perjantai 26. huhtikuuta 2013

Sailas jatkaa eläkkeeltä



ja ihan aiheesta jälleen. Mutta miksi ihmeessä meidän johtavat virkamiehet ja poliitikot esittelevät suurimmat viisautensa vasta eläkkeelle siirryttyään ? Myönnettäköön, että Sailas esitti asiansa jo ennenkin, mutta niin monet eivät. Valitettavasti.


Sailas arvostelee tämän hallituksen leikkikoulun nyyttikestejä  . Valtionvarainministeriön valmistelu ja sen huomioon ottaminen tämän Avoin, oikeudenmukainen ja rohkea Suomi – hallituksen tulosten puolivälintarkastelun yhteydessä, ei sittenkään kovin tyylikkäästi syntynyt; "Täytyy olla joku perusehdotus, jota joku – ja se joku ei voi olla kukaan muu kuin valtiovarainministeri – ajaa lävitse."
SoTe sirkus saa hänet voimaan pahoin. Hän pitää hyvin erikoisena, että poliittiset puolueet nimesivät edustajansa 35 henkilön asiantuntijaryhmään. "En muista semmoista työryhmää, että olisi jäsenkirjoja alettu tarkistaa työryhmän kokoushuoneen ovella." Tapana on, että hallitus valmistelee itse esityksiä, jotka eduskunta hyväksyy. "Nyt eduskuntaryhmät tulevat valmistelemaan itselleen esityksiä."
Saattaisiko olla niin, että leikkikouluiässä ja opeilla ei oikein osata hahmottaa  ministeriön, hallituksen, eduskunnan ja yksittäisen puolueen erilaisia tehtäviä yhteiskunnassa? Eikä ymmärretä, mitä siitä seuraa, jos kaikki tehtävät pannaan yhteen isoon sekametelikeittoon? Kaaos siitä seuraa ja pahimmillaan sitä sitten diktatuuri.
Ilmeisesti nyt, ensimmäisen kerran on luotu sitä usein luvattua ja paljon mainostettua uutta poliittista kulttuuria. Hallitustyöskentely on vaihdettu hiekkalaatikoksi ja nyyttikesteiksi, iltakoulut varmaan leikkikouluksi. Hallitus ei aivan ilmeisestikään ole edes sillä tasolla, että työelämään tutustuminen kannattaisi?

Masentavaa, ei fantastista ollenkaan.

Mielenkiintoista Sailaksen ulostulossa on se, että erityisenä kohteena on hänen aiemmin johtamansa ministeriö, jossa nyt ministeriöi hänen entinen puoluetoverinsa, Urpiainen. Onko todella niin, että kuutosen lyhyen matikan ministeri vielä kuunteli ja teki niin kuin sanottiin, mutta nykyinen luokanopettaja tietää jo paremmin? Vai onko niin, että Sailas on pettynyt siihen, mitä on saatu aikaan valtiosihteerin vaihduttua?

Yhtä kaikki, Suomi paatin tilanne on nyt oiva esimerkki siitä miten käy, kun kakarat pannaan asialle koskenlaskussa ohjaamaan. Mahtaa meistä 5,3 miljoonasta tuntua turvalliselta?
Onko siellä mukana ainoatakaan, jolla osaaminen olisi ihan tavallisen aikuisen tasoa? Hyvin olemme me vanhempina kasvattamisessamme onnistuneet?

Tästä kaikestako me heille palkat ja puoluetuet maksamme? Olemme pakotettuja maksamaan?




"Tämä hallitus ei pelkää, eikä pelaa pelejä. Jos päätöksiä pitää tarkentaa, niin sitten me tarkennamme niitä. Poliittisilla päättäjillä pitää aina olla nöyryyttä parantaa aiempia päätöksiä", sanoi valtionvarainministeri Urpiainen eduskunnassa. 


Ainoa tapa osoittaa kansalaisia kohtaan riittävää nöyryyttä on se että hallitus, kyvyttömyytensä hyväksyen, eroaisi. 

2 kommenttia:

Karl Fransen kirjoitti...


Hakki.

Useinkin vasta eläkkeelle päästyään ajatus voi vapautua, tosin harvemmin, mutta tapahtuu niille jotka ovat saaneet tarpeeksi typeryyden tukemisesta, tai muuten lakanneet lyömästä päätään mielipiteiden kuviteltuun, olemattomaan seinään.

Hakki kirjoitti...

Karl

Tuo on niin selvää tekstiä, että siihen on helppo yhtyä. Jos jotain, niin ikä antaa kokemukseen perustuvaa perspektiiviä. Valitettavan usein, kuka mistäkin syystä iän mukaan myös halu edes yrittää siirtää omia kokemuksia ja havaitsemiaan elämän suuria linjoja muiden tietoon häviää. Kysehän ei ole siitä, että muiden pitäisi muka menetellä samoin vaan siitä, että heillä olisi tietoa siitä, miten joku muu vastaavan asian on kokenut, tai miten joku vastaavia asioita kokenut asian näkee.