Kulttuuri ei määrää identiteettiämme otsikoi tänään maan ainoa valtakunnallinen kirja-arvostelunsa taloustieteen vuoden 1998 nobelistin, Amartya Sen kirjoittamasta Identity and Violence nimisestä ja nyt suomeksi käännetystä kirjasta. Niin mielenkiintoinen kuin aihe varmaan taloustieteellisesti tai yleisinhimillisesti onkin, minua kiinnostaa enemmän sen toteamuksien soveltuvuus selittävänä tekijänä kansallisen politiikkamme kieroutumiin.
Mielenkiintoni herättivät seuraavat. ”Maailma ei ole mikään kulttuurien kokoelma. Kulttuurit ovat muuttuvia, toisiinsa sekoittuneita ja sisäisesti ristiriitaisia. On edes vaikea päätellä mikä on länsimaista. ” Ja vielä: ”Sen ei siis tarkoita vanhakantaiseen universaalistiseen tapaan, että ihmiset olisivat kaikki pohjimmiltaan samanlaisia. Pikemminkin hän on sitä mieltä, että ihmiset ovat kaikkialla monipuolisesti erilaisia.”
”Kulttuuri” onkin siis vain samanlainen leimakirves kuin ”puolue”, kuvaus joka ”jättää jälkeensä valheellisen ihmiskuvan jossa kulttuuri ja sen takapiruna uskonto määräävät identiteetin? No eipä tässä mitään maata mullistavaa uutta vielä liene? Mutta välvouhkan vaikutuksessa mielestäni on.
Välvouhkaksi Sen antoi esimerkiksi Tony Blairin Britannian, jossa muslimien uskonnollisista johtajista tuli ”islamin maailman virallisia edustajia”. Ja vähitellen huomion keskipiste, joka oli ollut terrorismin pelko ja sen muodostaman uhan hoitaminen alkoi muodostua itsetarkoitukselliseksi ”oikean uskonnon” pönkittämiseksi. ”Ja samalla jäi tekemättä se mitä olisi tullut tehdä: lujittaa kansalaisyhteiskuntaa.”
Onko meillä tapahtunut sama? Välvouhkasta - puolueista - on kasvanut itsetarkoitus, joka keskittyy hoitamaan ”omia oikeita asioitaan” ja samalla puolueet toiminnallaan estävät kansalaisten yhteiskunnan keskeisiksi asioiksi kokemien asioitten hoitamisen? Mieleen tulee auttamatta esimerkiksi puolueiden ripeä toiminta vaali- ja puoluerahoitusasiassa. Puolueet asettivat pikaisesti heitä itseään edustavan työryhmän lakaisemaan näkymättömiin paljastuneet epäkohdat. Säätivät uusia lakeja, jotka jättivät huomioon ottamatta kansalaisten keskeimmät pohteet; politiikan moraalin ja kansalaisten kokemat kansalaisten yhdenvertaisuuden puuttet ja paljastuneet säädettyjen lakien tietoiset rikkomiset.
Suunnitteleepa Tarasti vaali- ja puoluerahoitusta tai Taxell perustuslakeja Braxin tilauksesta, tapahtuu suunnittelu nyt puolueiden tarpeiden pohjalta. Ja suunnitelmat, kuten me tavalliset tossunkuluttajat olemme toistuvasti saaneet havaita, ovat yksin puolueiden tilaustöitä. Niiden vaikutusta sen paremmin kansan talouteen kuin kansalaisten kokemaan tasa-arvokäsitykseen ei tilaajia kiinnosta.
5 kommenttia:
Hakki
Suomi teki aikoinaan hyvinvointiyhteiskuntalupauksen: tehkää te aikuiset työtä ja rakentakaa tämä maa, sen teollisuus ja infrastruktuuri - me hoidamme lapsenne ja vanhuksenne.
Sitten kun tuli aika lunastaa lupaukset raha olikin mennyt sen koneiston käyttöön, jonka piti huolehtia kaikesta, mutta keskittyikin huolehtimaan itsestään. Hyvinvointi meni ohi kiusatuilta työntekijöiltä, yksinäisiltä lapsilta ja heikkeneviltä vanhuksilta. Samalla koneisto osoittaa BKT lukuja ja kertoo, että tämä on väärä tulkinta - hyvinvointi on ennen näkemättömän hyvällä tasolla.
Uskoessamme hyvinvointivaltion lupauksiin annoimme samalla vallan ja yhteiskunnan sille - ja sinne meni kansalaisyhteiskunta.
Olisiko kyse ihmisen helppoushakuisuudesta? Halutaan yksinkertaisia ja kattavia vastauksia. On helpompi kategorisoida esimerkiksi Islam suuriäänisten johtajien mukaan kuin tutustua Ahmediin, Fatimaan tai Mahmoudiin ja kuulla mitä heillä on sanottavaa.
Epäilen, että tällä vuosikymmenellä yhtä kattavaa vastausta ei ole enää tarjolla. Siksi kansalaisyhteiskunnan aika on tullut. Kansalaisyhteiskunnan ajatusta on ansiokkaasti pitänyt yllä mm. Aaro Harju.
Cristina Andersson
Sanot: \"Uskoessamme hyvinvointivaltion lupauksiin annoimme samalla vallan ja yhteiskunnan sille - ja sinne meni kansalaisyhteiskunta.\"
Olen elänyt koko tuon hyvinvointivaltion rakentamisen ajan, enkä muista missään vaiheessa antaneeni valtaa sitä pyörittävälle koneistolle. Ei sitä ole kukaan minulta kyllä erityisesti kysellyt, mutta en ole aiemmin edes siitä \"luopumisen vallasta\" vapaaehtoisesti ollut päättämässä. Enkä missään olosuhteissa kansalaisen perusoikeudesta, äänioikeudestani valmis luopumaan. Ellen samalla sitten luovu kansalaisuudesta.
Siksi väitän, että olet väärässä. Ei sen paremmin kansalaisyhteiskunta kuin kansalaisvaltiokaan ole häipynyt mihinkään. Kyse on siitä, että pois otettu valta on kansalaisten otettava takaisin. Vaikka sitten vaikeimman kautta.
Siksi muistan äänestää ja kirjoittaa lippuun JOKU MUU. Koska se on enää ainoa rauhanomainen keino palauttaa valta takaisin kansalle.
\"Kansalaisyhteiskunta ja kansalaisvaltio\" ovat aivan samaa. Sanoilla ja nimityksilla pyritaan poikkeuksetta valttamaan jotakin yksinkertaista tosiasiaa, asiaa jonka merkityksen olemme menettaneet. \"Devide and rule\" on vanhin tunnettu muoto hallita kansaa, etenkin epavarmuuden aikoina. Silla luodaan pelkoa ja pelon alaisesta ihmisesta tehdaan \"uskovaisia\" ja sokeasti uskovat jaavat elamaan luomissaan kasitteellisissa aivolinnoissa - useimmiten uskomalla ja toivomalla parempaa \"hereafter\", mika on epaonnistuneen toiminnan ilmaisumuoto, vallitsevien olosuhteiden valinpitamaton katsantokanta.
Karl
Olet luonnollisesti oikeassa. Piti kirjoittamani \"Kansalaisyhteiskunta ja kansallisvaltio\". Enkä minäkään jaksa asettaa toivoani siihen, että \"Taivaassa kaikki on toisin.\" Siksi asetan toivoni siihen, että kansalaiset kyllästyvät tähän menoon siinä määrin, että ryhtyvät sen myös aktiivisesti, mutta rauhanomaisesti myös vaaleissa ilmaisemaan.
Hakki,
Kuten itsekin sanoit, odottamalla asioiden muutosta jossakin niin tuntemattomassa kuin \"taivaissa\" ei liene juuri mitaan muuta kuin siirtaminen epamukava ja vaikea tehtava \"in the hard basket\".
En ole taysin selvilla mita tarkoitat aanestamalla \"jotakin muuta\". Jos lahdetaan \"jonkin muun\" linjaa tukemaan aanestamisella tulos ei voisi olla erinlainen tamanhetkisesta, silla tamanhetkinen ihminen on tulosta eilisen ihmisesta jatkona huomisen ihmiseen, kantaen mukanaan kaiken eiliseen kuuluvan, traditioiden kantamusta - kulttuuria -yhdella sanalla puhuen. En tarkoita talla kritisoivaan viittaavaan, vaan pelkastaan sita tosiasiaa niine kaikkine ominaisuuksin jota kutsumme ihmisyydeksi. Nailla kyvyilla, kutsuimmepa niita miksi tahansa, pyrimme \"eteenpain\". Mutta, jos emme opi ensin rakentamaan uusia \"tyokaluja\", henkisia sellaisia, niin mita uutta vanhoilla tyokaluilla, joita nytkin kaytamme, voisi saada aikaan? Se vahainen uusi mita uudet vaalit saavat aikaan ovat lyhytaikaisia ja paluu entiseen on vaistamaton. Mika pahinta, huonontuminen henkisella tasolla on puoluemielten eittamaton lopputulos, mista olet itsekin usein kirjoitellut, joten uusi pitaa olla uutta lahtokohdasta alkaen, muuten se vie kaikkeen siihen vanhaan mista kaikki olemassaolo karsii tallakin hetkella.
Teknologian tasolla luomme uutta, joka paiva parempaa, mutta silloin kuun uusi olisi rakennettava itse rakentajassa tulee seina vastaan, eika siina kukaan voi auttaa toistaan. Puhutaan paljon itsetuntemuksesta ja kumminkin, jollemme tieda kuinka operoida omaa ajatuskompuuttoriamme, meidan ponnistelu on hukkaan heitettya energiaa.
Lähetä kommentti