Ei Talvivaara ole pettänyt kansalaisia. Sen ovat tehneet poliitikot.

Kirjoituksessaan Suomen Pravdassa toimittaja Elina Grundström väittää, että Kaivosyhtiöt pettivät luottamuksen. Lähtökohtana on luonnollisesti Talvivaara, yhtiö jonka menestymiseen on ladattu hyvin  vahvoja kansallisiakin odotuksia. Ja pelkään, että useimmat meistä ovat samaa mieltä? Minä en.

Poliitikot ja virkamiehet pettivät kansalaiset, olisi artikkelille huomattavasti osuvampi otsikko. En toki menisi niin pitkälle, että väittäisin verohallituksen entisen pääjohtajan Mikko Laaksosen tavoin, että jokainen yrittäjä on rikollinen. En ollenkaan. Mutta ei ole yrittäjän eikä yrityksen ensisijainen huoli toimia lakien ja asetusten mukaan, eikä edes vastuullisen ympäristöystävällisenä naapurina. Yrityksen ensisijainen huolena on toimia tuloksellisesti ja kannattavasti ja lakien puitteissa. 

Laissa ei ole kiellettyä toimia lain rajan tuntumassa, ei edes harmaalla alueella. Ei edes toimia sillä alueelle, jota voitaisi kutsua lain hengen vastaiseksi, vaikkakin lain kirjaimen mukaiseksi. Eikä sillä alueella, jota voitaisi kutsua eettisesti vääräksi tai vaikkapa yleisen moraalin vaatimaksi. Ei myöskään toimia alueella, jota ympäristötietoiset ihmiset naapurustossa yleisesti odottavat. Siis etsiessään kannattavuutta ja tulosta, yrittäjällä ja yrityksellä on kaikki lain antamat mahdollisuudet. Kaikki. Kun yritys toimii lain mukaan, se riittää.

Lait ja asetukset meillä laativat virkamiehet, usein puolueiden ja niitä edustavien poliitikkojen ehdotuksesta. Puolueet ja niitä edustavat kansanedustajat päättävät laeista. Virkamiehet soveltavat päätettyjä lakeja ja valvovat, että niitä maassa myös noudatetaan. Etiikan ja moraalin noudattamisen valvonta ei kuulu virkamiehille. Lain noudattamisen valvonta heille kuuluu. Jos virkamies ei valvo lain noudattamista hän tekee virkavirheen.

Mutta puolueita edustavat poliitikot määrittelevät ne puitteet ja resurssit, joissa lakeja valvotaan.  Pitkälti Kepun painostuksesta alueellisista TE-rakennettiin alueellisia ELY-keskuksia, joihin liitettiin myös ympäristökeskukset. Tavoite oli selvä. Haluttiin siirtää päätösvalta myös ympäristöasioista alueille, siis maakuntaan, siis sinne missä Kepu perinteisesti on vahva. Sen sijaan osaamisen olemassa olosta tai siirtymisestä ei juurikaan välitetty. Eikä lisäresursseja annettu. 

Jos halutaan etsiä muutoksen suurimpia puolestapuhujia aikoinaan, ne löytyvät tasolta Kiviniemi, Pekkarinen, Lehtomäki.

Eikä yksin se riittänyt, että päätöksenteko vietiin maakuntaan. Samassa rytäkässä pilkottiin myös työstään kuulu ja arvostettu Merentutkimuslaitos, siis juuri se laitos joka valvoi mm. meren saastumista. Ja sattumalta (?) Suomessa maatalous on jo pitkään ollut pahin saastuttaja. Nyt sitten saattaa käydä niin, että kohta tapahtuu sama kuin Lugassa, Venäjällä noin vuosi sitten. Ja Itämeri kiittää, vaiko ensin Saimaa ja sitten Laatokka? Vai pannaanko tulppa Vuokseen?

Kaivokset ovat tunnetusti uhka ympäristölle. Siksi niiden toiminta edellyttää viranomaisen lupia ja tiukkaa valvontaa niiden noudattamisesta. Uhkien toteutumisen estäminen ja niitten mahdollisilta seurauksilta välttyminen tai seurausten minimointi vaativat osaamista ja ammattitaitoa. Sitä täytyy valvovalla viranomaisella olla käytettävissään vähintään yhtä paljon, kuin valvottavalla yrityksellä. Eikä sitä alun alkaenkaan pienessä maassa paljoa ole. Ja nyt sekin on siroteltu eri ELY-keskuksiin. Päätösvaltaista keskitettyä osaamista ei taida maassa enää olla? 

Sitä saa mitä tilaa. Poliitikot, erityisesti Kepun poliitikot ja erityisesti edellä mainitut Kepun poliitikot ovat halunneet hajauttaa kaiken päätöksenteon maakuntiin. Poliitikot ovat tehostamisen nimissä katsoneet tarkoituksenmukaiseksi lisäksi vähentää valtionhallinnon resursseja, siis myös maakunnan resursseja ja siis myös kaivosteollisuuden valvontaresursseja. Se taas mahdollistaa yrittäjälle ja yritykselle vapaammat mahdollisuudet toimia. Kun kaivosteollisuus toimii lain puitteissa se ei petä kansalaisia. Kyllä petos tapahtuu muualla.