Hädässä, tässä tapauksessa kriisissä on aina ainakin kaksi elementtiä; uhka ja mahdollisuus. Se kumpaan ajatuksensa asettaa ja toimintansa suuntaa on itsestä kiinni.
Euro-alueelle ei G20
kokouksessa montaakaan ystäväksi ilmoittautunut. Ja miksi pitäisi? Itse olemme asiamme
sotkeneet. Itse meidän on tästä selvittävä. Ja jollain tavalla selviämme, joka tapauksessa. Kuten Churchill totesi Dunkirkin
jälkeen: “We are on our own now”. Jo sen tiedostaminen tekee hyvää.
Voimme palata vanhaan, joka nykymaailmassa tarkoittanee vanhenevaan,
taantuvaan, keskenään kilpailevien ja kinastelevien pikkuvaltioiden mantereeseen
ja toivoa, että merkityksemme surkastuu niin nopeasti ja niin pieneksi, ettei
alueemme ketään kiinnosta. Tai voimme jatkaa nykyisillä ajatuksillamme ja
tavoitteillamme yhteisestä, yhtenäisestä Euroopasta. Mutta on selvää, että nykyisillä
toimintamalleilla ja -tavoilla emme voi jatkaa.
Kasvu tekee yleensä kipeää. Mutta nyt on sen paikka. On
turha toivoa Messiasta, suurta Johtajaa, joka kertoo meille mitä ja miten
edetä. Sitä keinoa on jo muutamaankin otteeseen kokeiltu, eikä se tie toimi.
Vanhassa 1000 markan setelissä on vasemmanpuoleisessa
taulussa teksti: ” Eftervärd, stå här på egen botn, och lita icke på främmandehielp.” Toisen maailmansodan jälkeen olemme usein mieltäneet sen ohjeeksi
meille suomalaisille. Saattaisiko siitä rakentua uuden eurooppalaisen
ajattelun, EUn ja euronkin johtoajatus? Toimittaisi sen mukaan, omillamme. Kuitenkin
yhteistyössä muiden kanssa. Myös niiden kanssa, jotka eivät ystäviksemme
ilmoittautuneet, vaikka osa heistä on nykytilanteeseen vähintään yhtä suuria
syypäitä kuin me itse.
Toisella puolella varma taantuminen, rappeutuminen ja
häviäminen. Toisella mahdollisuus. Valinta on meidän. Meidän on itse valittava. Mutta me voimme vielä itse valita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti