torstai 19. huhtikuuta 2007

Ulkopolitiikan uusi suunta




19.4.2007 10.52 | hakki47 | Raha & valta, Uutiset, Politiikka

Ihmettelin miksi Vanhanen hyväksyi hallitukseensa Ilkka Kanervan ulkoministeriksi ja Paavo Väyrysen ulkomaankauppaministeriksi. Kaksi kuuskytlukulaista. Ja vielä noin tärkeille posteille.

Ja Väyrysteltyäni asia aukesi. Ei suhteiden hoito ole ollut ongelma Yhdysvaltojen, vaan Venäjän osalta. USA ei ole meidän kannaltamme oikein koskaan mikään ongelma ollutkaan. Mutta jossain on selvästi herätty havaitsemaan suurvalta Venäjän kasvava merkitys sekä kansainvälisessä politiikassa, että -taloudessa.

Kumpikin mainituista henkilöistä on ollut varsin tunnettu kyvyistään pitää yllä hyviä suhteita naapuriimme, joidenkin mielestä jopa liian hyviä suhteita. Suhteita, joiden hoitamisen osalta ei aina ole ehkä voitu olla ihan varmoja hoidetaanko vain omia etuja vai Suomenkin. No nyt sekin voidaan testata.

“Minulle nämä molemmat edustavat puhtaaksiviljeltyä poliittista broileria. Kummallakaan ei ole takanaan päivääkään oikeaa työtä (no, Paavolla on nyt sentään takanaan jonkinsortin kokeilu Keminmaalta). Ja elämässä on menty läpi siitä mistä aita on matalin. Valtaa on hankittu kiukuttelulla juonimalla tai käymällä Tehtaankadulla kumartamassa.” toteaa Americano blogissaan. Ja mikä minä olen olemaan eri mieltä,

Ei kommentteja: