torstai 23. helmikuuta 2017

Kerran vielä pojat...

Ilta-Sanomat otti jälleen esille Alakurttiin sijoitetun prikaatin olemassaolon. Nyt otsikolla: IS selvitti: tällainen on venäläinen eliittiprikaati Suomen rajan pinnassa – kyky yllätysiskuihin 

Olisi mielenkiintoista nähdä perusteluja sille arviolle, että venäläisen 80. Erillisen moottoroidun jalkaväkiprikaatin sijoittuminen Alakurttiin, 50 kilometrin päähän Suomen itärajasta ei aiheuta Suomen suuntaan minkäänlaista uhkaa. Lausuman takana on suomalaista tarkastusryhmää johtanut Suomen Pääesikunnan eversti Marko Ekström.

Taustaraportissa arvioidaan, että Arktisen prikaatin päätehtävä olisi ottaa haltuun Barentsinmeren alueen venäläissaaret Novaja Zemlja ja Frans Joosefin maa sekä mahdollisesti myös Norjalle kuuluvat Huippuvuoret.

Uskokoon ken haluaa. Novaja Zemljaalle on matkaa runsas 1000 kilometriä, FransJoosefin maalle noin 1600 kilometriä ja Huippuvuorille noin 1200 kilometriä. Lentoteitse.

Vastaavasti maanteitse Ruotsin rajalle noin 300, Rovaniemelle noin 200, Kemijärvelle noin 100 ja Suomen lähimpään maavoimien varuskuntakaupunkiin Kajaaniin noin 400 kilometriä.

Kolmeen pataljoonaan jakautuva prikaati tarvittaessa hyökkää ja etenee valmistautumattoman Suomen mainituille paikkakunnille päivässä, parissa. (Ei se ruotsalainen kentsu niin kovin väärässä tainnut ”Suomen läpijuoksu” - arviossaan olla.) Ja siihen katkeaa Suomen maayhteys muuhun Eurooppaan.

Jos veli–venäläinen saa päähänsä moisen uhan toteuttaa, hän tuskin jää yksin lappilaisia kiusaamaan. Liiankin herkullisina tavoitteina roikkuvat sekä Ahvenanmaan ja - strategisemman tason päätöksistä riippuen - myös Gotlannin saaret helposti saavutettavissa ja valloitettavissa maahanlasku operaatioilla, ihan nenän edessä.

Tarpeellisia yksiköitä on riittävän läheltä ja aivan riittävissä määrin saatavissa sekä Venäjän läntiseltä puolustusalueelta että Kaliningradista vielä kaikenlaiseen muuhun kivaan. Ja jos he niihin paikkoihin kiinni pääsevät, heitä ei kasakoiden jälkeläisinä sieltä enää pienellä rähinällä siltä irti saa. Eikä ainakaan Suomen osalta kenelläkään ei ole moiseen varmaan edes kiinnostusta. Ja siinä menevät sitten samalla Suomen meriyhteydetkin. Ja paljon muuta.

Mutta uhkan toteutumiseksi täytyy uhkaajalla olla myös motiivi, eikä Venäjällä kuulemma ole motiivia. Ehkä ei sillä, mutta kokemukseni ja näkemykseni perusteella - Putlerilla saattaa olla. Ja kun Venäjä ja Putler nyt ja näkyvissä olevassa tulevaisuudessa ovat yksi ja sama voima, saattaa motiivi yllättävän nopeasti ilmaantua. Jälkiviisastelussa, luonnollisesti.

Meillä on koko historiamme ajan – ja varsinkin johtomme ja mediamme julkisissa kannanotoissa - ollut vakaa käsitys siitä, ettei meitä koskaan mikään uhkaa. Pienuudestamme ja eristäytyneisyydestämme johtuen reaktiotapa lienee aika ymmärrettävä? Pää on ollut helpompi painaa syvälle pensaaseen, kuin yrittää asialle tehdä muuta kuin kiertoilmaisuja käyttäen kauniisti puhua. Kohtalonuskoisesti on sitten aina viime kädessä päädytty toteamaan, että jos Venäjällä on halua, sillä kaikissa tapauksissa on myös ylivertainen kyky halunsa toteuttaa.

Ilmeisesti vasta Venäjän toiminta välittömästi Sotchin doping-olympialaisten jälkeen keväällä 2014 toimi jonkinlaisena herätteenä. Eivät riittäneet Tshetshenia ja Grozny, eivät Moldovia ja Transnistria, eivät Georia, Abhasia tai Etelä-Ossetia. Tarvittiin UkrainaKrim ja Donetskin tasavallat? Ehkä jopa Aleppo ja Syyrian sotatoimet sekä yhä huolestuttavaksi käyvä kehitys suhteista Valko Venäjään ovat tehneet selväksi, että menossa näyttäisi jälleen kerran olevan kehitys kohti sotaa.


Toivottavasti ehdimme tarjolla olevana aika korjaamaan vuosien ja aiempien toimijoiden jälkeensä jättämät puolustuspuutteemme.

1 kommentti:

Satunnainen raportoija kirjoitti...

Hybridisodankäynnin kyberpuoli on venäläisillä aika pahasti hakusessa. On vaan pari sivustoa, joita tulee silmäiltyä silloin tällöin, ja palvelunestohyökkäyksissä se on pelkkä kehitysmaa.

Tuo on hyvä kartta. Kannatta seurata tilanetta.

http://map.norsecorp.com/#/