tiistai 13. lokakuuta 2015

Puolueiden rahat turvassa; Turvapaikanhakijat pelastavat Lomayhtymän ja Kivitipun



Pääministeripuolue keskustan omistama Lomayhtymä aikoo perustaa vastaanottokeskuksen turvapaikanhakijoille, kertoo Ilta-Sanomat. Vastaanottokeskusta kaavaillaan talousvaikeuksissa olevan hotelli Kivitipun tiloihin Lappajärvelle Etelä-Pohjanmaalle.

Lomayhtymä on pääosin keskustan, Keskustanuorten, Keskustanaisten ja MTK:n omistama yhtiö. Turvapaikanhakijat siis pelastavat Lomayhtymän ja Kivitipun konkurssilta, ja keskustan lomatoiminta muuttuu vastaanottokeskukseksi, IS kirjoittaa.

Näitä konkurssikypsiä, yhteiskunnan RAYn, kelan ja kuntien tyky-, kuntoutus- ja muilla vastaavilla sosiaalisen tukirahoilla elätettäviä poliittisia suojatyöpaikkoja tässä maassa kolmannella sektorilla kyllä riittää. Taitavat turvapaikanhakijat tulla näille nyt taivaan lahjana. Nyt yhteiskunta maksa edelleen, joskin toiselta momentilta. Rahan tuloa ei voi estää.

Yksinkertaista ei ole saada selvyyttä sen paremmin kepuleitten ja niiden peitejärjestöjen omistamista kylpylöistä, lomakylistä, hotelleista, kiinteistöyhtiöistä (vertaa Nuorisosäätiö) kuin muistakaan varsinaiseen puoluetoimintaan kuulumattomista aktiviteeteista. Sama koskee kyllä muitakin puolueita, erityisesti pitkään toimineita demareita, kokiksia ja ruåtsalaisia.

Ne on valtaosin rakennettu, hankittu ja erityisesti rahoitettu valtion ja kuntien kansalaisilta perimin verorahoin. Yhteistä niiden kaikkien valtion ja kuntien menoihin jatkuvasti aiheuttamalla rasitteella on se, että niiden konfiskointi valtiolle ja sen jälkeinen yksityistäminen todennäköisesti vaikuttaisi Suomen vientiteollisuuden kilpailukykyyn positiivisemmin, kuin hallituksen kyseenalaiset lomapäivä-, sairausloma-, sote- ja koulutusleikkaukset yhteensä. Puhumattakaan siitä 20 minuutin työpäiväpidennyksestä, harmaan talouden tukemisesta ja rikollisesta hallintarekisterihankkeesta.

Jos samalla luovuttaisi kunnallisesta itsehallinnosta ja siirryttäisi maakunnalliseen itsehallintoon, kiellettäisi puoluetoiminnan rahoittaminen julkisista varoista kokonaan ja rajoitettaisi puolueiden toiminta keskittymään yksinomaan kansalaisten edustamiseen julkishallinnon päätöksenteossa suurin osa ns. rakenteellisista ongelmistamme poistuisivat. Nythän noilla edellä mainituilla omistuksilla ja liiketoimintaan osallistumisella saadan aikaan yksinomaan tehottomuutta, kartellikehitystä, markkinarakenteen vääristymää ja häiriöitä. Siis tukien avulla kilpailykykä pienennetty.

Olenpa tästä samasta aihepiiristä puolueiden omistuksista ja päätöksenteon painoarvoista joskus aiemminkin kirjoittanut. Vaikkapa tammikuulta 2013 - Yhteiskunnassa on reduktion aika. 






16 kommenttia:

Satunnainen raportoija kirjoitti...

Me kumminkin tarvitaan nämä pakolaiset, koska Ukrainan kriisi on kehittynyt siihen pisteeseen, että kaikki, jotka eivät näe Putinia kaikkialla, ovat sen trolleja.

Jenkit yrittivät selkiyttää tilannetta jo alkuvuodesta kertomalla miten paljon ovat itse siihen Ukrainan asioihin, mutta sitä ei haluttu kuunnella, jotta voitaisiin jatkaa Putin-salaliittoteorioiden kyhäämistä.

Meillä ei olla vieläkään otettu esille sitä, että Obaman mukaan Obama teki päätöksen, että Ukrainan hallinto vaihdetaan, koska siitäkin pitää voida epäillä Putinia.

http://cnnpressroom.blogs.cnn.com/2015/02/01/pres-obama-on-fareed-zakaria-gps-cnn-exclusive/

Joidenkin tietojen mukaan CIA maksaa pakolaisien matkat tänne ja se on ihan loogista, koska jenkkejä ei kiinnosta alkaa sotia venäläisien kanssa vain siksi, että eurooppalaiset haluavat sotaa.

Nyt taitaa olla tulossa parempaa ajateltavaa Putinin tilalle ja näissä olosuhteissa voi vain toivoa, että sitä tulee paljon ennen kuin toiminta alkaa.

Meillä ei voi olla liikaa pakolaisien seassa tulevia terroristeja ja palkkasotureita, sillä veri täytyy saada virtaamaan.

Allahu akbar!

Hakki kirjoitti...

Satuilija

Sorry.

Satunnainen raportoija kirjoitti...

Kovaa puhetta mieheltä, joka jaksaa uskoa, että talous kääntyy kasvuun kun suurtyöttömyyden ja rapautuvan talouden keskelle haalitaan ihmissalakuljettajan kyydillä tulleita ns. pakolaisia.

Ettei sussakin asuisi pieni demari, joka haluaa nähdä kun muilla menee huonosti?

Satunnainen raportoija kirjoitti...

Jos vakavasti puhutaan niin ruotsalaisien sukujuuret ovat kiintoisat.

Nehän näkee Y-kromosomeista eikä yleisin suinkaan ole germaaninen vaan Lähi-idästä.

Muita geenejä on samassa suhteessa jolleivät niiden naiset osaa lisääntyä keskenään.

Musta niiden maahanmuuttopolitiikka vaikuttaa siltä, että yksi rotu on hankkimassa vahvistuksia kukistaakseen muut.

Suomessa niiden maahanmuuttopolitiikka ei toimi, koska yleisin Y-kromosomi on Kiinan seuduilta ja lähi-itäläinen ihan vain pikkutekijä.

Riittää kun jonnekin tupsahtaa kerrallaan enemmän kuin pari irakilaista ja porukalla on heti karvat pystyssä.

Vietnamilaiset sen sijaan ovat täällä tavallisia juntteja, mutta Ruotsissa ne pysyvät ulkopuolisina.

Mun mielestä tää vaikuttaa siltä, että rasismi on määritelty tahallaan siten, ettei se näy jollei tajua perehtyä asiaan itse.

Anonyymi kirjoitti...

Kylläpä, hakki, sorkasit tikkusi taas kieroon silmään. Makkara on siitä yksinkertainen arvioitava, että siinä on vaan kaksi päätä. Monessa muussa asiassa päitä on paljon. Vai muuttivat kepulit ja ehkä muutkin meidän veromarkkamme itselleen miljooniksi pakolaisten avulla? Voi Kiesus, että osaavatkin!
Aku Akbar vaan sullekin!

Hakki kirjoitti...

Satumainen

"Kovaa puhetta mieheltä, joka jaksaa uskoa, että talous kääntyy kasvuun kun suurtyöttömyyden ja rapautuvan talouden keskelle haalitaan ihmissalakuljettajan kyydillä tulleita ns. pakolaisia". Elä nyt liioittele.

Ensinnäkin jos toimimme samalla tavalla kuin tähän asti, pakolaiset muodostuvat meille taatusti vain lisärasitukseksi. Ja uusillakin tavoilla ajatella vaatii meiltä paljon yritystä ja neuvottelutaitoa esimerkiksi tarvittavasta uudenlaisesta EU-tuesta.

Toiseksi ihmissalakuljettaja on raflaava ja ilmeisesti hyvin tarkoitushakuinen nimike. Jos itse osisit pakomatkalla saattaisit tarvita palveluja sinäkin? Se että nämä palveluntarjoajat rikkovat lakeja ei välttämättä juurikaan poikkea eräiden muiden palvelujen tarjoajien toiminnasta. En kuitenkaan puolustele toimintaa, mutta on tapauksia, jolloin minun on vaikeaa sitä tuomitakaan.

Kolmanneksi jopa yksisilmäisen kykloopin pitäisi olla kyvykäs näkemaan viime viikkojen mediarummutuksen seurauksen, että pakolaisissa on kovin erilaisia ihmisiä. Niin koulutukseltaan, kokemukseltaan kuin osaamiseltaan. Myös lainkuuliaisuuden suhteen.

Hakki kirjoitti...

Satumainen

Tuosta toisesta kommentistäa päätellen taidat kuulua Tatu Vanhasen ja Alfred Rosenbergin opetuslapsiin? Vai olisiko esikuvasi sittenkin Pol Pot?

Hakki kirjoitti...

A no nymous

Tiedä noista miljoonista, eiväthän ne tästä mihinkään häviä. Mutta mehän sen leikin maksamme.

Shalom.

Satunnainen raportoija kirjoitti...

Hakki

Oonko mä nyt natsi kun en usko siihen vanhaan satuun Volgan mutkasta?

Geenit kertovat kansojen alkuperästä ja roduista enemmän kuin väkisin tehdyt ennakkoluulot ja Ruotsissa irakilainen todella on brotha ja Suomessa jotain, mikä saa KKK-vermeet tulemaan muotiin.

Vietnamilaisien kanssa on toisinpäin. Suomessa ne muuttuvat äkkiä tavallisiksi junteiksi, mutta Ruotsissa ne pysyvät ulkopuolisina.

Siks toisekseen sun kannattaisi seurata pakolaiskysymystä muutenkin kuin suomalaisen median kautta, koska nuivempien maiden asenteet eivät ole syntyneet ihan tyhjästä.

Tuo unkarilainen uutispätkä kertoo ihan elävästä elämästä ja netistä löytyy lisää jos kiinnostaa.

https://www.youtube.com/watch?v=oe_acSWHzGc

Hakki kirjoitti...

Satumainen

Käsitykseni mukaan sen paremmin Tatu Vanhanen kuin Pol Potkaan eivät olleet natseja?

Katsoin alun, lisä ei kiinnosta. Raakuus synnyttää raakutta ja kasvattaa sitä. Sairasta. Moisesta uutispätkästä tulkinta voisi olla, että ei ihme, että sieltä missä näin tapahtuu halutaan pois ja pitää myös päästä pois.

Satunnainen raportoija kirjoitti...

Hakki

On ihan hyvä juttu, että jaksaa uskoa ihmiseen, mutta iloisin mielin toisiaan ammuskelevat tyypit ovat kumminkin psykopaatteja.

Tämän voi tarkistaa asiantuntijalta jos haluaa olla ihan varma.

Hakki kirjoitti...

Satumainen

Tiiäpä häntä. Toisiaan ammuskelevat voivat myös ampua tosiaan esimerkiksi sodassa? Miten se nyt kulloinkin halutaan määritellä. Ainakin minun on kovin vaikeaa määrittää ns. veteraanit psykopaateiksi.

PS. Tätä ei kannata asiantuntijalta tarkistaa. Katso peiliin, kyllä se kertoo.

Satunnainen raportoija kirjoitti...

Hakki

Seuraat sä yleensä mitä muualla tapahtuu vai ovatko ISIS-graffititkin mielestäsi vain jotain harmitonta pilailua?

http://www.thelocal.se/20151016/isis-graffiti-scares-syrians-in-gothenburg

Hakki kirjoitti...

Satumainen

No enpä juuri. :-) Tuskinpa ne pilailua ovat, eikä niitä pilailuna ainakaan saa pitää. Mutta se miten ruotsalainen kansankoti niihin suhtautuu antaa ehkä meillekin osviittaa? Rajat kiinni kun ei ole vaihtoehtona sen paremmin käytännöllinen, tuloksekas kuin inhimillinenkään. Kenenkään kannalta.

Satunnainen raportoija kirjoitti...

Yksi Pansion vastamielenosoittajista tekee tuolla videolla ISIS:n käsimerkkiä ja syyttää mielenosoittajia saatanoiksi ja Jumalan vihollisiksi.

Sekö se sitten on inhimillistä, että näitä päästetään maahan?

https://www.youtube.com/watch?v=oH53GupC_X0

Hakki kirjoitti...

Satumainen

Joskus minullekin tulee mieleen, että käsimerkkien esittäjät ovat saatanoita ja Jumalan vihollisia. Sen mikä menee yli lakien ja sovinnaisuuden rajan voi mielestäni, ainakin vielä ratkaista poliisi.

PS. Tarkoituksella jätin katsomatta linkkisi.