Mikä
oikeastaan on Pohjois-Atlantisten länsimaiden suurin potentiaalinen ongelma?
Vaihtoehtoja, jopa konkreettisella tasolla on monia. Velkakuplan pamahtaminen?
Valmistavan teollisuuden katoaminen kehittyviin maihin? Hallitsematon maahanmuutto?
Väestön ikääntyminen?
Missä
olivat pääkaupunkiseudun ongelmalähiöt 1980 – 1990 luvuilla? Missä nyt? Entä
missä ovat Pariisin ja Lontoon ongelmalähiöt nyt? Minne ne nyt rakentuvat
EUssa? USAssa? Entä meillä?
Riippumatta
siitä missä ne kulloinkin ovat, on toivottomuus lisääntymässä niissä
kaikissa. Sillä ongelmalähiöissä asuu
aina poikkeuksellisen paljon turhautuneita nuori miehiä. Yhdistävänä tekijänä osaamattomuus. Joko
kielen tai työn tai molempien. Ja tänä nopeasti lisääntyvän kansainvaelluksen
aikana suurimmaksi ryhmäksi kasvavat nuoret, joilta puuttuvat molemmat. Ovatpa
he sitten suomalaisia tai maahanmuuttajia.
Vain
toivo paremmasta voi pitää turhautuneisuuden poissa. Ja toivoa he voivat saada
vain, jos he saavat itsekunnioitusta. Ja se taas tulee jopa jälkiteollisessa
informaatioyhteiskunnasta vain työstä. Vain työ, rehellinen työ oman tulevaisuuden eteen, voi pitää heidät pois kaduilta. Ja kiviä heittämästä.
Toivottavasti 20 miljoonaa työtöntä teollisuusmaissa ensi vuoden loppuun mennessä ei toteudu. Tätä vauhtia se kyllä taitaa ylittyä. Eikä se taas lupaa tulevaisuutta, siis parempaa tuleaisuutta kellekään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti