Talvivaaran katastrofin vaihtoehtoista syntyhistoriaa?

Poliisi tutkii. Katainen vaatii selvityksiä. Pekka Perää ei näy ei kuulu. Mari Kiviniemi, Mauri Pekkarinen ja Paula Lehtomäki vaikenevat. Yritys heiluu konkurssin partaalla, josta kuulemma vain osakepääoman korottaminen voi pelastaa. Laskun maksajia on Sotkamon alueella jo monia ja määrä on yhä kasvava. Ympäristö tuhoutuu. Aloitettu uusi bioliotus - jalostusprosessi ei ole noin vaan loppumassa. 

Tuo tilanne kehittyy jo omalla painollaan, joten ei siitä tässä enää enempää. Varmasti saadaan syytetyksi, ehkä myös tuomituksi se onneton kuorma-autokuski, joka toi suojakelmun puhkaisseen lohkareen tai suunnittelija, joka painostettuna pani nimensä siihen suojakelmun hyväksymään todistukseen, tai vaikkapa virkamies, joka lähetteli selvityspyyntöjä yhtiölle, mutta esimies kielsi matkustamaan paikalle.

Siitä, miten tähän tultiin, kuvaa ainoa valtakunnallinen tänään julkaisemassaan aikajanassa.  Tuskinpa minä pystyn siihen paljoakaan lisäämään, vaikka aiheen ympäriltä muutamankin artikkelin olen tässä blogissa kirjoittanut? Sen sijaan haluaisin liittää sen syntyhistorian suurempaan suomalaisen yhteiskunnan viitekehykseen.

Meillä on totuttu siihen, että puolueet ja heitä edustavat kansanedustajat kyllä tietävät kenen ”suurempi intressi” kulloinkin vaatii ratkaisua. Yleensä ne ovat edunjakokysymyksiä, ja senhän puolueemme hyvin hallitsevat. Jokaisella hallituspuolueena olleella valtapuolueella on omana aikanaan ollut mahdollisuutensa palkita kannattajiaan viroilla ja toimilla ja luoda hallintoon oma viestiverkostonsa sitäkin aikaa varten, kun eivät ole vallassa. Siksi meillä on päällekkäinen, "kolmin-nelinkertainen ideologinen hallinto". Eikä sitä pureta vaikka kaikki muu kansalaispalvelu jouduttaisi alas ajamaan.

Alueellistamisen ja säästöjen nimissä ministeriöiden paikallisorganisaatioita yhdistettiin ensin Työvoima- ja elinkeinokeskuksiksi.  Mukaan haluttiin vahvasti paikallista vaikutusta, kun KTMn, TMn ja MMMn kolme täysin erilaista organisaatiota pantiin yhteen. Ehkä nuo toisistaan täysin poikkeavan hallintokulttuurin luomukset saattoivat löytää yhteisen sävelen maakunnissa? Siellähän tunnetusti taivutaan - anteeksi - tehdään hyvää maakunnallista yhteistyötä Kepun tahtiin.  Uudellamaalla eivät riittäneet viisi ensimmäistä vuotta ja vaikeaksi osoittautuivat vielä viisi seuraavaakin. Ja sitten tulikin ELY... Mutta nythän tarkastellaan Kainuuta.

Kuten totesin, siellä varmaan päästiin hedelmälliseen yhteistyöhön? Mutta viimeistään Anneli Jäätteenmäen jakojäännöksen II hallitukseen mennessä oli selvää, mitä maakunnan etu vaatii. Ympäristöväki ja erityisesti vihreät pitää saada pois ympäristöhallinnosta kunnon kepuleita häiritsemästä ja ainakin aluetta koskevasta päätöksenteosta.

Jyrki Kataisen hinku hallitukseen 2007 on ”über alles”, ja lopulta padot murtuvat. Kaikki substanssiministeriöt siirtyvät Kepulle. Ja Kepu kiittää Siilinjärven poikaa, Maalaisliitto kyllä tietää miten moinen miljoonan taalan pelipaikka käytetään.  

Joten ympäristökeskukset siirtyvät osaksi hallintoministeri Mari Kiviniemen uutta himmeliluomusta ELY-keskusta, ympäristöministeriksi "meijän pirpsakka" Paula Lehtomäki, ja samalla lihoiksi Merentutkimuslaitos. Eiköhän tuo tuosta tokene? ”Enää eivät vihreät sotke päätöksentekoa alueilla”. Ministeriössään topakka tyttö kyllä pitää pullikoija ruodussa ja vähitellen miehittää organisaation uskonsisarillaan ja -veljillään. Ylhäältä alas.

KTMssä siltarumpupoliitikkojen kruunamaton kuningas Mauri Pekkarinen hoitelee kyllä energiat kotiin. Helpeet, risut ja juurakot energiaksi, turvetta kattiloihin ja tuulesta sähvöä syöttötariffein. Eli maksut verovaroista, tuetuin takuuhinnoin.  Lopulliseksi niitiksi vielä oma mies vahtiin. Pysyvät siten energiatkin paremmassa tallessa. 

Ja tottahan vikkelä mies samalla uudistaa kaivoslait ja avaa kaivosoikeudet kansainväliselle kilpailulle periaatteella ”finders keepers” luottaen, että kyllä sieltä ainakin työtä tulee, kun lupia heruu. Ja lupakäytäntö pimeimmästä Afrikasta.

Mutta ei Suomessa, eikä kehitysalueillamme enää kaikki tapahtunutkaan kuin Stromsössä. Vähitellen mutta tasaisen kiihtyvästi yksityisen teollisuuden kansainvälinen kilpailukyky huononee. Ensin vähenevät työpaikat tehostamalla, sitten tehtaita sulkemalla, lopulta yritysten maasta muuttamisen seurauksena.

Onneksi Outokumpu on jo vuonna 2003 luopunut ajatuksesta rikastaa nikkeliä Talvivaarasta ja myynyt kaivosoikeuden, Maurin suosiollisella avustuksella(?) ja kahden (2) euron kauppahinnalla entiselle työntekijälleen Pekka Perälle. Syynä luopumiseen olivat ilmeisesti    esiintymän heikkolaatuisuus ja arvioitu huono kannattavuus jopa uudella, riskialttiilla bioliotusmenetelmällä?  Ja Pekka oli pannut asioihin vauhtia, luonnollisesti Maurin ja Paulan tukemana heti kun kynnelle kykeni. Olihan päätöksentekokin lopulta oikeissa käsissä. 

Mutta osaamista on pienessä maassa kovin vähän ja poliittiset kytkyt aivan liian vahvoja. Tuli liian kiire ja hätäillessä syntyy tunnetusti… sutta ja sekundaa, kuten muussakin yhteydessä olen minäkin tainnut jossain kirjoittaa?

Ja onneksi Suomesta vielä löytyvät tarpeellinen autokuski, suunnittelija ja virkamies.


PS.

Jos aihe kiinnostaa kannattaa ehkä lukea myös pari aiempaa artikkelia Talvivaaran tanhuvilta:

Mitä Talvivaarasta voisi oppia?

Ei Talvivaara ole pettänyt kansalaisia. Sen ovat tehneet poliitikot.

 

Kommentteineen.