perjantai 19. huhtikuuta 2013

STX ja sinivalkoinen laivanrakennus.


Nyt olisi sitten korkea aika elinkeinoelämän ja yksityisten raharikkaiden osoittaa itsekästä isänmaallisuuttaan. Kuten odottaa ehkä saattoi, ei nykyinen tilanne telakan pitkän aikavälin ongelmia ratkaissut. Näin YLE. Kun omistuksesta luovutaan ja osakkeet myydään ulkomaille, eniten tajoavalle näin voi hyvin käydä. Olisi varmaan kannattanut Ilkka Suomisen jo aikoinaan tutustua siihen Suomenlinnan Kuninkaanportin vieressä olevaan tauluun? 


Silloin hallitus oli sitä mieltä, että moinen teollisuus ei Suomeen istu. Nyt tämä hallitus varautuu jo niin hyvin kuin osaa, siihen mitä se parhaiten osaa. Selvittämällä ministerien vastuut omassa päätöksenteossa. 

Edelliskerralla, muutama kuukausi sitten jäi mieleeni vahva käsitys siitä, että jonkinlainen pelastusoperaatio olisi yksityisellä puolella työn alla. Toivottavasti on edelleen. Aivan ilmeisesti telakoille tarvitaan uusi omistaja, jos nykyinen vaan on siitä järkevillä ehdoilla luopumassa, eikä harjoita poltetun maan taktiikkaa. Valtion toimialaan se ei nykyaikana kuulemma kuulu. 

Sinivalkoinen Suomi

Laivanrakennus on kuitenkin monessa mielessä meille strateeginen alue. Ei yksinomaan siksi, että kriisitilanteessa vienti- ja tuontiyhteytemme länsimaihin ovat toimeentulemisemme kannalta olennaisia. Ei myöskään siksi, että laivanrakennuksen arktinen osaaminen on osa klusteria. Huomattavasti suurempia ovat laivanrakennuksen merkitys työnantajana ja kuulemma myös spin-offien kasvualustana esimerkiksi itc-alueella. Mutta pelkillä startupeilla Suomea tyollistetä

Onko Suomessa riittävästi alan tulevaisuuteen ja omaan osaamiseen luottavaa yksityistä sijoitusvarallaisuutta? Tai kuten aiemmin sanottiin sinivalkoista rahaa



Ulkomaisen enemmistöomistuksen tie on jälleen koettu ja seuraukset ovat edessämme.


6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hakki,

+++ Nyt olisi sitten korkea aika elinkeinoelämän ja yksityisten raharikkaiden osoittaa itsekästä isänmaallisuuttaan ++++

Mutta niinhän nyt juuri tehdään. Itsenäisyyspäivänä seistään Tähtitorninmäellä lipunnostoa seuraamassa käsi sydämen päällä, mutta tarkkaavainen havainnoitsija kyllä huomaa, että käsin onkin povitaskussa olevan lompakon päällä.

tutkija Pohjanmaalta

Hakki kirjoitti...

PohjanPoika

Nyt meni haukku väärään osoitteeseen. Olen perheineni varmaan lähemmäs kolme vuosikymmentä ollut siellä Tähtitorninmäellä Itsenäisyyspäivän lipunnostoa seuraamassa. Joka vuosi.

Käsi sydämensä päällä ei ole kukaan, on muuten jenkkien symboliikkaa, enkä kyllä povitaskuaankaa kurottelevia ole nähnyt. Ihan tavallisia suomalaisia siellä on, sata kaksisataa, satoi tai paistoi, yleensä räntämyrskyssä. Ei sinne raharikkaat vaivaudu.

Mutta STXässä olisi heille varmasti riittävästi haastetta?

Anonyymi kirjoitti...

Hakki,

kyllä minulla on ollut ja on aina lipunnoston aikana käsi sydämen päällä. Suomen lipun kohdalla aina silloin kun en ole lippua itse nostamassa. Mutta sillä tavoin olen aikanaan ollut asennoitunut, että myös Kanadan lipunnoston yhteydessä, niin henkisesti täysillä olen ollut siihen maahan integroitumassa.

Minusta strategisesti elintärkeä teollisuus ja elinkeino tulee säilyttää Suomessa, siitäkin huolimatta, että se saattaa vähän maksaa. Siis maatalous mukaanlukien. En ymmärrä, miksi Silja ja Finnlines on päästetty valumaan ulkomaiseen omistukseen. Niin ja Kemira. Enkä muutenkaan ymmärrä tätä valtioyhtiöiden yksityistämisen vimmaa, kenen etua se palvelee? Ei ainkaan veronmaksajan.

Tuo Suomenlinnan kuninkaanportin graniittitalujen opetus on pahasti hukuksissa.

tutkija Pohjanmaalta

Hakki kirjoitti...

PohjanPoika

"Minusta strategisesti elintärkeä teollisuus ja elinkeino tulee säilyttää Suomessa, siitäkin huolimatta, että se saattaa vähän maksaa." Saatat olla oikeassa, saatan olla samaa mieltä, mutta se ei kuulemma nyt markkinatalouden vapauteen istu. Oikeampaa olisi kyllä todeta, että se ei sovi niille raharikkaille, joilla on mahdollisuus yksityistämisen seurauksista nauttia?

Nythän heille tarjoutuisi mahdollisuus näyttää mihin asti ahneus ja isänmaallisuus kantavat?

Mikä muuten se taaulun opetus mielestäsi on ja kenelle, kököttäessään ranskalaisten ruotsalaisille venäjää vastaan rahoittaman, jo valmistumisensa aikaan vanhentuneen linnotuksen "pääsisäänkäynnin" kupeessa? Ei se ohjeeksi ainakaan suomalaisille ollut tarkoitettu.

Anonyymi kirjoitti...

Hakki,

tuo ohje oli tarkoitettu ruotsisuomalaisille, sen valtakunnan tuleville kansalaisille. Olisiko tuossa ohjeessa ehkä piilotettuna tuleva uusi Ruotsi-Suomi?

Kohta neljännesvuosisata sitten sammui neuvostososialismi. Nyt on henkitoreissaan euroliberalistinen markkinatalous. Mitä tämän jälkeen, jää arvailujen varaan.

tutkija Pohjanmaalta

Hakki kirjoitti...

PohjanPoika

Olisikohan tuo sittenkin vain yleispätevä toteamus? Viisaus ihan kelle tahansa? Jopa..., anteeksi erityisesti näinä globaalin liberaalisen markkinatalouden aikoin. Muutenhan meiltä viedään kaikki.