Totalitaaristen valtioiden sopimuksen, siis käytännössä niiden päämiesten sopimukset, eivät tapahdu ilman syytä. Eivät myöskään Putlerin ja Erdoganin. Edellä mainitulla on mielestään kana kynittävänä häntä nöyryttäneen EUn - siis Saksan - kanssa. Ja, yllätys, yllätys Erdogan katsoo, että ihan sama pirulainen se häntäkin nöyryyttää.
Niinpä he "sopivat" erimielisyytensä ja löytävät yhteisen pohjan uudelle rakkaudelle. Mistä ihmeestä historiasta voisi löytää jotain tähän verrattavaa? Eihän vuoden 1939 elokuusta sentään ole kuin runsaat 75 vuotta.
Eurooppa on sekaisin, kun EUsta puuttuu vastuullinen johtajuus. Tai varmaan sittenkin oikeampi olisi väittää, että Saksan vaatima - ja mm. Suomen poliitikkojen kannattama - EKPn rahapolitiikka on ajanut suuren osan EMU-alueesta populistien temmellyskentäksi. Ja sen seurauksena erinomaisen haavoittuvaiseksi. Jos milloin, niin nyt tarvittaisi Robert Schuman ja Jean Monnet visioimaan kuinka tästä eteenpäin.
Ja jotta meidän aikamme maailmanpolitiikan vaikeusastetta ei vielä vielä entisestään lisättäisi, pitäisi jonkun vaientaa amerikkalaisten isolationistien populistinen äänitorvi Donald Trump. Huonompaan saumaan jenkkivaalivuosi tuskin olisi voinut sattua. Vai olisiko sittenkin niin, että USAn vaalivuosi ja jenkkilän poliittinen käymistila on keskeisin syy Putlerin ja Erdoganin vasta löydetylle rakkaudelle?
Molemmat kun ovat - mer eller mindre - kansainvälisen politiikan hylkijöitä. Ensinmainitulla kontollaan sodat ainakin Tshetsheniassa, Transnistriassa, Georgiassa ja Ukrainassa. Ja pelottelut lisäksi Baltiassa, Suomessa ja Ruotsissa. Jälkimmäisellä taas rasitteenaan ottomaanien koko historia armenialaisineen, kurdeineen ja entisten siirtomaaisäntien hylkimine arabeineen.
Avaamalla yhteistyötänsä normaaleille tasoille Turkki ja Venäjä hyötyvät tästä taloudellisesti. Vaan tuskinpa meista kukaan voi uskoa moisessa olevan syy uuteen lempeen?
Löytämällä toisensa näinä volatiileina aikoina ne toimivat kuten Hitler ja Stalin aikoinaan. Enkä minä ryhdy väittämään kumpi on kumpi. Mutta logiikka on sama. Ja toivottavasti lopputuloskin, vaikkakin toivottavasti huomattavasti pienemmin vaurioin ja lyhemmin kestäen kuin silloin ennen.
Lopputulos kai nyt kuitenkin on tässä. Kun NATO-maa Turkki tekee NATOn muiden jäsenien intressien vastaisia yhteistyösopimuksia Venäjän kanssa siitä on seurauksia. Muitakin kuin irtisanominen NATOsta? Muitakin kuin EUn jäsenyysneuvottelujen lopettaminen? Muitakin kuin vaivoin aikaansaadun maahanmuuttajien palautus / viisumipakon poistamissopimuksen nullifiointi?
Sulkemalla Bosporinsalmi ns. lännen laivastoilta USA, EU ja NATO joutuvat kohtaamaan totisen paikan. NATOmaat Romania ja Bulgaria ovat meritiemotissa. Ja samoin ehdokasmaa Georgia. Eikä Kreikkakaan voi enää kovin turvatulta tuntua.
Olisiko Poroshenko tämänkin vuoksi pannut Ukrainan asevoimat tänään täyteen hälytystilaan ja esittänyt neuvotteluja Minskin mitättömän sopimukaen allekirjoittajille?
5 kommenttia:
Hakki,
jotain isoa suurempaa on kehitteillä. Maailmanpolitiikan mannerlaatat ovat liiketilassa. Ootas kun/jos Trump tulee valituksi, kohta huomataan että Nato haihtuu ilmaan kuin aamuinen usva ja USA eristäytyy omien ongelmiensa ratkaisuihin. Ja niitä kyllä riittää. EU-Eurooppa joutuu hoitamaan oman puolustuksensa Brexitin jälkeisessä tilanteesa, jossa vahvin sotilasmahti on jo ulkona kuvioista. Ranskassa valitaan presidentiksi Le Pen, jolloin Ranskakin käpertyy itseensä. Jäljelle jää Saksa, mikä mahtaakaan olla tämän maan rooli, jos tilanteet kehittyvät tuollaiseksi. Jo aikaisemmin olen kirjoittanut, että Saksan osaaminen ja Venäjän raaka-aineet tulisivat kohtaamaan toisensa. Jo vuosikymmenen kuluttua Eurooppa voi olla täysin toisenlaisessa asennossa kuin mitä nyt. Mahdollisesti samassa tilassa kuin runsas sata vuotta sitten.
Tutkija Pohjanmaalta
Onpa hyvinkin.
Kun Aatun driving force oli Saksan häviö I maailmansodassa ja Versaillesin "häpeärauha", riitti se koko lähes koko mantereen valloittamiseen. Nyt Putler on hakemassa hyvitystä Neuvostoliiton ja sen johtaman Varsovan liiton hajoamisesta. Kaikki mitä hän on tehnyt Sotchin olympiasoihtujen sammumisen jälkeen on kohdistunut oman aseman vahvistamiseen ja Vanhan Venäjän henkiin herättämiseen.
Jos - kuten uskon - se on hänen strategiansa, ei hänen kannata edes odottaa tammikuuta 2017. Siinä kun on riskinsä. Haavoittuvimmillaan ja tuuliajolla ovat tällä hetkellä sekä USA että EU ja lisäksi EUn keskeiset kansallisvaltiot huitovat pimeässä, eksyksissä kohta toisiaan. Yhteistä tahtoa ei sieltä löydy ja NATOllakin menee nyt vähän heikosti.
Tämä olisi hänen kannaltaan juuri oikea ajankohta lisätä painetta. Ja lisätä sitä edelleen. Kun Putler on aina osannut yllättää en ihmettelisi lainkaan jos hän "loukkaantuneena Itämeren valtioiden haluttomuudesta osallistua keskusteluihin konkreettisista poliittisista kysymyksistä" Moskovassa (siis sotilaskoneiden transpondereiden päälle laittamisesta), kutsuisi paikalle alueen monessa suhteessa heikoimman lenkin - Suomen.
Miten meillä suu sitten pannaan?
Jotain on tekeillä.
http://www.understandingwar.org/sites/default/files/Russia%20in%20Ukraine%20August%202016_Final_Version.pdf
Ja kun USA, NAT0 ja EU vain tuijottavat lumotuin silmin tuota fakiiria, saattaa seuraavaksikin tapahtua ihan mitä tahansa. Vaan mitä?
Tuskin kuitenkaan Saksan ja Venäjän resurssien yhdistymistä. Ainakaan vapaaehtoisesti ja rauhassa. Paitsi ehkä spekulatiivisessa tarkoituksessa. Kuin silloin ennen...
Hakki,
+++ Tuskin kuitenkaan Saksan ja Venäjän resurssien yhdistymistä. +++
Olen pohdiskellut tuota argumenttiani ja tullut siihen tulokseen, että tuo juna ehkä meni jo. Saksalla olisi ollut aikaisemmin tuo mahdollisuus, mutta se rysittiin Venäjän syrjimisenä. Ja USA - EU -asetelman aikaansaamaana.
Minulla ei ole nyt näkemystä siihen, mikä on oleva EU:n ja Venäjän suhteiden kehitys lähitulevaisuudessa. Eikä myöskään käsitystä siitä, mihin suuntaan EU ja Venäjän muuttuvat. Ja mikä on USA:n rooli tässä muutoksessa. Maailmanpoliittisten mannerlaattojen liike on ehkä täysin arvaamattomassa tilassa, muutosta ei hallitse kukaan. Todella mielenkiintoisia aikoja elämme.
tutkija Pohjanmaalta
PohjanPoika
Tuo juna meni jo siinä vaiheessa kun Stalin joutui Elbelle pysähtymään. Kansakuntien historian pitkässä juoksussa Venäjän kanssa eivät halua yhteistyössä toimia yksikään sen naapurista, joilla siitä kokemuksia on. Ellei sitten ole tavalla tai toisella pakko. Eikä tulkintani todellakaan tarkoita, ettei meidän pitäisi.
Lähetä kommentti