Ei demokratia ole yhteiskuntien hallinto- ja johtamismallina epäonnistunut. Se vain on - jälleen kerran rapautunut - rälssiytynyt pienen, itseään sen ainoana oikeutettuna etujoukkona pitävän puolue-eliitin valtapelin raaka-aineeksi.
Näin minä asian näen, periaatteella mutkat suoriksi - ja "looking at the big picture" periaatteella.
Kansalaisdemokratia on kansalaisten kannalta vähiten huono kaikista yhteisöjen hallinto- ja johtamismalleista. Näin varsinkin, mitä tulee yhteiskuntien hallitsemiseen ja johtamiseen. Keskityn siihen.
Demokratian keskeisimpänä hyötynä kansalaisten kannalta on mahdollisuus vaikuttaa siihen, ketkä hallintoon ja johtamiseen valikoidaan heitä edustamaan. Ennen kaikkea demokratia antaa varmuuden siitä, että edustajista päästään myös eroon yhteisesti sovittujen pelisääntöjen puitteissa. Rauhallisesti.
Euroopan demokratiat, kuten toki muidenkin ovat, erilaisten historiallisten kulkujen pohjalta kaikki syntyneet suuren uskon, innostuksen ja aatteellisen idealismin vallitessa. Ajan myötä kaikki tuo rapautuu ja rapisee ja jäljelle jäävät vain muodot, rakenteet. Niitä ylläpitävät yhä suuremmassa määrin puolueet, joille kansalaiset kuvittelevat voineensa ulkoistaa hallinto- ja johtamisvastuun.
Puolueet ovat kuitenkin ajan kuluessa myös muuttuneet. Mikä aikoinaan syntyi suuren uskon, innostuksen ja aatteellisen idealismin vallitessa on sekin arkipäiväistynyt. Niitä johtamaan ja niissä työskentelemään on vähitellen valikoitunut ihmisiä, joille politikointi on muodostunut ammatiksi, mieluiten työuraksi.
Valitettavasti valtaa ulkoistettaessa ne, joille se ulkoistetaan kuvittelevat, että heille samalla on siirtynyt peruuttamaton oikeassa olemisen oikeutus ja vastuu. Kansalaisista tulee rakenteen "välttämätön paha", jonka mielipiteitä on, erityisesti vaalien alla manipuloitava ”oikean” vaalituloksen aikaansaamiseksi. Kun näin tapahtuu, ei demokratia enää ole kansalaisten vaan vallanhaltijoiden, puolueiden ammatti - työura eliitin, lyhyesti puolueiden demokratiaa. Ja, kuten olemme todennet, edellyttää tehokas manipulointi hyvää otetta mediasta.
On syytä painottaa, että näin käy väistämättä, elleivät kansalaiset pidä huolta valtaoikeudestaan. Eikä se ole helppoa. Monen muun tekijän lisäksi kansalaisdemokratian tulisi keskittyä yhteiskunnan strategisen tason päätöksentekoon ja sen toteuttamisen valvontaan, vaikka yleisten ja yhteisten asioiden arkipäivän pohteet ovat pieniä ja käytännönläheisiä yksinkertaisia operatiivisia asioita. Sata vuotta sitten, sääty- ja luokkayhteiskunnan aikoina puolueiden omimilla ideologioilla oli olennainen merkitys myös sillä tasolla. Enää ei ole.
Yhteiskunnan operatiivisia asioita tehokkaasti toteuttamaan on, tai pitäisi jo olla olemassa teknokraatit, virkamieskunta, ei suinkaan kansalaisten valitsemat edustajat. Edustajien tehtävä on, kansalaisten valtuutuksella ohjeistaa ja valvoa virkamiesten suorittamaa toteutusta. Vaan kehitys kun on vienyt siihen, että poliitikkoa ja virkamiestä yhdistää yksi asia ylitse muiden; leivän isä – puolue. Heillä on sama työnantaja, yhteiskunta. Ei kansalaisten vaan puolueiden itselleen omima yhteiskunta, jossa kansalaisille on jätetty vain maksajan rooli. Edetäksesi urallasi poliitikkona tai virkamiehenä sinun on toimittava puolueiden ”pillin mukaan”. Kansalaisten pillit voit unohtaa, poliitikon ja virkamiehen tulevaisuuteen ja päätöksentekoon ei heillä enää ole merkitystä.
Strategisen ja operatiivisen päätöksenteon rajaviivan häviäminen yhteiskunnassa, Suomen ja ilmeisesti myös muiden demokratioiden osalta on nyt aikaansaanut sen, että ylläpidämme valtion ja kuntien osalta vähintään kahdenkertaista osin nelin tai kuusinkertaista hallintorakennelmaa. Ja kalliiksihan moinen tulee, kun poliitikkojen päätöksiä ohjaa yksinomaan puolueen intressit ja virkamiesten teknokratia on sekin jo valjastettu puolueiden intressejä edistämään. Ei siinä kansalaisten veronmaksukyky enää riitä julkisen sektorin palveluja tuottamaan.
PS. (Liittyen Karlin kommenttiin artikkelissa Joukossa tyhmyys tiivistyy)
”Se, että oppositio ei saisi vastustaa hallitsevaa puoluetta (typerillä ja) lupauksilla ja antagonismilla (- tämä ei olisi sanavapauden rajoittamista, vaan typeryyden) tai että konkreettisia (- ei puoluemielipide asioita -) käsiteltäisiin niiden tarjoamien käyttöetujen mukaan yhteiskunnalle, ilman vastapuolueiden mielipidettä (, joka on aina vallantavoittelua - itsekeskeisyyden ilmaisua) , ei taitaisi olla demokratian lähtökohtien mukainen ratkaisu ollenkaan? Yhteiskunnallinen typeryys kun on katsojan silmässä ja poliittinen päätöksenteko aina vallankäyttöä.
8 kommenttia:
Pienet asiat tulee selvemmin nähtäviksi ”in the big picture”, mutta käytännössä ne katoavat isompaan. Jos voidaan nähdä, että ”big picture” jota voimme katsoa, onkin muodostunut liian monista pienemmistä kuvista, ja siksi mahdollisuus nähdä niiden yli jää minimaaliseksi. Olemme todellakin kantamassa information täyspakkausta, ja mikä ikävintä, haluamme lisätä siihen omia mielipiteitämme toivossa, että joku pysähtyisi lukemaan niitä, ja jopa lisäämällä niihin ja siten viemään ajatuksen juoksua eteenpäin. Mutta näinhän ei useinkaan voi käydä, sillä jokainen meistä on ”iki-ihastunut” omiin ajatuksiimme ja niiden pätevyyteen ja siksi communikatiosta useinkin tulee pelkkä matkakalle uupunut yksinpuhelu.
Ajatus on perusolemukseltaan täysin mekaaninen toiminto. Se rakentuu opittuun tietoon ja tietonsa mukaiseen alistavaan toimintoon. Siitä muodostuu conditioning mikä määrittelee käsitteelliset kuvat hyvästä/pahasta, väärästä/oikeasta ja niiden puitteissa me jokainen teemme ”omat” johtopäätöksemme, mitkä todellisuudessa eivät suinkaan ole ”meidän” omia - muutoin kuin omaksumiemme käsitteiden tuloksina. Ns. omat ajatukset eivät koskaan pääse edes syntymään, sillä olemmehan oman taustamme ”jäljennöksiä” joita sitten itsekeskeisten vaikutteiden alaisena kutsumme ”omiksi”.
Tietoisuus taustansa sidonnaisuudesta avaa mahdollisuuden nähdä ”omien ajatustensa” todellisen luonteen. Niiden luonnetta emme voi muuttaa, sillä ”tekijä”, muuttaja, on myöskin osa taustaa ja voi toimia vain ”itsensä” rakentamassa ”oravapyörässä” - meihin ladattujen tietojen ja niistä edelleen kehittämiemme taitojen varassa. Palapeliähän se kaikki on eikä ”eripuraisista paloista” voi milloinkaan rakentaa yhtenäistä kokonaisuutta, kutsuttakoon sitä vaikkapa demokratiaksi. Todellisuudessa, jos voisimme vain nahdä - kysymys onkin demonokratiasta.
Taitaisi kaiken tuo esittämäsi pohtiminen nostaa ajatukseni taas sellaisiin käsitteellisyyden sfääreihin, jossa "the big picture" lopullisesti katoisi? Ainakin minulta.
Jatketaan mieluummin vaikka tästä; kun demokratia, jälleen kerran kaatuu ”omaan mahdottomuuteensa”, mitä sitten seuraa? Millä tavalla kansakunnat järjestävät hallintonsa ja johtamisensa sen jälkeen?
http://eaglesflysingly.blogspot.fi/2012/09/teknokraattinen-systeemi-on.html
”Mitä sitten seuraa”? Olet todennäköisesti seurannut Jenkkien ”developping Plutocratiaa” Mitt Romney havittelee rahallaan suuria ja, kuten olet tietoinen, plotokaraattinen America, entuutestaan tunnettu rahademokratia, pyrkii jälleen nostamaan helppouskoiset jenkit omaan karsinaansa. Tuskinpa onnistuvat!
Jos ”isoon kuvaan” otetaan mukaan, ei vain historian keromat tapahtumat, mutta myöskin evolutionääriset factat, niin olemme new commers muuhun eläinkuntaan nähden ja voitaneen sanoa, että olemme opin tiellä liian nuoria, muihin eläimiin nähden, mutta kaikesta huolimatta, nopeasti kehittyviä otuksia. Teknokratia ja Kiinan pakkohallitus ovat ainoat keinot joilla me ihmiset voidaan pitää edes jonkinmoisessa järjestyksessä. ”Järjestys olla pitää, vaikka vain huono” oli Suomen armeijassa aikoinaan tapana sanoa ja se toimi aina - vaikkakin huonosti.
Kaikki asiat voidaan pirstoa, jakaa - endlessly - ja noin on käynyt kaikkien idoelogien joista yksi on demokratia. Kun mitään parempaa emme ole kyenneet keksimään, korjailemme vanhoja - siitäkin huolimatta, että korjaillessamme niitä vanhoilla konsteilla - ne vain huonontuvat. Järjestystä, sellaisina kuin olemme, ei voida saavuttaa ilman, että itse laitamme ensin oman ”huushollin” järjestykseen - sisäisesti - sieltähän kaikki toiminnot ovat lähtöisin, ja kuten tiedämme, epäjärjestys omissa aivoissamme voi luoda vain lisä-epäjärjestystä. Voimme tehdä ja toimia vain niissä puitteissa mitä meillä itsellämme on ja kuten molemmat tiedämme, puitteet ovat puutteellisia.
Vanha viisaus sanoi, että on lähdettävä läheltä jos haluaa mennä kauas. Tiedän Sinun olevan kyllästynyt näihin juttuihin, mutta me jokainen pyrimme selkentämään omaa ilmapiiriämme, joten mikä muu voisi olla parempi lähtökohta kuin juuri se mistä probleemat ovat syntyisin.
Jaa - a.
"Teknokratia ja Kiinan pakkohallitus ovat ainoat keinot joilla me ihmiset voidaan pitää edes jonkinmoisessa järjestyksessä." Näin ovat monet muutkin ajatelleet ja minua moinen pelottaa.
Ei niitä plutokraatteja tarvitse ison veden takaa etsiä. Tuossa lähinaapurissa järjestelmä on korkeintaan viimestelyä vaille valmis jo nyt.
Millä tavalla takautuminen Kiinan tai mihinkä tahansa pakkohallitukseen osoittaisi muuta kuin, että ihmiskunta ei ole tässä asiassa vieläkään mitään oppinut?
"Tuskinpa he montakaan ajatusta uhrasivat sille demokratian tärkeimmälle ominaisuudelle, että he samalla luopuivat oikeudestaan päättää milloin ja miten valituista päästään rauhassa eroon, kun sen aika tulee? Jälkiviisaudella voisi väittää, että olisi kannattanut."
Plutokratiatkin kuolevat aikanaan. Liian kalliiksi vaan tulevat oppirahat meille.
Myrkkyäkin voi syödä/jouda kunhan ei mene äärimmäisyyksiin. Seuratessaan ”kehitystä” tätänykyä ja aikaisempi mukaanluettuna, on nähdäkseni täysin luonnollista, että kaikkia ”voimia” joutuu kokeilemaan ja käymään läpi, enenkuin voidaan oppia näkemään niiden todenperäisen vaikutteen meihin ihmisiin. Plutocratia on eräs monista pakotteisiin rakentuvista hallitsemismuodoista ja kenties verrattavissa kommunismiin, siksi kunnes meillä jokaisella on paljon rahaa ja tulemme kapitalisteiksi, tai, että oppimme näkemään yli ideologisten mitä ”pitäisi olla” käsitteiden ja alkaisimme elää ”mitä on” kanssa.
Elää ”mitä on” kanssa läheisessä yhteydessä on ainoa tapa käsitellä faktoja. Jos jäädään korjailemaan mitä ”pitäisi olla” - kuten demokratiaa - niin onhan selvääkin selvempi, että ”mitä on” tulee toisarvoiseksi ja useinkin jää näkemättä. Joku viisas, jossakin, on todennut, että ihminen onkin amfibioni joka elää kahdessa maailmassa ”annetussa ja kotitekoisessa”. ”Annettu” ei ole probleema, sen kanssa voi opia elämään. Sitävastoin ”kotitekoisessa”, mitä ideologiat ovat, ei koskaan voida oppia elämään, sitä kun ei voi käsinkosketella eikä alistaa käsinkosketeltavan, reallisen alaiseksi ja siksi ikuinen conradiction.
Niin Karl,
plutokraatitkin ovat vain ihmisiä. Nykyisessä rahaa palvovassa asenneilmastossa he ovat ryhmä, jolla ainakin on mahdollisuus ostaa tarvittava poliittinen painoarvo puoluemarkkinoilta, jossa kaikki on kaupan sopivaa korvausta vastaan.
Itse asiassa heidän monoteisminsa perusteella ja johdollaan äärimmilleen kehittyvä tulojen ja varallisuuden keskittyminen yksiin käsiin saattaisi kääntyä siunaukseksi. Valtakausi kun väistämättä jäisi aika lyhyeksi.
Indikatiivi ja konditionaali sekaantuvat monella myös toiseen suuntaan, jälkimmäinen olomuoto kuvitellaan edelliseksi. Toisaalta; ilman visioita, tahtoa niiden saavuttamiseksi ja tekoja niiden toteuttamiseksi voimme yhtä hyvin heittäytyä haudan lepoon. Mitään kun ei enää pitäisi?
Miksi mennä ”haudan lepoon” kun niin monta asiaa on vielä keskeneräisenä? Ajatteles, kuinka paljon voisitkaan vielä tehdä jos alkaisit rakentaa alhaalta ylöspäin? Ideologista voi rakentaa vain ”ylöspäin” ja kuten olet havainnut, yhdestäkään ideologista ei koskaan ole tullut käyttökelpoista silloin kun niitä aletaan sovelluttamaan ”maallisiin”, ainoa paikka missä sovelluttaja itse on pakoitettu elämään. Logiikan perusolemus on löytää ja rakentaa perustus konkreettiseen mikä abstraktisessa kylläkin voidaan tehdä - teoriassa - mutta ei koskaan voida toteuttaa realiteettien parissa, rauhanomaisin keinoin. Me itse emme voi olla pelkästää abstruktisia - ajatusta enemmän - ja ne jotka ovat selleiseen pyrkineet - ja päässeet - eivät enään ole meidän kanssa.
"Should be doing" and doing are not the same. Should be doing - what ever it means to us is inaction -
D o i n g i s a c t i o n.
Aivan, me olemme konkretiaa. Meillä on mahdollisuus mm. valita puhumisen tai tekemisen välillä. Usein, ei toki aina puhetta edeltää ajatus. Joskus sitä seuraa teko. Joskus se itsessään on teko. Moni tekeminen loppuisi puheen loppuessa. Ja tylsempää se tekeminen olisi varmasti.
Isoista aivoistamme huolimatta olemme sosiaalinen laumaeläin, jonka toimintaan ja tekemiseen ennakkoluulot, uskomukset ja tunteet vaikuttavat huomattavasta enemmän kuin logiikka.
Lähetä kommentti