Muistiinpanojani Viron-sotaretkeltä 4

Kuten jo sanoin, ei meillä ollut haisuakaan ruuasta. Vaan nälkäisinä kuin aron sudet ja lisäksi viluisina – kammarissamme oli aivan kylmä – saimme paneutua vuoteeseen ja nukkua samoilla patjoilla, joilla edellisenä ja vielä edellisenäkin yönä, kuka ties, lie vaikka mitä karvaisia ja kuinka haisevia !) bolshevikki roistoja.

Vähänhän se pyrki selkäpiitä karmimaan ja ehkä hiukan yököttämäänkin – liekkö sitten johtunut siitä tai liian paljosta syömättömyydestä, mutta kuitenkin kaiketitkin sitä nukuttiin ja sunnuntaina 2.2.19 klo 8 aamulla herättiin jälleen hurjan – hurjan nälkäisinä.

Mutta tulipa viimein hetki, jolloin kärsimykset(!) loppuivat. Puolen pöivän aikaan saapuivat Honkonen, Taivainen ja Örnlund ja toivat muassaan leipää, voita ja sokeria.Tilattiin kahvit – ilman sokeria – jaa, mutta olihan meillä sentään hiukan itsellämmekin – syötiin lujasti, paperossi päälle – ja elämä alkoi taas hymyillä!

Kävimme sitten katselemassa kaupunkia. Samanlainen kuin muutkin, kapeat kadut, puu - ja kivitaloja siellä täällä, ryssäläis-haju vallitsevana.

Illalla paneuduimme kiltisti maata toimitettuamme erään pienen, tai oikeammin hyvinkin suuren toimituksen sotaväessä jos yleensä aikoo nukkua, ja se oli – täimetsästys. Siis tappelussa ja takaa– ajossa aina vuorokaudet läpeensä. Päivisin bolshevikkeja metsästämässä ja iltaisin omia vaatteitaan - varsinkin alusvaatteitaan – puhdistamassa noista pikkubolshevikeista, kuusijalkaisista harmaatakkisista Iivanan lapsenlapsenlapsenlapsista!

On se jo inhottavaa, kun omissa kävelee vielä muitakin, etenkin moisia olioita! Vaan sotaväessähän saa tottua kaikkeen, yksinpä niinkin harvinaiseen(!) seikkaan kuin täijahtiin!

Saalis oli kohtalaisen hyvä: 5 isompaa ja 6 sitten niitä oikein pieniä, joita pakanoita ei huomaa kuin mikroskoopeilla. Kaveri oli myöskin jokseenkin(!) tyytyväinen ajojahdin tuloksiin. Ja sitten me molemmat suurella nautinnolla katselimme vainaita, jotka ”ruoturintamassa” lepäsivät ainoan tulitikkulaatikkomme päällä ja nukahdimme vihdoin nähden yöllä unta kaksi- ja kolmejalkaisista bolshevikeista.....

3.2.19 maanantai

Aamuyöstä en oikein saanut unta, kun tykkimme ulvoivat yhtämittaa ampuen jotakin läheistä asemaa, jossa punaiset vielä itsepintaisesti pitävät puoliaan.

Kanslia pantiin jälleen täydelliseen ”ordnungiin” ja sama yksitoikkoinen työ alkoi.

4.2.19 tiistai

Haukotusta ja hapanta tuulta koko päivän. Illalla ennen maatapanoa täijahti no 2. Tulokset tyydyttävät: kaikki kaatuneita, ei yhtään haavottunutta!

5.2.19 keskiviikko

Tavallaan tärkeä päivä tämäkin. Kävimme nimittäin Taivainen, Eero ja ego ipse tilaamassa saunan ja illalla sinne sitten lähdettiin, ja elettiin hyvässä toivossa. Mutta kauhistus! Sitä siivottomuutta, niitä suuria roska ja muita kasoja(!) pitkin lattiaa! Ei minkäänlaisia pesuvälineitä. Parempi oman turvallisuuden vuoksi oli vain pysytellä enemmän penkkien päällä ja harjoitella 1, 2 ja 3 loikkausta laudalta toiselle - Entä sitten ”aroomi”! Kerrassaan vertoja vetämätön haisevaisuudessaan!

Toisella kädellä täytyi pitää nenästä kiinni, kun toisella ”skraapi” selkäänsä. Kuten muinoin ”Job skraapi itseään kruukunpalasella!”

Pojat eivät antaneet saunalle täyttä tunnustusta – paitsi siinä yhdessä suhteessa(!). Mutta se etu siitä kumminkin oli, että täijahti No 3 jäi seuraavaksi illaksi.

6.2.19 torstai

Vanha rauha. Kansliapöydän takana aamusta iltaan. Illalla tuli kumminkin viehättävä kuutamo ja se vietteli ulos. Tykistöllä oli tanssiaiset ja Örnlundin kanssa ohjasimme kulkumme sinne, vaan saavuimme liian myöhään, ne olivat loppuneet. Palasimme siis samaa tietä takaisin jutellen yhtä ja toista kotimaamme oloista....

7.2.19 perjantai

Tänään kirjoitin Marille pitkän kirjeen kertoen siinä matkani viimeisistä vaiherikkaista tapahtumista. Olinhan jo Tartostakin kirjoittanut, vaan enpä vastausta vielä ole kuulunut. Ja kuinka tervetulleita juuri hänen kirjeensä ovat! Kirjoita pian, sillä odotus alkaa tulla liian pitkäaikaiseksi!

Illalla taas saunassa. Tällä kertaa osuimmekin parempaan paikkaan, ”Elisabetin” saunaan. Olihan tämä jo niinkuin vähän sinne päin, vastankin antoivat, kun hellitti kukkarostaan 50 penniä. Ja sitten sitä rapsuteltiin, ähkittiin ja puhkuttiin kuin paremmassakin työssä! Suomalainen osaa todellakin nauttia saunasta.

8.2.19 lauvantai

Loikoilin yksikseni omassa kämpässämme huone n:o 16 hotelli Euroopassa. Aatokset liitelivät taas sinne kultaiseen Suomeen, olo tuntui niin raukealta, herpaisevalta.....

Oi Pohjolan lilja! Tietäisitpä kuinka taaskin hellin luoksesi! Siellä missä Sinä olet, on niin paljon ihania muistoja! Ne elän nyt uudestaan ja uudestaan monet kerrat. Tuletkohan koskaan ajatelleeksi, että kaukaisessa etelässä Sinua muistelee uskollinen sydän? Älä unhoita häntä vaikka onkin vieraalla maalla!

Te puitten huminat, te kiitävät pilvet siellä taivaalla viekää viestini Pohjolaan! Tuokaa pääskyn siivillä ilosanomia Häneltä, jolta niitä odottelen! Joutukaa, joutukaa!

9.2.19 sunnuntai

Mikä ihana päivä tänään! Maa valkoisessa untuvapeitteessä, puut kultaisessa huurteessa! Entä ilma! Niin raikas ja kumminkin niin herttaisen lämmittävä! Oikea helmikuun kultasää! Kuinka viekoitteletkaan pehmoiseen syliisi!

Mutta me raukat saamme vain istua tässä yksitoikkoisessa kansliassa! Työkin tuntuu tänään niin vastenmieliseltä. Onhan sunnuntai.

Kevätpäivä vaihtui illaksi. Huviksemme menimme kyökkiin laulelemaan Viron neitosille. He olivat kyyneliin saakka kiitollisia ja kutsuivat meitä seuraavaksi päiväksi luokseen pienille kekkereille ja me tietysti lupasimme tulla.

Postia oli juuri käyty hakemassa – ja mitä ihmettä Minulle kokonaista kolme kirjettä! Ensimmäiset viestit kotimaastani.

Yksi oli Mikolta ja Martalta yhteisesti, toinen Viljolta ja kolmas – kolmas oli Marilta! Te kuulitte siis rukoukseni, kiitävät pilvet! Oi kiitos teille! Sain sitäpaitsi Hänen valokuvansakin. Et usko , minkä ilon minulle tuotatkaan, kallis ystäväni! Kannan kuvaasi aina povellani. Onhan se niin kaunis. Sinä siinä hauvasi kanssa.Olit hiukan levoton puolestani. Älä ole sitä enää! Vakuutan aina muistavani Sinut varoittavana enkelinä ”luisuilla poluilla”. Luota minuun! Enhän koskaan ole Sinua pettänyt. Kiitos viesteistäsi!

Samoin teille Mikko ja Martta sekä Viljo, sydämelliset kiitokseni! Ihmettelitte kovin lähtöäni, vaan tapahtuuhan sitä paljon ihmeellisempääkin. Toivotaan, että jälleen toisemme terveenä tapaamme. Eihän tämä ole kuin sotaretki! - Vaan miksi eivät kotoa vieläkään ole mitään kirjoittaneet? Kirjoita rakas äiti kirjoittakaa toisetkin! Odotan...