Suomen ongelmien perussyy - petetyt äänestäjät

Meillä on liikaa puolueita, ja niiden olemassaolemisen oikeutukseen ja toimintatapojen oikeellisuuteen luottavia liikkuvia äänestäjiä. Varsinkin nykyisin, kun puolueiden ajamissa politiikoissa ei enää ole eroa. Valta, oman edun maksimointi ja vastuuttomuus ovat puolueita keskeisimmin yhdistävät tekijät.

TimoSoinin letkeät mutta itsevaltaiset toimintatavat, hänen yltiökonservatiivinen ja totalitaarisuuteen taipuva mielenlaatunsa nyt viimeksi Sebastian Tynkkysen suhteen, joka luonne on ollut selvä jo viimeistään Tony Halmeen ajoista, sekä kepun perinteinen kalliiden hallintohimmeleiden rakentelu veronmaksajien kustannuksella oman valtansa pönkkittämiseksi, tällä kertaa taas SoTe-seikkailussa osoittavat kristallinkirkkaasti, että liikkuvista äänestäjistä ei protestin esittäjinä ole yleisten ja yhteisten asioittemme hoitamisen kannalta kuin haittaa ja harmia.

Puolueet ovat tasan samanlaisia jokainen. Ne toimivat vain omaa ja eliittinsä intressiä ajaen. Niiden toimintatapoihin eivät kannattajakunnan hetkelliset heilahtelut eikä kannattajien periaatteet mitään vaikuta. Antavat äänestäjälle vain uuden tilaisuuden pettyä.

Jos meillä jotain on liikaa niin puolueita, Itsenäisyyspuolueet, Muutokset ja ihan mitkä muut tahansa mukaan lukien. Historiamme (siis autonomian ajan loppu ja itsenäisyys) aikana niitä on ollut, laskutavasta riippuen runsaasti yli 100. Yksin niiden määrä osoittaa, että "ongelma" on kansalaisten korvien välissä, ei puolueissa sinänsä. Lisäksi 5,6 miljoonaisen kansan - äänioikeutettuja 4,2 miljoonaa - yleisten ja yhteisten asioiden hoitamiseen demokraattisesti riittää hyvin nykyisten eduskuntapuolueiden määrää (8) pienempikin porukka.

Puolueiden tapa toimia omissa sisäisissä asioissaan ei yhteiskuntaa välttämättä hetkauta suuntaan eikä toiseen. Lakeja niiden täytyy toki noudattaa, mutta sanktioita ei juurikaan ole ja syyttämisen kynnys on korkea. Tosin aina valtionhallinnosta löytyy Jonkkia ja Tarasteja, joihin hädän hetkellä turvata. Siltä osin poliittinen vastuu kuitenkin korostuu ja kannatus vaaleissa vaihtelee. Persujen ja Soinin ja jopa kepuleitten voi seuraavissa vaaleissa käydä joko hyvin, tai huonosti tai hyvin huonosti. (Arvio katsojan silmässä.) Ja tulos on silloin oikea.

Kansakunnan "ongelma" on se, että puolueiden valta ylittää selvästi kansanedustajien vallan. Valitsemme yksittäisistä ehdokkaista mutta puolue päättää. Puolueisiin kuulutaan, koska katsotaan, että joukossa on voimaa, ja siitä on etua oman näkemyksen edistämiselle. Mutta joukossa myös tyhmyys tiivistyy.

Yhteisten asioitten hoitamisen sijaan porukassa korostuu asianomaisen joukon etu, ei missään tapauksessa kansankokonaisuuden. Lopulta, kuten meillä nyt siitä tulee päätöksenteon kannalta keskeisin motiivi. Viimeistään silloin puolue on rapautunut etujärjestöksi, joilla ei pitäisi olla sijaa eduskunnassa ollenkaan. Pitkässä juoksussa tämä ilmenee erinomaisesti ja selkeimmin yleensä kepulien, demarien ja ruåtsalaisten päätöksenteossa. Soinin resupetteri-porukka on vasta puolueeksi muuttumassa.

Puolueiden "ottaessa vallan" valituilta kansanedustajilta, asioiden hoitaminen jää toisarvoiseksi ja siirrytään iltalypsyjen ja lehmänkauppojen alueelle. Kuitenkin meillä on eduskunnassa 200 valitsijoiden valtuuttamaa kansalaista, joilla olisi omaan älyyn, osaamiseen, koulutukseen, kokemukseen perustuva ja perustuslain nimenomaisella ”määräyksellä” oikeus käyttää itsenäistä arvostelukykyä ja päätösvaltaa toimissaan. (Perustuslain 29§) Sitovien ryhmäpäätösten ja kurinpitotoimien mahdollisuus saavat itsenäisen ajattelun kyllä ruotuun ja nöyräksi. Viimeistään sen tekee talous ainakin, jos haluaa tulla uudelleen valituksi.

Yksittäisen asian ratkaisemisen reunaehdot alkavat nykyisin olla jo sitä luokkaa, että "puolueideologia" ja "puolue-etu" vain hidastavat, sotkevat ja monimutkaistavat ratkaisujen aikaansaamista.Vertaa vaikka SoTe ja/tai kuntauudistus, jossa valmista ei saada aikaan millään ja lopulliseksi vaihtoehdoksi taitaa muodostua kallein ja tehottomin, joskin kepuleitten vallan jatkuvuuden turvaamisen kannalta tarkoituksenmukaisin.

Puolueilla toki on paikkansa toimivassakin parlamentaarisessa järjestelmässä, onhan ihminen - yksittäiset kansanedustajat mukaan lukien - sosiaalinen eläin. Valitettavan usein edelleen myös laumaeläin, mikä todellisen kriisin ja katastrofin aikana kieltämättä onkin lauman ensiarvoinen turvatakuu. Harvemmin tähän lainsäädännön arjessa kuitenkaan on tarvetta tukeutua.

Arjessa täytyisi saada asiat hoidettua mahdollisimman tehokkaasti ja tuloksellisesti, mikä markkinataloudessa tarkoittaa myös taloudellisesti. Kansakunnan kannalta yksittäisen puolueen vallan turvaaminen ei ole tavoiteltavaa, vaikka puolueiden toiminta toimivalle demokratialle välttämätöntä onkin. Se on yksiselitteisen haitallista, kuten kokemukset yksipuoluejärjestelmistä kiistatta osoittavat.

Meillä ongelmaksi nousee puolueiden nykyinen rooli ja merkitys, joka ylittää nyt kansanedustajan roolin mennen tullen. Erinomaiset esimerkit tästä antoivat, Soinin Giljotiinin lisäksi viimeksi Kehittyvien Maakuntien Suomen vaalirahalahjomaskandaali.

Puolueiden roolin pitäisi yksinkertaisesti olla toimiminen samanmielisten poliitikkojen vaaliorganisationa ennen vaaleja ja korkeintaan valituksi tulleitten samanmielisten poliitikkojen vertaistukena ja yhteistyöelimenä omien ajatusten ja ideoiden pallotteluseinänä. Eikä missään vaiheessa päätöksentekijänä. Niiden nuorisosäätiöt, settlementit, sosiaalisen vuokratalotuotannon tarjoajat, turvapaikkamajoittajat, terveyskylpylät jne. toimivat lähinnä tehottomina julkisraahoitettuina markkinahäirikköinä, sen lisäksi että ovat puolueille hyödyllisiä säästöporsaita ja suojatyöpaikkoja. Niillä ei hyödyllistä merkitystä kansakunnalle arjessa ole. Ja kriiseissä lauma kyllä kasaantuu.

Arjen asiat pitäisi hoitaa asioina, joista kansanedustajat päättävät itsenäisesti. Jos haluamme valita maan parhaat kyvyt edustamaan itseämme kansallisessa päätöksenteossa, ja kuvittelemme heidät myös kansanedustajiksi saavamme, meidän on alettava keskittämään huomiomme ihmisiin, ei puolueisiin. Se taas edellyttää, että emme suostu valitsemaan kansanedustajiksi puolueiden valittavaksi tarjoamia vallattomia, impotenttejä ja kalliiksi meille tulevia napinpainajia.

Koska moisen muutoksen toteuttaminen vaarantaa aivan liian monen impotentin opetuslapsen ja puolueeksi itseään kutsuvan ihmislauman tulevaisuuden, on turha kuvitella, että muutos vapaaehtoista tietä onnistuisi. Järjestelmä ei muutosta kaipaa, eikä sitä edistä. Olipa tarve kuinka suuri tahansa, siihen ei yksikään puolue suostuisi.

Se ei myöskään toimi politiikan marginaaliin heittäytymällä, eikä varsinkaan jättämällä vaalit väliin, eli nukkumalla. Menneet vaalit – joka ikinen – ovat osoittaneet, että huoli äänestysaktiivisuudesta ja nukkuvien suuresta määrästä kestää korkeintaan viikon - kaksi. Positiivisia syitä äänestämättä jättämiselle on puolueiden ja niitä seuraavan median aivan liian helppo keksiä. Protestina nukkumisella ei enää ole merkitystä, se ei ole viesti. Sillä ei vaikutusta koska sitä ei mielletä teoksi vaan joko tyytyväisyydestä johtuvaksi toimettomuudeksi tai korkeintaan yhteiskunnasta syrjäytymiseksi. Kummastakaan porukasta ei niin väliä ole.

Kun aivan ilmeisesti kovin moni perinteisiin puolueisiin pettynyt ja protestiksi kaksissa viime vaaleissa äänestänyt persuja ja nyt uudestaan pettyneenä etsii nyt poliittiselle aktiivisuudelleen merkitystä ja uutta kotia olisin jälleen tarjoamassa vaihtoehtoa. Sitä avoimen kapinan lisäksi ainoaa vaihtoehtoa, jolla yksittäisellä kansalaisella on mahdollisuus aikaansaada poliittiseen järjestelmäämme muutos parempaan.

Annetaan äänestäjille aito syy äänestää kansakunnan puolesta. Poistetaan puolueilta oikeus edustaa meitä.

PS.

Tiedän, että vaalit vasta äsken olivat ja seuraavia saadaan odottaa yli kolme vuotta. Mutta ehdottamani vaihtoehdon ylivoimaisuus ei välttämättä kaikille ihan nopeasti aukene. Lisäksi projektin valmistelu ja äänestäjien mobilisointi vie aikaa, varsinkin kun keino ei ole ihan perinteinen, vaikkakin ammattilaisten toimesta tehokkaaksi ja toimivaksi todistettu. Ja jopa siitä huolimatta, että tällä tavalla äänestämisessä ei suoranaisia haittavaikutuksia olekaan varsinkaan, jos houkuttelevimpana vaihtoehtona on syrjäytyminen, nukkuminen tai jälleen pettyminen.