Aikamme trendi: arabeista demokratioita, länsimaista diktatuureja

Miltä tuntuu kun ympärilläsi ollut tuttu ja turvallinen maailma hajoaa? Siis ei yksinomaan muutu, niin kuin se aina muuttuu, vaan todella on hajoamassa. On tekemässä loppuaan vaihtuakseen johonkin muuhun, uuteen vielä tuntemattomaan. Ei vielä niinkään väkivaltaisesti mutta, kun vanhat merkit paikkansa pitävät, sekin vaihe on vielä edessä. Yksinkertaisin vastaus; siltä kuin nyt.

Enkä oikein usko, että tuntemukseni olisi pessimismiä. Optimistisena en, muutoksen kuvitelmastani suunnasta johtuen, tunnettani myöskään voi pitää. Sen verran yritän realisti olla. Mutta viikosta viikkoon ja kuukaudesta kuukauteen heikot signaalit vain voimistuvat.

Velkaan perustuvan rahamme pohja on romahtanut. Ja usko tai älä siksi, että olemme ottaneet velkaa kuin viimeistä päivää. Emme välttämättä me, jotka olemme velanottoon aina suhtautuneet varauksellisesti.  Siis ainakin ne meistä eurooppalaisista, jotka ovat jonkunlaisen germaanis-protestanttisen geenin omaksuneet tai ympäristöltään tartunnan saaneet. 

Euroopalle varsin uusi, vain runsaan sata vuotta vanha hallinto- ja yhteiskuntamalli on taas tullut tiensä päähän. Ensimmäinen kerta kansalaisten kypsymiseen otti vain muutamia vuosia, vajaat kymmenen. Sen seurauksena laaja yhteiskunnallinen kaaos koko maanosassa. Tunnetuin seurauksin.  Työttömyys, vinoutunut tulonjako, kasvava ensin taloudellinen sitten henkinen eriarvoisuus, lakot, kasvavat ja väkivaltaistuvat mielenosoitukset, uusien selviytymismallien etsiminen … ne kaikki synnyttivät, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta, maanosastamme ensin diktatuurien syntymisen luontevan kasvupohjan ja sitten nopeasti diktaattorien maanosan.

Tapahtuipa historiassa mitä tahansa, myös nyt kansalaiset aivan ilmeisesti ovat saaneet tarpeekseen. Ja jälleen kerran siihen, ettei yhteiskunta toimi kansalaisten, vaan eliitin ehdoilla. Talouden eliitin ollessa pitkälti ”vakio” kyllästyminen, arvostelu jopa viha kohdistuu politiikkaan. Ja kun ei järjestelmää osata arvostella, se taas - ja jälleen - henkilöityy poliitikkoihin ja heidän edustamiinsa puolueisiin. Konkreettisina esimerkkeinä vaikkapa Kehittyvien Maakuntien Suomi – vaalilahjomaskandaali tai uudempi ja vaikutuksiltaan konkreettisempi EU–johtajien visiottomuus ja päättämättömyys nyt jo pankkikriisiksi kääntyvässä velkakriisissä.

Mutta eikö olekin mielenkiintoista, että samalla kun Eurooppa on taas kehittymässä kohti diktatuureja, arabikansat ovat – pääosin verisesti – karistamassa vuosikymmenien diktatuureja harteiltaan? Ja tilalle vaaditaan – demokratiaa. Tietävätkö he jotain mitä me emme ymmärrä? Vai onko sittenkin juuri päinvastoin?

Demokratia on kansanvaltaa. Suurissa yhteiskunnissa se on luonteeltaan edustuksellista, kansalaiset valitsevat edustajat. Sitä kautta syntyy tarve samanlaisen ajattelupohjan omaavien valittavien tai valittujen yhteistyölle. Siitä kehittyy parlamentarismi, parlamentaarinen demokratia. Ja suurimmat kaksi virhettä mihin kansalaiset voivat parlamentaarisessa demokratiassa syyllistyä ovat:

• jättää politiikka politiikan ammattilaisille ja sallia puolueiden, siis politiikan ammattilaisten ottaa valta itselleen 
• jättää itse osallistumasta politiikan, eli yleisten ja yhteisten asioiden tekemiseen, edes siinä laajuudessa, että kansanvalta rapautuu puolueiden vallaksi.

Me eurooppalaiset, suomalaiset mukaan lukien olemme tainneet syyllistyä kumpaankin.

Me "nautimme" tilanteesta, jossa parlamentaarinen demokratia on ajautunut jo sellaiseen systeemikriisiin, ettei demokratia, siis kansanvalta ole enää systeemin sisältä palautettavissa. Toivottavasti diktaattoreistaan nyt vapautuvat arabit eivät syyllisty samoihin virheisiin. Mutta epäilen.

PS.

Kysymys siirrymmekö me eurooppalaiset ensin oklokratiaan ja vasta sitten diktatuuriin, lienee merkitykseltään lähinnä teoreettinen. Poliittiinen eliittimme kyllä muodostaa jo - de facto - aristokratian, eikä monarkiasta diktatuuriin ole välttämättä matkaa ollenkaan.