Itku pitkästä ilosta?

"Jos eurooppalainen identiteetti oli joskus hiljalleen muotoutumassa, nyt sellaisen perään on ihan turha haikailla. Kriisin jälkeisessä maailmassa on myös entistä vaikeampaa rakentaa unionia, joka nauttisi kansalaistensa laajaa hyväksyntää." Valitetettavan oikeaan osuva johtopäätös Hesarin  tämänpäiväisen pääkirjoituksen loppulauseena.

Huolestuttavinta tilanteessa on, että ensimmäisen kerran sodanjälkeisessä historiassa, Saksan koetaan jälleen osoittavan kaapin paikan Britannialle ja erityisesti Ranskalle ja Italialle. Ei silti, että tältä mantereemme pasifistimmalta valtiolta nyt pitäisi odottaa harkitsemattomuuksia. Mutta väittäisin, että vähintäänkin epäilyksen siemen "jostakin" on jälleen kylvetty ainakin Pariisiin, Roomaan, Lontooseen ja Washingtoniin. Vallasta ja kunniasta tässä taas on kysymys.

Jos näin on, mitä siitä seuraa meille suomalaisille? Ilmeisin on, että taantumassa ja surkastumassa olevassa Euroopassa kotimarkkinamme uhkaa jälleen olennaisesti supistua. Toivottavasti tämän 15 vuoden kotimarkkinayhteistyö on avannut uusia taloudellisia yhteistyömahdollisuuksia, jotka ovat käytettävissä myös uudenlaisessa Euroopassa.

Varsinaisiksi pelastajiksi saattaisivat kohota erityisesti BRIC - ja kehittyvät maat. Eivät automaattisesti, mutta keskittämällä liiketoimintayhteistyömme ao. valtioihin, erityisesti ensin mainittuihin, voisimme ehkä selvitä tulevasta taantumasta verraten kuivin kintuin? Se kuitenkin edellyttäisi yhteistä kansallista näkemystä ja ponnistelua yhteisen päämäärän puolesta. Onko sitä enää rakennettavissa?

Vakavimmat seurausvaikutukset liittyvät mielestäni kuitenkin turvallisuuspolitiikkaamme. Nyt olemme rakentaneet sen itsenäisen puolustuksen varaan EUn jäsenenä. Jos euro menee, menee myös EU. Pitäisikö meidän siinä tilanteessa liittoutua sotilaallisesti? Ja jos, niin kenen kanssa?

Ilmiselvinä vaihtoehtoina ovat NATO tai Venäjä. Jotkut elättelevät ajatusta Ruotsista, ehkä jopa kaikista Pohjoismaista liittolaisina. Mutta siihen luonnolliset reaaliset vaihtoehdot oikeastaan loppuvatkin. Enkä oikein usko Ruotsin ja Pohjoismaiden tuomaan lisäarvoon Suomen turvallisuuden osalta.

Uuden Suomen uutisoimaa Pertti Salolaisen vaadetta presidenttiehdokkaille, värin tunnustamisesta NATO kysymyksessä kommentoin seuraavasti: 

Menneitten miesten huolet

NATO-jäsenyyden autuaaksi tekevästä voimasta voisi hyvin jo jättää omaan arvoonsa. Niillä, sen paremmin kuin NATOn jäsenyydellä ei tositilanteesta Suomen kansan turvallisuutta lisätä, sen paremmin kuin tositilanteeseen joutumistakaan.

Ennaltaehkäisevä vaikutus on NATO-jäsenyyden kannattajien keskeisin ja mahdollisesti tehokkain peruste. Käytännössä sama turva saadaan EU-jäsenyydestä. Siis jos euro ja sitä kautta EU saadaan pelastettua.

Vaikka NATON 5 § - Muskettisoturien vala - pitäisikin, kansalla olisi kaamea kohtalo. Kaksi kertaa - vähintään - kulkisivat sodan myrskyt maamme halki vaikka "itsenäisyys" säilyisi. Uhrit olisivat pääasiassa siviiliuhreja. Emmekä silloin puhu kymmenistä vaan sadoista tuhansista. Siis, jos joku hyökkäisi, mistä ilmansuunnasta tahansa.

Suomen kansan paras turva on itsenäinen, uskottava puolustus EUn jäsenenä. Uskottavuuden tasosta päättäköön poliitikot, asiantuntijain ehdotuksesta. Jos aiotaan olla jatkossa itsenäisiä meidän mitoitettava puolustuksemme siten, että pystymme "kaikissa olosuhteissa" pitämään alueemme koskemattomana vähintään 6 kuukautta. Enempään meillä ei varmaankaan ole ennakoinnissa varaa. Tositilanteessa puolustetaan, kuten ennenkin, niin kauan kuin voidaan.

http://eaglesflysingly.blogspot.com/2007/09/ystavani-ei-vastannut.html

Enkä katso tilanteen meidän kannalta niin olennaisesti muuttuvan, vaikka EUtakaan ei olisi. Maatamme eivät NATO-maat havittele ja on meidän tehtävämme pitää huolta siitä, ettei maatamme voida myöskään Venäjän (lue Pietarin) uhkaamiseen, välietappina käyttää. Keskeisintä ei ole uhkaako NATO vai ei, vaan mitä venäläiset uskovat.

Jos puolustuksemme on uskottava ja politiikkamme ystävällinen, en oikein ymmärrä mitä merkittävää lisähyötyä he Suomen valloittamisella voisivat saada? Uskon, että siellä jo myös ymmärretään, että Suomi ei missään olosuhteissa voi eikä halua itse Pietaria, eikä edes NordStreamia, uhata.