Yksi suuri iso tuntematon on Trumpin suhde NATOon ja Euroopan puolustamiseen. Puheiden perusteella ei paljoa voi eikä kannata odottaa. Siitä muistuikin mieleeni syyskuun 20. vuonna 2007 kirjoittamani artikkeli Ystäväni ei vastannut. Se käsitteli meillä nyt edessä olevaa tilannetta. Kun sitä ei arkistostani helposti löytynyt jäljennän sen tähän:
Vaikka olenkin sitä mieltä, että NATO-juna meni jo, olen lähtökohtaisesti - ja varsin pitkään - ollut sitä mieltä, että meidän pitäisi liittyä NATOon. Lähden tässä siitä, että NATO on EU:n puolustusjärjestelmän perusta. (kts. CSIS:n tuloksia?) Viimeaikainen keskustelu on pannut pohtimaan. Todennäköisesti aivan samalla tavalla kuin aikoinaan mm. Pohjoismaissa alettiin epäillä Kansainliiton kykyä toimia turva-takeena, minkä varaan erityisesti pienet maat laskivat turvallisuuspolitiikkansa. (Mutta sehän on historiaa, sorry.)
Kuinka monta kertaa, meidän kymmenen EU-vuoden aikana, ovat ns. isot EU-maat osoittaneet, että yhteiset EU-päätökset eivät heitä sido? Ja, että heitä kiinnostaa vain oman maansa/hallintonsa etu?
Esimerkkeinä: rahapolitiikka, finanssipolitiikka, perussopimuksen muuttaminen, maatalouspolitiikka…
Mikä saa meidät uskomaan, että he turvallisuuspolitiikan osalta toimisivat toisin? Ja vaikka ”suhtautuisivatkin positiivisesti tarpeisiimme”, kuinka pitkien neuvottelujen jälkeen?
Ystäväni totesi olleensakin aina NATOon liittymisen kannalla, perusteena kuuluisa 5 artikla. Se kuuluu:
The Parties agree that an armed attack against one or more of them in Europe or North America shall be considered an attack against them all and consequently they agree that, if such an armed attack occurs, each of them, in exercise of the right of individual or collective self-defence recognised by Article 51 of the Charter of the United Nations, will assist the Party or Parties so attacked by taking forthwith, individually and in concert with the other Parties, such action as it deems necessary, including the use of armed force, to restore and maintain the security of the North Atlantic area.
Any such armed attack and all measures taken as a result thereof shall immediately be reported to the Security Council. Such measures shall be terminated when the Security Council has taken the measures necessary to restore and maintain international peace and security .Eli päätösvalta siitä reagoidakko, jopa sen jälkeen kun NATOn turvallisuusneuvosto on tilanteen 5.artikkelin mukaiseksi ”hyväksynyt”, jää kullekin valtiolle itselleen. Samoin, jos yksittäinen maa siihen itse päättää reagoida, se itse päättää myös miten se reagoi. Ei siis sitovaa automatiikkaa. Vaikka olisihan se iso imagon menetys jos itse jäisi pois jostain, mihin muut ryhtyvät?
Ainoa kerta kun siihen on vedottu, on tunnetusti 9/11 jälkeen, USAn siihen vedottua. Silloin päätös avun antamisesta syntyi seuraavana päivänä. Miten olisi käynyt jos hyökkäyksen kohteeksi joutumisesta olisi ilmoittanut Unkari tai Tsekki? Kauanko päätöksentekoon olisi mennyt? Entä jos NATOn turvallisuusneuvosto ei pääse edes yhteisymmärrykseen siitä, että kyseessä on 5. artiklan tarkoittama tapaus? Näissä päätöksissä kun kai yleensä pyritään yksimielisyyteen?
Päätellen Esimerkkeinä mainituista, ainakaan ennuste nopealle päätökselle ei ole hyvä. Eikä meillä välttämättä ole aikaa ollenkaan.
Tähän ystäväni: ”No kyllä jenkit ainakin tulisivat. Ne lähtee mihin tahansa.”
Mutta lähtevätköhän enää kauan? Kunhan nyt ensin pääsisivät pois Irakista ja Afganistanista. Saisivat uskottavuutensa liittolaistensa silmissä takaisin. Saisivat taloutensa kuntoon, ettei velkarahalla taas täytyisi maailmaa pelastaa. Saisivat kansalaisensa hallintonsa taakse. Ja sitten on vielä kysymys siitä, mitä päättävät muut? Ja kuinka nopeasti?
Puolustusvoimien tehtävänä on puolustaa Suomea, toimia turvallisuuspolitiikkamme viimeisenä lukkona, siitä huolimatta, että jotkut tuntuvat pitävän sitä lähinnä kansainvälisen rauhanturvaamisen instrumenttina. Tämä tehtävä sisältää myös ajatuksen siitä, että maa ei saa joutua sotatantereeksi. Nykyaikana siihen ei kauan aikaa mene. Päivä, kaksi vai viikko?
Mitä enemmän asiaa ajattelen sitä vähemmän luotan meidän suomalaisten hellimään ajatukseen siitä, että EUn jäsenyys olisi merkittävä turvallisuuspoliittinen ratkaisu. Se on edelleen ensisijassa maatalous- ja kauppapoliittinen yhteisö. Toivottavasti siitä mahdollisimman nopeasti tulisi turvallisuuspoliittinen ratkaisu.
Mitä enemmän asiaa ajattelen sitä vähemmän luotan siihen, että NATOn jäsenyys olisi meidän kannalta merkittävä turvallisuuspoliittinen ratkaisu. Ja jos siellä olisimme, luottaisin eniten USAn nopeaan apuun.NATO-jäsenyyden keskeisin hyöty meille olisi ennalta ehkäisevä. Sekään ei mitenkään välttämättä estäisi meitä joutumasta sotatantereeksi, mutta merkittävä pelote-arvo sillä potentiaaliselle hyökkääjälle kyllä varmasti olisi.
Mutta, NATO – juna meni jo.
Eiköhän palata takaisin lähtöruutuun? Pakko kai sitä on omia taskuja alkaa kaivaa tai hyväksyä mahdolliset vierailut kuten Itävalta, Tsekkoslovakia ja Tanska aikoinaan. (Mutta sehän on historiaa, sorry.) Ja luottaa yksinomaan turvallisuuspolitiikan vähemmän verisiin elementteihin.
Ystäväni ei vastannut.
Kovin moni asia menee Trumpin valinnan myötä nyt uuteen harkintaan. Niin poliitikkojen hypettämä NATO-optio ja sen merkityskin.
Ja ainoa pysyvä turvallisuuspoliittinen ohje löytyy edelleen ihan silmiemme alta. Suomenlinnan Kuninkaanportilta. Meidän pitäisi vain sen merkitys sisäistää ja toimia sen mukaan.
8 kommenttia:
Hakki,
+++ Siitä huolimatta tämä poliittisesti kirjoittamaton lehti voi olla joko uhka tai mahdollisuus. Ja vaalikamppailussa nähdyn perusteella sekä - että.
Yksi suuri iso tuntematon on Trumpin suhde NATOon ja Euroopan puolustamiseen. Puheiden perusteella ei paljoa voi eikä kannata odottaa. +++
Me emme tiedä. Asioihin emme voi juuri nyt vaikuttaa ja tulevaisuutta joudumme tunnustelemaan ns. perstuntuman kautta. Ekaks: Trumpin voitonpuhe oli jo aivan toista kuin mitä vaalikampanja oli ollut. Nyt esiintyi toinen Trump joka osoitautuikin olevan tolkun mies.
Minulle tuo perstuntuma antaa nyt ymmärtää, että Trumpin kaudella Nato haihtuu ilmaan kuin aamuinen usva; Natoa ei kohta ole. Ja miksi olisi, sehän on relikti Toisen maailmansodan jälkeiseltä kaudelta. Ehkä kohennetaan ns. eurooppalaista puolustusta jonkinlaisella eurooppalaisella keskinäisellä sotaraudan yya -sopimuksella, kansallisten puolustusten näytellessä pääroolia. Venäjän suhteen tällä voisi olla rauhoittava vaikutus kun USA:n läsnäolo Euroopassa olisi nykyistä pienempi. Jos tämä poistaisi kolmannen maailmansodan mahdollisuuden Euroopasta, se olisi kovin myönteistä. Paljon jossittelua, mutta mutta ei tällä hetkellä ole käsillä.
Suomenlinnan kuninkaanportin sanoma on yhä ajankohtainen. Kyllä sen pitäisi olla ohjenuorana jälkipolville edelleenkin. Ei ole kansakunnallemme ylivoimainen tehtävä vaikka joksikin aikaa kaksinkertaistaa puolustusmäärärahat. Ja hankkia aseita joita sitten ei tarvitse koskaan käyttää kun niiden peloitevaikute olisi riittävän suuruinen rauhan ylläpitämiseksi.
Minä näen Trumpin enemmän mahdollisuutena kuin uhkana. Uhka on sensijaan Nato, joka on jo aivan Pietarin porteilla.
tutkija Pohjanmaalta
NATOn 5 § vaikutuksen katoaminen, USAn vetäytyminen siitä, puhumattakaan NATOn katoamisesta vastaisi vallankumouksena Uutta Maailmanjärjestystä. Vallankumouksilla on haittapuolensa. MM. että ne syövät lastensa lisäksi monet onnettomat sivustakatsojat.
""Kuinka monta kertaa, meidän kymmenen EU-vuoden aikana, ovat ns. isot EU-maat osoittaneet, että yhteiset EU-päätökset eivät heitä sido? Ja, että heitä kiinnostaa vain oman maansa/hallintonsa etu?Esimerkkeinä: rahapolitiikka, finanssipolitiikka, perussopimuksen muuttaminen, maatalouspolitiikka… Mikä saa meidät uskomaan, että he turvallisuuspolitiikan osalta toimisivat toisin? Ja vaikka ”suhtautuisivatkin positiivisesti tarpeisiimme”, kuinka pitkien neuvottelujen jälkeen?""
Sen verran heikoille Euroopan puolustus jää, jos Britannian lisäksi USAkin kaikkoaa, että vuosikymmen ei riitä jäljelle jäävien puolustuskyvyn palauttamiseen. Putlerkin on tietoinen ajan vaikutuksista. Sekä oman aikansa että jäljelle jääneiden NATO-laisten.
Trumpin voittopuheen sovinnollisuuteen on olemassa hyvä syy. Se esittämällä ei mitään enää tässä vaalipelissä menetä. Saattaa jopa riittävän monia rauhoittaa. En usko että Hyeena imagostaan noin helpolla pääsee.
PS. Baltia ja Viro varsinkaan eivät ole Leningradin/Pietarin esikaupunkeja. Eikä Suomi.
Optimismin sijaan toivoisin positiivista, kriittistä ajattelua ja tapahtuneisiin kokemuksiin perustuvaa realismia.
Hakki,
+++ Baltia ja Viro varsinkaan eivät ole Leningradin/Pietarin esikaupunkeja. Eikä Suomi. +++
Eivät ole, eivätkä toivottavasti sellaisiksi tule. Mutta ne eivät myöskään ole USA:n etuvartioasemia, minkälaisina natottajat nämä alueet haluavat nähdä.
Mielestäni Naton artikla vitonen on tyhjä lauseke, ei sieltä saavu yhtäkään USA:n merijalkaväen sotilasta Suomea puolustamaan. USA:n sotilasmahdin tuominen huutomatkan etäisyydlle Pietarista herättää vain Venäjän epäluuloa ja tuo sodan mahdollisuuden meidän omalle maankamarallemme. Suomesta ja Baltiasta tehdään näin vain eräänlainen puskurivyöhyke jolla mahdollinen taistelutominta käytäisiin, näiden takana lännessä olevien jäädessä koskemattomaksi. Tämä ei voi olla Suomen intressi.
tutkija Pohjanmaalta
PohjanPoika
Meillä on ilmeisesti aika erilainen käsitys NATOsta. Ehkä se johtuu siitä, että en ole kuulunut siihen porukkaan, joka meidän olosuhteitakaan huomioon ottamatta jättäisi puolustuksemme NATOn varaan?
Ensinnäkin Minulle kyse on puhtaasti puolustusliitosta. Se, ja vielä enemmän sen jäsenilleen jättämät enemmän tai vähemmän rajoittamattomat varaukset toimissaan 5 § tarkoittamiin asioihin reagoimisessa osoittaa järjestön puolustuksellisen luonteen.
Toisekseen Tämän vuosituhannen tapahtumat osoittavat, että läntiseen Eurooppaan lukeutuvat itsenäiset valtiot voi jättää turvallisuuttaan Kremlin kulloisenkin kellokkaan hyväntahtoisen yksinvaltiuden varaan. Viimeistään ensimmäinen Tshetshenian sota ja monet muut sen jälkeen osoittavat, että tarvetta on.
Kolmanneksi Lienee aika luonnollista, että mittaluokassa niin täysin toisessa porukassa olevat pienet valtiot etsivät tukea toisistaan vuosikymmenien kokemuksistaan oppineina ja hakeutuvat keskinäiseen puolustusliittoon.
Neljänneksi Myös Baltian valtioilla ja Neuvostoliiton sekä Warsovan liiton romahtamisen seurauksena syntyneillä muilla itsenäisillä Itä Euroopan mailla on suvereeni oikeus järjestää oma turvallisuuspolitiikkansa haluamallaan tavalla.
Kuten varmasti tiedät olen itse Suomen NATOon liittymistä vastaan. Mutta en ole nähnyt, että meidän poliittiset päätöksentekijämme osaisivat tehdä perusteltuja, tosiasioihin perustuvia konkreettisia päätöksiä Venäjän arvaamattoman aggressiivisuuden kasvusta. Pahoin pelkään, että kohta ei enää tarvitse.
Hakki,
+++ Kolmanneksi Lienee aika luonnollista, että mittaluokassa niin täysin toisessa porukassa olevat pienet valtiot etsivät tukea toisistaan vuosikymmenien kokemuksistaan oppineina ja hakeutuvat keskinäiseen puolustusliittoon.
Neljänneksi Myös Baltian valtioilla ja Neuvostoliiton sekä Warsovan liiton romahtamisen seurauksena syntyneillä muilla itsenäisillä Itä Euroopan mailla on suvereeni oikeus järjestää oma turvallisuuspolitiikkansa haluamallaan tavalla. +++
Tämä kaikki ja muukin esittämäsi pitää pitkälle paikkansa. Joku yhteinen puolustusliitto tulisi olla, olisiko EU kykenevä laittamaan sellaisen kasaan? Olisiko tämä EU:n tärkein rooli? Mutta se että eurooppalainen puolustus rakennettaisiin Nato-USA hegemonian varaan on seikka, jossa helpolla joudutaan ojasta allikkoon. Tuo järjestelmä lisää vain vastakkainasettelua.
Venäjä on nyt "ärähtänyt" Ukrainan suhteen, kun se Maidanin vallankumouksen jälkeen miehitti ja otti itselleen Krimin ja senkin jälkeen tuki Itä-Ukrainan venäjämielisiä separatisteja. Maidadin mellakoiden jälkeen kun vaaleilla valittu presidentti oli ajettu maanpakoon Venäjälle, totesin heti, että nyt kyllä Venäjä miehittää Krimin turvatakseen Sevastopolin laivastotukikohdan säilyttämisen itsellään. Ja ilmeisesti Kiovan länsimielisen hallituksen vastustus Itä-Ukrainassa on myös aitoa. Minusta nämä molemmat tapaukset ovat reaalipolitiikkaa, länsi on ottanut nyt tässä asetelmassa viattomuuden sädekehän yläpuolelleen moraaliseen oikeuteen vedoten. Reaalipolitiikkaa on myös Syyrian AlAssadin tukeminen, Venäjällä on mittavat sotilaspoliittiset intressit Syyriassa liittolaisuuden pohjalta. Mutta geopolitiikasta on moraali kaukana, se on politiikkaa jossa isot syövät pienet, viidakon laki rulaa.
Toivon, että Trumpilla olisi nyt pelisilmää näiden asioiden ratkaisemiseksi. Mielestäni Itämeren jännittynyt tilanne laukeaa vain näiden konfliktien hillinnän suhteen. Ratkaisuahan näihin ei löydy, koska ongelmien primäärinen syy on demografinen (vrt. Gunnar Heinsohn). Sitäkään lähtökohtaa en ymmärrä, että miksi vain USA:lla saa olla tukikohtia geopoliittisesti aroilla alueilla ja Venäjä leimataan pahikseksi jos sillä on samansuuntainen intressi.
Oppikoulussa puoli vuosisataa sitten viisas historianopettajani pänttäsi meille teineille päähämme, että Venäjä on eristäytyneestä maantieteellisestä asemastaan johtuen aina pyrkinyt merelle ja länteen. Tämän asian suhteen mikään ei ole muuttunut. Ja kun nyt hieman karttaa vilkuilee ei voi jäädä huomaamatta, että tämä tilanne ei juuri ole nyt aivan vallitseva. Ja että Venäjällä on jo sisäpoliittinen paine saada tämä olotila sen kannalta hieman erilaiseen asentoon. Putin toimii kansallisista intresseistä käsin ja hänen toiminnallaan on kait aika laaja kansallinen tuki.
tutkija Pohjanmaalta
PohjanPoika
Vanha viisas historian opettajasi puhui tietysti Pietari Suuren jälkeisestä Venäjästä. Sitä ennen mongolit lähinnä teurastivat russeja ja työnsivät heitä siksi edellään. Länteen.
EUn puolustuspoliittista yhteisöä WEUta kai ihan oikeasti yritettiin silloin, kun Gunnar Hägglund oikein komentajanakin oli. Muistaakseni viritelmä ei oikein istunut kellekään, mukaan lukien Suomi ja Ruotsi.
Se, että kukaan ei koskaan ole Euroopassa hyökännyt NATOn kimppuun ei johdu sen eurooppalaisista jäsenmaista. Se johtuu USAn pelotteeseen. Pidän varsin todennäköisenä, että USAn mahdollisesti kääntäessä selkänsä yhteisölle, jäsenet siinä lentävät kaikkiin suuntiin, kuin akanat tuulessa.
En oikein usko, että pelkkien eurooppalaisten valtioiden varaan voi mitään sotilaallista puolustusjärjestelmää edes rakentaa. Samanlaista haihattelua ja taivaanrannan maalailua kuin ruotsalais - suomalainen puolustusliitto. Eihän se Euroopan Yhdysvallatkaan ole onnistunut. Potentiaalinen hyökkääjä - juuri se, josta historian opettajasi puhui - osaa kyllä pelaamisen metkut perusteellisesti. Divide et impera. Senhän näkee sen toiminnassa jo nyt.
Sitä paitsi, pidän todennäköisenä, että Venäjän ja muun Euroopan valtioiden vastakkaiset tavoitteet pitävät huolen siitä, että rauha (vaikka vain suhteellinen sellainen) maanosassamme edellyttää vastakkain asettelua. Juuri niin kauan kunnes niistä jompikumpi luopuu.
Minä en ainakaan halua osaksi Leningradin oblastia.
Hakki,
+++ Minä en ainakaan halua osaksi Leningradin oblastia. +++
Mitä tuolla sitten tarkoitatkin. Mutta jos vaihtoehtoja on kaksi, ydinasehyökkäyksen jälkeinen poltettu, säteilevä ja saastunut maa, jossa iso osa väestöä on menehtynyt tai menehtymässä tai tuo "Leningradin oablasti", jossa komento olisi hieman toinen, mutta kaikki päällisin puolin ehjää ja meno niinkuin ennenkin, samanlainen kuin suomettumisen vuosina. Kumman noista valitsisit. Kolmatta vaihtoehtoa ei ehkä olisi? Vai keksitkö sellaisen? Nato-Suomea tarvittaisiin nyt tuollaisen puskurivyöhykkeen rooliin, joka on tuo ensimmäinen vaihtoehto. Tämä ensimmäinen ikävä vaihtoehto voisi toimia vain Ruotsin turvana.
Minun vaihtoehtona olisi tuo suomettunut Suomi.
Liikutaan lähes perimmäisten kysymysten äärellä.
tutkija Pohjanmaalta
PohjanPoika
Onneksi tällaisen taviksen mahdollisuudet valita kuolemansa tavaksi rutto tai haimasyöpä ei ole mahdollinen. Eikä sen tekemistä vielä kansalaisvelvoitteenakaan edellytetä.
Jos valita turvallisuuspolitiikan osalta saisi kääntäisin katseeni sinne Kuninkaanportin tauluun. Ja toimisin sen mukaisesti.
Minun vaihtoehtoni ei olisi suomettunut Suomi.
Lähetä kommentti