Jytkyjohtaja koulukiusaajana?

Otsikko kuvaa mitä Soinin nykytoimista väistämättä tulee mieleen. Jytkyjohtajan kurinpalautus Sebastian Tynkkyselle on kuin kopio NKPn tai NSDAPn johtamiskäytännöstä, vaikka sekä Gulag ja KZ ovat jo arkaaista menneisyyttä. Vai ovatko? Ei olisi ensimmäinen kerta kun puolue itsensä tuhoaa. Aiemmatkin viritelmät ovat kohdistuneet puoluekentän äärilaidoille. Joihinkin useitakin kertoja. Poliittinen fundamentalismi vaatii aina vahvan johtajan, messiaan, konsulin, generalissimuksen, ducen, riikivanemman tai oikein Führerin. Ainoa Oikea Totuus kun ei ole kaupan. Valitettavan usein jäljelle jäävät vain rauniot.

Vaikkei syyllisten osoittamisesta suoranaista hyötyä olekaan - tulos kun jo on housuissa - en voi kuin ihmetellä, että kepulit ja kokikset ovat jälleen kukkoina tunkiolla. Kertoo valitettavan paljon meidän parlamentaarisen demokratiamme toimivuudesta.

Maa heidän allaan on todella tunkioksi muuttumassa. Niin tehokkaasti, että alkaa olla syytä uskoa sitä myös tavoitellun ja edelleen tavoiteltavan. Kahdeksan - kaksitoista karmeiden virheiden ja vastuuttoman fantsuttelun vuotta on takana ja yhä he saavat jatkaa maamme ja yhteiskuntamme tuhoamista. Omille poliittisille opetuslapsille paskat kyllä kelpaavat ja EK, SY ja Perheyritysten liitto (PYL) varmaan tuloksista jopa riemuitsevat. Nykypolitiikalla ei kurjistumiselle kuitenkaan näy loppua.

Valitettavinta asiassa on, että meidän poliittisessa järjestelmässämme ja puolueiden toimintatavoilla on muutosta enää aivan turha odottaa. Sen todistavat kiistatta kahden suuria odotuksia herättäneen kansanliikkeen rapautuminen puolueiksi. Vihreät  ja persut . Kummankin vaikutus kansalaisten ja kansakunnan yhteisten asioiden hoitamiseen on ollut odotuksiin, toiveisiin ja tavoitteisiin nähden kauniisti ilmaistuna negatiivinen. Tuloksia ja asioiden hoitamisen lopputulemaa tarkasteltaessa katastrofaalinen.

Suomi on tunnetusti niin pieni maa, että tänne yhtenä aikana mahtuu vain yksi totuus. Tai yksi prioriteetti. Näin varsinkin silloin, kun massat innoittuvat uutta otetta ja kulttuuria lupailevasta yhteiskunnallisesta liikkeestä. Pettyneitten ja petetyksi itsensä kokeneiden aika ja energia menee uuden liikkeen rakentamiseen puolueeksi. Muitten aika moisen ihmettelyyn tai oman vallan menettämisen pelosta näiden aktiiviseen vastustamiseen.

Koijärvi-liike 1979 synnytti Vihreän liikkeen joka rekisteröityi puolueeksi puolueiden joukkoon vuonna 1988 ja rapautui etujärjestöksi viimeistään vuonna 2010 jäätyään hallitukseen vielä sen päätettyä kahdesta ydinvoimalahankkeesta.

Suomen Maaseudun Puolueen raunioille jäi muutama aktiivi vielä vuoden 1995 konkurssin jälkeen. Timo Soinin lähinnä kai itselleen rakentaman valitsijaorganisaation Jytky vavahdutti Suomen perinteistä poliittista järjestelmää vuonna 2007. Jyrki-boyn hallituksesta jättäytyminen pelasti tuloksia vielä 2011. Etujärjestöksi muuttuminen on tälläkin resupekka-puolueella kuitenkin jo hyvää vauhtia menossa.

Demarit tukehtuivat Jutan punaisiin sukkahousuihin rasvanahkojen kuvitellessa populistis-sosialistisen nationalismin tulevaisuuden löytyvän Persulasta. Miten pysyvää nyt näkyvä paluuliike kukkahattutätien puolueeksi muuttuneeseen demarikotiin on, jää nähtäväksi. Yleisten ja yhteisten asioittemme hoitamisen tasoon sillä ei ole juurikaan vaikutusta. Ei vaikka SAK, STTK ja AKAVA yhdessä ryhtiliikettä rakentelisivatkin. AY-liike on massojen ja varsinkin nuorten ja koulutettujen mielissä jo onnistuttu syyllistämään kilpailukykymme keskeisimmäksi tuhoajaksi.

Loppujen itseään puolueiksi nimittävien merkitys yhteiskunnassamme on marginaalinen ja katoavaa kansanperinnettä. Jopa ruåtsalaisten.

Jos vanhat merkit paikkansa pitävät alkaa joku uusi liike taas kohta nostaa päätään. Vanhasen ja Kiviniemen hallitukset ensin ja Kataisen, Stubbin ja nyt Sipilän hallitusten tuhoisat toilailut ovat rauniottaneet maan ja lamaannuttaneet kansan. Pettyneet ja petetyt jaksavat vielä olla hiljaa. Veikkaan kuitenkin, että korkeintaan niin kauan kuin rahaa riittää. Tasaisen vauhdin taulukolla siihen ei kauan mene. 

Noin 400.000 työtöntä, ilman ensimmäistäkään työllistymisnäkymää, näistä jo kohta neljännes pitkäaikaistyöttömiä; hallituksen kiristävä ja leikkauksia lisäävä, investointihaluja tappava ja lähtökohdiltaaan heikoimpia kyykyttävä finanssipolitiikka; mutta töitten lisääntymisen kannalta tuloksettomiksi jääneet menneitten vuosien alennukset yritysten verotukseen ja työnantajamaksujen kventamiset; kasvava maahanmuuttajien joukko, josta EK, SY ja PYL toivovat työmarkkinoille palkkatason halpuuttajaa; koulutetun, osaavan ja usein parhaassa työiässä olevan väestön lisääntyvä maastamuuttomahdollisuuksien etsiminen ja lopuksi vaikkapa puoluejärjestelmän kyvyttömyys sopeuttaa julkista hallintoa kansakunnan – siis veronmaksajien – maksukyvyn mukaiseksi pitävät huolen siitä, että Suomella on edessä tuskien taival.

Me emme tarvitse uusia liikkeitä emmenkään puolueita. Emme ensimmäistäkään. Nykyisissäkin on vastuuttoman vallan haltijoiksi aivan liikaa. Näin siitä huolimatta vaikka - tai oikeammin koska - entisetkään eivät hoida niitä hommia, joita varten heidän ehdolle asettamia eduskuntaan ja kunnanvaltuustoihin kuuliaisesti neljän vuoden väliajoin valitsemmekin. Meidän pitäisi keskittyä luomaan tapa tai tavat, joilla saisimme nuo valitut hoitamaan yleisiä ja yhteisiä asioitamme. Ei etujamme, heidän tai heidän asettamansa puolueen eduista puhumattakaan.

Olen tarkoituksella jättänyt tarkastelun ulkopuolelle monia talouden shokkeja, jotka kieltämättä ovat aikaansaaneet hyvät edellytykset elendiallemme. USAsta alkanut ja euro-aluetta nyt tuhoava finassikriisi, jonka ratkaisemisessa euro-poliitikot ja virkamiehet etenevät virheestä toiseen, tänä vuonna ennen näkemättömiin mittasuhteisiin kasvava pakolaiskriisi, Euroopan turvallisuuden heikkeneminen, sotilaallisten konfliktien määrän kasvu ja epävarmuuksien lisääntyminen niistä ilmeisimpiä lähes globaaleja ilmiöitä. Metsäteollisuuden rakennemuutos, Nokia ja Venäjän talouskehitys ja pakotteiden vaikutukset suoraan meihin vaikuttavina.

Kaikkia näitä yhdessä tai erikseen voidaan hyvin käyttää - ja käytetään - kelpo tekosyinä ja selittelyinä katastrofaaliselle tilanteellemme. Vaan mitä on tehty? Mitä on saatu aikaan? Ja erityisesti mitä ovat saaneet aikaan ne, joilla on maassa johtajuus? Niille, jotka olemme valtuuttaneet siihen ja joiden opetuslapsille vielä moisesta maksamme. Puolueilla ja muilla etujärjestöillä?

Jäävätkö nytkin jäljelle vain rauniot?