sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Monikulttuurisuuden ihanne kunniaan



Perinteinen suomalainen juhlavarustus?
Poliisin tekemät tarkastukset satakuntalaisen moottoripyöröklubin lauantaisiin juhliin tuleville vieraille antoi varmaan samanlaisia tuloksia kuin Kauhavan ruman vallesmannin aikoinaan Härmän häijyille tekemät? Poliisi takavarikoi tarkastetuilta teleskooppipatukoita, teräaseita, kirveitä, kaasusumuttimen, metallikeppejä ja pesäpallomailoja. Virkavalta tavoitti myös yhden etsintäkuulutetun.

Uutta kotimaista kulttuuria?
Helsingin keskustan romanikerjäläiset vahtivat reviirejään tiukasti. On kuulemma Romanian romaaneiden ikiaikainen tapa. Jos joku on "käymässä" kotona Romaniassa, ei samalla paikalla saa almuja olla kärkkymässä kuin korkeintaan sukulainen. Eikä tässä pitlä aika ole siitä, kun ilmeisesti kilpailevat romanijengit listivät toisiaan perinteisillä suomalaisilla juhlavarusteilla Helsingin keskustassa.



Käytännön monikulttuurisuutta?
"Moottoripyöräjengien" aivan ilmeisesti täyttäessä järjestäytyneen rikollisuuden tunnusmerkit jäsenet häkkiin ja heti. Avaimen voi heittää jorpakkoon.

Romanian romaneille maasta karkoitus Suomesta loppuiäksi ja  palauttaminen kotimaahansa, vastaamaan sikäläisessä oikeudessa ammatillisen kerjäämisen kiellon rikkomisesta. Mikäli EU-sopimus moisen kieltää, ehdotan pikaista oikeudenkäyntiä Suomessa, tarpeellisen vankilapaikkojen määrän liisausta Venäjältä Uralin itäpuolelta, ja syyllisten passittamista sinne välittömästi tuomion julistamisen jälkeen. Paluukielto Suomeen loppuiäksi.

Jos kavereita haluavat, voidaan moottoripyöräjengiläiset karkottaa samaan paikkaan.

24 kommenttia:

Vox Populi kirjoitti...

Entäs se Ahvenanmaa ? :-)

Anonyymi kirjoitti...

Uuskielellä noita kärhämiä kutsutaan "yhteisöllisyydeksi". Jos et suvaitse sitä, olet Impiwaaraan haikaileva taantumuksellinen juntti, rasisti ja Halla-ahon ihailija.

Hakki kirjoitti...

Vox

Ei kai nyt sinne. Kumpiakaan. Kulttuurialueelle ongelmajätettä?

Hakki kirjoitti...

Anonymous

Kyllä minä yhteisöllisyyttä suvaitsen. Hyvinkin. Kirjoittelusi nimittelyä sen sijaan en. Jos sinulla ei muun tasoista viestiä löydy voit huoleti pysyä poissa. Seuraavaa mietelmääsi en julkaise.

Anonyymi kirjoitti...

Hakki ei nyt ole lukenut oikein ajattelevien ihmisoikeusaktivistien hengentuotteita. Itä-Euroopan romaneja sorretaan ja siksi heillä on vaikeaa, mikä sitten purkautuu rikollisuutena ja kerjäämisenä. He ovat tulleet tänne harjoittamaan ammattejaan ja meidän tulee auttaa heitä, veronmaksajien rahoilla totta kai. Jos et anna rahaa kuppiin niin ainakin tuet verovaroilla heidän elatustaan - ja siitä huolehtivia järjestöjä. Se on sinun velvollisuutesi ja joko hyväksyt sen mukisematta tai olet sitä mitä yllä jo kirjoitin. Joko ihannoit kerjäläisiä ja omistat Guevara-paidan tai olet paha ihminen.

http://satama.org/

Jos valaistuminen ei löydy tuolta niin Kuparivapaakatto ry:n liepeillä hengaavien toimittajien ja kolumnistien juttujakin löytyy netistä.

Hakki kirjoitti...

Anonymous

Varmaan Itä-Euroopan romaneja sorretaan. Mutta ainakin meillä voi sentään vielä harjoittaa laillista ammattia. Siis Suomessa laillisia ammatteja. Kerjääminen ei ole laillinen ammatti. Ei myöskään laiton ammatti. Se kun ei ole ammatti ollenkaan. Poliitikot pois lukien.

Anonyymi kirjoitti...

Hakki

Meillä jokaisella on tausta josta riippumattomuus on mahdottomuus. Teimmepä tai sanoimmepa mitä tahansa, on ja voi olla osittain, tai kokonaankin, vain tuon taustan mukaista. Jos et ole syntynyt ”mustalaiseksi” et voi tietää mitä on olla mustalainen, romaani. Meidät valkoiset on iskostettu ”valkoisten” probagantaan vuosi satoja jota vastoin romaanit ovat paljon enemmän traditioiden orjia. Heillä on – ”valkoisiin” nahden - paljon pitempiaikainen angeiden päivien kokemus ja ovat kehittyneet sen mukaisesti muista kansallisuuksista poikkeaviksi. Vapaus ja vaellus kulkevat käsi-kädessä ja ne ovat tekijöitä joiden vuoksi romaani mieluimmin kärsii nälkää kuin etsisi turvallisuutta, jäämällä valkoisten tavoin pysyvästi samaan paikkaan.

Hakki kirjoitti...

Anonymous

Mikään yhteisö ei voi toimia suvaitsemalla mitä tahansa tai kaiken. Siksi yhteisöllisyys edellyttää sopeutumista. Sekä enemmistöltä että vähemmistöltä, kunkin asian kannalta erikseen. Yhtä vähän kuin meidän on esimerkiksi siedettävä kanssaihmisten väkivaltaista käyttäytymistä sen paremmin toisiaan kuin itseämmekään kohtaan, meidän on taivuttava siihen, että organisoitu, laajamittainen kerjääminen olisi ammattina hyväksytty tapa hankkia elantonsa.

Maassa maan tavalla. Ja ainahan voi muuttaa muualle, vaikkapa tradition viemänä.

Anonyymi kirjoitti...

Anonymous

"Vapaus ja vaellus kulkevat käsi-kädessä ja ne ovat tekijöitä joiden vuoksi romaani mieluimmin kärsii nälkää kuin etsisi turvallisuutta, jäämällä valkoisten tavoin pysyvästi samaan paikkaan."

Itä-Euroopan romanien vaellus tänne on järjestäytynyttä rikollisuutta. Kerjäläiset ja pullonkerääjät antavat tienestinsä mafiosolle ja heidän muassaan tänne tulee rikollisuutta alkaen mummojen ryöstäjistä ja päättyen ihmiskauppaan.

Sitä paitsi tänne ei matkusta väkeä läheskään kaikista mustalaisklaaneista vaan niistä, eli lähinnä yhdestä, jota muut pitävät pohjasakkana. He nimittäin pilaavat toiminnallaan kaikkien Itä-Euroopan mustalaisien maineen.

Anonyymi kirjoitti...

Hakki

On olemassa useampi kuin yksi category Romaaneja. Hyvät ja huonot ovat täysin oman ympäristönsä ”hyviä tai huonoja”. Mitä vaikeammat olosuhteet sitä suuremmat ovat elinehtojen vaatimukset. On kahdenlaista rikollisuutta – laillistettua ja laitonta. Laillistettu rikollisuus, kuten uskonnot ja poliittiset, tai kaupalliset ovat ja toimivat samoilla metodioilla. Ero on vain asteella jolla toimintaa harrastetaan.

Voitaneen sanoa Mafian olevan välitöntä toimintaa ja kaikki muu rikollisuus epäsuoraa, välillistä. Kuinka hyvänsä, ihmisen perusolemus on kieroitunut, epärehellinen, olipa sen tausta, tai ihon väri mikä tahansa. Vain kaikkein primitiivisimmistä, eristäytyneista yhteiskunnista, voi löytää rehellisyyden rippeitä. ”Syö tai tule syödyksi” on elinehto, olipa kysymys asfaltti jungelista tai Amazonian sellaisesta, sama alkukantaisuus esiintyy molemmissa tapauksissa.

Kuten kaikella, aineellisella ja ei-aineellisella on monia muotoja ja niiden muotoja voidaan ja muotoillaan rajattomasti ”henkilökohtaisia tarpeita vastaaviksi”.

Hakki kirjoitti...

Anonymous

Minulle on täysin yhdentekevää ketkä kerjäämistä ammatikseen harjoittavat. Jos se on sillä tavalla organisoitua, kuin näyttää olevan, ulos maasta joka iikka. (Toki oikeuden kautta.) Kun pulloja keräämällä ja palauttamalla aivan ilmeisesti voi elää, siitä vaan. Toimen veronalaisuuteen ei huvita ottaa kantaa, sotumaksuista puhumattakaan.

Rikollisjengejä meillä on omastakin takaa. Ja niitä varten ilmeisesti turhan lepsut lait.

Hakki kirjoitti...

Karl

En ole ryhmittelemässä, en niputtamassa ihmisiä ryhmiin. Lait kun kohdistavat vaatimuksensa yksittäisiin ihmisiin ja heidän tekoihinsa. Ja yleisesti ottaen lait kohdistuvat vain yhteen valtioon kerralla, poiketen voimakkaastikin keskenään.

Laitonta toimintaa on kaikki lain vastainen toiminta siitä riippumatta kuka sitä harjoittaa. Voidaan, ehkä perustellustikin väittää, että EUn järjestäytyneen rikollisuuden tunnusmerkistön täyttävät puolueet ovat syynä siihen, että lait ovat mafiosojen porsaita varten säädetty?

Mutta johonkin täytyy kuitenkin yhteiskunnassa asuvien yksilöiden toiminta normeerata. Toivottavasti ns. länsimaisen kulttuurin edustajana EU ja Euroopan Ihmisoikeuskomissio pitävät huolta siitä, että jossain vaiheessa myös maamme lainsäädäntö toimii kansalaisten, ei rikollisten eikä varsinkaan järjestäytyneen rikollisuuden ehdoilla.

Kaikissa tapauksissa yhteiskunnilla on oma sisäinen väkivaltakoneistonsa pitämässä huolta siitä, ettei ns. tavallinen tossunkuluttaja kovin pitkälle sallitulta polulta eksy. Mafiosoille Mafia tuo suojan.

Anonyymi kirjoitti...

Hakki

Lait ja asetukset eivät koskaan ole pystyneet muuttamaan ihmisen perusominaisuuksia. Niiden ainoa kyky on valta pakottaa ihmiset sokeasti tekemään, tai ei-tekemään, seuraamaan konemaisesti käytösta jota ei ns. normaali ihminen ei edes katsota ymmartävän, vaan on pakoitettu maksamaan korkeat lunnaat lain tulkitsijoille, lakimiehille, jotka sitten etsivät vastaukset ”lakikirjasta” tai aikaisemmista lain tulkinnoista vastaavanlaisista tapauksista.

Melkein kaikki opetusjarjestelmät, uskonnolliset, poliittiset ja kaupalliset opettavat meitä seuraamaan käsitteitä ”oikeasta –väärästä”, mutta hyvin harvoin jos milloinkaan opettavat alyllistä kehittymistä, systeemeistä riippumatonta itsenäista ajattelua. Itsenäinen ajattelu ei tarvitse merkitä yhteiskunnan tai yksilön vastaista toimintaa, vaan on riippumaton yhteiskunnan pakkomoraaleista. Todellisuudessa ne edustavat moraalittomuutta, josta maailman tila nytkin on elävä, tapahtumassa oleva esimerkki.

Kuten olet itsekin usein todennut rikollisuuden esiintyvän johtavissa portaissa räikeimmissä moudoissa - juuri niiden joukossa - joiden katsotaan olevan meidän ”taviksien” ohjaajia paremman yhteiskunnan rakentamisessa. Ja missä ollaan? Jos ollaan vähänkään rehellisiä itsellemme, olemme menneet ”ojasta allikkoon”, eikä sieltä allikosta nousta pois niillä arvoilla joita meidän päähän on iskostettu varhaisesta lapsuudesta lähtien. Mutta, kuten niin usein historiassa on toistunut, tälläkin kertaa ihminen on PAKOITETTU LÖYTÄMÄÄN jotakin vallan uutta - ja sitähän emme niillä arvoilla joilla me jokainen olemme vallitsevien optussysteemien kaavoilla varustettuja, emme yksinkertaisesti pysty tekemään.

Hakki kirjoitti...

Anonymous

Eihän lakien tarkoitus todellakaan ole muuttaa ihmistä, vain säädellä ja rajata hänen käyttäytymistään. Pitkällä, hyvin, hyvin pitkällä aikavälillä ne sattaisivat mahdollisesti muuttaa ihmisen "perusominaisuuksia". Sen estää tehokkaasti aika ajoin, ehkä 100 - 150 vuoden välein tapahtuva systeemimuutos.

Ilmeisesti ainoina pitkän aikavälin moraalioppaina toimivat "perus"uskonnot ja niiden opit; 10 käskyt, vuorisaarnat, maailman luomisopit jne. Taitavatpa olla aika samasta puusta veistettyjä nekin? Siitä voisi päätellä, että vaelluksellaan ihminen jo viimeistään 15.000 vuotta sitten oli omaksunut sen moraalikoodin, jonka varassa mekin pitkälle toimimme. "Poliitikot" ja heidän lait vaikuttavat niiden rinnalla todella yhteiskuntien pakkomoraaleita.

Olen samaa mieltä; "olemme menneet ”ojasta allikkoon”, eikä sieltä allikosta nousta pois niillä arvoilla joita meidän päähän on iskostettu varhaisesta lapsuudesta lähtien. Mutta, kuten niin usein historiassa on toistunut, tälläkin kertaa ihminen on PAKOITETTU LÖYTÄMÄÄN jotakin vallan uutta - ja sitähän emme niillä arvoilla joilla me jokainen olemme vallitsevien optussysteemien kaavoilla varustettuja, emme yksinkertaisesti pysty tekemään." Ja jäähän meille uskonto, jokaiselle omansa.

Mutta palataanpa otsikon aiheeseen. Järjestäytynyt kerjääminen ei ole emmatti, eikä sitä pidä sallia. Muu järjestäytynyt rikollisuus moottoripyöräjengit ja mm. nykymuotoiset itseisarvoiset ja itseriittoiset puolueet pitäisi toimittaa niin kauas kuin pippuri kasvaa.

Niin paljon varmaan maailmassa pitäisi?

Anonyymi kirjoitti...

Jos tämä on vapautta niin mitä mahtaa olla orjuus?

http://www.telegraph.co.uk/news/worldnews/europe/romania/8027694/Romanian-gipsy-gang-snatched-200-children-from-homes-to-use-them-as-beggars.html
http://www.dailymail.co.uk/news/article-1264516/Police-raid-Romanian-traffic-gang-sending-child-thieves-UK.html

Mutta joo hei, onhan kummisedällä paljon fyffeä ja hän tykkää myös käyttää sitä. Häneltä varmaan irtoaa pari saturaista jonkun kuvitteellisessa maailmantuskassa rypevän vasuritaiteilijan päihdeharrastuksen tukemiseen jos vain älyää pyytää.

Hakki kirjoitti...

Anonymous

So? Maailmassa on paljon epäoikeudenmukaisuutta, hyväksikäyttöä, ihmisten alistamista, jne. jne. Paljon enemmän ja varmasti yhtä karmeaa kuin linkkisi. Sitä estämään ja moista käytöstä kitkemään meillä on lait. Demokratiassa kansalaisilla on edes teoriassa mahdollisuus vaikuttaa lakien sisältöön. Mutta kaikki happanee aiokanaan. Ja meidän ns. parlamentaarinen demokratiamme olemme me äänestäjät antaneet jo aikaa sitten rapautua politbyrokratiaksi.

PS.
Kummisedillä on aina riittävästi valtaa tai muita pakkokeinoja tarjolla. Ja kun sille tasolle on annettu asioiden valua ei kansalaisorjuudesta enää kovinkaan kaukana olla.

Anonyymi kirjoitti...

Hakki

Ehkä ei muuttaa ihmista, se olisi utopinen tehtävä. ”Rajata” on kahlitsemista ja kahlitsemisen tuloksena on robottimainen käytös ja kumminkin se on ainoa asian käsittelymuoto jonka tunnemme, niiden arvojen kuvissa sitten elämme. Pitkän tähtäimen mootokset ovat systemaattisia, vanhan kokemuksen konemaisia uusia mukaelmia eikä suinkaan evolution. Evoluuttioisessa kehityksessä on ns. Sport-elementti, jolloin aikaisemmin tuntemattomista tekijöistä syntyy uusi specimen. Ihminen, tieteen muodossa on edistänyt evoluutiota niin kasvikunnan kuin elänkunnankin osalta – josta ihminen itse on vain yksi osa. Mutta tämä ”itseosa” ei voi hyväksyä eikä sallia muutoksia joiden tuloksena voisi olla Sport- phenomenon tapaista, radikaalista muuttumista ihmisessä itsessään. Liikuttaessa tuntemattoman piirissä on vaarallista, emmekä ole sellaiseen varautuneet, koskapa sellaiseen muuttumiseen ei ole asetettavissa tuntemiamme varokeinoja ja siksi pidämme muuttumisen niin loitolla kuin mahdollista.

”Mutta palataanpa otsikon aiheeseen”. ”Järjestäytynyt kerjääminen ei ole ammatti”. Mutta sitä harrastetaan ammattimaisesti muiden kansallisuuksien joukossa ja Italia oli eräs - en tiedä onko tätänykyä. Eräs rikkain kerjäläinen omisti RR ja kuljettaja ajoi hänet hänen omaan kerjäyspaikkaan joka aamu. Ehkä voitaneen sanoa, että nahdessään kerjäläisen jokin hänen risaisessa olemuksessa herättää meissä epämiellyttäviä säälin sensaatiota ja siksi emme voi heitä suvaita.

Hakki, täällä kasvaa pippuripuut - villeinä - samoin kuin Harley-gangit ja politicians, eikä niiden ”harrastuksia” poliisivoimalla voida lopettaa - ainoastaan rajoittaa.

Anonymous – Nov. 3 – 05-31 AM
Orjuus tuon kaiken mukaan on rajoitettua vapautta, rajoitettua mielipidepohjalta katsottuna. Hakki

Ehkä ei muuttaa ihmista, se olisi utopinen tehtävä. ”Rajata” on kahlitsemista ja kahlitsemisen tuloksena on robottimainen käytös ja kumminkin se on ainoa asian käsittelymuoto jonka tunnemme, niiden arvojen kuvissa sitten elämme. Pitkän tähtäimen mootokset ovat systemaattisia, vanhan kokemuksen konemaisia uusia mukaelmia eikä suinkaan evolution. Evoluuttioisessa kehityksessä on ns. Sport-elementti, jolloin aikaisemmin tuntemattomista tekijöistä syntyy uusi specimen. Ihminen, tiede on evoluotiota edistänyt niin kasvikunnan kuin elänkunnankin osalta – josta ihminen itse on vain yksi osa. Mutta tämä ”itseosa” ei voi hyväksyä eikä sallia muutoksia joiden tuloksena voisi olla Sport- phenomenon tapaista, radikaalista muuttumista. Liikuttaessa tuntemattoman piirissä on vaarallista, emmekä ole sellaiseen varautuneet, koskapa sellaiseen muuttumiseen ei ole asetettavissa tuntemiamme varokeinoja ja siksi pidämme muuttumisen niin loitolla kuin mahdollista.

”Mutta palataanpa otsikon aiheeseen”. ”Järjestäytynyt kerjääminen ei ole ammatti”. Mutta sitä harrastetaan ammattimaisesti muiden kansallisuuksien joukossa ja Italia oli eräs - en tiedä onko tätänykyä. Eräs rikkain kerjäläinen omisti RR ja kuljettaja ajoi hänet hänen omaan kerjäyspaikkaan joka aamu. Ehkä voitaneen sanoa, että nahdessään kerjäläisen jokin hänen risaisessa olemuksessa herättää meissä epämiellyttäviä säälin sensaatiota ja siksi emme voi heitä suvaita.

Hakki, täällä kasvaa pippuripuut villeina samoin kuin Harley-gangejä ja politicians, eikä niiden ”harrastuksia” poliisivoimalla voida lopettaa - ainoastaan rajoittaa.

Anonymous – Nov. 3 – 05-31 AM
Orjuus tuon kaiken mukaan on rajoitettua vapautta, rajoitettua mielipidepohjalta katsottuna.

Hakki kirjoitti...

Karl

En ole kieltänyt, etteikö kerjäämistä ammatillisesti harjoitettaisi. Niinhän rikollisuuttakin. Olen sitä mieltä, ettei järjestäytyneen demokraattisen yhteiskunnan tule hyväksyä kumpaakaan ammatiksi, laillistamisesta puhumattakaan. Eikä käsitykseni mukaan missään olekaan.

Voi olla, että demokratiasta muodostuu enemmistön diktatuuri? Ehkä määrätyssä mielessä pitäisikin? Mutta enemmistön on silloin oltava merkittävän iso.

Jos siellä missä pippurit kasvavat kuvailemasi kerjäläiset ja jengiläiset muodostuvat ongelmaksi teillä on joko huonot laita tai epäpätevät tai riittämättömät pakkokeinot. Puolueita edustaviin poliitikkoihin ei poliisivoimilla ole koskaan oikein pystynyt. Ne ovat kyllä kansalaisten ihan omalla vastuulla.

Anonyymi kirjoitti...

Hakki

En tarkoita näistä jutuista puhuttaessa mitään henkilökohtaista, vaan asioiden tuomista julki sellaisina kuin esiintyvät, ei minun mielipiteinä, vaan juuri minä ne ovat julkisuudessa esitetty ja joiden esitysten pohjalta ovat jokaisen nähtävissä.
Salli minun palata - vain lyhyesti - meidän mieliaiheeseen demokratiaan. Olet ns. Demokratian kasvatti – kuten olen itsekin – mutta jos voisimme katsoa tuota vanhentunutta, sanoisin - pahinta epäjarjestykseen johtavaa tekijää maailmassa, SORRY, jos tuo sorry sana voisi armahtaa jatkamisen samasta aiheesta? Ei liene tarpeellista mennä asiassa pitemmälle, sillä tiedäthän vallan hyvin mitä mielipiteet – mikä demokratia on, vain eräs monista – voi saada aikaan. Meillä molemmilla on mielipiteitä, mutta nähdessään mielipiteiden typeryyden - abstraktisissa asioissa - aiheuttavan kaiken sen eripuraisuuden jonka parissa elämme, eikö tuo, simple and clear fact make you think twise? I am not asking you to answer to me - but to yourself.

Mielipiteillä ei koskaan ole, abstraktisellä tasolla puhuttaessa, mitään todellista, konkreettista tarjottavaa, vaan kaikki siinä perustuu omasta, mikä on alkujaan ympäristön ja sen lataamasta, opitusta taustastaan heijastuvana tulkinto. Lähdettäessä tuosta tosiasiasta, voi nähdä ajatuksen kyvyttömyyden käydä pitemmälle ja siksi se ei jatka, eikä voi jatkaa suuntaan jossa poikkeuksetta tulee umpikujan seinä vastaan.

Demokratian alkuperäinen konsepti ei ollut puolueelliselle käsitteelle rakennettu, vaan edustamaan alueellisia tarpeita ja löytämään käytännöllisä ratkaisuja kunkin kantonin edustajan alueella. Vain noilla toimintamuodoilla demokratia on mahdollista ja kuten tiedämme, toimii menestyksellisesti Sveitsissä. Kuinka menestyksellisesti – siitä en ole tietoinen.

Hakki kirjoitti...

Karl

Minulla oli kauan sitten koulussa luokkatoveri, joka myöhemmin liittyi "kulttuurivasemmistoon". Jossain aikuisemmassa vaiheessa keskustellessamme kävi selväksi, että hän oli kuullut "joukkojen kutsun." Yksilön mielipiteillä ei yhteiskunnassa kuulemma ollut mitään väliä. Porukka tai liike päättää kaikesta. Olin eri mieltä silloin ja olen edelleen. Ihmisellä kun ei ole muuta kuin mielipiteensä.

Perusteeni on edelleen sama. Kun edes tiede ei edelleenkään pysty tarjoamaan meille absoluuttisia, ehdottomia totuuksia vaan ainoastaan teorioita, kaikki mihin ihminen ryhtyy pohjautuu hänen mielipiteeseensä. Yhteiskunta koostuu ihmisistä, yksilöistä. Ihminen on kokeillut monia tapoja hallita niitä yhteisöjä, joita hän - väestön kasvaessa - on omaksi edukseen itselleen rakentanut. Tähän mennessä vähiten huonoimmaksi on kiistatta osoittautunut yksilöiden mielipiteisiin pohjautuva demokratia.

Ihminen, kaikkine ominaisuuksineen, vikoineenkin on ihminen. Vaikka kuinka abstraktisesti haluaisimme mielipiteistä ja niiden vaikutuksesta ihmisen yhteiskuntien toimintaan se vain on "a simple and clear fact you don´t have to think twise". Yhteiskunta on ihmisen välinen, ei päinvastoin. Nykyarvojemme mukaan jokaisella meillä on itseisarvoa ja ihmisarvoa sama määrä kantakirjasta, omaisuudesta, koulutuksesta, henkilökohtaisista ominaisuuksista, tuloista ja mm. mielipiteistään riippumatta.

Kommenttisi "Demokratian alkuperäinen konsepti ei ollut puolueelliselle käsitteelle rakennettu, vaan edustamaan alueellisia tarpeita ja löytämään käytännöllisä ratkaisuja kunkin kantonin edustajan alueella" on erinomainen tarkennus, vaikkei demokratia yksin Sveitsistä olekaan lähtöisin, vaan kaikista "alkuyhteisöistä". Se nimittäin paljastaa sen keskeisen syyn, miksi demokratia jälleen kerran on kriisissä.

Kun ihminen ryhmäytyy ja yksilöiden erilaiset ominaisuudet etsivät itselleen parasta toteutusväylää, ryhmän sisäinen eriarvoisuuden kehittyminen alkaa. Ja ajan myötä se vie johtajiin, eliitiin ja, ihmisen mukavuudenhalusta ja sosiaalisuudesta johtuen, puolueiden syntymiseen. Ja jos yhteisön muodostavat yksilöt eivät kehitykseen viimeistään tällöin puutu, saamme aikaan nykyisen tilanteen, jossa puolueista on tullut eliitin työväline ja yhteiskunnan itseisarvo. Palautuminen lähtökohtaan ei rakennetun järjestelmän puitteissa enää onnistu.

Ja, jotta edes jollain tavalla liittäisin nämä mietteet kirjoituksen otsikkoon, monikulttuurisuuteen: Ihminen on aina toiminut ja tottunut toimimaan monikulttuurissa. Erityisesti myös Suomessa. Tärkeintä hallinnossa ei kuitenkaan ole kulttuuri, se on mitä ihmiset siitä muovaavat. Tärkeintä on alue ja ne pelisäännöt ja toimintatavat jotka ihmiset tuolla alueella hyväksyvät.

Anonyymi kirjoitti...

Hakki

Kehityksen luone edellyttää, ettei mikään ole absoluuttista, paikallaan seisovaa, vaan jatkuvan evolutio liikkeen alaisena. Kuten sanoit, yhteiskunta koostuu yksilöistä ja että kaikki mihin ihminen ryhtyy pohjautuu hänen mielipiteeseensä. Ensin on ajatus ja ajatusta seuraa teko - mutta - kun tuohon tekoon liitetään toisen ihmisen hallinta, millä tahansa motiivein, on tuloksena poikkeuksetta rajoittava tekijä,päätyen jäljittelyyn. Kutsuttakoon tuota tekijää laittomaksi tai lailliseksi - mikä myöskin rajoittaa tekemisen - ei ole merkityksellinen. Merkityksellinen sitävastoin on kehittyminen sosiaaliseksi olennoksi - yksin sellainen kun ei ole mahdollista - ja sellaisen kehittymisen tekee mahdolliseksi vain luova vapaus, jota ilman mikään, mikä on totta per se, ei voi esiintyä todellisena.

”Nykyarvojen mukaan meillä jokaisella on itseisarvo.........” Mutta kuten olet tietoinen, nuo arvot ovat nimellisarvoja ja ollessa sellaisia niistä on kehittnyt rahassa luokiteltavia arvoja joista keinottelun tuloksena on tehty, kuten rahastakin, ”vaihdon väline ja arvon mitta”. Jos yhteiskunta olisi todellakin yksilöä varten, eikä kuten todellisuudessa on, että yksilöstä on tehty yhteiskunnan käyttöväline, niin tämäkin sotku Euroopassa ja kautta maailman olisi vältetty. Tuolloin sodat, esim. olisivat ”non posso”. Puolueet, niin poliittiset kuin uskonnollisetkin, ovat nimellisavojen ilmentymiä, muutenhan niitä ei voisi olla edes olemassa. Ne ovat syntyneet eroittelevasta toiminnasta ”kantakirjojen” mukaan, mikä kaikki on ihanteisiin kätketty ja maustettu kauniilla sanoilla, meidän alempiarvoisten nieltäväksi, valmiiksi purtuna. Erilaisuus on uhka yhteiskunnalle, sellaisena kuin yhteiskunta on - ja siksi erilaisuus on sallittua vain yhteiskunnan rajoittamassa muodossa. Monikulttuuri on myöskin eräs monista ihanteista jonka arkipäiväisyyden todellisuus on murskannut. Elämme dualistisessa sekasotkussa, se mitä on ja sen mitä pitäisi olla.

Hakki kirjoitti...

Karl

Olen valmis hyväksymään, että "Elämme dualistisessa sekasotkussa, se mitä on ja sen mitä pitäisi olla." Vaihtoehtonamme on jatkaa elämistämme siinä keplotellen as best we can, yrittää tietoisesti sitä muuttaa, vetäytyä yksinäisyyteen tai lopettaa elämisemme. En aio elämääni itse lopettaa, yksinäisyys ei pue minua ollenkaan, joten täytynee keskittyä ensimmäisen kahden yhdistelmään? Toista kun ei voi olla ilman ensimmäistä.

Mutta älä pelkää, en minä des kuvittele voivani maailmaa yksin muuttaa. ;-) Ja voi olla, että se minun elinaikanani muuttuu kohtuullisesta paljon huonompaan, kuten näyttää. Mutta on se niin tärkeää, ainakin minulle, että yrittää täytyy.

Monikulttuurisuus on edellytys sille, että kehitystä yleensäkään tapahtuu. Insesti rappeuttaa monokulttuurisen yhteisön. Ei monikulttuuri ole ihanne vaan sekä fyysisen että henkisen terveyden edellytys.

Sanot "Jos yhteiskunta olisi todellakin yksilöä varten, eikä kuten todellisuudessa on, että yksilöstä on tehty yhteiskunnan käyttöväline, niin tämäkin sotku Euroopassa ja kautta maailman olisi vältetty." Kyllä varmaan? Mutta evoluutio on muuttumista, satunnaista vaihtoehtojen syntymistä ja sopivimpien vaihtoehtojen kehittymistä. Eipä kai kukaan meistä voi muuta kuin omalta häviävän pieneltä osaltaan vaikuttaa siihen, minkälaisia ne sopivimmat vaihtoehdot ovat?

Anonyymi kirjoitti...

Hakki

Emmehän voi löytää ”vaihtoehtoja” sellaiselle jota emme edes tunne. Vaihtoehdot ovat mahdollisia vain jo entuudestaan tuntemamme tietojen ja taitojen joukosta joten vaihtoehdoista voi rakentaa vain vaihtoehtoja vanhasta, eikä mitään uutta. Eihän ”maailman muuttajat” ole koskaan muuttaneet maailmaa, muuten kuin vanhasta kaavasta johonkin mitä he kutsuvat ”uudeksi”, demokratiaksi, ilman tyrannianomaista valtaa, yhden tai ryhmän. Muuttuminen voi tapahtua vain yksilön itsensä maailmassa – tietoisuudesta mitä tämä yksilö on, eikä mitä yksilö haluaa, tai pitäisi olla. Halu olla jotakin muuta kuin tosiasiassa on olisi myöskin osa vanhasta, ehkä uudella nimellä, mutta eittämättömästi vanhaa. Tiedämme olevamme tulosta ympäristöstämme, mikä ei suinkaan ole minun keksintö, vaan osa tiedosta jonka ympäristö voi myöskin tarjota. Itsetuntemuksen tieto voi alkaa vain ihmisestä itsestään ja on mahdollista tulemalla tietoiseksi ”itsen” toiminta tavoista ja motiiveista, eikä vain muutamien, vaan kaikkista toiminnoistaan. Sitä kukaan ei voi antaa toiselle tai oppia kirjoista ja siksi on täysin itsesisältöisesti tapahtuva prosessi - mikä ei suinkaan tarkoita itseensä sulkeutumista, vaan jos mitään, niin aivan päinvastoin.

”Mutta evoluutio on muuttumista jne........” Jättämällä muuttumisen evolutionin ”tehtäväksi” tarkoittaisi ettemme piittaisi itse mitä tapahtuu, vaan jättäisimme kaikki evolutionisen ”toivon varaan”. Mutta eikö jo puhumalla siitä ole evolutionin aikaansaamaa myöskin? Ja siitä voimme, tultuamme tiotoiseksi moisesta tapahtumasta, jatkaa omin voimimme, aivan kuin lapsi oppii kävelemään ilman vanhempien apua? Meille on paukutettu päähän vuosituhansia auktoriteettien välttämättömyydestä ja tuloksena on täydellinen riippuvaisuus heistä, tehden meidän omat aivot kyvyttömiksi toimia itsenäisesti, täystehoisesti ja siksi vain jäljitellä muita. Kaikki moinen on osa meidän eläin taustasta jonka roolista evolutionin sääntöihin vedoten on mahdollista vapautua.

Hakki kirjoitti...

Karl

Kyllä me voimme. Siis löytää vaihtoehtoja. Yhdistelemme vanhoja, sinansä tuntemiamme asioita, ominaisuuksia, piirteitä, osasia sellaisella tavalla, jota ei aiemmin ole tehty. Sillä tavalla luodaan uusia vaihtoehtoja.

Toki olemme tulosta ympäristöstämme. Osaksi. Mutta meihin vaikuttaa myös se minkä perimä on meihin jättänyt. umpi vaikuttaa enemmän, siitä tietävät väittelevät varmasti maailman tappiin.

Evoluutio vain on; satunnaista muuttumista. Evoluution seurausta on sopeutuvimpien selviäminen. Sopeutuminen on oppimista ja päin vastoin. Lajimme oppiminen on nyt, ainakin lähtökohdiltaan päässyt tasolle jossa, politiikkaa ja uskontoa varmasti lukuun ottamatta, auktoriteetteihin ei enää uskota, ellei väitteille löydy empiiristä todistetta. Ja saattaa olla, ja toivottavasti on, että elämme vaihetta, jossa myös politiikan ja uskonnon auktoriteetit taas hetkeksi kyseenalaistuvat?

Muutos on joka tapauksessa varmaa. Sitä toivoisi, että tästä alkaisi uusi uljas maailma. Mutta se toinen bvaihtoehto näyttää luultavammalta.