Olisiko realismi vihdoin voittamassa? KiKy- sopimusta ei ole. Juustohöylällä tämä ei ratkea.
Meillä on julkishallintoa riittävästi vähintään neljä kertaa väkirikkaamman maan hallinnoimiseksi. Ne noin 600.000 toimenhaltijaa palkkoineen ja intohimoineen muodostavat sen itse kasvattavamme hallintoihran. Kustannuksen, joka rasittaa kilpailukykyämme ilmeisesti ne paljon puhutut 20 - 30 %. Eivätkä ne poistu henkilötä sieltä täältä vähentämällä, toimintaa tehostamalla, lomapäiviä vähentämällä, eivätkä työaikoja pidentämällä. Ei liioin kiky-mantraa toistamalla.
Ne poistuvat väkeä vähentämällä. Oikeammin hallintoyksikköjä vähentämällä. Vielä oikeammin organisoimalla asiamme - tarpeemme ja resurssimme huomioiden - mahdollisimman tehokkaasti. Eli siirtämällä väkeä pois hallinnosta, kansallista lisäarvoa tuottavaan työhön.
Eivät nykyiset julkisen sektorin työntekijät, toimenhaltijat ja virkamiehet ole meidän ongelmamme. He varmasti tekevät työnsä mahdollisimman hyvin. Meillä vain sattuu olemaan voimassa kunnallinen itsehallinto, joka perustuu 1800-luvun yhteiskunnalliseen todellisuuteen. Meillä on oikeus ainakin edellyttää, että aluehallintojärjestelmämme toteuttaa oman aikamme mahdollisuuksia ja edellytyksiä. Ja kun emme voi devalvoida, emme voi siirtää poliittisten päätösten seurauksia koko kansan maksettaviksi kivuttomimmaksi kokemallamme tavalla.
Emme tarvitse yli 300 kuntaa. Varsinkaan kun puolet väestöstä asuu 10 suurimmassa kaupungissa ja niiden kehyskunnissa. Varsinkin kun noin puolet valtion ja kuntien kuluista syntyy SoTe-sektorista.
Meille riittää oikein hyvin 15 itsehallinnollista maakuntaa, joilla nuo runsaat 300 itsehallinnollista kuntaa korvataan.
Eihän tämä hetkessä tapahdu. Mutta tapahduttava sen on. Meille käy muuten kuin mustalaisen kuululle hevoselle. Vaihtoehtona, toki erinomaisen huonona sellaisena on pikainen, mieluiten sitten välitön irroittautuminen eurosta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti