tiistai 13. maaliskuuta 2012

Jammu von und zu United Brotherhood



On se niin maan ... syvältä, ettei tässä maassa kansanedustajat tee hommiaan. United Brotherhood on taas kerran päässyt uutisiin, nyt Turun puolessa. Edelliskerta taisi olla Helsingissä, kun yksi kansankynttilä kävi vierailemassa paikallisessa klubitalossa Kyläsaaressa. Näinkö sitä immuniteettiä lailta oikeesti hankintaan?

Tuo Yhtynyt Veljesliitto on jo aivan riittävästi saanut tässä maassa temmeltää. Eikö todellakaan löydy lakia, jolla sen jäsenet - joka ikinen - saadaan kiven sisään. Ja elinkaudekseen, kuten Jammu-setä aikoinaan? Siis oikeesti kiven sisään, lopullisesti? Ja jos tulee liian kalliiksi Suomessa, liisataan paikat, täysylläpidolla, ilman palautusoikeutta, vaikka Siperiasta tai kauempaa.

Sikäli, kun olen oikein ymmärtänyt täyttää tämäkin moottoripyöräjengi järjestäytyneen rikollisjärjestön tunnusmerkit. Ainakin joka kerta sen nimen mediassa nähdessään tietää, että joku on ampunut, tappanut, murhannut tai katkonut joltain kansalaiselta jäseniä velkoja periessään. Sen johdosta koko organisaatio olisi kiellettävä ja pelkkä jäsenyys, jopa koejäsenyys tai jäsenhakemus johtaisi suoraan linnaan.

Viimeksi, kun puolueille tuli kiire, 41 edustajan jäätyä kiinni vaalirahalahjoman ilmoittamatta jättämisestä, saatiin lakimuutos - löperö ja riittämätön tosin - aikaan muutamassa kuukaudessa. Silloin olivat kyllä kyseessä puolueiden intressit. Nyt ovat kyseessä yksi kansalaisten oikeuksista keskeisin, turvallisuus. Saapas nähdä kuinka monta vuotta tämän asian ratkaisuun saadaan kulumaan? Josko koskaan tuodaan päätettäväksikään.

Taitavat olla pankkitoiminta, harmaa talous ja rikollisjärjestöt puolueiden erityisessä suojelussa? 


PS.

Jammu -setä ei tiettävästi kuulunut sen paremmin United Brotherhoodiin, Helvetin Enkeleihin kuin muihinkaan moottoripyöräjengeihin tai rikollisjärjestöihin. Kytkin kirjoituksen kuitenkin häneen kahdesta syystä. 11-vuotias tyttäreni on "pelännyt" Jammua jo monta vuotta, eikä ehkä oikein ole uskonut, ettei ainakaan hänestä ole enää pikkutytöille pelkoa. Lisäksi Eduskunnassa edustettuna olevat puolueet voivat taas kerran katsoa peiliin ja miettiä, miksi heitä edustaa 200 kansanedustajaa, jotka eivät hoida kansalaisten keskeisiä asioita.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ei muuten ole moottoripyöräjengi ja Kyläsaaressa asustaa Bandidos. Se on ihan hyvä, että äijät pitää kuria ettei rotat hypi silmille.

Hakki kirjoitti...

Anonyymi

Kiitti selvennyksestä. Mutta asia ei siitä muutu.