Thomas Wilhelmssonin mielipide. "En näe mitään syytä luovuttaa patsasta Turkuun. Eihän Turkuun siirtäminen olisi käytännöllistäkään. Patsas on hirmu painava."
Thomas hyvä. Tuskinpa kukaan edellyttää, että Helsingin Yliopiston rehtori sen henkilökohtaisestiTurkuun veisi? Eiköhän HYllä ole käytettävissä vaikka muutama riuska sivari moiseen hommaan? Hätätilassa ehkä Museovirasto voisi varmaan auttaa?
PS.
Mutta kaikki perustelut, jotka johtavat haluttun tulokseen ovat tehokkaita.
PPS.
On ehkä mahdollista, että kieltenopetuksessa kyseessä sittenkin vain on opettajan osaamisen taso? Mutta kun ne vielä väittävät tekevänsä kaiken "by the book".
5 kommenttia:
Olen kanssasi samaa mieltä kieltenopetuksesta. Ja tämä muutamissa vuosikymmenissä tapahtunut yksipuolistuminen lähes pelkkään englantiin ei voi olla vaikuttamatta myös menestykseemme vientimarkkinoilla.
Mutta ainakin nyt jo aikuiset lapset ovat saaneet jo peruskoulussa hyvän kielipohjan. Sitä en pysty arvioimaan johtuuko hyvät tulokset hyvistä opettajista, lasten hyvistä kielipäistä vai siitä, että olemme kotona aina korostaneet kansainvälisyyden ja hyvän kielitaidon merkitystä. Muun elämänkokemuksen perusteella tiedän, että noilla kaikilla on vaihtelevaa merkitystä. Myös hyvä äidinkieli harjaannuttaa kielellisiä valmiuksia.
Kielioppisääntöjen ja sanastojen pänttäämisen korostamista pidän minäkin vääränä. Ihan samoin kuin kauhuissa aikoinaan ihmettelin miksi pienille lapsille opetettiin mekaanista tavaamista ja vaikeutettiin lukemisen oppimista.
Minunkin mielestä jo pikkulapsille voi aivan hyvin alkaa opettaa vieraita kieliä kunhan samalla myös vaalitaan äidinkieltä. Siihen en usko mitä jotkut yrittävät väittää että monien kielien yhtäaikainen opettelu huonontaisi äidinkielen osaamista. Minun kokemukseni mukaan pienten lasten oppimiskyky on lähes käsittämätön kunhan ei aiheuteta stressiä vaan käytetään hyväksi lapsissa luontaisesti sisäänrakennettua loputonta tiedonhalua.
Olin aikoinaan hyvin epäileväinen peruskouluun, mutta kun asuin Savossa ei siellä ollut muita mahdollisuuskia. Kun nuorimmat lapseni ovat kuitenkin saaneet sieltä erinomaiset kielitaidot ja sitten hyväksikäyttäneet sitä ulkomaisissa korkeakouluopinnoissa ovat epäilykseni hälvenneet. Mutta elämänkokemuksesta tiedän, että niin kuin missä tahansa ammatissa opettajissakin on hyviä, huonoja ja keskinkertaisia. Eikä peruskoulu pysty takaamaan että huono tai keskinkertainen kieltenopettaja antaisi hyvää kietenopetusta. Ikävää mutta uskon, että vanhempien valinnoilla ja ohjauksella voidaan asetelmaa parantaa ainakin jossain määrin.
Igor
Tosiaan, siihen aikaan kun olimme koulussa julkisuudessa taidettii kovasti kantaa huolta puolikielisyydestä. Jossain vaiheessa kehittyi ajatus, että ainakin ensimmäiset kouluvuodet, siis kielen lukemisen, kirjoittamisen ja laskennon perustaidot pitää ehdottomasti saada äidinkielellä. Nyt onneksi jo keskustellaan siitä, että voitaisi perustaa kaksikielisiä suomi-ruotsi kouluja. Nyt vastustajina ovat sitten ruotsinkieliset suomalaiset, jotka pelkäävät kielensä aseman ja merkityksen näin lopullisesti häviävän. Mutta 50 vuoden kuluttua se nykymenolla häviää taatusti.
Mutta ajattelepa mitä mahdollisuuksia kielikylpypohjainen varhaiskasvatus avaisi pienen pohjoisen maan kulttuurin ja viennin kehittymiselle.
Kaikki nämä vuodet, olen ollut oikeassa, oikeassa kapinoidessani kielioppia ja sen opetusta vastaan. Oikeassa opittuani vieraat kielet omin keinoin ja neuvoin.
Alkaa se järki paistaa näissäkin asioissa!
-Tvälups-
Anonymous, kiitti kommentista.
Olet ilmeisesti ollut.
Itse hallitsen enemmän tai vähemmän hyvin neljää kieltä, ne perinteiset, mutta en ensimmäisenkään kielioppista mitään. Se ei tietysti ole kehumisen paikka ollenkaan ja helpottaisi (olisi helpottanut) varmaan montaa asiaa. Mutta toimeen on ihan hyvin tultu. Ja tullaan.
Tänään 9.4. klo 20 oli Yle FST5:llä mielenkiintoinen dokumentti Baabelin mahti. Siinä oli mielenkiintoisia tieteellisiä havaintoja kaksikielisyydestä. Ikävä kyllä ei näkynyt Areenassa. Itse uskon 2 tai kolmenkin kielen oppimiseen ihan pikkulapsena.
Muistan aivojeni toimineen päässälaskussa vielä pitkän aikaa saksankielellä sen jälkeen kuin vaihdoin suomalaiseen lukioon. Vaikka olin hyvä matematiikassa olin alkuvaiheessa suullisissa kokeissa muita hitaampi kun aivoni laskivat saksaksi ja sitten jouduin kääntämään tulokset suomeksi. Taisi mennä aivojen muuttamiseen puolisentoista vuotta.
En minäkään paljoa saksan kieliopista lukiossa muistanut tai tiennyt. Luokkakaverit muistelivat minua päättyvän lukion kronikoissa kaverina joka kirjoitti laudaturin saksassa mutta ei osannut ollenkaan kielioppia. Hakin tavoin en minäkään kieliopin osaamattomuudella kehuskella tarkoita.
Mielenkiintoista oli tuossa tämän iltaisesssa kielidokkarissa tutkimushavainto, että kaksikieliset maat olivat vientikaupassa paremmin menestyneitä kuin yksikieliset. En kiinnittänyt huomiota miten tuohon tulokseen oli päädytty. Mutta osansa siinä oli, että ostaja mielellään puhuu omaa kieltään kuin jotain kolmatta lingua francaa.
Lähetä kommentti