torstai 5. syyskuuta 2013

Ilmestyskirjan ratsastajat ver. 2.0




En jaksanut eilen valvoa ja katsoa Talouden madonluvut - ohjelmaa YLEltä. Mutta netti toimii ja sehän oli katsottavissa nyt aamusta. Ja olin suorastaan ilahtunut löytäessäni sen myös YouTubesta nimellä Four Horsemen. Ylellä se säilyy nähtävissä enää 29 päivää, YouTubella säilymisen odotusarvo on "ikuinen", siis ainakin siihen asti kunnes joku tekijäoikeuksiin vedoten saa sen sieltä poistettua. Tästä riskistä huolimatta liitän sen videona tähän. 




Four Horsemen

Dokumentti on hieno herätyshuutona, joka toivottavasti myös sellaisena toimii. Se on yksi niistä valtaa, taloutta ja politiikkaa käsittelevistä elokuvista, jonka tulisi olla aina saatavissa. Ilahduttavaa oli havaita, että YLE Areena jo väitti 61 750 sitä katsoneen, ilmeisesti viime vuoden esityksen perusteella. Suosittelen vahvasti sinulle, joka haluat elämän todellisuudesta enemmän tietää.

Suurimman osan perusteluistani esitin jo  01.08.2012 kirjoittamassani artikkelissa The Renegade Economist. Tähän vielä tiivistys ajatuksistani, silloisista ja nykyisistä:



Huonosti toimiva talous on seurausta huonosti toimivasta demokratiasta. 
Demokratiaa ei anneta, se otetaan. Sama koskee demokratian palauttamista. 
Kun ongelman perussyy on selvä, se on poistettavissa.



Jos mietit, kuka tässä monimutkaisessa todella globaalissa maailmassa voi muuttaa kaiken sen mitä nyt on, vastaan jälleen 1992 keväällä kuulemallani pikku runolla:



If it is to be,
it is up to me.




PS.

Taitaa filmi kuitenkin kuulua siihen, mitä Kauppakorkeassa ei opeteta, vaikka pitäisi. 


PPS.

YouTube linkki korvattu linkillä YLE Areenaan nimimerkki "a no nymous" huomion vuoksi. Kiitos siitä.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tuon Talouden madonluvut -filmin poistumispäivämääräksi ilmoitetaan nyt Areenassa 25.12.2013.

Hakki kirjoitti...

Kiitos a no nymous.