torstai 26. marraskuuta 2009

ELY-johtajat hakusessa

Työvoima- ja elinkeinokeskukset loppuvat. Työttömyyttä pukkaa, paitsi politbyrokratiassa. Nyt haussa ovat ilmeisesti kaikki ELY-johtajat. Hakuaikataulu on tiukka. Päätöksiä pitäisi saada joulukuun alussa. Sekä vastuuosastojen että alueellisten ELY-keskuksien johtajan osalta.

Jos et omista oikeaa jäsenkirjaa, turha vaivautua. Kun vanhat merkit paikkansa pitävät, vaikka haku on päällä on paikat jo täytetty ja Kepu käärii taas suojatyöpaikoista huomattavimman osan. Ja mikä ettei. Tarvitseehan Kepulandia ylipääjohtajansa ja johtajansa suojatyöpaikkoja uskollisille pojilleen ja tytöilleen.

Koska valmistelu on tapahtunut Matti Vanhasen I hallituksen aloitteesta ja lopullinen eduskunnan päätös saatiin vasta vajaa viikko sitten on kansalaistenkin oltava erityisesti käynnistysvaiheessa tarkkana. Erityistä tarkkuutta tarvittaisi pätevyyden arvioinnin osalta.

Vaikka jokainen alan ministeriö on tällä hetkellä kepulin ministerin peukalon alla on syytä pitää mielessä, että valtaosa väestöstä vannoo muun uskonnon nimiin. Erityisesti tarkkuutta ja tasapuolisuutta on edellytettävä Uudenmaan ELYn ylijohtajan valinnassa. Uudenmaan väestöstä ja elinkeinoista valtaosa on muuta kuin kepuliperäisiä.

Alla yhteenveto ELYn toimialueesta. Ei mitään merkityksettömiä posteja.

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset (ELY)Maakuntien liittojen kanssa yhteistyössä toimivia ELYjä tulee 15, joissa yhdeksässä on kaikki kolme vastuualuetta, neljässä kaksi ja kahdessa yksi vastuualue. ELYn vastuualueet ovat elinkeinot, työvoima, osaaminen ja kulttuuri; liikenne ja infrastruktuuri sekä ympäristö ja luonnonvarat. ELYn tehtävät ovat nykyisten työ- ja elinkeinokeskusten, tiepiirien, alueellisten ympäristökeskusten ja lääninhallitusten tehtäviä. ELY toimii yhteistyössä maakunnan liittojen kanssa ja sen alaisina toimivat työ- ja elinkeinotoimistot. Viranomainen tukee alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. Se edistää yrittäjyyttä, työmarkkinoiden toimintaa, osaamista ja kulttuuria, liikennejärjestelmän toimivuutta ja liikenteen turvallisuutta, hyvää ympäristöä sekä luonnon ja luonnonvarojen kestävää käyttöä alueilla sekä maahanmuuttoa, maahanmuuttajien kotouttamista ja työllistymistä alueilla.

2 kommenttia:

GranpaIgor kirjoitti...

Tuo lyhennys ELY onkin osuva. "Et vain osaa" sanonta lyhennetään IT piireissä usein lyhenteeseen ELY2.

Netissä on pitkään ollut kuva johon usein viitataan. Tyhmiä kyselevälle tai osaamattomalle kollegalle IT alalla sanotaan vain ELY2 ja hän useimmiten ymmärtää heti mistä on kysymys. Eli katsopa seuraava linkki:

http://www.ely2.com/

Itse olen usein saanut IT alan kollegoiltani tuon ELY2 lausahduksen piruiluna. Ja lähettelen joskus piruillessani itsekin tuota linkkiä.

Kuva on eräästä tunnetusta nettikuuluisuudesta ellei peräti legendasta Jukka 'Yucca' Korpelasta - kaveri josta saattoi sanoa että tiesi vastaukset melkein kysymykseen kuin kysymykseen netin errilaisilla keskustelufoorumeilla ja tietää varmaan edelleenkin..

Hänen loistavat dokumenttisivustonsa löytyvät edelleen täältä
http://www.cs.tut.fi/~jkorpela/
ja henkilökohtainen esittely löytyy täältä asianmukaisilla linkeillä varustettuna
http://www.cs.tut.fi/~jkorpela/henkkoht.html

Nuo linkit kannattaa sisäistää.

hakki47 kirjoitti...

Kiitti linkeistä. Mutta myös kommentistasi kirjoitukseeni Hyvin menee mutta menköön.

Oma vastaukseni päättyi lauseeseen: "On se kumma, että muissa maissa kilpailu toimii, vaan meillä ei." Juuri siksi meidän pitäisi olla äärimmäisen kiinnostuneita siitä, keitä valitaan maan 15 ELY-keskukseen johtajiksi ja erityisesti vielä mitä muutoksia nyt tapahtuu. Kepuun nimittäin voi luottaa. Jos heille antaa pikkusormen he vievät käden ja sen jatkeenkin, ellei se ole naulattu kiinni.