maanantai 30. syyskuuta 2013

Ilmat pihalle hyvinvointivaltiosta, hinnalla millä tahansa



Saattaisi otsikko hyvin kuvata hallitustemme toimintaa viimeistään Vanhasen II alkaen. Sitä edeltävät, mukaan lukien Lipposen hallitukset loivat toiminnalle loistavan pohjan. Taitaa olla niin, että juuri tämä voisi olla kaikken "osallistuminen kansalaiskeskusteluun" yhteenvetojeni yhteinen nimittäjä.






Taitavat olla pankkitoiminta, harmaa talous ja rikollisjärjestöt puolueiden erityisessä suojelussa? Ilmeisesti rikollisjärjestöt ovat puolueittemme keskeisiä vaalirahoittajia? Muuta syytä ei voi keksiä sille lapselliselle huolettomuudelle, jolla rikollisten toimiin suhtaudutaan.


Tuo Yhtynyt Veljesliitto on jo aivan riittävästi saanut tässä maassa temmeltää. Eikö todellakaan löydy lakia, jolla sen jäsenet - joka ikinen - saadaan kiven sisään. Ja elinkaudekseen, kuten Jammu-setä aikoinaan? Siis oikeesti kiven sisään, lopullisesti? Ja jos tulee liian kalliiksi Suomessa, liisataan paikat, täysylläpidolla, ilman palautusoikeutta, vaikka Siperiasta tai kauempaa.






Eivät sen paremmin Suomen teollisuuden yleensä kuin vientiteollisuuden erityisesti tulevaisuus näytä valoisalta. Itse asiassa ne näyttävät sysimustilta. Eivätkä julkisen sektorin umpisolmun kiristyminen ja kiristäminen helpota yhtään. Meille on käymässä kuin mustalaisen hevoselle.

Meille on tapahtumassa nyt, sadan vuoden viiveellä kehitys, joka melkein toteutui vuonna 1918. Suomesta tulee Saksan työvoima- ja raaka-aine reservaatti. Ainakin hallituksemme tuntuu siihen kaikin voimin pyrkivän.


Ei näy vielä uutta toivoa sodasta syntyneelle.







Täytyy vain toivoa, että tavan mukaan ensimmäisinä hyppäävät pelastukseen ne, jotka tulojensa ja varallisuutensa nojalla katsovat olevansa korkeimmassa asemassa ja tärkeimpiä.







Siis, jos mahdollisten irtisanottavien 900 henkilön keskipalkka olisi 2000 euroa kuussa, olemme me veronmaksajat sitten maksaneet - mutkat suoraksi matematiikalla - noin  900 x 2000 x 13 x 5 x 1,3 eli runsaat 150 miljoonaa euroa siitä ilosta, että nuo 900 nyt siirretään työttömyyskorvauksen piiriin, jolloin kustannus hiukan pienenee, tai ns. putkeen, jolloin työttömyyskorvaukseksi muuttunut ansio jatkuu vielä muutaman vuoden päättyäkseen lopulta työeläkkeeseen, jonka työuraansa vielä jatkavat maksavat joka tapauksessa? 

Viisi vuotta on huolehtinut siitä, että osaavimmat ilman oikeaa työtä yhdistämisen yhteydessä jääneet ovat hävinneet vähitellen jo aiemmin, joten jäljellä ovat enää pahnanpohjimmaiset, joiden työllistämispotentiaalia eivät nuo viisi vuotta ainakaan ole lisänneet. Mutta varmaan tähän osataan puolueiden ja heitä edustavien virkamiesten toimesta kehittää luonteva lähtöpaketti irtisanomisten vaihtoehdoksi? Yrittäjäksi ehkä?

Onko tämä hölmöläisten, kreikkalaisten vai suomalaisten poliitikkojen touhua?




18 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hakki,

kovastipa olet taas liitettä laittanut :-)

Nyt eletään Hubbertin käyrän laskevaa osaa ja se vaikuttaa sekä hyvin- että pahoinvointivaltioiden elämään. Kaiken takana on siis öljy. Tämä asia ei vain mene niinkuin jakeluun :-(

tutkija Pohjanmaalta

Hakki kirjoitti...

PohjanPoika

En minä enää kovasti paljon viitsi edes liitteitä laittaa. Tänä syksynä vain mainitut.

Kun en tuota Hubbartin käyrää muista tavanneeni, ennen kuin sen minulle aikoinaan tarjoilit, en siihen oikein kantaakaan osaa enää ottaa. Olen ymmärtänyt sen yhteyden ennemminkin "mobiilin" energian riittävyyten yleensä, en niinkään sen hiilivetyiseen olomuotoon.

Kuten huomaat ei aina mene jakeluun.

Anonyymi kirjoitti...

Hakki,

öljy ei ole pelkästään logistiikkaa, eniten se on halvan ruoan peruskompponentti.

Yksinkertainen teksti Hubbertin käyrän lakikohdan eli öljyhuipun jäkeisestä ajasta löytyy esim. tästä

http://energiajatalous.blogspot.de/p/oljyhuippu-q.html

Tuon kun sisäistät menee maailmankuva uusiksi :-)

tutkija Pohjanmaalta

Karl Fransen kirjoitti...


Pohjan Poika.

” The Hubbert curve” pohjautuu vallitsevien olosuhteiden ja käsitteiden mukaisiin teorioihin, tosin todenmukaisiin laskelmiin nykyhetkessä, mutta tuskin jos ollenkaan mahdollisiin luonnon mukaisiin vaihteluihin tulevassa, joista meillä ei ole edes hajuakaan. Tätänykyä, kuten aina, voimme katsoa asioita vain tapahtuneen ja tapahtuvan puitteissa. Ajatus ei voi mennä sen itsensä sisältöä pitemmälle ilman spekulatiivistä vaikutetta, ja siksi on kahlittu visionsa etäisyys rajoihin. Jos näin tapahtuisikin, mistä ei ole paljoakaan muuta todistetta kuin mielipiteemme, niin katsoisin siihen mahdollisuuden olevan tulevassa, edellyttäen, ettemme hukuta itseämme mielipiteiden pohjattomaan maailmaan, kuten uskomuksiin rakennetut poliittiset/uskonnolliset haihatukset. Tiede, kaikilla tasoilla, perustuu todistettavissa oleviin factoihin ja etenee, ja voi edetä, silloittamalla factat niiden vaatimilla luonnonmukaisilla johtopäätöksillä. Ne eivät tarvitse meidän rakentamia, taikauskoisia kaavoituksia, vaan, että me näemme, löydämme yhteistävät siteet niihin. Ei omavaltaisesti kuten nyt teemme, vaan tajuamalla olevamme pelkästään osa tapahtumasta josta tiedämme hyvin vähän ja olemme rajoitetut uskomusten, ei tosiasioiden vuoksi.

Hakki kirjoitti...

PohjanPoika

Tutustuin linkkiisi, itse asiassa lähinnä sen blogi-osaan. Palaan vielä tutkimaan sivua Öljynhuippu.

Muistellen esillä pitämiäsi aiheita, onhan ihan kuin sinun kirjoittamaasi.

Olet oikeassa maailmankuvani menee aivan ilmeisesti osin uusiksi, vaikken vielä ole koko tekstiä edes lukenut, paneutumisesta puhumattakaan. Uusiksi lähinnä siksi, että esimerkkiesi ja laskelmiesi vääjäämättömyys (ceteris paribus) antaa lisää fakta - perustetta omille aika lohduttomille näkemyksilleni.

Järkimies heittäisi varmaan pyyhkeen kehään, koska realistisesti ottaen ei voi kuin seurata vierestä, kun poliittiset päätöksentekijät keskittyvät ideologiseen sanasotimiseen todellisten ongelmien poistamisen asemesta. Mahdollisuudety itse vaikuttaa ovat lähellä nollaa.

Mutta kehitykselle varmaan saadaan taas hetkeksi uusi piste yhteiskuntien ylipitkien syklien seurauksen. (What the Cycles of History Tell Us About America's Next Rendezvous with Destiny) Sillä se kohtaaminen koskee koko Pohjois-Atlantista finanssi- ja kulttuuriyhteisöä.

Anonyymi kirjoitti...

Karl - ja Hakki, miksei muutkin ...

+++ ” The Hubbert curve” pohjautuu vallitsevien olosuhteiden ja käsitteiden mukaisiin teorioihin, tosin todenmukaisiin laskelmiin nykyhetkessä, mutta tuskin jos ollenkaan mahdollisiin luonnon mukaisiin vaihteluihin tulevassa, joista meillä ei ole edes hajuakaan. Tätänykyä, kuten aina, voimme katsoa asioita vain tapahtuneen ja tapahtuvan puitteissa. Ajatus ei voi mennä sen itsensä sisältöä pitemmälle ilman spekulatiivistä vaikutetta, ja siksi on kahlittu visionsa etäisyys rajoihin ++++

Hubbertin käyrän teoreettinen osa on hyvin pragmaattinen. Se perustuu öljyesiintymän geologiseen käyttäytymiseen, suurin piirtein näin: alussa öljy tulee omalla paineella, senjälkeen sitä pumpataan, sitten öljyn pintaa nostetaan pumppaamalla esiintymään merivettä, lopuksi pumpataan erilisistä veden yläpuolella olevista "kupeista". Yksittäisen öljyesiintymän tuotantokäyrä on muotoa Gaussin kellokäyrä. Sen tuotanto on siis ennustettavissa samalla varmuudella kuin junan tulo seuraavalle asemalle. Hubbert aikanaan summasi kaikki USA:n öljylähteet ja ennusti näin USA:n öljyntuotannon taittopisteen. Nyt tätä samaa on sovellettu koko maailman öljyntuotantoon. Kaikki merkittävimmät helpot öljyesiintymät maailmalla on löydetty 70-lvulla, ne ovat nyt ehtymässä. Öljyä arvioidaan olevan vielä vaikeissa paikoissa runsaasti, mutta tämä öljy ei ole sitä, jolla kehittynyttä maailmaa on rakennettu ja ylläpidetty viimeisen 50 vuoden aikana.

Karl: "mutta tuskin jos ollenkaan mahdollisiin luonnon mukaisiin vaihteluihin tulevassa, joista meillä ei ole edes hajuakaan". Hajua löytyy pragmaattisen geologia -nimisen tieteen pohjalta runsaastikin. Itse ymmärrän tämän asian geologin tutkjakoulutukseni pohjalta, siis ainakin minulla ja kolleegoillani on hajua ja runsaasti. Ja tuo haju tarkoittaa, että HALPA ÖLJY ON LOPPU. Tämä geologinen fakta sitten sijoitettuna niihin kausaaleihin, jotka öljy kallistumisesta ja vähenemisestä johtutuvat, antaa juuri niitä tulevaisuudekuvia, joida edellä oheistamani blogi selvästi antaa ymmärtää.

Hakki: "poliittiset päätöksentekijät keskittyvät ideologiseen sanasotimiseen todellisten ongelmien poistamisen asemesta". Juuri tässä on villakoiran ydin; jos poliittiset päätöksentekijät keskittyisivät todellisten ongelmien ratkaisuun, he joutuisivat mukavien valheiden sijaan kertoa ikäviä totuuksia ja olisivat kohta entisiä poliittisia päätöksentekijöitä. Kukapa nyt ehdoin tahdoin omaa mukavaa hommaa haluaa tuhota. Yhteiskunnissa on tietenkin näitä totuuden torvia, mutta heidän sanomansa menee kuuroille korville jotka kuulevat vain sitä sanomaa minkä haluavat kuulla: entinen meno jatkuu.

tutkija Pohjanmaalta

Hakki kirjoitti...

PohjanPoika

Niin, taisi minulta unohtua se uskontunnustus, jonka vikkelimmät poliittiset eläimet tuovat esiin, kun paska on tuulettimeen jo osunut: "Meillä ei ollut vaihtoehtoa."

Ja sillä uudelleenvalinta on turvattu.

Karl Fransen kirjoitti...



Pohjan Poika ja Hakki.

”HALPA ÖLJY ON LOPPU”, tai, – maisillaan ja todennäköisesti loppuukin lähitulevassa. Mutta, kuten olet tietoinen, öljy on tähän meidän aikakauteen soviteltu hyödyke ja vain yksi monista mahdollisuuksista. Uusia ja parempia öljyn korvikkeita on ”in pipe line” ja mikä parempi, niillä, kuten aurinkoenergialla ja geotermaalisilla avuilla, on mielle tarjolla rajattomat mahdollisuudet. Kysymys on enemmänkin kuinka paljon öljymagnaatit haluavat rikkauksia, enenkuin siirtävät suurempia määriä omaisuudestaan uusien ”polttoaineiden” kehittämiseen. Viimeiset tiedot väittävät, että esim. aurikoenergiaa voidaan kerätä 50% auringon säteilystä käyttökelpoisena voimalähteenä. Mielestäni olisi epäviisasta edes epäillä ihmisen kehityksen olevan rajoitettu öljyn haihtumisen vuoksi, mieluimmin jos mitään, edistävän uusia innovaattioita.

Teoriat ovat poikkeuksetta ”pragmaattisia”, ikäänkuin häkkilintuja joilta siivet on lyhennetty tarkoituksellisesti rajoittaa niiden lentokykyä. Ihmisen ”ajatuksen lento” rajoitetaan tunnetun piiriin. Tunnetussa kun nähdään - kuviteltu turvallisuus - ja kuten useinkin on, juuri turvallisuuden vaatimus estää menemästä kehitystä eteenpäin, ja samanaikaisesti riistää turvallisuutta muilta.

Onhan luonnollista, että ammattisi taustan pohjalta näet asiat yksityiskohtaisesti, mutta sovelluttaa yksityiskohtaista ”in the big picture” pienentää yksityiskohdan, sanoisin, kokonaisuuteen nähden relatiiviseksi muihin ympristö tapahtumiin.








Hakki kirjoitti...

Karl

Niin, kyllähän Thomas Malthus kai oletti ruoan loppuvan ihan kohta puolin ellei hilltitöntä väestönkasvua saada loppumaan? Mutta se tapahtui jo yli 200 vuotta sitten.

Vaan olipa kyseessä öljy tai muu energia Malthus taisi sittenkin olla oikealla tiellä. Joskus tulee aika, jolloin valtionhallinnon organisoima massakannibalismi on ihmiskunnan ainoa pelastus. ;-)

Soylent Green

Anonyymi kirjoitti...

Karl ja Hakki,

Karl: miten hyödynnät korvaavat energiamuodot maatalouden tarvitsevan lannoite ym. kemian hankkimiseksi. Oheistamassani linkissä oli mm. seuraavasti: "Nykymaatalouden toimintaperiaate on oikeastaan fossiilisen energian muuttaminen ruoaksi. Peltotyöt tehdään traktoreilla ja puimureilla, jotka kulkevat öljyllä. Hyönteismyrkyt, rikkakasvimyrkyt ja lannoitteet tehdään fossiilisista aineista. Valmiit tuotteet pakataan muoveihin ja ajetaan rekalla markettiin."

Logistiikan tarvitsema energia on korvattavissa uusilla energiamuodoilla, elintarviketuotannon ei. Lisäksi ainakin puolet maaallon väestöstä ansaitsee tommoset dollarin päivässä, kallistuneen energian aiheuttamat kustannukset käyvät ylivoimaisiksi joa leivän hinta ylittää maksukyvyn.

Halpaa fossiilista energiaa ei enää ole, sensijaan kallista riittää kyllä vuosikymmeniksi. Mutta kaikilla ei siihen enää ole varaa.

tutkija Pohjanmaalta

Hakki kirjoitti...

PohjanPoika

Entäpä jos puimurit ja traktorit kulkevat aurinko- tai vetyvoimalla? Samoin rekat ja henkilöautot, junat ja laivat?

Entäpä jos hyönteis- ja rikkakasvimyrkyt ja koko lannoittekemia korvataan biologialla, geneettisellä muuntelulla tai jollain muulla vielä eksoottisemmalla?

Entäpä jos pakkauksista luovutaan kattavan door-to-door putkikuljetusjärjestelmän seurauksena?

Käsittääkseni edellä oleva lienee mahdollista, vain ns.poliittinen tahto luovuttaa käyttöön tarvittavat resurssit - niin juuri cyberavaruudessa leijuvat bitcoinvastikkeet - puuttuu. Vielä nyt. Mutta ehkä poliitikotkin vielä heräävät, ennen kuin ensimmäisen lajitoverimme poskeemme pistämme?

Ceteris paribus ei kuitenkaan ylipitkien kehitysaaltojen puitteissa aina toimi? Muutos joka puolella ja kaikissa ekosysteemeissä lienee kuitenkin ainoa vakio?

Ehkä joskus vielä koittaa aika, jolloin ihmettelemme mihin ihmeessä esi-isämme öljyä oikein tarvitsivat, onhan aina ollut xxx-ää?



Anonyymi kirjoitti...

Hakki,

+++ Entäpä jos hyönteis- ja rikkakasvimyrkyt ja koko lannoittekemia korvataan biologialla, geneettisellä muuntelulla tai jollain muulla vielä eksoottisemmalla? +++

En ole kemisti. Ehkä on korvattavissa, mutta mihin hintaan? Tämä 7,4 miljardin ihmispopulaatio on halvan öljyn kausaali, pystytäänkö se pitämään yllä näillä korvaavilla menetelmillä? Toisaalta kyynisesti voidaan todeta, että onko sille edes tarvetta?

Olen taipuivainen ajattelemaan siten, että Hubbertin käyrä on myös globaali väestökäyrä. Ja se ei lupaa nykyiselle ihmiskunnalle hyvää ja teemmepä mitä tahansa, kuluvan vuosisadan aikana kohdataan massiivinen malthusialainen katastrofi. Se ei ole poliittisin ratkaisuin estettävissä.

tutkija Pohjanmaalle

Hakki kirjoitti...

PohjanPoika

Kysyt "mutta mihin hintaan". Vastaan poliittikon suulla "väliäkö sillä, meillä ei ole vaihtoehtoa".

Sitä paitsi bitcoineja on cyberavaruus täynnänsä? ;-) Tosin niitä ei voi syödä.

Karl Fransen kirjoitti...



Pohjan Poika.

”Miten hyödynnät korvaavat energiamuodot.......” Eihän hyödyntä kysymystä esitetty Dinosauruksillekaan, ne pyhkäistiin out of existence, joten tavalla jolla elämme on ehkä meidänkin loppu, tai sitten meistä tehdään miniature Dinoja. Näinhän uskotaan käyneet kaikelle liian suuripäisille kautta ihmishistoriankin. Sopeudu tai tohoudu on luonnon laki ja sopeutuminen on meidän jokaisen tehtävä, eikä pelkästään niiden jotka meitä johtavat. Hyväksymällä jonkun johtoasemaan, käytännöllistä toimintaa lukuunottamatta, on oman inttelligentin kieltämistä ja niin tehden rakentuu poliittisten ja ”uskonnollisten” uskomuksien pakkopaita. Pakkopaidassa ei voi kapinoida, enemmän kuin vankilassakaan.

Esittämäsi on todenperäinen johtopäätös, mutta sen mahdollisuudet, sellaisena kuin olemme, vaatii psykologista muuttumista ja siihen emme näytä olevan valmiita. Käytämme oppimaamme johdonmukaisuutta, mutta kuten olet havainnut uusi tila, johon olemme siirtymässä, vaatii uusia tietoja ja taitoja, niitä meillä ei ole läheskään tarpeeksi. Kala elää nestemäisen tilassa ja saa tarvittavan hapen ympäroivästä nesteestä, vedestä. Samoin lapsi ensimmäiset 9 kuukautta, kunnes henkeä haukkoen joutuukin vetämään ilmaa keuhkoihinsa ja ”apropo”, siirtyminen uuteen elementtiin oli mahdollista. Siitä olemme eläviä esimerkkejä itsekukin.

Hakki kirjoitti...

Liitänpä tähän vielä esimerkin, ainakin ensilukemalta ja investoinnin suuruutta tuntematta oivasta toiminnasta, joka tuntuisi osoittavan kehityksen olevan mahdollista, vaikka kaikki onkin ensikuulemalta mustaa.

http://www.ts.fi/uutiset/talous/542373/Piikkiolaisvarustamo+Langh+Ship+kehitti+pakokaasupesurin

Karl Fransen kirjoitti...



Hakki.

Ihmiseläin on selviytynyt aina ”tiukoista paikoista”, siitä olemme jokainen elävä esimerkki. Numerollisesti olemme dispensable, luonnon voimien hallittavissa - itse kun emme ole tulleet tajuamaan rajoitetun, tosin aina kehittyvän, intelligenttimme rajoittuneisuutta nykyhetkessä vallitsevien muutosten tapahtumassa. Huomioon ottamalla evolution sanan merkityksen, lienee selvä, että itse sana ei sisällä, eikä voi sisältää elämän päättymistä. Sellaisena kuin jatkuvuuden käsitämme, tietenkin oman olemassaolomme käsiteellisessä, rajoitetussa tilassa. Todellisuudessa olemme porras jolla uusi sukupolvi menee askeleen ylemmäs. Ehkä sitä on vaikeata myöntää meille itsellemme, nähdessämme rappeutumisen ympärillämme, mutta jossakin laajemmassa, tosin ehkä hassussa mielessä, ilman rappeutumisprosessia uusiutumistakaan ei voisi tapahtua. Kaikella on ”use by date”, ja siitäkin huolimatta, että haluaisimme siirtää tuota päivämäärää ”huomiseen”, sen siirtäminenkin olisi pelkästään rappeutumisen hidastamista, pitkistämistä, rappeutumisen ylläpitämistä. Mitä tapahtuneenkaan on huomisen vastaus, ja jos voimme ottaa sen, sekin on mahdollista vain huomenna.

Hakki kirjoitti...

Karl

Älä hyvä mies anna periksi. ;-)

Vaikka olemmekin meneviä miehiä kaikki kolme on muistettava, että evoluutiolla ei ole suuntaa eikä tavoitetta. Se vain on.

Lajimme hallitsema tietomäärä on varmasti lisääntynyt ja näillä näkymin lisääntyy lajimme loppuun asti. Inteligenssimme lisääntymisestä olen kyllä kuullut päin vastaisiakin, hyvin perusteltuja näkemyksiä. Molemmat mahtuvat kuitenkin yhtiä hyvin evolution käsitteen puitteisiin. Väitän siis, että evoluutio on muutosta ottamatta kantaa siihen onko se parempaan tai huonompaan, ylös vai alas, oikeaan tai vasempaan.

Ajattelepa, Rooman valtakunnan tuhoutumiseenkin meni vuosisatoja. Mutta valitettavasti alkaa tulla yhä selvemmäksi, että hyvinvointivaltiosta ovat tietoisesti panemassa ilmoja pihalle oman lajimme edustajat, jotka voisivat yhtyä kertosäkeeseen... "We want it all, we want it all, we want it all and we want it now."


Karl Fransen kirjoitti...


Hakki.

Mitä antamalla ”periksi” tarkoitat?, eihän ole mitään tuntemaamme jolle emme olisi pakotettu tai voisi antaa ”periksi”? On paljon kuviteltuja periksiantamattomia asioita, principles, mutta ne eivät ole mielipidettä enemmän ja kuten tiedät, mielipiteet ovat koko ihmiskunnan kirous, tuhansissa eri sanallisissa muodoissa. Mielipiteillä ei ole mitään substanssia, on vain mieletöntä perässäjuoksua, ihmisen itsensä rakentamien aivokuvien jäljettelyä, tavoittelua, illusionsa rakentamiin pilvilinnoihin. Niille ainoastaan joudumme ”antamaan periksi”, niihin kun emme ole vielä löytäneet panacea, tai, tarvittavia raaka-aineita rakentaaksemme jotakin näkyvää ja käsinkosketeltavaa.

Aineellisen puolen hallitsemme aika hyvin monipuolisin keksintöimme, niin materiaalin kuin sen sovellutuksissa eri tarkoituksiin. Mutta silloin kun aloimme, kaun sitten, soveltamaan aineetonta materiaaliseen muotoon - epäonnistuimme - lukuunottamatta mustan miehen näkemystä pelkojumalista. Hän onnistui, mutta sitten tuli valkoinen mies, ja -alas - hän tuhosi mustan miehen jumalat valkoisen miehen omien jumaliensa kaltaisiksi näkymättömiksi monstereiksi.

Evolutio on jatkuvaa muuttumista, tahdoimmepa tai emme, nimittämällä sitä hyväksi tai pahaksi on merkityksetöntä, sillä olemmehan itsekukin saman muuttumisen alaisia, tiesimmepä siitä tai emme. Siitä voidaan oppia, tulla tietoiseksi itsetuntemuksen kautta, mutta kuten tiedät, se on viimeisin asia jota haluamme, ja ilman halua, vähän jos mitään syntyy, lukuunottamatta sairaita lapsia ja raihnaisia vanhuksia.