perjantai 13. kesäkuuta 2008

Terkkuja Kepukansalle, kiitoksia Hesarille

13.6.2008 10.16 | hakki47 | Raha & valta, Politiikka, Poliittiset puolueet

Sanotaan nyt Hesarista mitä tahansa, ainakin se ilmeisesti edes yrittää selvittää pyhimys Kallin källin juuriaan myöten. Se antaa tämänpäiväisessä lehdessää puheenvuoron eversti (evp) Kosuselle.

Artikkelissa esiintyy Huoltoliitto, joka on valtakunnallisesti toimiva kuntoutus- ja työhyvinvointipalvelujen tuottaja. (Nopea vilkaisu Googleen kertoo mikä taho taustalta löytyy.) Se taas omistaa Siilinjärvellä toimivan kuntoutus- ja virkistyskeskuksen Kunnonpaikan.

Nyt alettaisi vähitellen päästä perinteisen “hyvä veli”-verkon sekä vaali- ja puoluerahoituksen lähteille. Näitä vastaavia Huoltoliittoja kaikki riittävän vanhat ja vaikutusvaltaiset puolueet ovat viritelleet ainakin vuodesta 1956 lähtien.

Niitten tarkoitus ja toimintatapa vaihtelee, mutta yhteistä niille on, että hallinto on usein yhden ja saman puolueen miehittämä, asiakkaina usein puolueaktiivit, rahoitus tulee RAY:stä, Veikkauksesta, yksittäiseltä ja samalta ministeriöltä, muutamilta samoin ajattelevilta kunnilta tai suoraan eduskunnan päättämänä. Ja yhteistä vielä sekin, että rahoituksesta ei ole puutetta. Ja sekin, että yksittäin selvitettyinä niistä kertovat julkistukset nopeasti vaiennetaan.

Usein opistoja, sosiaali- tai terveystyötä tekeviä yhdistyksiä, raittiusseuroja, perinneliittoja, nuorisojärjestöjä, lomaliittoja ja mitä kaikkia niitä onkaan. Hyviä palveluja kansalaisille. Sekä työllistäjinä että sopivan suuruisten tukien ohjaajina. Ja kaupan päälle viiteryhmästä tietoinen saa uskonvahvistusta.

Näitten esiin kaivamisessa, esittelyssä ja analysoinnissa kesä kuluisi aivan ihanasti. Eikä “pyhimys” Timo Kallin kämmi pääsisi kesällä unohtumaan, kuten puolueaatelimme toivoo. Kyllä pikku hiljaa julkaistavat paljastukset ainakin saippuaoopperoiden toistamisen TV-kanavilla voittaisi. Ja samalla syntyvä ohjelmakokonaisuus kävisi loistavasta käytännön kähminnän oppijaksosta, josta tulevatkin polvet vielä oppia ammentaisivat.

Ja toistan;
Mitä enemmän tätä vaali- puoluerahoitus – tunkiota tongitaan, sitä raadollisemmin tulee esiin suomalainen maan tapa. Erityisesti mitä tulee hyvä veli-verkkoihin, puoluerahoitukseen ja politiikan puhtoisuuteen.

Näitä vastaavia Huoltoliittoja kaikki riittävän vanhat ja vaikutusvaltaiset puolueet ovat viritelleet ainakin vuodesta 1956 lähtien.

Lähempänä puolueiden ja poliitikkojen poliittisen korruption ydintä ollaan koko ajan mutta ei vielä ihan perillä.

PS.

Eiliseen kirjoitukseeni viitaten. En malttanut vielä. Valitan.

Pysyvä linkki | 9 kommenttia »

Ei kommentteja: