Kansalaiset, siis ainakin huomattavan suuri osa heistä, ovat menettäneet uskonsa poliitikkojen ja politiikan kykyyn huolehtia ja vastata yhteiskunnan yleisten ja yhteisten asioiden hoitamisesta kansalaisten edun mukaisesti. Nyt myös poliitikot ovat menettäneet uskonsa politiikkaan. Mutta liian pitkälle meni päättelyni, että he ovat menettäneet luottamuksen itseensä. He ovat menettäneet uskonsa politiikkaan, siihen järjestelmään, systeemiin, apparaattiin jossa he toimivat.
Mutta jos kansalaiset ja poliitikot ovat menettäneet uskonsa, kuka uskoo? Ja erityisesti Kuka johtaa? Miten vastaa? Miten vaihdetaan?
"Määräajoin kansalla on tilaisuus, oikeus ja velvollisuus tarkistaa vaaleissa, miten heidän edustajansa ovat mandaattinsa hoitaneet." Näin Raimo Nurmi artikkelissaan. Kerrassaan raikas, uusi tapa poiketa tavanomaisesta ajattelustamme ja määritellä vaalitapahtuma toisin. Olennaisilta osin. Vaan ei se itse tapahtumaa, eikä tulosta sellaisenaan mihinkään muuta.
Demokratiamme rapautumisen keskeisin syy on puolueiden, ja niiden "ideologian" merkityksen itseisarvoistuminen, kasvu kaiken kansakunnan tarkoituksenmukaisuuden ohi. Tämä rakennevirhe on syntynyt lähinnä vasta 1960-luvulla kuten niin moni muukin ongelmamme, joskin Vaaran Vuodet laajasti ottaen ja ja niistä selviytyminen sen varmaan aloittivatkin.
Nyt ideologioiden merkityksen lähes poistuttua, jokaisella puolueella on vain yksi ideologia. Valta. Se ei kannusta ketään hoitamaan hallinnon yleisiä ja yhteisiä asioita mahdollisimman tehokkaasti, sikäli kun tällä on politiikassamme enää mitään merkitystä.
Niin kauan, kun puolueiden - siis puolue-eliitin - ei tarvitse välittää näin valittujen edustajien omista itsenäisistä mielipiteistä yksittäisen päätettävän asian suhteen, ja he seurauksitta saavat tarvittaessa sitoa edustajiensa kädet sanktioiduilla "ryhmäpäätöksillä", mikään ei muutu. Ei ainakaan kansalaisten tai kansakunnan kannalta paremmaksi. Eliitin Ainoaksi Oikeaksi Totuudeksi korottaman, ja itse oikeaksi tulkitseman ideologian mukaisesti on äänestettävä. Tai itkettävä ja äänestettävä ja lopettaa kansalaisvaikuttaminen ainakin tämän puolueen puitteissa.
Muutoksen tarve koskee puolueiden nyt kansalaisilta ja heidän edustajiltaan nyt parlamentarismin varjolla varastamaa valtaa. Sen palauttaminen on avain kansalaisten demokratian ja sen tehokkuuden toteutumiseen. (Väitetystä rakenteellisesta tehottomuudesta huolimatta.)
Seuraavilla muutoksilla pääsisi hyvään alkuun:
- Perustuslain 29§ tulkinta ja rikkomisen sanktiointi.
- Puolueiden merkityksen supistaminen vaali- ja samanmielisten yhteydenpito-organisaatioksi.
- Nykyisen julkisista varoista puolueiden itselleen päättämän puoluetuen kriminalisointi.
- Puhtaasti yksityiseen, vapaaehtoiseen rahoitukseen perustuvan rahoitusmallin toteuttaminen demokratian turvaamiseksi ja esimerkiksi puolueiden toiminnan rahoittamiseksi.
- Puolueiden nyt jo itselleen ja lähipiirilleen haaliman omaisuuden kansallistaminen ja soveltuvin osin yksityistäminen
- Yksittäisen ehdokkaan vaalirahoituskaton (1700 euroa) ja ilmoitusvelvollisuuden ulottaminen koskemaan myös puolueita.
- Oikeuskanslerin ja perustuslakivaliokunnan tehtävien sisäisen ristiriitaisuuden poistaminen perustamalla puolueista ja siis eduskunnan päätöksestä irrallinen, itsenäisesti toimiva "perustuslakisyyttäjänvirasto" ja perustuslakituomioistuin
Varmasti joku aiemmista keskeisistäkin esittämäni yksityiskohdista jäi vielä puuttumaan mutta, kuten todettu, kyllä näillä alkuun pääsee.
4 kommenttia:
Eiköhän tärkein ole se, että kansanedustaja saa toimia maksimissaan kaksi kautta, eikä sen jälkeen ole mitään asiaa politiikkaan.
Toiseksi tärkein on se, että kansanedustajana / ministerinä oleminen ei ole meriitti, kun valitaan korkeisiin virkoihin tekijöitä. Näillä muutoksilla edustajat pakotetaan toimimaan yhteisön hyväksi oman edun sijasta, muuten ei ole enää ikinä duunia missään.
Anonyymi, kiitti kommentista
Tuo "kaksi kautta ja ulos" todella unohtui. Mutta, että sen jälkeen ei enää olisi mitään asiaa, siitä en ole aivan vakuuttunut. Huilimaan pitäisi ainakin yhdeksi kaudeksi pistää.
Tuosta toista en ole edes tuolla tavalla ajatellut. Jos on yleisiä ja yhteisiä asioita eduskunnassa tai valtioneuvostossa hoitanut, on se lisämeriittiä siitä riippumatta, miten se pisteytetään. Se ei saa muodostua keskeisimmäksi kriteeriksi, joksi on kai katsottava ao. viran hoitamisen kannalta vaadittava osaaminen, mutta ei kai siitä rankaisemaankaan pidä ruveta?
Omat perusteluni tuohon kahteen kauteen maksimissaan on se, että valta korruptoi. Aina. Jos puhuva pää on poissa yhden kauden ja palaa sen jälkeen politiikkaan, on kähmintä jälleen voimissaan.
Samalla myös kiinnostus politiikkaan kasvaisi kaikilla, koska todellinen mahdollisuus päästä sinne kasvaisi huomattavasti. Edellämainitut pätisivät omasta mielestäni niin kunnalliseen, kuin valtakunnalliseen politiikkaan.
Nykyäänhän nämä samat puhuvat päät ovat sidonnaisuuksineen vailla vertaa, ja siksi heistä ei päästä eroon kuin kuoleman kautta. Kenenkään etua moinen ei palvele.
Julkista virkaa täytettäessä ei avointa halua saisi koskaan ohittaa, hakemukset tulisi käsitellä "anonyyymisti", jolloin paras valitaan. Joskus ses saattaa olla poliitikko, joskus joku muu. Instanssi, joka valinnan suorittaa, tulee julkaista anonyymit hakemukset, sekä perustelut, jotta läpinäkyvyys asiassa toimii. Kun hakemukset tehdään tällä tavoin, saattaa joskus virkaan päästä vaikka joku nuorempi, jolla on näkemystä. Henkilön ikähän selviää vasta myöhemmin.
Anonyymi
Ihan hyviä perusteluja. Suomi vaan on aika pieni maa. Eihän täällä kykyjä ilmeisesti riitä edes 336 kunnanhallitukseen? Ja yhden kauden huiliaika kyllä paljastaisi, onko henkilössä muuta kuin HyväVeli verkon kannatusta.
Ilmeisesti kaksi muutakin asiaa on, vähäisempänä, jäänyt pois tuosta luettelosta. Toinen on se, että hallituksen jäsen ei saa samalla olla kansanedustaja, varamies hoitakoon hommat. Toinen, että sama koskee myös kansanedustajan toimimista kunnanvaltuustossa tai hallituksessa. Molemmat tulisi kieltää.
Lähetä kommentti