sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Maahanmuuttokatastrofi on meille se kuuluisa "miljoonan taalan mahdollisuus"



Meillä ei ole maahanmuutto-ongelmaa. Meillä on maahanmuutto pohde. Meistä itsestämme riippuu käsittelemmekö tilannetta uhkana vai mahdollisuuttena. Ja mitä siitä teemme.

Vaikka nyt hetkeksi aktiivisesti unohdettaisi ihmisyyden ja inhimillisyyden vaatimukset en oikein jaksa uskoa, että nykyisillä pakolaisvolyymeillä Suomella olisi minkäänlaisia mahdollisuuksia olla vastaanottamatta vähintäin sitä pakolaismäärää, jonka EU (lue Saksa ja Ranska) suuressa viisaudessaan meille päättävät osoittaa. En edes pitäisi meidän kannalta kovin fiksuna moista kantaa lähteä ajamaan. 

Eiköhän kansallisimagomme, vai olisiko kyseessä kansallinen Good Will ole jo ihan riittävästi ryvettynyt euro-kriisin ja Kreikan kurittamisen seurauksena? Puhumattakaan hallitustemme harjoittamasta velkaannuttavasta, ikiaikaisten (saavutettujen etujen) ja ainoastaan yhteiskunnallisten rakenteiden jatkuvuuden turvaavasta finanssipolitiikasta viimeisten 8 vuoden ajan? Kannattaa lisäksi muistaa, että vuoroin vieraissa. 

Käytännössähän olemme Risto Rytin ja Dallapee-orkesterin kuulussa päätöksentekotilanteessa: Tee mitä teet, kusessa oot kumminkin. Tai sitten lapsenkasvatuksen kohdassa Tee, tai itke ja tee. Kun - ei jos) - meidän on käytännössä mahdotonta muuttaa olosuhteita, niihin on syytä sopeutua mahdollisimman tehokkaasti ja myös itseämme hyödyttävällä tavalla. 

Tulijoiden määrä on vielä arvoitus. Puhutaan kuitenkin 15.000 - 30.000 tulijasta tänä vuonna. Se ylittää meidän aiemman vastaanottomme moninkertaisesti. Kuluista voimme ehkä suurenkin osan ilmeisesti saada Brysselin yhteiskassasta, jos asiaan paneudumme. Moinen määrä uusia kuluttajia tyydyttämättöminen tarpeineen voi olla talouselämälle ns. taivaan lahja. Kotimainen kulutus ainakin kasvaa. Jos oikein yritetään saadaan jopa yrittäjien ja työnantajien äänitorvien jatkuva marmatus työvoimapulasta ainakin hetkeksi vaiennettua. 

Suomi ei taatusti ole minkään yksittäisen seikan vuoksi, vielä vähemmän kokonaisarvion pohjalta pakolaisten ensisijainen Eldorado. Päinvastoin. Harva heistä on meistä koskaan mitään kuullutkaan. On meidän intressissämme, että heistä ja heidän lapsistaan kasvaa mahdollisimman nopeasti hyödyllinen osa yhteiskuntaamme. 

Kotoutumisen ensimmäinen edellytys ei ole toimeentulotuki eikä työttömyyskorvaus tai muunkaanlainen, korkeintaan keskimääräistä eurooppalaista tasoa olevan sosiaaliturvamme norkkiminen. Sen sijaan työ ja turvallisuus valtaosalle tulijoista on. Itäisen naapurimme uhoiluista huolimatta on turvallisuutemme aika hyvällä tolalla ja erinomaisella jos verrataan maahanmuuttajien lähtökohtiin. Siis mitä nopeammin maahanmuuttajat saadaan töihin, sitä parempi heille. Ja meille.

Kielitaito ja kansallinen yhteiskuntaoppi ovat ensiarvoisia keinoja juurruttaa tulijoita täkäläiseen yhteiskuntaan ja töitä tekemään. Osalle on ilmeisesti opetettava myös luku ja kirjoitustaito, ehkä jopa ammatti. Työllistetään edes näitä opettavat ammattilaisemme ja vertaistukijamme niin, että meidän kaikkien nykyinen apatia ja "kaiken valitus" Suomessa vähitellen saadaan samalla loppumaan. 

Vaikeuksia kohdattaessa meissä suomalaisissa ovat usein heränneet parhaat ominaisuutemme. Miksi ei nytkin. 

Meillä on nyt miljoonan taalan paikka.

20 kommenttia:

Satunnainen raportoija kirjoitti...

Sä se vaan jaksat olla optimistinen.

Musta tää vaikuttaa lähinnä siltä, että Setä Samuli on puolustamassa öljydollaria pyyhkäisemällä kilpailijan maailman kartalta.

Tää olisi sikäli ymmärrettävää, että USA:n talous romahtaa maan tasalle jos reservivaluuttaa aletaan vaihtaa nyt keskellä pahinta taloushässäkkää.

Joka tapauksessa jenkkien puheet menevät koko ajan sekavammiksi.

Nyt Kerry jo rohkenee olla sitä mieltä, että pakolaisvirta tyrehtyy jos ISIS:n annetaan vallata loputkin Syyriasta ja Venäjä on tuhma kun se lähetää sinne sotilaallista apua.

http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/110743-kova-varoitus-venajalle-lisaisi-pakolaistulvaa

Hakki kirjoitti...

Satumainen

Tiedä tuosta optimismista ja Setä Samulin motiiveista. Realismia lienee kuitenkin se, että vuoden kuluttua meillä on noin 15.000 - 30.000 pakolaista nykyistä enemmän. Meidän asenteista ja toimista pitkälti riippuu mitä se merkitsee. Realismista siinä on kysymys.

Uljas Vanhapoika kirjoitti...

Stalin teki virheen, kun lähetti puna-armeijansa pyssy ojossa Suomeen 1939. Jos olisi lähettänyt raavaita miehiä ilman aseita, niin Suomen hallituksen olisi vaan pitänyt kantaa vastuuta ja majoittaa heidät Helsinkiin tai muihin kaupunkeihin, elättää ja maksaa vielä diskorahaa poloisille. Entäpä jos Putler hoksaa saman? Mitäs sitten tehdään, jos itärajan yli tulee venäläisiä sotilaita ilman aseita ja hakevat turvapaikkaa Putlerilta? Emme kai voisi heitä palauttaa Venäjän diktatuuriin?

Anonyymi kirjoitti...

Uljas Vanhapoika hokee asian ydintä. Jos ja kun sodat muuttuvat rauhanomaisiksi valloituksiksi niin Suomea ei enää ole.

Historian tarustosta tunnemme "Troijan puuhevosen", josta Putin teki halvan asepukumallin ja valtasi Krimin. Nyt on Euroopassa menossa Georg Bushin julistaman "ristiretken" vastaisku. Ei tarvita puuhevosta eikä sotilaspukuja. Riittää kun on 20-30-vuotias mies, kumiveneitä T-paita ja farkut. Kaiken muun antaa uhri itse pyytämättä ja ymmärtämättömyyttään.

Hakki hokee 15000-30000:tta . Mihin tuo luku perustuu? Lähi-idässä on kymmeniä miljoonia ja Afrikassa vähintäinkin saman verran. Mikä heitä pidättelee, jos Eurooppa ottaa heidät vastaan. Kun portit on saatu auki alkaa Eurooppa kiinnostaa Aasiassakin.

EU on hölmölä ja sen valuutta on euro. Putin nauraa partaansa ja heittää löylyä kiukaalle. Alkaa Krimin ongelma unohtua Euroopan päättäjiltä kun omat ongelmat tunkevat jo pääministerinkin ovesta sisään.

Hakki kirjoitti...

Uljan Vanhapoika, kiitti kommentista

Oli varmaan meidän onni, että Stalin teki virheen? Toivottavasti Putler ei edes yritä. Toivotaan lisäksi, että siinä maassa tilanteet kehittyvät enempi rauhalliseen suuntaan, vaikka nyt pahalta näyttääkin.

Emme palauttaneet pakolaisia itsenäisyytemme alkuaikoina, vaikka heitä 1920-luvun alussa jopa jään yli Kronstatista ja pitkän itärajamme poikki kai yli 30.000 Venäjältä tulikin? Taisimme jopa toivottaa tervetulleiksi yli 60.000 inkeriläistä ja virolaista varsin lyhyellä varoitusajalla, kun saksalaiset heistä halusivat eroon toisen maailmansodan melskeissä? Kummankin ryhmän jälkeläisetkin asuvat edelleen keskuudessamme.

Putlerin suunnitelmista ei ilmeisestiselvää saa. Hänen seuraajiensa suunnitelmista - varmasti hänkin joskus tulee tavalla tai toisella vallattomaksi - vielä vähemmän. Uskoisin, tai ainakin toivoisin kuitenkin, että vanha lausahdus "You can fool all of the people some of the time... jne. jne" pätisi ja päätöksentekijöillemme riiti oppi Krimiltä ja muualta Ukrainasta. Mutta jos Veli Venäläinen, kuka milloinkin muuta päättää, meillä ei ruusuisia vaihtoehtoja käsissämme ole. Olipa tulijoilla käsissä aseet tai ei ja olimmepa me NATOssa tai EUssa vaikka Saksan tai Yhdysvaltain osavaltio. Meidän vuoksi sodankäyntiin ei noista kukaan lähde.

Hakki kirjoitti...

A no nymous, kiitti kommentista.

Luku 15000-30000 perustuu sisäministerimme eri välineissa eri aikoina antamiin arvauksiin.

Mitä taas syyllisiin tulee kelpaa lähihistoriasta Yrjöpoika ja ehkä häntäkin paremmin aisankannattajansa Cheney ja Rumsfeld ihan hyvin. Mutta ei vastakkainasettelu heistä oikeasti alkanut. Ajassa täytyy mennä taaksepäin ainakin syntymävuoteeni 1947, Israelin valtion syntyyn, sitä ympäröivien arabivaltioiden aloittamaan sotaan ja sen seurauksiin.

Olen kuitenkin kanssasi samaa mieltä. Pohteemme ovat pysyvää laatua. Lähi-itä ja erityisesti Afrikka ja ehkä Aasiakin saattavat lähteä liikkeelle. Mikä heidät pysäyttäisi? Minulta ei vastausta löydy, koska en ole valmis sen paremmin rakentamaan muureja ja kuolemankenttiä rajoillemme tai toimittamaan rautaa rajalle ja vartioille "a license to kill". En edes siihen, että annetaan laitonta maahanmuuttoa yrittävien hukkua Atlantiin, Välimereen tai vaikkapa Itämereen, Mustaan mereen tai Jäämereen sankoin joukoin. Eivätkö nyt jo hukkuneet riitä?

Kerro ihmeessä oma ehdotuksesi. Varmasti neuvottomat päätöksentekijämme ottavat kaikki neuvot huomioon. Sinunkin. Minä myös.

Anonyymi kirjoitti...

Kaljan pitää antaa käydä kunnes se on kypsää nautittavaksi, sanovat asiaa tuntevat.
Samoin on kansakuntienkin kanssa. Ei pidä mennä sotkeutumaan asioihin, joita ei halua loppuun saakka hallita. Viimevuosina on menty Irakiin, Afganistaniin, Libyaan ja ties minne? On toimittu kuin alusmaa-aikoina. Nämä maailmanpoliisit sotkevat maitten sisäisen tasapainon ihmisoikeuksien nimissä ja aikansa sotkettuaan kyllästyvät ja jättävät kaljan raakana käymään.
Tuskinpa meillä olisi murto-osaakaan nykyisistä ongelmista jos olisimme Norjan tavoin pysyneet erossa tuosta järjettömästä organisatiosta nimeltään EU. Siitähän pääsee eroon, vai pääseekö?
Minun tehtäväni ei ole neuvoa ketään, mutta suosittelen lämpimästi päättäjiäkaapimaan pöksyistä sinne jo lorahtaneen täyden lastin.

Hakki kirjoitti...

A no nymous, kiitti kommentista (jopa jos olet sama kuin edellinen)

Päätöksentekijät, erityisesti suomalaiset antavat arvoa konkrettisille neuvoillesi. Kaapivat varmaan pöksynsä.

Satunnainen raportoija kirjoitti...

Pakolaisien mukana tulleiden ISIS:n terroristien määrä on tuoreimman tiedon mukaan tällä hetkellä 4000.

http://www.express.co.uk/news/world/555434/Islamic-State-ISIS-Smuggler-THOUSANDS-Extremists-into-Europe-Refugees

Hakki kirjoitti...

Satumainen

Kun kansat ovat vaelluksella joukkoon mahtuu joka sorttia. Sellaista siivilää ei olekaan, joka kaikki roskat pystyisi karsimaan. Toivotaan kuitenkin, että kyseessä on ennen kaikkea ISIS aktivistin pelottelu ja pr-stuntti. Mutta ellei näin ole, valtioilla on riittävästi resurssoituja turvallisuus- ja väkivaltainstituutioita joiden tehtävänä on heistä huolehtia.

Elämme mielenkiintoisia aikoja.

Anonyymi kirjoitti...

Aika on mielenkiintoista. On suuri onni saada elää tämä murroksen ja hyvinvoinnin nousun aika. Tosin taidamme olla taitekohdassa, mitä hyvinvoinnin lisääntymiseen tulee.

Tämä massamuuton aika on Euroopassa kaksijakoista. Toisaalta väestörakenteemme kehitus on negatiivinen, varsinkin täällä Suomessa. Nuorten siemensinkojen etabloituminen maahamme saattaa auttaa syntyvyyttä nousuun ja geenipohjaa paremmaksi. Kaikkihan on viimekädessä emättimenhaltijoista kiinni.
Toisaalta huonosti hoidettuna maahanmuuttajat ovat melkoinen kuluerä. Pahimmassa tapauksessa jopa uhka.

Islam ei ole ensimmäistä kertaa valloittamassa Eurooppaa. Satumaisen jutussa on aineksia uhkaan, jota ei hallita yhteiskunnan turvallisuusorganisaatiolla ilman huomattavia vahinkoja kansalaisille ja kansantaloudelle.

Meillä ei taida olla muuta mahdollisuutta kuin suhtautua myönteisesti käynnissä olevaan kansanvaellukseen. Onhan siinä hyviäkin puolia. Avautuuhan tässä ikkunat mm. uuteen ja eksoottiseen ruokakulttuuriin. Jotkut ottavat näitä erinomaisia kokkeja ja kurkunleikkaajia jopa kotiinsa asumaan. Mikäs siinä jotain jännitystä ja vastapainoa arkeen on ihan hyvä hakea itse kunkin.

Satunnainen raportoija kirjoitti...

Musta alkaa suoraan sanottuna vaikuttaa siltä, ettei Venäjä ole uhka vaan hyvä isänmaakandidaatti.

Euroopassa tehdään nyt kaikki päin helvettiä, jotta syntyisi mahdollisimman suuri kaaos.

Hakki kirjoitti...

Satumainen

Siitä päätellen miten Putler teollaan ja toimillaan naapuriystävyydestä viestii (http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2015090820313645_ul.shtml) alkaa Venäjä yhä enemmän tuntua isänmaakandidaatilta. Mitä en todellakaan pidä hyvänä. Mutta siinä olen kanssasi samaa mieltä, että "Euroopassa tehdään nyt kaikki päin helvettiä". En oikein usko, että Brysselin hiekkalaatikolla Katainen kosvati poikkeaa penaalin muista kynistä.

Hakki kirjoitti...

A no nymous

Vähintään kaksijakoistahan tämä maanosamme kehitys tällä hetkellä on, on ollut jo jonkin aikaa. Monessakin mielessä. Ja olen kanssasi samaa mieltä; vaihtoehtoiset tulevaisuudet poikkeavat kovasti toisistaan. Voimme todella joko jatkaa valitustamme, kiukutella ja hidastaa väistämätöntä kehitystä tai voimme lähteä sen ominaisuuksista ja mahdollisuuksista hyötymään.

Ilahtuneena havaitsin, että en sittenkään ilmeisesti ole ainoa, joka näkee kriisissä muutakin kuin vain sen muodostaman uhkan. http://www.iltalehti.fi/talous/2015090820313580_ta.shtml Miten saataisi loput 5,7 miljoonaa ajattelemaan?

Satunnainen raportoija kirjoitti...

Hakki

Euroopassa soditaan ennen kuin tämä vuosikymmen on päättynyt.

Hakki kirjoitti...

Satumainen

Määritelmästä riippuen Euroopassa soditaan parhaillaankin. Miksei sitten ennen vuosikymmenen päättymistäkin? Täytyyhän rauhanprojekti saattaa arvoisellaan tavalla päätökseen.

Satunnainen raportoija kirjoitti...

FEMEN:in aktivistia on potkittu joukolla muslimien konferenssissa, jossa annettiin ilmeisesti neuvoja vaimon hakkaamiseen.

http://www.independent.co.uk/news/world/europe/topless-femen-protesters-kicked-during-scuffles-at-muslim-conference-about-women-10499668.html

Nyt olisi tuhannen taalan paikka keksiä kuinka tällainen muutetaan rahaksi, koska meille on nyt tulossa paljon lisää muslimeja ja ukrainalaisiakin alkaa virrata sisään jahka raja saadaan auki.

Hakki kirjoitti...

Satumainen,

RTn luotettavuus objektiivisena mediana on asetettu riittävän usein ja perustellusti kyseenalaiseksi.

Palauta mieliin, mitä kirjoitin Charlie Hebdonista tammikuussa. "Miksi ehdoin tahdoin sanoa jotain - tekemisestä tai osoittelemisesta puhumattakaan - , jonka tietää loukkaavan toista hänen vakaumustaan, uskoaan, perhettään.... vaikka oletkin itse vakuuttunut siitä, että sinulla on oikeus niin sanoa?"

En kannata naisten hakkaamista. En myöskään miesten enkä lasten. Jos aktiivisesti haluan asioita muuttaa, en usko mielenosoitusten voimaan; asia jonka osalta olen todistetusta ollut väärässää useita kertoja. Kuulun niihin, jotka yrittävät keskittyä suoraan itse asiaan ja muuttaa sen.

PS. En kyllä havainnut reportaasissa ohjetta "annettiin ilmeisesti neuvoja vaimon hakkaamiseen." - Ennemminkin kai päinvastoin? "The imam at #salonmusulman said husbands should not beat their wives." Sopis varmaan ohjeeksi monelle kantasuomalaismiehellekin?

Satunnainen raportoija kirjoitti...

Hakki

Brittilehdistöstä mä tästä luin.

RT vaan saa nykyään parhaat videot kun Ruptly tietää miten ne pitää ostaa.

Jos esmes Ruotsissa mellakoidaan niin videot on maksimissaan parin kymmenen minuutin päästä Ruptlyn nettisivuilla ja sieltä muut ne ostavat.

Jotenkin vaan eurooppalaiseen kalloon ei mene, että kuvaajallekin pitäisi maksaa kunnolla. On parempi maksaa uutistoimistolle, joka on maksanut niistä kunnolla.

Jossain vaiheessa venäläiset vie vielä meitin freelancetkin, koska niillekään ei haluta maksaa kunnolla.

Hakki kirjoitti...

Satumainen

"Jossain vaiheessa venäläiset vie vielä meitin freelancetkin" Varmaankin me todella avitamme moista kehitystä? RTn luotettavuutta ja obejektiivisuutta se ei kai paranna? Mutta seurantavalinnoillamme me kieltämättä kaivamme omaa hautaamme.