perjantai 6. kesäkuuta 2008

Vanhanen valtakunnanoikeuteen

6.6.2008 12.14 | hakki47 | Raha & valta, Politiikka, Poliittiset puolueet

Täydellistä piittaamattomuutta suomalaisten äänestäjien oikeudentunnosta ja moraalisesta närkästyksestä, osoittaa Matti Vanhanen omalla käytöksellään tämän vaalirahoitusjupakan jokaisessa vaiheessa. Nyt sitä on kestänyt noin kuukauden.

Ja valittaen täytyy nyt todeta, että samaan veneeseen ovat joutuneet yhä syvemmin sekä Jyrki Katainen, Tarja Crohnberg ja Stefan Wallin hallituspuolueitten puheenjohtajina. Passiivisuus keskustan sotkujen osalta ja kynsin hampain hallituksessa pysyminen, osoittaa täydellistä arviointikyvyn puutetta.

Poliittinen eliittimme ei ilmeisesti todellakaan ymmärrä, mistä ihmeestä mediassa puhutaan? Eikä miksi?

Kun pääministeri uhkaa suurinta oppositiopuoluetta seurauksista “kivien heittämisestä lasitalossa” hänen ollessa matkoilla toisella puolella maapallon, hän tietää miksi. Ja myös miksi uhkailun kohteen ei kannata heittää. Aivan samoin totesi joku, joskus: “I am going to make you an offer you cannot refuse.” Se toki elokuvissa. Sisältö on sama.

Tässä ei ole pitkään aikaan enää ollut kyse sattumapääministerin uskottavuudesta. Jokaiselta tapahtumia avoimella mielellä seuranneelta, uskottavuus on mennyt jo aika päivää sitten. Tässä on kyse meidän poliittisen eliittimme uskottavuuden loppumisesta, puolueiden uskottavuuden loppumisesta ja uskon loppumisesta siihen, että parlamentaarinen demokratia vielä toimisi.

Ilmeisesti ainoa rauhanomainen keino saada muutos on toivoa, että media on ottanut tämän tunkion kaivamisen pohjia myöten sydämenasiakseen. Keskittyisi nyt neljäntenä valtiomahtina kansalaisten vahtikoirana toimimiseen.

Nappasin tuolta keskusteluista (Osmo Soininvaaran kotisivulta) mielenkiintoisen yksityiskohdan, joka ei aiemmin ole ainakaan minun silmiini tarttunut:

“Vanhanen näyttää suositelleen Kehittyvien Maakuntien Suomelle vaalirahoituksen antamista Merikukka Forsiukselle. Hassua, että hän osasi kääntyä tämän tahon (KMS) puoleen, vaikka ei itse lainkaan tiennyt saaneensa rahaa kyseiseltä yhdistykseltä.” Ei kai edes sen olemassaoloa?

Riittäisikö valtionsyyttäjälle, jotta nostaisi syytteen valtakunnanoikeudessa?

Pysyvä linkki | 2 kommenttia »

Ei kommentteja: