On ollut ilahduttavaa havaita miten kansalaiset ovat reagoineet Helsingin opetusviraston päätökseen lopettaa väliaikaisen eritysopettajan työsuhde siksi, että tämä poisti "huutavan ja vastustelevan oppilaan ruokalasta työntämällä hänet ovesta ulos. Koulun rehtori tulkitsi voimakeinot liian rajuiksi ja teki asiasta tutkintapyynnön poliisille".
Eilisen aikana asiasta aloitettuun adressiin tuli noin 120. 000 allekirjoitusta. Tällä hetkellä kokonaismäärä lähestyy 170.000. Taitaa olla suurempi määrä kuin yhdenkään suomalaisen puolueen virallinen jäsenmäärä ja vaalivoittonakin aikamoinen jytky? Taakse olisivat viime vaaleissa jo jääneet kristilliset ja ruåtsalaiset. Jos vauhti yhtään jatkuu vihreät ja vasurit ohitetaan viimeistään huomenna, sillä mahdollisuus allekirjoittaa jatkuu.
Edes kansalaisilla on selkeä käsitys siitä, mitä työrauha kouluissa siellä opiskeleville antaa. Mahdollisuuden oppia ja siten tulevaisuuden kaikille siellä oleville. Sitä varten opettajilla on tarvittaessa olla yhteisesti hyväksyttyjen sääntöjen puitteissa toki, mahdollisuus myös tarpeelliseen voiman käyttöön.
Poliisiasiaa ei moisesta pääsääntöisesti pidä tehdä. Kun on ilmeisesti liian usein tehty, on sitäkin kautta pienennetty työtään tekevien opettajien arvovaltaa koululaisten silmissä. Ja kaipa poliisille muutakin tekemistä löytyy?
Mielestäni me aikuiset olemme velkaa lapsillemme sen, että edes yritämme taata heille tulevaisuuden mahdollisuudet.
2 kommenttia:
Hakki.
Opetus ja oppiminen on kaiken sen seurausta mitä me olemme, teemme ja näemme myöhemmin. Meidät on pakotettu oppimaan kaavamaisesti, asioita joiden vaikutus on mitä kielteisin kanssakäymisissä ei vain suomalaisten, vaan etenkin rajojen ulkopuolella. Sitä ei voi havaita ennen kun on ollut poissa ”kotimaasta” ja tullut ulkopuolisten vaikutteitten alaiseksi. Vasta silloin herää kysymys mitä opetus todellisuudessa on ja mihin se pyrkii. Kaikesta ”tarkoituksesta”, mitä meille iskostetaan - huolimatta - opetussysteemit ovat perusominaisuuksiltaan eristäytymiseen tähtääviä ja siksi, tietoisesti tai tiedottomasti, olemme tehneet käsitteen kuten isänmaallisuus ”yliammutuksi” ja siksi, jos mitään, niin suoranaiseksi esteeksi tulla toimeen ulkopuolisten kanssa.
Tämä ei suinkaan ole vain suomalainen ominaisuus, vaan on kautta maailman vallitseva ilmiö ja on eräs suurin syy erimielisyyksiin ja sotiin. Isänmaallisuus on massatuote johon olemme ohjelmoitu ja sen takana on aina pelon aiheuttama itsetärkeys pyrkimässä jonkinlaiseen yliherruuteen ja vain siksi, että se onneton on niin kovin vähätietoinen itsestä ja tämän ”itsen” todenperäisestä luonteesta. Kysymys ei suinkaan ole nuoren sukupolven huonontumisesta, kuten niin usein väitetään, vaan ”vanhan” olemisesta ”huono”. Meiltä he oppivat ”pahat tavat” ja heidän nopeampi ja juostavampi ajatuksen juoksu, sellaisena kuin ajatuksen tunnemme, on lisännyt meidän vanhojen kierouteen ja tehnyt siitä, meidän näkemyksenä, pahemman. Syyttämällä nuorisoa on lyhytnäköisyyden huipentuma. Voimme olla vain mitä ympäristö on.
Piti oikein poistaa aiempi klo 08 kommentti, kunhavaitsin siinä olennaisen virhee, jonka nyt olen toivottavasti onnistunut korjaamaan lihavoitettuna.
Karl
Nationalismi on kuin jin ja jang, sekä rakentava, positiivinen voima että tuhoava, negatiivinen, lähtöä on kumpaankin suuntaan. Mutta maailma ei ole musta -valkoinen. Se on värikäs. Sairain ajatus on, jos pidämme nuorisoa huonompana, tuhoavana tai negatiivisen koska, kuten sanot. Meiltä he oppivat pahat tapansa ja myös hyvät, itse asiassa kaikki tavat. Vaan nyt on tainnut käydä ja käy yhä lisääntyvästi niin, että monella heistä ei ole "roolimallia", esimerkkiä näyttämässä, miten tässä yhteisössä oikeasti eletään?
Tämän artikkelin pointti onkin hiukan toinen. Tai ainakin yritin painottaa sitä hiukan toisin. On tainnut nimittäin käydä myös niin, että me kuuskytlukulaiset, tai oikeammin meidän valtaan päässyt vasemmistofraktio on onnistunut rapauttamaan yksilöllisyyden ja toimivan yhteiskunnan vaatiman yhteisöllisyyden. Tällä tarkoitan vastuuta omien tekojen seurauksista ja samalla he siirsivätvastuun kanssaihmisistä yhteiskunnalle, virkamiehille, "ammattilaisille" , mutta samalla poistaneet vastuun lähimmäisestä. Tarkoituksella ja tietoisesti.
Saattaa olla, että siihen oli perusteita silloin noin 50 vuotta sitten, mutta tämä ajattelu on sekä mennyt liian pitkälle ja tulee aivan liian kalliiksi meille kaikille. Ei kaikissa ihmisten välisissä erimielisyyksissä ja konflikteissa tarvita auktorisoitua virkamiestä asiaan puuttumaan. Kyllä meidän on pystyttävä itse vastaamaan teoistamme, ratkomaan konflikteja ja oppia niistä.
Luunappi jatkuvasti, ei toivotulla tavalla, uhmakkaasti käyttäytyvälle pikkulapeselle (tarkoitan 1. uhmaikää, silloin kai noin 2 - 3 vuotiaalle) auttaa selkeyttämään rajoja, jotka eivät puhumalla ja pitkämielisyydellä mene perille. Samalla ne auttavat huolehtimaan siitä, että ensimmäinen lapsesta välittävä ei ole virkamies eikä varsinkaan viranomainen.
Lähetä kommentti