Auttaisiko doping PISAassakin?

Suomen peruskoulu tippui PISA-kärjestä. Tästä näyttää syntyneen maansuru, jota hiukan tuntuu eräillä helpottavan se, että Ruotsilla on tulosten perusteella vielä enemmän syytä huoleen. Oman käsitykseni mukaan, siitäkään ei kannata paljon riemuita, kun oppimistulokset edes siinä vaiheessa, kun olimme kärjessä eivät kokemukseni mukaan häikäisseet. Ennemminkin meidän olisi varmaan syytä selvittää mittaako PISA yleensäkään oikeita asioita ja oikein?

Ministerikin jo ilmoitti, että ”- Iso haaste on se, miten todistamme että peruskoulumme on edelleen hyvä.Olemme Euroopan parhaimmistoa ” ja vaatii jopa ”perusremonttia”. Ennemminkin kuin todistaa itsellemme ja muille koulumme hyvyyttä, kannattaisikin analysoida pilkuntarkasti ja kansalaisille läpinäkyvästi koko mittausprosessi yksityiskohtaisesti eriteltynä. Olemme sen lapsillemme velkaa.

Perusremontiksi tuskin kelpaa hänen lempilapsensakaan, oppivelvillisuusikärajan nostaminen yhdellä vuodella? Aikalisä tämän suomalaiskansallisen patenttiratkaisun - lisää koulutusta - käyttämisessä olisi nyt enemmänkin kuin tarpeen. Jos lapsi ei yhdeksän pakollisen kouluvuoden jälkeen ei ole motivoitunut hankkimaan itselleen ammattia, ammattiin valmentavaa koulutusta tai jatko-opiskelupaikkaa ei kai kovin luultavaa ole, että yksi pakollinen lisävuosi tilanteen ratkaisisi? Kyllä syyt ovat syvemmällä.

Lasten oppiminen ja siksi opettaminenkin ovat lasten ihmisoikeuskysymys. Vaikka kaikki muut oppimisen positiiviset seurausvaikutukset unohdettaisi on opettamisen toteuttaminen siten, että lapset myös oppivat, kaikkien sivistysvaltioina itseään pitävien kansojen kunnia-asia. Omia kokemuksia, käsityksiä ja tietojani peilattuani havaitsen, että en todellakaan ole vakuuttunut siitä, että me olisimme edes kunnolla yrittäneet muuta kuin kerätä pisteitä PISAsta ja vakuuttaa siten itsemme eriomaisuudestamme.

Hakusanalla peruskoulu löysin 23 artikkelia näiden seitsemän vuoden ajalta tältä blogilta, joten jos kiinnostaa, siitä vaan. 

Otsikkojen mukaan käsittelen poikien ja tyttöjen erilaisia valmiuksia oppia, jotka tasapäisyysihanteemme mukaisesti jäävät välttämättömien perustaitojen (lukeminen, kirjoittaminen, laskeminen) opettamisessa pitkälti huomioon ottamatta. Väitän, että juuri tästä suurimmalta osaltaan syntyy oppilaiden motivaatio- ja myöhemmpi syrjäytymiskehitys.

Olen edelleen suuresti pohteissani matematiikan ja kielien (myös äidinkielen) opetuksesta erityisesti ala-asteella. Matematiikkaa opitaan tuolla tasolla parhaiten laskemalla ja kieliä puhumalla. Kumpaakaan opetusmenetelmää ei kokemukseni mukaan peruskoulun ala-asteella läheskään riittävässä määrin harrasteta. Tästä huolimatta nostaisin toiseksi suurimmaksi pohteeksi kyllä koulun työrauhan, oikeastaan sen puutteen. On hämmästyttävää kuinka monilla luokanopettajilla on aivan ilmeisiä vaikeuksia pitää luokassa yllä riittävää työskentelyrauhaa, oppimiseen motivoinnista puhumattakaan. 

Meidän ei tarvitse vakuuttaa sen paremmin itseämme kuin muitakaan siitä että peruskoulumme on hyvä. Meidän on taattava lapsillemme mahdollisimman hyvät edellytykset oppia. Jos onnistumme motivoimaan lapsemme oppimaan, olipa kyseessä ihan mikä tahansa, mikään ei pysty häntä siinä estämään. Ei edes se opettajakunnan poikkeus, kelvoton opettaja.