Osaajien ja asiantuntijain yhteiskuntasopimus?

Olisiko meidän ja asiantuntijoittemme ymmärryksessä ja osaamisessa vikaa? Tämä tuli jälleen kerran auttamatta mieleen, kun tutustuin taloustieteilijä Joseph Stiglitzin esittämiin ajatuksiin aamun Hesarissa otsikolla ”Te ryöstätte lapsiltanne” – taloustieteen nobelisti Stiglitz kummeksuu Suomen leikkauksia ja työmarkkinauudistuksia. Eikä hän todellakaan ole ainoa toimiemme tarkoituksenmukaisuutta arvosteleva talouden nobelisti.

Kun poliittisia päättäjiä on ainakin minun hyvin vaikea pitää oikeastaan minkään taloutemme kannalta keskeisen alan asiantuntijoina jään ihmettelemään, mitä tietoa nämä meidän talousviisaamme Vartiaisemme, Korkmanimme, Kajanderimme, Vihriälämme todella omaavat? Ja keiden suosituksia poliitikot päättäessään noudattavat?

Tätä nykyistä, Saksan ja Wolfgang Schäublen politiikkaa noudattamalla meidän käy satavarmasti kuin mustalaisen hevoselle. Vaikka muualta maailmasta raportoidaan nousun jo alkaneen, sellaista nousua ei ole edes näköpiirissä, joka meidän taloutemme raiteille taas nostaista. Ja Nokian kaltaisia onnenkantamoisia on turhaa odotella. Leikkausten lisäämisen tiellä me todella ryöstämme lapsiltamme. Heille jäävät vain rauniot. Ennen kurki kuolee kun suo sulaa.

Vaikka Lähes kaikki suomalaiset maksavat veroja mielellään meidän on kansana helppoa olla samaa mieltä siitä, että Suomen julkinen sektori on liian kallis, kankea ja toimintaedellytyksiä liikaa sääntelevä. Mutta siitä, miten julkisen sektorin kustannustaakkaa voisi mahdollisimman pienin vaurioin leikata, olen nykyhallituksen kanssa vahvasti eri mieltä.

Ylisuuren kustannusrasituksen lisäksi ongelmanamme on julkishallinnon työllistämä kansalaisten määrä. Tai oikeammin se, että yksityinen sektorimme ei työllistä riittävää osaa työvoimastamme elättämään moista hallintoa. Eikä se nykyisellä tavallamme toimia voikaan, ”hyvinvointimme” tulee liian kalliiksi. Se todella tappaa yrittelijäisyyden, innovoinnin ja halun ja kyvynkin investoida.

Historiallisesti meidän ongelmamme ei ole työvoimapula, vaikka niin aika ajon väitetään ja sen seurauksilla pelotellaan. Kun työllisyydestä - syystä mistä tahansa, vaikkapa vientikysynnän kuihtuminen tai aluepoliittiset tarpeet - on meillä muodostunut pohde, kyseessä on lähes poikkeuksetta ollut työttömyys. Kun puolueista on vuosien myötä kasvanut yhä selkeämmin jäsenkuntansa ja siksi katsottujen etujärjestöjä, ne vastaavat työllisyyspohteisiin lisäämällä koulutusta, ”toimeentulotukia” ja julkisen sektorin työllistämisellä, koska lähinnä ne ovat puolueiden hallussa olevia suoraviivaisia keinoja. Eikä tilannetta hyvien aikojen koittaessa korjata, päin vastoin. Tunnetusti rasva on ikuista.

Tarkoituksenmukainen ratkaisu meidän ongelmiimme ei ole sen paremmin julkishallinnon palkansaajoihin kohdistuva juustohöylä, kuin yksityiseenkään sektoriin kohdistuvat palkanpienennykset – eivät meidän palkansaajien käteen jäävät nettopalkkamme kohtuuttomia, eivät edes suuria suhteessa muiden palkkoihin ole - vaan julkishallinnon rakennemuutos. Se sama, jota puolueet – myös kaksi näistä nyt hallitusvastuussa olevasta kolmesta – väittävät yrittäneensä jo vuosia. Se sama josta SAKn Lauri Lyly sattuvasti Rautatientorilla totesi "Onko sote-uudistus saatu maaliin? Entä kuntauudistus? Ei ole, vaikka on vuosia vatuloitu. Hallituksen ei pidä tulla työmarkkinakentälle sähläämään ja rikkomaan sitä luottamusta, joka tarvitaan tulosten aikaansaamiseksi"

Olen edustanut jo kauan, ja edustan edelleenkin kantaa, että ongelmiemme perussyy ei ole ay-liike eikä yrittäjät tai yritystoiminta yleensäkään. Syy on paljon syvemmällä. Väitän, että suurimpan syynä on toimimaton markkinatalous ja pääsääntöisesti toimimaton, etujärjestötoiminnaksi rapautunut demokratia. Etujärjestö maasta löytyy kaikelle ja kaikille, mutta kokonaisuudesta ei huolehdi kukaan. Maksumiestä etsitään aina palkansaajista, kun itse ensin Arkadianmäellä jätetään tuloksellisen toiminnan edellykset hoitamatta tai ne hoidetaan vaain oman ryhmäkunnan etujen pohjalta.

Kolme viimeistä yhteiskuntasopimusehdotusta - Esko Ahon, Matti Vanhasen ja nyt Juha Sipilän - ovat kuin samasta kynästä syntyneitä. Sattumaako? Jokainen niistä lähtee siitä, että veronmaksajat, mieluiten palkansaajat maksakoon lystin. Kuitenkin tilanteeseemme pitkälti syypäät istuvat Arkadianmäellä. Ja mikä yhdistää näitä yhteiskuntasopimuksen ehdottajia ja sote- ja kuntauudistusvatuloijia?

Tekniikka ja Talous lehden artikkelissa TEKin pitkäaikainen toiminnanjohtaja Heikki Kauppi puhui asiaa. Ja erityisesti tasapuolisempaa asiaa kuin suurin osa meistä muista. Ei kurimuksemme ole palkanansaitsijoitten syytä. Eikä siksi ratkaisukaan. Ilman palkanansaitsijoiden aktiivista tukea, pieleen menee. Puolueiden ja muiden etujärjestöjen on syytä katsoa peiliin.

Siitä ei ole erimielisyyttä, etteikö meidän julkinen sektorimme ole tappavan kallis. Mutta leikkauksilla ja säästöillä - kenenkään palkoista - ei tilanteen oikaisemista pystytä edes aloittamaan. Sitä reagointia meilläkin on yritetty jo ainakin neljän aiemman hallituksen toimesta. Ja tulos? - tilanne muuttuu vain huonosta, huonompaan. Kurjasta tosikurjaan.

On turhaa sitä paitsi aloittaa ja keskittyä leikkaamiseen, kun se mitä tarvitaan on kokonaisvaltainen kansallinen kehittämisohjelma. Se on muutakin kuin yksisilmäinen, yhden puolueintressin yhteiskuntasopimus. Meidän on aikaansaatava yksityiselle sektorille lisäarvoista työtä. Mieluiten sellaista, joista ulkomailla ollaan valmiita maksamaan. Sitä ei leikkaamalla luoda.

Koko nykyinen lähestymistapa, samoin kuin Aholla ja Vanhasella tätä ennenkin on perse edellä puuhun. Tarvitaan aktiivisia, tasapainoisia ja kokonaisvaltaisia toimia. Sellaisen luomiseen eivät etujärjestöpoliitikkomme enää pysty. Aina on jonkun oma tasku lähempänä kuin kontin tasku.

Nykyinen hallitus on tähän mennessä saanut aikaan lähinnä kansalaisten eripuraa sekä asenteiden kärjistymisen ja kovenemisen työmarkkinoilla. Perjantain ”yleislakon” seurauksena tuntuisi uusia mahdollisuuksia onneksi avautuneen. Se kieltämättä on kyllä enemmän kuin viime lähes vuosikymmenen fantsuttelujen tyhjäkäynti. 

Hyötyjä pitää tarkastella tulosten perusteella, eivätkä nyt esitetyt toimet yksikkötyökustannusten pienentämiseksi ainakaan kovin nopeasti näy toteutuneena vientikysynnän kasvuna. (Puhumme vuosista, useista vuosista emme kuukausista) Ennemmin se vaikuttaa kotimaista kysyntää pienentävänä ja siten todennäköisesti työttömyyttä lisäävänä. Lähinnä julkisen sektorin palkkakustannusten pienentämiseen liittyvät päätökset kiertyvät kovin, kovin hitaasti vientituotteiden hintoihin. Tarvitaan muutakin kuin biotalouden navetanmaalailut.

Kannattaa muistaa, että lait laaditaan Eduskunnassa, ei Hakaniemessä. Eikä ay-liikkeellä ole osaa eikä arpaa yritysten tuotekehittelyssä. Ja kuten Financial Times taisi aivan oikein todeta, ei Nokia palkkakustannusten suuruuteen kaatunut.

Kun TeamFinlandille kävi vähän samalla tavalla kuin Air Finlandille aikanaan kysynkin, millä tempuilla hallitus mahtaa yrittää vaikuttaa vientikysyntään?