Kutsuja
Kremliin keskustelemaan konkreettisista poliittisista kysymyksistä
on Suomelle, Baltian maille ja Saksallekin (tosin Saksalle vasta useamman vonkaamisen jälkeen) kyllä tehty aiemminkin.
Vaikkapa elo-lokakuussa 1939. Toivottavasti emme kuitenkaan vielä
siinä tilassa ole. Lähellä kuitenkin. Aivan liian lähellä. Olemme nimittäin olleet tällä 1930-luvun tiellä jo pitkään.
Ongelmiemme, siis Euroopan ongelmien alkukohta on vapaasti valittavissa; oliko 9/11 ja sota terrorismia vastaan? Vai sub-prime kriisi ja Lehmannin tuho? Vaiko 1. vai vasta 2. Irakin sota? Entä arabikevät ja Gaddafin syrjäyttäminen ja Libyan tuhoaminen? Vai onko kaikki seurausta Ukrainan Janukovishin pelkuruudesta ja Maidanista, Venäjän onnistuneista toimista Krimin anastamiseksi ja epäonnistuminen Ukrainan venäläistämisessä? Vai maahanmuuttajien kansainvaelluksesta EUn alueelle, Venäjän kiihtyvistä sotaharjoituksta vai holtittomasta lentotoiminnasta? Vai pitääkö palata Neuvostoimperiumin hajoamiseen vai peräti Israeilin valtion luomiseen?
Oli miten oli, monessa suhteessa arvostamani Tasavallan Presidentti Sauli Niinistö tarjosi Vladimir Putlerille liian helpon välineen testata Itämeren
maitten "eripuran" suuruutta. Eihän meillä varsinaista eripuraa ole ollenkaan, mutta ei yhtenäisyyttä liioin. Ei ainakaan yli kansallisten intressien.
Kukaan ei Putlerin tavoitteista mitään
tiedä paitsi, että on tarkoitus hajoittaa, hallita ja vallita. Ja palauttaa Venäjän kunnia entiselle. Vähintänkin Joseph Stalinin, tai vaikkapa Pietari Suuren visiotasolle. Venäjän lisäksi tämä edellyttä ainakin yksinvaltaa sekä Itämerestä että Mustasta merestä.
Koepallona hän antaa ensin alempiarvoisten
virkamiestensä aloittaa keskustelut ja jatkaa sitten itse, jos kutsutut koukkuun
tarttuvat ja loukkuun lähtevät. Pahoin pelkään, että tarttuvat ja lähtevät.
Nyt
sitten eriarvoisten kutsuttujen pitäisi löytää yhteinen sävel? Kaikki kutsutut ovat EUssa, mutta vain osa on Natossa ja vain osa EMUssa. Uskottavaa yhteistä johtajaa ei ole edes näköpiirissä. Sen muuten tietää Putlerkin. Angela Merkel siinä ensimmäisenä nenälleen saa.
Tässä uhkaa käydä kuin syksyllä 1939. Euroopalla ei ole ketään, joka sen turvallisuudesta huolta kantaisi. Paniikissa kun kukin ajattelee
vain itseään ja oman maansa turvallisuutta. Sitä paniikkia Putler on nyt lietsonut koko presidenttikautensa ajan ja korostuneesti Sotchin Olympialaisten päätyttyä. Siinä häntä auttaa länsidemokratioiden kriisi.
Il Ducea, Adolf Hitleriä ja Stalinia auttoi sama ilmiö 1930-luvulla. Ja ihan samasta syystä; kansallinen ja kansainvälinen talous oli kuralla. Kansalaisista suuri osa työttöminä tai olivat ainakin olleet. Olosuhteet ainakin avasivat nykyisenkaltaisen "oikeistolaisen" kehityksen mahdollisuuden.
USA liittyi sotaan Euroopassa vasta 1941 joulukuussa, Pearl Harbourin jälkeen. Silloin Hitler jo kolisteli Moskovan portteja, Suomi oli saanut päätökseen jatkosodan hyökkäysvaiheen ja Euroopan maista ainoastaan Englanti oli selkeästi Saksan vallasta riippumaton osapuoli.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti