tiistai 27. lokakuuta 2015

Jytkyjohtaja koulukiusaajana?

Otsikko kuvaa mitä Soinin nykytoimista väistämättä tulee mieleen. Jytkyjohtajan kurinpalautus Sebastian Tynkkyselle on kuin kopio NKPn tai NSDAPn johtamiskäytännöstä, vaikka sekä Gulag ja KZ ovat jo arkaaista menneisyyttä. Vai ovatko? Ei olisi ensimmäinen kerta kun puolue itsensä tuhoaa. Aiemmatkin viritelmät ovat kohdistuneet puoluekentän äärilaidoille. Joihinkin useitakin kertoja. Poliittinen fundamentalismi vaatii aina vahvan johtajan, messiaan, konsulin, generalissimuksen, ducen, riikivanemman tai oikein Führerin. Ainoa Oikea Totuus kun ei ole kaupan. Valitettavan usein jäljelle jäävät vain rauniot.

Vaikkei syyllisten osoittamisesta suoranaista hyötyä olekaan - tulos kun jo on housuissa - en voi kuin ihmetellä, että kepulit ja kokikset ovat jälleen kukkoina tunkiolla. Kertoo valitettavan paljon meidän parlamentaarisen demokratiamme toimivuudesta.

Maa heidän allaan on todella tunkioksi muuttumassa. Niin tehokkaasti, että alkaa olla syytä uskoa sitä myös tavoitellun ja edelleen tavoiteltavan. Kahdeksan - kaksitoista karmeiden virheiden ja vastuuttoman fantsuttelun vuotta on takana ja yhä he saavat jatkaa maamme ja yhteiskuntamme tuhoamista. Omille poliittisille opetuslapsille paskat kyllä kelpaavat ja EK, SY ja Perheyritysten liitto (PYL) varmaan tuloksista jopa riemuitsevat. Nykypolitiikalla ei kurjistumiselle kuitenkaan näy loppua.

Valitettavinta asiassa on, että meidän poliittisessa järjestelmässämme ja puolueiden toimintatavoilla on muutosta enää aivan turha odottaa. Sen todistavat kiistatta kahden suuria odotuksia herättäneen kansanliikkeen rapautuminen puolueiksi. Vihreät  ja persut . Kummankin vaikutus kansalaisten ja kansakunnan yhteisten asioiden hoitamiseen on ollut odotuksiin, toiveisiin ja tavoitteisiin nähden kauniisti ilmaistuna negatiivinen. Tuloksia ja asioiden hoitamisen lopputulemaa tarkasteltaessa katastrofaalinen.

Suomi on tunnetusti niin pieni maa, että tänne yhtenä aikana mahtuu vain yksi totuus. Tai yksi prioriteetti. Näin varsinkin silloin, kun massat innoittuvat uutta otetta ja kulttuuria lupailevasta yhteiskunnallisesta liikkeestä. Pettyneitten ja petetyksi itsensä kokeneiden aika ja energia menee uuden liikkeen rakentamiseen puolueeksi. Muitten aika moisen ihmettelyyn tai oman vallan menettämisen pelosta näiden aktiiviseen vastustamiseen.

Koijärvi-liike 1979 synnytti Vihreän liikkeen joka rekisteröityi puolueeksi puolueiden joukkoon vuonna 1988 ja rapautui etujärjestöksi viimeistään vuonna 2010 jäätyään hallitukseen vielä sen päätettyä kahdesta ydinvoimalahankkeesta.

Suomen Maaseudun Puolueen raunioille jäi muutama aktiivi vielä vuoden 1995 konkurssin jälkeen. Timo Soinin lähinnä kai itselleen rakentaman valitsijaorganisaation Jytky vavahdutti Suomen perinteistä poliittista järjestelmää vuonna 2007. Jyrki-boyn hallituksesta jättäytyminen pelasti tuloksia vielä 2011. Etujärjestöksi muuttuminen on tälläkin resupekka-puolueella kuitenkin jo hyvää vauhtia menossa.

Demarit tukehtuivat Jutan punaisiin sukkahousuihin rasvanahkojen kuvitellessa populistis-sosialistisen nationalismin tulevaisuuden löytyvän Persulasta. Miten pysyvää nyt näkyvä paluuliike kukkahattutätien puolueeksi muuttuneeseen demarikotiin on, jää nähtäväksi. Yleisten ja yhteisten asioittemme hoitamisen tasoon sillä ei ole juurikaan vaikutusta. Ei vaikka SAK, STTK ja AKAVA yhdessä ryhtiliikettä rakentelisivatkin. AY-liike on massojen ja varsinkin nuorten ja koulutettujen mielissä jo onnistuttu syyllistämään kilpailukykymme keskeisimmäksi tuhoajaksi.

Loppujen itseään puolueiksi nimittävien merkitys yhteiskunnassamme on marginaalinen ja katoavaa kansanperinnettä. Jopa ruåtsalaisten.

Jos vanhat merkit paikkansa pitävät alkaa joku uusi liike taas kohta nostaa päätään. Vanhasen ja Kiviniemen hallitukset ensin ja Kataisen, Stubbin ja nyt Sipilän hallitusten tuhoisat toilailut ovat rauniottaneet maan ja lamaannuttaneet kansan. Pettyneet ja petetyt jaksavat vielä olla hiljaa. Veikkaan kuitenkin, että korkeintaan niin kauan kuin rahaa riittää. Tasaisen vauhdin taulukolla siihen ei kauan mene. 

Noin 400.000 työtöntä, ilman ensimmäistäkään työllistymisnäkymää, näistä jo kohta neljännes pitkäaikaistyöttömiä; hallituksen kiristävä ja leikkauksia lisäävä, investointihaluja tappava ja lähtökohdiltaaan heikoimpia kyykyttävä finanssipolitiikka; mutta töitten lisääntymisen kannalta tuloksettomiksi jääneet menneitten vuosien alennukset yritysten verotukseen ja työnantajamaksujen kventamiset; kasvava maahanmuuttajien joukko, josta EK, SY ja PYL toivovat työmarkkinoille palkkatason halpuuttajaa; koulutetun, osaavan ja usein parhaassa työiässä olevan väestön lisääntyvä maastamuuttomahdollisuuksien etsiminen ja lopuksi vaikkapa puoluejärjestelmän kyvyttömyys sopeuttaa julkista hallintoa kansakunnan – siis veronmaksajien – maksukyvyn mukaiseksi pitävät huolen siitä, että Suomella on edessä tuskien taival.

Me emme tarvitse uusia liikkeitä emmenkään puolueita. Emme ensimmäistäkään. Nykyisissäkin on vastuuttoman vallan haltijoiksi aivan liikaa. Näin siitä huolimatta vaikka - tai oikeammin koska - entisetkään eivät hoida niitä hommia, joita varten heidän ehdolle asettamia eduskuntaan ja kunnanvaltuustoihin kuuliaisesti neljän vuoden väliajoin valitsemmekin. Meidän pitäisi keskittyä luomaan tapa tai tavat, joilla saisimme nuo valitut hoitamaan yleisiä ja yhteisiä asioitamme. Ei etujamme, heidän tai heidän asettamansa puolueen eduista puhumattakaan.

Olen tarkoituksella jättänyt tarkastelun ulkopuolelle monia talouden shokkeja, jotka kieltämättä ovat aikaansaaneet hyvät edellytykset elendiallemme. USAsta alkanut ja euro-aluetta nyt tuhoava finassikriisi, jonka ratkaisemisessa euro-poliitikot ja virkamiehet etenevät virheestä toiseen, tänä vuonna ennen näkemättömiin mittasuhteisiin kasvava pakolaiskriisi, Euroopan turvallisuuden heikkeneminen, sotilaallisten konfliktien määrän kasvu ja epävarmuuksien lisääntyminen niistä ilmeisimpiä lähes globaaleja ilmiöitä. Metsäteollisuuden rakennemuutos, Nokia ja Venäjän talouskehitys ja pakotteiden vaikutukset suoraan meihin vaikuttavina.

Kaikkia näitä yhdessä tai erikseen voidaan hyvin käyttää - ja käytetään - kelpo tekosyinä ja selittelyinä katastrofaaliselle tilanteellemme. Vaan mitä on tehty? Mitä on saatu aikaan? Ja erityisesti mitä ovat saaneet aikaan ne, joilla on maassa johtajuus? Niille, jotka olemme valtuuttaneet siihen ja joiden opetuslapsille vielä moisesta maksamme. Puolueilla ja muilla etujärjestöillä?


Jäävätkö nytkin jäljelle vain rauniot?

6 kommenttia:

Yksi Turkkulaanen kirjoitti...

Pahalta tässä minusta näyttää. Todella pahalta. Kas kun, Persujen viimeaikaisten toimien perusteella voin väittää että Suomessa on enää yksi puolue: (sdp + kok + kesk + rkp + krist + vas + vihr + ps). Niin samaa mieltä nuo nykyään useimmista asioista ovat. Vai onko Muutos puolueena vielä olemassa? Jos on, sitten puolueita on ehkä kaksi. Mutta voimasuhteet näiden välillä ovat hirvittävällä tavalla pielessä. Ankealta tuntuu kun joutuu elämään tällaisessa totalitarismissa.

On siinä kuitenkin yksi (laiha) lohtu. Siinä vaiheessa kun Islamic State ottaa Suomen haltuunsa, mikään olennainen ihmisten elämässä ei muutu ja koko vallanvaihto sujunee verraten rauhallisesti; jos ihmiset vain pikaisesti alkavat huutaa Allahu Akbaria, kuolonuhrien määräkin pysynee islamilaisittain kohtuullisella tasolla.

Igor kirjoitti...

En minäkään kannata tuollaista, että lähes heti yritetään potkia puolueesta ulos jos on eri mieltä.

Toisaalta eipä Tynkkysellle riittänyt, että on vain eri mieltä vaan kyllä hän jonkinlaista palatsivallankumousta jo havitteli. Havitteli liikoja.

Perussuomalaisiin tuntuu änkeytyneen melko paljon erilaisia jääriä ja änkyröitä. En osaa Tynkkysestä sanoa mikä on tilanne, mutta ehkä nousu jytkyn myötä suurehkoksi tulleen puolueen 3. puheenjohtajaksi hiukan kihahti lettiin niin sanotusti.

Timo Soini on taitava reaalipoliitikko. Minusta Ruukinmatruuna Takkirauta blogissa on analysoinut Timo Soinia terävästi lahjakkaaksi tässä:
http://takkirauta.blogspot.fi/2009/03/reaalipolitiikan-oppitunti-osa-ii.html

Hakki kirjoitti...

Yksi Turkkulaanen, kiitti kommentista

Pelottavaahan se, kun maassa on vain yksi puolue. Kun muutaman vuoden olen tässä maassa kasvanut, elänyt ja ns.poliitikkojen venkoilua ja ryhdittömyyttä ihmetellyt olen aivan varma, että jos siihen ISIKSEN haltuunottoon todella joskus joudutaan, meiltä löytyy helposti riittävä määrä myötäjuoksijoita huutamaan Allahu Akbaria, kumartamaan nyt vaihteeksi Mekkaan tai Raqqaan ja jäljelle jäisi tarpeeksi toimimaan entisten kanssaihmistensä kaulankatkaisijoina.

Toisaalta, ehkäpä meidän pitäisikin mennä opintomatkalla itään, missä 1930-luvun haamut on tehokkaasti herätetty ja rakennuspalikat maan oligarkkiselle tulevaisuudelle jo olemassa. Elä ne taavikset varmaan sielläkin? Eliväthän ne Saksassa, Italiassa, Espanjassa, Puolassa, Unkarisssa, Virossa ... jne. jne. 1930-luvullakin. Tunnetuin seurauksin.

Pelottavaahan se, kun maassa on vain yksi puolue. Meillä se on pitkän, monivuosikymmenisen kehityksen tulos. (Kaikki yhteiskunnallinen paha kun alkaa 1960-luvulta.) Meidän demokratiamme parasta ennen päivä on valitettavasti jo aikaa sitten ohitettu ja tarvitsisimme uuden alun. Tabula rasa. Tästä huolimatta - tai oikeastaan juuri siksi - emme tarvitse ensimmäistäkään uutta puoluetta. Emmehän osaa nykyisiäkään hyödyntää eduksemme, vaan rakennamme niistä vain kansantalouden taloudellista täysin turhaa painolastia ja päätöksenteon esteitä.

Hakki kirjoitti...

Igor

Persut koostuvat erilaisista jääristä ja änkyröistä. Puoluekehityksen pohjasakkaa ja muissa puolueissa pettyneitä opportunistejä. Parlamentaariseksi demokratiaksi väitetyn puoluejärjestelmämme jakojäännös.

Tynkkysestä en tiiä mittään, mutta kirkasotsaisuutta tuntuu vielä piisaavan. Sen hoitaa aika, jos elää saa. Soini taas toistaa vaikkapa Stalinin, Hitlerin, Ducen ja Francon - ja nykyjohtajista Putlerin - oppeja. Niille toisinajattelijoille, jotka uskaltavat suunsa vielä avata luu kurkkuun heti kättelyssä. Asiassta ja periaatteista riippumatta. Eihän sotamiesneuvostotouhusta tule kuin sekasorto. Herran pelko kun on herran alku. Kuri se olla pitää.

Minua ei sen paremmin Soini kuin Tynkkynenkään häiritse millään tasolla. Ihmettelen vain persuihin mukaan lähtenyttä lammaslaumaa, joka nyt epätietoisuudessaan pettyneenä määkii uutta suuntaa hakien. Ihmettelen, että se porukka ei ymmärrä, että muuton ei nykyisen järjestelmän sisällä ole mahdollinen. Liian moni on vaarassa menettää liian paljon ja he ovat asemassa, josta muutoksen voi estää.

Jos muutosta halutaan - ja mielestäni se on menestyksellisen jatkuvuutemme keskeisin ehto - teitä on vain kaksi; perinteinen kapina tai JOKU MUU.

fun kirjoitti...

Ei uusia puolueita Suomeen, ei todellakaan, mutta meillähän on Itsenäisyyspuolue. Sen aika on seuraavissa vaaleissa,-uskallan ennustaa.

Persut on yhden miehen unelma aivan SMP:n tavoin. Kun Soinilla terveys pragaa ja ministerin posti on kirjattu ansioluetteloon niin joutaa puolue vaipuakin unohduksen historiaan.

Kaikki on mennyt unioniin liittymisen jälkeen päin Prinkkalaa. Ehkä se on tarkoituskin. Kukaan politikoista tai puolueista ei uskalla julkissti julistautua liittovaltion kannattajaksi, mutta jos kuitenkin ovat. Paras tapa päästä päämäärään ja liittovaltioon on ajaa maa konkurssiin Kreikan tavoin. Kun eurooppalainen kaaos jonain päivänä on tosiasia ei ole muuta vaihtoehtoa kuin yksi Eurooppa.

Satunnainen raportoija kirjoitti...

Tässä on se jännä piirre, että kaikissa muissa puolueissa äänestyksen järjestäminen siitä, jatketaanko hallituksessa, on demokratiaa, mutta Persuissa vallankaappausyritys, johon reagoidaan puhdistuksella.

Niillä oli vielä kesällä suunnilleen kaikki liikkuvat äänestäjät, jotka kaipaavat politiikkaan lisää demokratiaa, joten kannatus voi tulla alas rytinällä.

Mulla on käynyt mielessä jopa sellainen vaihtoehto, että joku on lahjonut Soinin tuhoamaan puolueensa, koska sitä se on tekemässä.