tiistai 5. helmikuuta 2013

Mutta eihän puhemiehellä ole arvovaltaa!



Timo Soini ei tykkää. Jouni Backman ei tykkää. Siis siitä, että Sampsa Kataja syyttää puhemieheksi valittua Eero Heinäluomaa jeesustelijaksi ja selkään puukottajaksi. Ja miksi? No siksi, että Heinäluoma katsoi kepun menetelleen kyseenalaisesti asettaessaan oma ehdokkaansa, siis ei yhdeesä ennalta sovitun, Eduskunnan varapuheenjohtajaksi valtiopäivien nyt alkaessa.


 Puhemies


Sampsa Katajan avautumisen mukaan juuri Heinäluoma johti kampanjaa, jolla nykyinen tasavallan presidentti Sauli Niinistö sai aikoinaan puheemiesvaalissa vähintäänkin näpäyksen edustajatovereilta, samaisessa vaalissa. Siis juuri siinä, jossa kolme vuotta sitten ja ensi kerran Suomen Tasavallan historiassa vaalissa voittajana oli JOKU MUU.

Jouni Backman vaatii kuulemma peräti anteeksi pyyntöä. Miksi? Eikö Eero Heinäluoma ollutkaan kampanjan johtaja? Jos ei ollut ei anteeksipyyntö riitä. Mutta kun ilmeisesti oli, miksi pitäisi pyytää anteeksi sitä, että on julkisesti kertonut miten asia oli? Kyllä minunkin mielestäni moinen johtajuus oli kyseenalaista silloin, kun en johtajasta mitään tiennyt. Vielä kieroutuneemmaksi ja farisealaisemmaksi tulee silloin myös Heinäluoman nykyinen kannanotto kepun käytökseen nähden. 

Vai olisiko kyseessä Heinäluoman huoli puhemiehen ja Eduskunnan arvovallasta? Sinä hän olisi pitänyt miettiä vuonna 2010. Ja hän olisi voinut miettiä sitä ennekin, kun puolueita edustavien kansanedustajien arvovalta syöksyi ehittyvien Maakuntien Suomen vaalirahalahjoman myötä, tapahtuman jälkeen rakennettuihin maanalaisiin käytäviin. 



PS.

Kadonnutta Eduskunnan ja sen puhemiesten sekä puolueitten arvovaltaa Heinäluoma voisi yrittää kirkastaa vaikka siten, että hän, puhemiehenä aikaansaisi selvityksen Suomen hallituksen todellisesta osuudesta USAn CIAn vankilennoissa ja terroristien kiduttamisessa.


28 kommenttia:

Karl Fransen kirjoitti...


Hakki.

Olemme käyneet läpi, ristiin ja poikin, melkein kaikki yhteiskunnan sairaudet, mutta emme ole silti tulleet, tai halunneet tulla, kovinkaan lähelle itse ”sairauksien” aiheuttajaa. Tiedän sellaisen ”lähentelyn” mauttomuuden, ja kumminkin sitä välttelemällä lopulta tullaan umpikujaan. Ajattelevana ihmisenä tiedät myöskin itse, että pyrkiminen ”positiiviseen” jättää aina varjon ”negatiiviseen”, mikä tulee julki kritisismin muodossa meitä muita samanlaisia kohtaan. Kuten tiedät, kritisismi on vihan ”sallittu” muoto, jonka avulla kuvittelemme löytävämme jotakin ”positiivistä”. Valitettavasti kritisismi aina luo vastakritismiä, lopulta päätyen avoimeen riitaan, ääritapauksissa murhiin.

Pyrimme välttelemään kritisismin äärimuotoja kompromissien, kuten ”rakentavalla kritismi” ilmaisulla, mutta käyttämällä mitä tahansa ”hemmottelu” muotoa, kritisismi aina jättää pohjasakan ja siitä syntyy antakonismiin johtavia seurauksia.... vihaa. Vihaamisesta kärsii eniten, jollei peräti ainoastaan, itse vihaaja. Siitä on vaikea tulla tietoiseksi, koska vihakokemus on nautinnollinen itse vihaajalle, mutta kuten kaikki nautinnollinen, viha on myöskin cumulatiivinen ja henkisesti rasittava. Viha tuhoaa juuri niitä ominaisuuksia joita kritisismin avulla pyrimme rakentamaan. Mutta kun se on liian lähellä ”itseä”, sitä on hyvin vaikea ”kitkeä” pois. Kuten tiedät ajatuksen ”rikkaruohoilla” laajalle levinneet juuret.


Hakki kirjoitti...

Karl

Juu. On meilläkin viha - rakkaus - suhde. Todella. :-) Samoin käsitteellisen ja konkreettisen tai vaikka faktan ja mielipiteen rajalinjoista. Sillä ihmiskunnan nykytietämyksellä kyse on kuitenkin vain aika väljistä linjoista, niistäkin valtaosan ollessa epämääräisiä ja tulkinnanvaraisia.

Sanat eivät riitä kertomaan... Silloin viimeistään teot puhuvat puolestaan. Niin positiivisessa kuin negatiivisessakin. Eikä tekojenkaan tulkinta aina kovin yksiselitteistä ole.

Olisiko niin, että ainoa elämisen ja ajattelun "ohje" olisi niinkin yksinkertainen pelkistys kuin; Kaikella on aikansa? Ja ihmisyksilöiden ja -yhteisöjen sosiaalisissa suhteissa sen "oikean" ajattelutavan, reagointitavan, kriittisyyden asteen valitseminen tekee meistä jossain määrin ... ihmisiä?

Anonyymi kirjoitti...

Hakki,

+++ Kadonnutta Eduskunnan ja sen puhemiesten sekä puolueitten arvovaltaa Heinäluoma voisi yrittää kirkastaa vaikka siten, että hän, puhemiehenä aikaansaisi selvityksen Suomen hallituksen todellisesta osuudesta USAn CIAn vankilennoissa ja terroristien kiduttamisessa. +++

Samaa mieltä. USA mölöttää ja oikeuttaa agresiivisen toimintansa ihmisoikeuksien puolustajana ja edistäjänä. Mutta samaan sysyyyn tekeee ihmisoikeuksien kaikkein räikeinpiä rikkomuksia enemmän kuin ehkä mikään muu taho. Ymmärän hyvin, että suomalainen USA:n suuntaan rähmällään oleva oikeisto ei tähän halua puuttua, mutta miksi ei edes vasemmisto sitä tee? Koko suomalainen establishmentti on USA:n suuntaan suomettunut, eikä tähän ole muutosta näkyvissä.

Hävettää olla suomalainen (ja myös eurooppalainen ) näissä olosuhteissa. Mistä lähtee tämän usa- länteen rähmälläänolon muutos? Eikö meillä ole kuin kaksi vaihtoehtoa: olla rähmällään joko itään tai länteen?

tutkija Pohjanmaalta

Hakki kirjoitti...

PohjanPoika

Kyllä meiltä vielä ilmansuuntia löytyy. Esimerkiksi etelä, mitä mahdollisesti olitkin haakemassa?

Kovin helposti meillä nykyisin perässähiihtäjien aisankannattajalahkon edustajat leimataan rähmällään olijoiksi. Koska kukaan meistä ei kuitenkaan itse ole valmis myöntämään rähmäilyään, täytyy senkin olla vain katsojan silmissä. Tai aivoissa?

Heidän itsensä mielestä kyseessä on vain reaalipolitiikkaa korkeamman auktoriteetin edessä esimerkin, jota meidän pitäisi kritiikittä seurata ja kyselemättä kumartaa.

Sitä paitsi tärkeää ei suinkaan ole rähmällään olemisen suunta vaan tahto, halu, suostunta.

Olisiko niin, että tämän meidän vähäväkisen maan selviytymisen historia osoittaa, että rähmäily kannattaa? Se suorastaan lisää loistavan tulevaisuuden mahdollisuuksia rähmäilijälle itselleen ja hänen suvulleen, aina kolmanteen polveen? Sillä historian ovat voittajat aina saaneet kirjoittaa.

Vai olisiko niin, että kovien kokemusten myötä kasvatettu auktoriteettiuskomme on rapauttanut itsetuntomme nöyräksi? Asetumme mieluiten ajopuulle kosken vietäväksi, kuin muodostamaan itse järkiperäistä kantaa pelastuksemme reseptiksi?

Vai olisiko niin, että olemme nyt kohta viisikymmentä vuotta elättäneet kuvitelmaa hyvinvointipolitiikan kaikkivoipaisuudesta ja hyväksyneet sen vaativan uhrauksena sielumme, tai ainakin työmme tuloksen?

Olemme oppineet elämään ja elättämään tätä poliittisten loiseläjien lahkoa, antaneet tämän tyhjän toimittamisen muodostua joillekin jopa uraksi siihen määrään, että emme huomaa sen edustajien tyhjyyttä? Ja vaikka huomaisimme, emme suostu asian korjaamiseksi mitään itse uhraamaan.

Kauan sitten, rakennellessamme alkaville yrityksille suunnattua riskisijoitusjärjestelmää jouduin tekemisiin silloisen Startfund of Keran tj:n Ere Kariolan kanssa. Sain hänen ajatuksistaan positiivisen käsityksen. Niitä samoja hän taitaa viljellä edelleen, kuten tänään ainoassa valtakunnallisessa. Kun hänen viestinsä hyvin tämän artikkelin aihepiiriin istuu, liitän hänen mielipiteensa Suomeen pitää luoda uutta verotettavaa tuloa tämän vuodatukseni loppuun.

PS. Koska merkkirajoitus iski, teen siitä itsenäisen seuraavan kommentin.

Hakki kirjoitti...

Vain yhden pienen lisäkysymyksen esittäisi Eren kirjoitukseen;

Ovatko verokannusteet todella tehokkain tai peräti ainoa tapa, jolla meidät suomalaiset saa tekemään jotain muittenkin, kuin pelkästään oman itsemme puolesta?

Hakki kirjoitti...

Suomeen pitää luoda uutta verotettavaa tuloa

Ere Ka­rio­la
dip­lo­mi-in­si­nöö­ri, eko­no­mi
Hel­sin­ki

"Suo­mes­sa näyt­tää ole­van tar­ve käyn­nis­tää kes­kus­te­lu pre­si­den­tin val­lan kas­vat­ta­mi­ses­ta. Ai­na­kin nyt näyt­tää sil­tä, et­tä pre­si­dent­ti Sau­li Nii­nis­tö on ai­noa po­lii­tik­ko, jol­la on ja­lat maas­sa ja jo­ka yrit­tää saa­da ai­kaan pää­tök­siä, joi­ta Suo­mi tar­vit­see sel­vi­täk­seen it­se­näi­se­nä maa­na ja ta­lous­yk­sik­kö­nä tu­le­vai­suu­des­sa.

Edus­kun­nal­le näyt­tää ole­van tär­kein­tä, mi­ten pu­he­mies­ten vaa­lis­sa ää­nes­te­tään. Äs­ket­täi­nen ää­nes­tys oli de­mo­kra­tian fars­si. Mik­si kan­san­edus­ta­jien ai­kaa käy­tet­tiin ää­nes­tyk­seen, jos pu­he­mie­het oli jo so­vit­tu?

Ei­kö­hän oli­si pa­ras­ta, jos kan­san­edus­ta­jat ja pu­he­mie­het käyt­täi­si­vät an­teek­si­pyyn­tö­kes­kus­te­lu­jen­sa ajan ja ener­gian val­tion pie­ne­ne­vien tu­lo­jen ja kas­va­vien me­no­jen ta­sa­pai­not­ta­mi­seen.

Kes­kei­nen ky­sy­mys on, mi­ten val­tion ja kun­tien hal­lin­to­por­tai­den kus­tan­nuk­set saa­daan 15–18 pro­sent­tia alem­mal­le ta­sol­le ja siir­ret­tyä osa sääs­töis­tä kan­sa­lais­ten pa­rem­paan pal­ve­luun li­sää­mäl­lä asia­kas­ra­ja­pin­nas­sa ole­via työn­te­ki­jöi­tä, ku­ten sai­raan­hoi­ta­jia, lää­kä­rei­tä, kent­tä­po­lii­se­ja, opet­ta­jia ja pa­lo­mie­hiä. Yri­tyk­siä­kään ei­vät ta­pa työn­te­ki­jöi­den kil­pai­lu­ky­kyi­set pal­kat, jos kai­kil­la on töi­tä, vaan yli­suu­ri kes­kus­hal­lin­to ja tur­hat or­ga­ni­saa­tio­ta­sot. Ve­ro­jen li­sää­mi­nen hi­das­taa ta­lous­kas­vua. Oli­si pi­kai­ses­ti an­net­ta­va ve­ro­kan­nus­tei­ta niil­le, jot­ka ky­ke­ne­vät luo­maan uut­ta Suo­mes­sa ve­ro­tet­ta­vaa tu­loa.

Suo­mes­sa näyt­tää ole­van tar­ve käyn­nis­tää kes­kus­te­lu pre­si­den­tin val­lan kas­vat­ta­mi­ses­ta. Ai­na­kin nyt näyt­tää sil­tä, et­tä pre­si­dent­ti Sau­li Nii­nis­tö on ai­noa po­lii­tik­ko, jol­la on ja­lat maas­sa ja jo­ka yrit­tää saa­da ai­kaan pää­tök­siä, joi­ta Suo­mi tar­vit­see sel­vi­täk­seen it­se­näi­se­nä maa­na ja ta­lous­yk­sik­kö­nä tu­le­vai­suu­des­sa.

Edus­kun­nal­le näyt­tää ole­van tär­kein­tä, mi­ten pu­he­mies­ten vaa­lis­sa ää­nes­te­tään. Äs­ket­täi­nen ää­nes­tys oli de­mo­kra­tian fars­si. Mik­si kan­san­edus­ta­jien ai­kaa käy­tet­tiin ää­nes­tyk­seen, jos pu­he­mie­het oli jo so­vit­tu?

Ei­kö­hän oli­si pa­ras­ta, jos kan­san­edus­ta­jat ja pu­he­mie­het käyt­täi­si­vät an­teek­si­pyyn­tö­kes­kus­te­lu­jen­sa ajan ja ener­gian val­tion pie­ne­ne­vien tu­lo­jen ja kas­va­vien me­no­jen ta­sa­pai­not­ta­mi­seen.

Kes­kei­nen ky­sy­mys on, mi­ten val­tion ja kun­tien hal­lin­to­por­tai­den kus­tan­nuk­set saa­daan 15–18 pro­sent­tia alem­mal­le ta­sol­le ja siir­ret­tyä osa sääs­töis­tä kan­sa­lais­ten pa­rem­paan pal­ve­luun li­sää­mäl­lä asia­kas­ra­ja­pin­nas­sa ole­via työn­te­ki­jöi­tä, ku­ten sai­raan­hoi­ta­jia, lää­kä­rei­tä, kent­tä­po­lii­se­ja, opet­ta­jia ja pa­lo­mie­hiä. Yri­tyk­siä­kään ei­vät ta­pa työn­te­ki­jöi­den kil­pai­lu­ky­kyi­set pal­kat, jos kai­kil­la on töi­tä, vaan yli­suu­ri kes­kus­hal­lin­to ja tur­hat or­ga­ni­saa­tio­ta­sot. Ve­ro­jen li­sää­mi­nen hi­das­taa ta­lous­kas­vua. Oli­si pi­kai­ses­ti an­net­ta­va ve­ro­kan­nus­tei­ta niil­le, jot­ka ky­ke­ne­vät luo­maan uut­ta Suo­mes­sa ve­ro­tet­ta­vaa tu­loa."

http://www.hs.fi/paivanlehti/08022013/mielipide/Suomeen+pit%C3%A4%C3%A4+luoda+uutta+verotettavaa+tuloa/a1360214643731

Karl Fransen kirjoitti...

Hakki.

”Kaikella on aikansa” ja juuri siksi on muuttumisella myöskin aikansa, ja se on nyt, ei huomenna. Olemme tuossa tilanteessa, eikä siihen voi odottaa poliittista tai uskonnollista ”messiasta”, niitä kun ei ole olemassakaan. Ja jos olisikin, niin niillä on täysi työ ”pelastaa oma nahkansa”.

Olemme puhuneet näistä asioista vuosia, eikä tänä aikana ole tapahtunut maailmassa mitään muuta kuin lisääntyvää typeryyttä. Voisimme puhua vuosia lisää, sikäli kuin hengissä oltaisiin, mutta sekin on hyvin kyseenalaista..............näin 80 ikävuoden jälkeen. Pitäisikö ”panna rukavitsit naulaan” ja sanoa, että hyvinhän se on mennyt, mutta pahuksen aika lopahti?

Hakki kirjoitti...

Karl

Älä hyvä mies anna periksi! ;-) Niin flegmaattisia ihmisiä ei maailma ole ansainnut, ei edes 90 vuotispäivän jälkeen. Vai vielä rukavitsit (mitä ne sitten lienevätkin) naulaan panna pitäisi? ei, Ei ja EI.

Ei tästä kirjoittamisesta ehkä muille paljon iloa ole? Kommentoinnista vielä vähemmän? Mutta minulle se ainakin osoittaa, että olen elossa ja että paljon tehtävää jää myös meidän jälkeemme tehtäväksi kun aika jättää.

Siihen ideoita on nyt dokumetoitu jo koko netti täyteen.

nimimerkki, Nowhere man

Karl Fransen kirjoitti...


Hakki.

”Antaa periksi” kenelle tässä nyt periksi pitäisi antaa? On turhaa, vähäisten, aikaan sidottujen voimiensa avulla olla riitasilla ajattoman kanssa. Siihen kun ajallinen ei koskaan voi tehdä mitään näkyvää, ajatonta. Ja silloin kun luulee tekevänsä jotakin.... worth while.... lyökin päänsä näkymättömien, itsensä rakentamaan ideologien ”seinään”. Eikö olekin omituista, että näkymätönkin voi olla liian kova pala purtavaksi, lyömäaseesta puhumattakaan? Meitä on mukiloitu ideologien voimalla vuosituhansia, emmekä tänäpäivänäkään osaa antaa periksi edes sellaiselle jolla ei ole edes näkyvää olemusta. Silloin kun ihminen on onnistunut rakentamaan näkymättömästä näkyvää, se on aina johtanut rakentajan itsensä ja ympäristönsä turmioksi. Eikö tämä osoita jo senkin, paljon puhumamme Demokratian typeryyden?


Hakki kirjoitti...

Karl

Ihan hyvin "näkymätönkin voi olla liian kova pala purtavaksi, lyömäaseesta puhumattakaan." Mutta minulle juuri demokratia on se, joka - toimiessaan - antaa mahdollisuuden käydä näkymätöntäkin pureskelemaan, sillä siihen on rakentunut mukaan sen keskeisin ominaisuus, moniarvoisuuden hyväksyminen. Silloin kun se vaaraantuu on korkea aika vaihtaa patriisit toisiin.

Onhan meitä mukiloitu, ja niin kauan kun sallimme itseämme mukiloitavan, niin kauan sitä jatketaan. Saattaa jopa olla, että se jatkuu ajasta iäsyyteen, koska aina löytyy joku tai joku porukka joka kiihkeämmin, tehokkaamin ja osaavammin itselleen eliitin ominaisuuden turvaa. Mutta jos demokraattinen rakenne säilyy eheänä, heistä päästään tarvittaessa eroon.

Maailman muutos luo meille uusiakin mahdollisuuksia. Nyt netin. Olen aika varma, että Hitlerin ja NSPADn valtaannousu ei nykyaikana, silloisella tavalla toteutettuna olisi ollut mahdollinen.

Mutta ihminen on mukavuudenhaluinen ja sopeutuva eläin. Aina syntyy uutta ja mukavuudenhalu, siis esimerkiksi vilpitön "lapsenusko" ja passiivisuus vaikuttaa yrityksiin muuttaa demokratian rakennetta patriisien haluamaan suuntaan, säilyy aina riskinä.

Sitä paitsi, jokainen hallintohimmeli on aina ihmisen rakentama, demokratia niistä vähiten sairas. Kunpa siihen joskus päästäisi.

Anonyymi kirjoitti...

Hakki,

yhä jaksat uskoa demokratian kaikkivoipaisuuteen. Korostan sanaa uskoa. Tietoa meillä ei ole demokratian kaikkivoipaisuudesta yhtään enempää kuin iankaikkisesta elämästä, joka sekin on uskon asia.

Demokratian akilleen kantapää on ehkä siinä, että se on enemmiston diktatuuria, demokratian valepukuun käärittynä. Kärjistettynä siten, että 51% määrää siitä mitä lopun 49% tulee tehdä. Tuo häviölle jäävä porukka on tarpeeksi suuri torpedoidakseen enemmistön toimintamahdollisuudet. Demokratiaa ei siis ole, se on ehkä vain käsitteellinen harha.

Ei tästä takkia tule, ei edes kukkaroa. Parempi vaihtoehto on hieman levitetty diktatuuri, jossa kansalla (eikä pääomalla) on valta. Enkä tällä tarkoita kansandemokratiaa, se polku on jo käyty ja tuhoutui omaan mahdottomuuteensa. Mutta miten olisi se tie, jota Kiina on parhaillaan kulkemassa?

tutkija Pohjanmaalta

Karl Fransen kirjoitti...

Hakki ---- Anonyymi.

Eikö olisi viisaampaa mennä takaisin elementtaariseen, siihen vanhaan yksinkertaiseen, selkeäsanaiseen toteamukseen, että ihminen, sellaisina kuin olemme on jakautunut ”amphibioniseen” elämän muotoon. Se mikä on ”annettu” ja minkä hän itse on rakentanut, ei annetusta vaan ihmisen kuvitelmasta ”annetusta”. ”Annettu”, kuka tuo antaja onkaan, tai miksi tahansa sitä kutsummekaan kuuluu tuntemattomaan ja siitä meille on annettu....edelleen lisäantimia, selityksiä, erinäisten omavaltaisten auktoriteettien uskomusteorioiden tuloksena. Meillä jokaisella on sama mahdollisuus, olla auktoriteetti joka uskottelee jotakin sellaista jonka hän itse on havainnut todenperäiseksi, tai tulla uskottelijan kohteeksi, alamaiseksi. On helppoa niellä valmiiksi purettua, kuten Demokratia, mutta se ei olisi enemmän kuin sokeaa hyväksyntää asiasta jota itse emme tunne, ole ”sulattaneet”, koska emme katso itseämme olevan siihen kykeneviä, ....ja siksi otamme helpon tien jota auktoriteetit mielihyvin tarjoavat oman etunsa, arvovaltansa tueksi.

Olemalla riippumaton ajatuksellisista kaavoista, omista ja muiden, pakottaa käyttämään ja kehittämään tietoisuutta mitä itse ON ja tietoisuus, ei takertuneena uskomuksiin, mutta pelkästään tietoisena omasta olemuksestaan ja kuinka tämä ”oma olemus” onkin vain kerääntymää meidän lähtökohdistamme ja ”matkan varrelta” poimittua, toisilta oppimaamme tietoa ja omaa kokemusta. Tästä, oppimastamme ja opetetusta, on muodostunut kaikki se mitä olemme tänään. Sitä emme voi muuttaa joksikin sellaiseksi mitä emme ole, mutta voimme tulla tietoisiksi mitä olemme. Tietoisuus ei vaadi muuttamista, vaan tietoisuutta siitä, että ajatus oman taustansa painostamana pyrkii johonkin sellaiseen jota se itse ei ole, .......mutta h a l u a a olla. Haluaa olla ei ole olemista, vaan kuten sana tarkoittaa, pelkkää halua olla jotakin muuta kuin mitä on, tyydyttääksen itsensä vajavaisuutta, tyhjyyttä. Kun tyhjyyttä pyritään täyttämään toisarvoisella, saadaan tulokseksi toisarvoista ja sen parissa olemme ”tottuneet” elämään. Tottumuksesta on tullut ”toinen luonne”, mutta sitä kun ei toisarvoinen voikaan tyydyttää, ajatus jää kiertämään tyytymättömyyden oravapyörässä.

Hakki kirjoitti...

PohjanPoika

Kun funtsin mitä diktatuurit, monarkiat ja muut harvain (hyvin harvain) vallat ovat jälkeensä jättäneet, en voi kuin toistaa aiemmat kannanottoni.

Kiinostava tuo ajatuksesi "hieman levitetty diktatuuri, jossa kansalla (eikä pääomalla) on valta". Diktatuuri jota hieman levitellään, ei tuo mieleeni muuta kuin tuo vanha "olla vähän raskaana." Mutta täsmennä, sen verran kiinnostava se on.

Kiinan malli tuntuu kovin monia nykyisin puhuttelevan. Mielestäni se kuuluu kategoriaan "a catastrofy in wainting". Ainoa mikä sen tällä hetkellä mahdollistaa on Kiinan koko. Siksi ja vain siksi se voi tehdä periaatteessa mitä tahansa, ilman että kansainvälinen yhteisö puuttuu sen sooloiluun. (Asia, jonka kokonaishinta meille muille, ei ole vielä edes selvinnyt.)

Lisäksi se perustuu yhden puolueen historialliseen ja ainakin näennäiskommunistiseen yksinvaltaan (joita jossain myös kansandemokratiaksi kutsuttiin), joka ei romahtanut Maon kuollessa. Sellainen toimii "hyvän sään aikana".

Mielummin persujen, vasureiden ja kepuleiden rasittama demokratian irvikuva, kuin Kiinalainen kansandemokratia.

Hakki kirjoitti...

Karl

Demokratia on käsite, ja siksi avoin tukinnoille. Sekään ei ole millään tavalla valmis "soppa", joka ei muuttuisi kansalaisten toiminnan, tarpeiden ja olosuhteiden myötä. Muutoksen suunta vaan ei aina ole yksin kokonaisuuden; ylös tai alas, positiiviseen tai negatiiviseen. Kokonaisuus koostuu osasista, jotka kukin ovat oman, erilaisen muutoksen kohteena.

Koska muutos on ajassa olevan ainoa vakio, se koskee myös ja erityisesti myös käsitteitä. Erilaisen tarvehierarkian, arvomaailman ja moraalinkin omaavat ihmiset tulkitsevat sen sisältöä eri tavoin, samoin sen tarkoituksenmukaisuutta. Minä tulkitsen omallani, sinä omallasi ja PohjanPoika myös omallaan. Uskoisin, että kansalaisina meillä jokaisella on myös oikeus, jopa velvollisuus olla kanta meitä koskevaan demokratiaan. Ja myös kyky.

Eteenpäin elävän mieli? Ihminen hakee aina "parempaa" - määriteltynä hyvin henkilökohtaisista lähtökohdista. Nyt elämme vaihetta, jolloin yhä useampi haluaa kaiken, heti, nyt. Ja miksi? - Koska sen saavuttaminen näyttää mahdolliselta.

Mahdollista se onkin, mutta vain, jos itse yhdessä huolehdimme siitä, että mahdollinen myös toteutuu, omin tekemisin ja toimin, yhdessä sovittujen sääntöjen mukaisesti. Tulonjaosta alkaen.

Luonnossa lajin säilyminen, kehittyminen ja kasvaminen on lajin kannalta tärkeintä. Muut lajit uhkaavat ja rajoittavat sen kehittymistä monopolistiksi. Jos niin käy se kyllä kuolee nopeasti "ravinnon" puutteeseen.

Näin myös ihminen ja hänen yhteisönsä markkinataloudessa. Kehityksen myötä olemme päässeet jo tasolla, jossa suurten joukkojen keskinäinen kilpailu on rauhanomaisesti säädeltävissä yhdessä sovittavien normien ja rakenteiden puitteissa. Avainsana on yhdessä. Tai muuten jatkamme ikiaikaista kasvuamme listimällä lajitovereitamme. Uskoen, että vain meidän ainutlaatuisuutemme, meidän erilaisuutemme on hyväksyttävissä.




Karl Fransen kirjoitti...

Hakki.
”Demokratia on käsite ja siksi avoin tulkinnoille”. Kaikki käsitteen ovat tulkinnan varaisia ja vain siksi, että mielipiteestä, kuten Demokratiasta, on tehty mielipidevaltaiseen ajatusframiin sidottu käsite. Sen tulkinta annetaan vapaaseen,.....ns. Demokratiseen..... mielipide käyttöön. Toisin sanoen, mielipide on ottanut ylivallan, tullut tärkeämmäksi kuin itse asia johon se viittaa, ja tuloksena on pelkkien itsekeskeisten mielipiteiden sekamelkska, ”Demon Gratia”.

Kiina, ja osittain Venäjäkin ovat tajunneet Demokratian hajoittavan voiman ja pyrkivät välttämään sitoutumista systeemiin jonka tuhoisat tulokset ovat nähtävissä niin Euro Unionin kuin Amerikan Demokraattiisissa systeemeissä. Ihmisinä olemme edelleenkin kehittymisen tiellä, eikä kehittyminen voi loppua, siitäkään huolimatta, että sitä joudutaan pidättelemään pakkovallan avulla,.... minkä vallanpitäjät, niin Demokraattiset kuin yksivaltaiset, ovat joutuneet tekemään.... järjestyksen ylläpidon sanelemana välttämättömyytenä.

Jos jokin asia, käsite on vakio, silminnähtävä todellisuus, ei se tarvitse todistelua, ei varsinkaan mielipiteillä todistelua. Se tarvitsee kykyä nähdä, ja juuri mielipiteet estävät tuon näkemisen. Eihän käsitteiden muuttaminen voi muuttaa ihmistä, minkä mekin olemme todenneet. Ihminen on aina muuttanut käsitteitä toivossa käsitteiden muuttavan ihmisen ja aina epäonnistunut. Tulkinnoilla ei koskaan saada muuta kuin lisätulkintaa ja se on endless, meaningless exorsice.

”Ihminen hakee aina parempaa”. Jos lähtökohta on pelkkien mielipiteiden ohjaama, voimme mennä, tai tulla juuri siihen missä jo olemme olleet vuosituhansia. Olemme kehittäneet abstraktisia asiota, mielipiteitä monin eri muodoin ja niin toimien.....pudonneet realiteettien ”kärryiltä”. Tässä vaiheessa olemme vielä ”putoamassa” ja kuten tiedämme putoava kappale, varsinkaan mielipiteiden siivillä, ei lennä kauas, tai, ehkä voisimme sanoa, on tulossa matkansa päähän.
”Saavuttaminen näyttää mahdolliselta”, mutta sanoisin, että mahdollisuus on vain aineellisella tasolla ja silloinkin vain harvoille.....monien muiden kustannuksella. Ainoa probleema onkin juuri ”tehdä yhdessä” ja siinä mielipiteet tekevät yhdessä tekemisen mahdottomaksi. ”Rauhanomainen kilpailu” ei koskaan voi olla kauaskantoinen. Kilpailuun rakentuu voittaminen ja voittaakseen, kaikkila tasoilla, tulee voittajan olla ”parempi”, esimmäisenä ”maalissa”. Ja kun kapealla radalle on paljon kilpailijoita, tulee tungosta, tai kuten Armstrongin tapauksessa, tungoksen välttämiseksi, epärehellisyyttä.

Hakki kirjoitti...

Karl

Onko sinulla sama käsitys kuin minulla, kierrämme kehää? Ehkä minä vain en osaa perustella asiaa niin selkeästi, että ymmärtäisit? Ehkä ei ole mitään sellaista perusteltavissa olevaa, jota kannattaisi todistaa? Ehkä minä en ymmärrä ajattelusi perustaa?

Ei meillä ihmisillä ole kuin mielipiteenme. Jokainen meistä varmaan yrittää ymmärtää ja selittää maailmanmenoa mahdollisimman totuudenmukaisesti oman kokemuksensa ja ajatusmaailmansa perusteella. Mutta jos emme ole edes samaa mieltä faktojen ja mielipiteiden merkityksestä, käsitteellisten suureiden tarpeellisuudesta, näkemisen ja kuulemisen roolista vuorovaikutuksen vlineenä, olemme edelleen kaukana, hyvin kaukana yhteisestä näkemyksestä.

Vapaassa, tasa-arvoisessa yhteiskunnassa saamme rauhassa olla eri mieltä. Meidän ei tarvitse pelältä, että jompikumpi listii toisen. (Etäisyydelläkin saattaa olla oma merkityksensä. :-) )

Anonyymi kirjoitti...

Hakki ja Karl,

ehkä tässä jonkinlaista asioiden ja käsitteiden ympärillä olevaa kehää kierrämme, lähestyen "totuutta" asymptoottisesti, siis koskaan saavuttamatta sitä. Asioiden ja kokonaisuuksien kohdalla on niin, että jos jaamme ne pienempiin kokonaisuuksiin eli teemme niistä analyysia, joita kutakin sitten tarkastelemme erikseen ja näistä osista muodostamme uuden kokonaisuuden holistisesti (= kokonaisuus on jotain suurempaa kuin osiensa summa), niin jokaiselle joka tämän prosessin tekee, muodostuu erilainen uudelleentarkasteltu kokonaisuus. Kokonaisuuden ja totuuden muodostaminen on henkilökohtainen käsitys ja näitä käsityksiä on yhtä monta kun on käsityksen määrittelijääkin. Eikä mikään näistä määrityksistä välttämättä ole väärä.

Sitten täytyy myös lähteä siitä, että yksittäisen ihmisen kyky tehdä johtopäätöksiä ja määrityksiä on henkilökohtainen, mahdollisesti ainutlaatuinen. Otetaanpa esimerkiksi yksinkertainen värin määrittäminen, vaikkapa vihreä. Sillä on tietty paikka ja värähdysluku spektrissä, mutta näemmeekö sen kaikki samalla tavalla? Nuoruudessamme olemme oppineet, että tiettyä väriä sanotaan vihreäksi ja oppineet tämän näin. Mutta myöhempi lääketiede on osoittanut ihmisessä ominaisuuden, puna-viher -sokeus, joka on yksi ihmisen ominaisuus. Onko meillä muidenkin asioiden ja käsitteiden suhteen olemassa samantapainen "sokeus" asioiden havainnoimisen suhteen? Luonnontieteet, matematiikka, fysiikka, kemia, tähtitiede ovat vasta raaputtaneet edustamansa toduuden pintakuorta ja siitä huolimatta askartelemme maailmankaikkeuden kysymysten kanssa, mutta tietoisena siitä, että emme välttämättä tiedä asioista juuri pintaa syvemmältä ja että meidän kykymme ja kapasiteettimme ihmisenä on varsin rajallinen "kaiken tiedon ymmärtämäseksi". Vielä komplisoidummaksi tämä tulee yhteiskuntatieteiden ja filosofisen viisastelun suhteen.

Tämä demokratian dilemma kuuluu tähän kategoriaan, ja väittelimmepä tästä asiasta miten pitkään tahansa, "takkia ei tule, eikä edes kukkaroa".

Mutta ihmisenä lajina, olemme varsin uteliasta sorttia ja meillä on uteliaisuudesta kumpuava pyrkimys kyseenalaistaa ja etsiä uusia ratkaisuja. Mutta toivottavasti myös senverran älliä, että ymmärrämme sen, että totuutta emme tule koskaan löytämään. Ja totuudenkin voi kyseenalaista, voipi olla että totuuksiakin on samanaikaisesti useita rinnakkain.

Ajattelen myös niin, että totuuden etsimisen matkalla ihmiskunta kompastuu omaan näppäryyteensä, joka loppujen lopuksi saattaa olla se miina, joka tuhoaa ihmisen ja koko tämän järjestelmän jossa taaperramme. Jäljet pelottavat.

tutkija Pohjanmaalta

Hakki kirjoitti...

PohjanPoika

"totuuden etsimisen matkalla ihmiskunta kompastuu omaan näppäryyteensä, joka loppujen lopuksi saattaa olla se miina, joka tuhoaa ihmisen ja koko tämän järjestelmän jossa taaperramme" Juuri näin. Valitettavasti. Eihän se oikeastaan vaadi enää muuta, kuin yhden valtuutetun henkilön sopiva lipsahtaminen normaalin järjen ulottumattomiin, ja KA BUUUM.

Pidetään peukkua.

Karl Fransen kirjoitti...


Hakki......ja Pohjan Poika.

Ehkä, ja todennäköisesti olemmekin oman taustamme pihdeissä ja siksi ”kierrämme kehää”. Tuskimpa todistaminen olisi tarpeen, sillä meillä jokaisella on samanlainen mahdollisuus nähdä asiat sellaisinaan, jos niin haluamme. Tiedät, että sanomamme on pääosaltaan oppimaamme perustuvaa ja , että juuri sen, oppimamme tiedon valossa näemme ja katsomme asioita ja että mitä perusteellisempi opillinen tausta on sitä enemmän se hallitsee ajatteluamme. Oppimastamme ja siihen sovellettujen omakohtaisten kokemusmielipiteiden verkostoon rakennamme lisäkaavoja, samoista ämneistä ja niiden puitteissa sitten käsittelemme asioita. Ajattelija ja ajatus ovat yksi ja sama entity. Ilman tietoa ja kokemusta ei voi olla ajattelijaa. Niiden yhteistuloksena sanomamme supistuu oppimaamme kaavaan ja se mikä jää tuon kaavan ulkopuolelle jää näkemättä.

Sikäli kuin olemme riippuvaisia mielipiteistä, olemme myös kahlittuja näkemään ja katsomaan asioita ja tilanteita mielipiteiden valossa. Tuolloin se mitä ON ei voi olla todellinen, vaan onkin itsemme rakentama mielipide totuus. Korostat ”samaa mieltä” olemisen tärkeyttä. ”Samaa mieltä” on mahdollista vain silloin kun näemme saman asian samanaikaisesti, ilman oppi/kokemus/mielipidettä. Se on hyvin vaikea tehtävä ilman..... tietoisuutta..... omasta sidonnaisuudestaan oppimaamme ja kokemaamme. Tietoisuu itsestä ja tuon itsen toiminnan sidonnaisuudesta oppimaansa ja kokemaansa ei ole opetussysteemiin luotu oppiaihe. Meistä ei yksinkertaisesti haluta tulevan itsenäisiä ihmisiä. Ajatuksellisesti Itsenäisiä ihmisiä ei tarvitse hallita, mikä eliminoisi papit ja politiikot ja heidän mielipidemaailmansa.


Pohjan Poika.

Mitä totuudella tarkoitetaan on myöskin tullut mielipiteista riippuvaiseksi ja siksi ”mielipide totuudeksi”. Joku jossain Itämailla, on havainnut, että ainoa Totuus jonka voimme löytää, onkin totuus itsestämme ja, että mitään muuta totuutta ei ole jonka ajatuksemme rajoitetussa, 3D tilassa olisi mahdollista löytää, ja että tuollainen havaitseminen on jokaiselle mahdollinen ilman ”koulutusta”. Ja edelleen, että sellainen selkeys on mahdollista vain silloin kun näemme mikä ei ole totta, mikä on valheellista. ”Lähestyen” saavuttamattomissaolevaa, asymptoottisesti, round about way, kuin kissa kuumaa puuroa, mutta ei kuten kissa joka voi syödä puuron, puuron jäähdyttyä.

”Kokonaisuuden ja totuuden muodostaminen on henkilökohtainen käsitys ja näitä käsityksiä on yhtä monta kuin on käsityksen määrittelijääkin. Eikä mikään näistä määrityksistä välttämättä ole väärä” Jos lähdetään siitä toteamuksesta, että totuus, sellaisena kuin totuuden käsitämme, onkin totuus mitä itse olemme, niin siihen ei voi sisältyä väärää, tai oikeaa, vaan pelkastään se mitä on. Jos se mitä on voidaan nähdä sellaisenaan, ilman mielipiteitä, niin kysymys oikeasta ja väärästä lakkaa tulemasta kuvaan ja sen myötä sen mitä on ei tarvitse selityksiä, vaan onkin itselitteinen.

On ”kompastunut omaan näppäryyteensä”, mutta siitä sitten kompuroidaan taas kerran ylös, yhtä kokemusta tyhmempänä. Äiti Luonto onkin viisaudessaan antanut meille monta mahdollisuutta, mutta tyhmyydessämme etsimme aina ns. positiivistä ja siinä tilassa unohdamme, että tarvitseekin vain pistää positiivinen syrjään ja paneutua negatiiviseen täysin rinnoin. Sen dilemman selvitettyä positiivistä ei tarvitse etsiä, se on.




Hakki kirjoitti...

Karl

Uskotko todella, että joskus laumaeläin ihminen pääsisi luonnostaan ja syntyisi ihmiskunta, "jota ei tarvitse hallita, mikä eliminoisi papit ja politiikot ja heidän mielipidemaailmansa?"

Itse uskon siihen, että muutoksen lisäksi maailmassa on muitakin vakiota. Niin kauan kuin on ihmisiä papit ja poliitikot ovat ryhmä, joka aina pomppaa esille jostain. Eikä välttämättä siksi, että me edes tarvitsisimme vaan siksi, että heidän tarvitsee.

Vielä tuosta samanmielisyydestä. Kaikki on suhteellista ja valitettavan epätarkkaa ihmisyhteisön elämässä. Vähänkään perusteellisemmin samanmielisyyden pintaa raaputtamalla tai ajan kuluessa, löytyy osapuolille nopeasti riittävästi aiheita isoonkin yhteiseen erimielisyyteen.

Karl Fransen kirjoitti...









Hakki.

Jos evolution on kieltämätön, silminnähtävä ja käsinkosketeltavissa oleva tapahtuma, eikä pelkästään jonkun DARWIN nimisen kaverin teoria, niin mitä muuta kuin muuttumista voisikaan odottaa? Sitä, muuttumista, emme pysty edes välttämään, sillä se ei ole meistä riippuvainen, mutta me olemme siitä riippuvaisia.

Maailmassa on ”vakioita”, mutta nekin ovat jatkuvan muutoksen alaisia. Me ihmiset pyrimme jarruttamaan muuttumista, eritoden itsessämme, ja sen, ”jarrutuksen” tuloksena takerrumme typeriin mielipiteisiin, ikäänkuin mielipiteet voisivat tarjota turvallisuutta. Kuten tiedät, juuri mielipiteet erottavat ihmisiä toisistaan ja juuri mielipiteet, eivät factat, suistavat factat..... ja meidät niiden mukana älyttömien tekojen kuiluun, eikä niitä, ei edes factoja sieltä helposti saada takaisin, vaan ne tyrmättään ”uusilla uskomuksilla”, mikä ehkä onkin hitaasti etenevän Evolution tarkoitus..... täydellisen tuhon välttämiseksi. Tämä ei ole fatalistin toiveuni, eikä edes painajainen, vaan asia jolla on merkitystä meille jokaiselle. Halusimme sitä, tai emme, ”we are in it mate”.

Muuttumisprosessissa, jossa olemme osaanottajina,.... for we exist..... voimme myöskin olla ”actiivisesti”mukana, muttei vastustajina enemmän, kuin puolustavina agitaattoreinakaan, vaan pikemminkin tarkkaillijoina. Passiivisena tarkkailijana voi oppia aina jotakin uutta, kun sitävastoin aktiivisuus, niillä tiedoilla ja taidoilla mitä meillä on, on luonnut samankaltaisuuden, menneen jatkuvuuden.










.







.

Hakki kirjoitti...

Karl

Niinhän se on; ei evolutiolla ole tavoitetta, on vain muutos. Mutta ei jatkuvan muutoksen kohteena oleminen edellytä sen paremmin aktiivisuutta kuin passiivisuutta. Muutos toteutuu joka tapauksessa. Kumpikin toimintatapa sinäänsä saattaa hyvin, hyvin pienessä määriin suuntaan vaikuttaa.

Passiivisuus tarkkailijan ohjenuorana? Ymmärtäisi, jos sanoisit puuttumattomuus, mutta passiivisuus? Sitä paitsi kumpikin on ihmisen, tämän evoluutioprosessissa muuttuvan eliön ominaisuuksia. "Survival of the fittest" toimii varmaan siinäkin?

Jotenkin keskustelumme palaa aina vääntämään kättä siitä ovatko ratkaisujemme perustat faktoja vai mielipiteitä. Onko sillä, varsinkaan evoluution kannalta väliä, happotestinä on aina kuitenkin tuo "Survival of the fittest"? Tosin emme elinaikanamme pääse itse käyttäytymisemme seurauksien vaikutusta mittaamaan. Ja yhden ihmisen evoluutiivinen vaikutus koko lajin menestymiseen, kun pohjana nyt on yli 7 miljardin populaatio, lienee pienempi kuin se hyttysen pissi valtameressä.

Muistutat yhtä entistä luokkatoveriani, joka kommunismin "uskoon" tultuaan vannoi ja vakuutti ettei ihmisten mielipiteillä ole väliä, "porukka päättää." En koskaan selvittänyt muuttuiko hänen asenteensa/mielipiteensä sen jälkeen, kun hän ryhtyi bisnessmieheksi? Oltuaan ensin passiivinen, vertaisryhmänsä vietävissä ole objekti, hän ryhtyi muutoksen actoriksi, yrittäjäksi.

Häpeäkseni täytyy tunnustaa, etten itse ole tässä suhteessa ajatteluani juurikaan vuosien varrella muuttanut. Meillä on vain mielipiteemme ja "If it is to be, it is up to me".

Vakiot lienevät muuttuneet ihmiskunnan tietoisessa historiassa montakin kertaa. Laumasieluisuus tuskin on kunnolla edes muuttunut. Ehkäpä juuri se sitten on jatkuvuutemme tae? Tai ehkäpä "menestyksemme" on tapahtunut vain siitä huolimatta?

Karl Fransen kirjoitti...


Hakki.

Eihän kysymys ole ”edellyttää olla passiivinen, tai aktiivinen”. Tarkoitin passiivisuudella tietoutta oman ajatuksen luonteesta. Sehän ei ole passiivinen vaan ainaisesti aktiivinen, mikä estää katsomasta asioita lähemmin. Passiivinen mielentila ei ole piittaamaton se voi olla ja kehittyä myöskin tarkkailevaksi, sisäisesti tietoiseksi, niin omasta olemuksestaan kuin toiminnastaan ja toiminntojensa, ei vain motiiveista tehdä sitä tai tätä, vaan myös niiden perusolemuksesta, mikä on ympäristön vaikuutteiden tulosta, johon itse emme voi olla osallisia, mutta kumminkin fyysillisesti riipuvaisia. Psyykillinen riippuvaisuus on tehdy vaikeaksi ja useinkin mahdottomaksi ideologisten käsitteiden kahlitsemisella, eikä niiden pakkohyveistä tarjota paljoakaan poistumismahdollisuuksia, mutta kylläkin runsaasti sokeaa ”uskominua”.

”Survaival of the fittest”. Tarvitseeko siitä ”vääntää kättä” mielipiteillä, tai factoilla? Se on, eikä nimeämällä sitä sanallisesti joksikin muuksi voi muuttaa itse asian luonnetta, mutta kylläkin vie kauemmas mielipiteiden umpikujaan. Miksi meidän tulisi ”mittailla käyttätymisemme seurauksien vaikutusta”, omien tai muiden? Kysymyshän on itsetuntemuksesta, eikä sitä voi mittailla, ja silloin kun sen ”mittaamiseen” pyritään, mikä on se olemus joka mittaamista tekee? Onko se erillinen mitatusta? Ja jos on, niin eikö juuri siinä menettelyssä tapahdu väistämätön ristiriita siitä mitä on ja mitä pitäsi olla, ”To be or not to be” kesken?

Näistä asioista olemme puhuneet kauan, melkein voisi sanoa, ”ummet ja lammet”, mutta se olisi johtopäätös ja kumminkin keskustelu voi jatkua vain ilman johtopäätöksiä.




Hakki kirjoitti...

Karl

Sen lisäksi, että ilmeisesti kierrämme kehää, olemme varsin lahjakkasti kadottaneet "the big picture"n. Tarkoitan otsikkoa. Nykyinen puhemies on kyllä varmaan seurausta luonnonvalinnasta jollain mittarilla, ei ainakaan passiivinen, mutta ideologisten käsitteiden kahlitsema. Eikä hän sen pakkohyveistä tarjoa paljoakaan poistumismahdollisuuksia, mutta kylläkin runsaasti sokeaa ”uskominua”.

Itse suosittaisin häntä valitsemaan aktiivisen "not to be" vaihtoehdon. Päästäisi mahdollisesti eteenpäin edes jonkun asian osalta. Mutta ei kai kaikkea voi saada? Heti? Nyt?

Anonyymi kirjoitti...

Hienoa pohdiskelua, mutta käytte sitä "lattiatasolla". Evolutiolla on mitä ilmeisimmin päämäärä, jota ME emme tunne.
Kun puhutte demokratiasta, puhutte ymmärtämättömästä reaktorista. Ihminen ja kansat tekevät päätöksensä aina olosuhteitten mukaisesti. Kansanvallan sijasta voitaisiin puhua olosuhteitten vallasta. Mitkä asiat vaikuttavat olosuhteisiin ja voiko joku manipuloida olosuhteita? Kyllä voi!
Meillä on näennäisesti vapaa maailmantalous. Pääomat liikkuvat vapaasti ja kaikki toiminta sen perässä.
Maailmantalous, jota vapaat pääomat säätelevät muovaa sen "demokratian" olemuksen, jota hakki niin kovasti kannattaa. Totta on, että kansa voisi parhaassa tapauksessa päättää omista asioistaan, mutta ainoastaan niissä puitteissa, jotka rakennetaan kansan ulottumattomissa.
Kun Eurooppa ajautuu kaaokseen tulevat kansan päätökset olemaan demogarkkien päätöksiä ja ne myötäilevät sitä pelastautumiskujaa, joka heille ylhäältä osoitetaan.

Hakki kirjoitti...

A no nymous, kiitti kommentista

Nykyisen käsityksen mukaan, joka toki edellyttää darwinismin hyväksymistä kehityksen ohjenuorana, evoluutiolla ei voi olla päämäärää. Jos sillä on, darwinismin voi unohtaa ja siirtyä uskonnon alueelle.

Onhan meillä "vapaat pääomat", vaan tällä hetkellä noin yksi kolmasosa niistä taitaa olla verottajaa paossa paratiisissaan? Eiköhän se vähintäänkin ole osoitus siitä, että demokratiamme ei toimi? Ja miksi ei? Voisiko "liian nopealla" globalisoitumisella olla vaikutusta? Kansainvälinen lainsäädäntö ei vain pysynyt mukana.

Sitä en toki epäile ollenkaan, että kaikki kynnelle kykenevät myötäilisivät sitä pelastautumiskujaa, joka heille ylhäältä osoitetaan. Niinhän se sosiaalisella laumaeläimellä menee? Ellei sitten löydy jostain ja JOT uusi Vapahtaja.

Anonyymi kirjoitti...

Demokraattista päätöksentekoa johdattelee media ja mainitsemani ulkoiset tekijät. Kansa päättää siitä mikä on sen tiedon ja ymmärryksen kentässä.
Evoluutiolla on selvä päämäärä. Sen päämäärän näkee juuri nyt luonnossa. Tanner tömisee ja pensaita kaatuu. Vahvin (älykkäin) voittaa ja pariutuu. Se, että evoluutiossa tapahtuu lähes poikkeuksetta juuri näin, ei ole sattumaa vaan selkeää päämäärähakuisuutta. Ihmiskunta noudattaa periaatteessa samaa kaavaa, mutta ymmärtämättä sitä, sen suuntaa ja tarkoitusta.
Demokratia olisi hyvä kansojen lohdutuskeino, jos sitä jossain olisi.

Hakki kirjoitti...

A no nymos

Evoluutio on teoria, oppi joka selittää mitä luonnossa tapahtuu? Kun luonnossa tanner riittävän useasti ja riittävän kauan on tömissyt selittää evolutio mitä on siitä seurannut. Sillä opilla ei ole päämäärää. Se vain on.

"Kansa päättää siitä mikä on sen tiedon ja ymmärryksen kentässä." Juuripa näin.

Jos tietoa eikä ymmärrystä ole, kyseessä voi olla vain lauma, vailla johtajaa. Jos on johtaja, hän voi olla vain tavalla tai toisella yhteisesti valittu tai itse itsensä nimittämä. Se pienen porukan suorittaman valitsemisen vaihtoehto kehittyy väistämättä samaan - siis itsensä nimittämisen - suuntaan.

Jos tietoa ja ymmärrystä on, lauma valitsee itse johtajansa ja pitää huolen siitä, että hänestä tarvittaessa myös päästään siististi eroon. Tehokkaimmat tulokset saadaan vapaaehtoisella yhteistyöllä. Tässä yhteiskuntien kehityksen vaiheessa, tuskin mitään saadaan aikaan sen paremmin pakolla kuin yksinkään.

Demokratia on tehokas tapa toimia. Sitä tehokkaampi mitä monimutkaisempi ja spesialisoituneempi yhteisö on.