lauantai 15. marraskuuta 2014

Sauli Niinistön turhaa jälkiviisastelua?



Tasavallan Presidentti Sauli Niinistö on avautunut asiassa, joka on ollut ns. tavisten tiedossa jo kauan. Ylen mukaan "Niinistö puhuu seitsemän vuoden virheestä viitaten vuoden 2007 jälkeen harjoitettuun talouspolitiikkaan.
– Tämä seitsemän vuoden virhe poiki myös uudenlaisen mielikuvapolitiikan. Sille on ollut ominaista se, että hallitus ainakin kolmeen, neljään kertaan myi tehneensä kaiken sen, joka on yhä edelleen tekemättä, Niinistö sanoo lehtien haastattelussa."
Saman asian, tosin eri sanoin on aikaisemmin jo moneen kertaan todennut myös eläkeläinen Raimo Sailas, vaikkapa tässä. Ja olenpa minäkin näillä sivuilla samaa moneen otteeseen jo ihmetellyt alkaen vaikkapa joulukuussa 2008 tai tammikuussa 2009.
Miksi Tasavallan Presidentti puuttuu julkisesti, toivottavasti nyt tekoja vaatien asiaan vasta nyt? Miksi hän on antanut kiittämättömän ja osaamattoman oppipoikansa Jyrki-boyn rauhassa toimia ensin valtionvarainministerinä Vanhasen II hallituksessa, sitten jatkaa tuhotöitään valtionvarainministerinä Kiviniemen ensimmäisessä toimitusministeriössä, pätkäpääministerinä omassa ensimmäisessä ja toivottavasti viimeiseksi jäävässä hallituksessaan, aina tähän kevääseen saakka?
Poliittisesti Saulin toiminta on ehkä ymmärrettävissä, ehkäpä presdenttiehdokkuus olisi mennyt ohi suun vuonna 2012 ja Eduskunnan puhemieheys jo sitä ennen? Mutta samalla se on aiheuttanut vähintään seitsemän Breshneviläistä vuotta Suomelle. Sinä aikana on tuhottu sekä maan taloudellinen pohja että politiikan moraali. Onko vaikeneminen ollut viisasta?
Jotain varmaan tarttis tehdä? Mutta tällä kakaralaumalla?



Näitäkin ja muita, nyt alla olevia kysymyksiä olen yrittänyt käsitellä valtamedian keskustelupalstoilla.
Eiköhän sittenkin olisi ollut halvempaa, ja ainakin selvempää korvata kunnallinen itsehallinto maakunnallisella itsehallinnolla? Nyt kunnat jäävät olemaan eikä niiden aiheuttama kustannus poistu mihinkään. Tuskin edes vähenee SoTe sektorin kustannusten vähenemisen suhteessa. Onhan oman puolueen omille edustajille löydettävä joku oman kunnan julkinen leipäpuu.





Ollin uskottavuus finanssi- ja rahapolitiikan saralla on saatujen kokemusten mukaan kieltämättä olematon. Kunnon savolaiseen tapaan vastuu siirtyy aina viestin vastaanottajalle. Jotain kirjoituksesta kuitenkin jäi käteenkin, lähinnä asioita joiden vuoksi allekirjoitan täysin arvion Vanhasen, Kiviniemen, Kataisen ja Urpiaisen kuningastien karmeasta hinnasta Suomelle;

Suomi on ollut viime vuodet EU:n kärkijoukkoa finanssipoliittisessa elvytyksessä, mutta taantuma ei vain ole taittunut.
Suomen talouden kasvu olisi kaivannut tuekseen joukon nyt tekemättä jätettyjä uudistuksia.
Vastaava viennin romahdus tapahtui Portugalissa vuosina 1975–1978 diktatuurin kaaduttua.
Tulee mieleen 1980-luvun loppu, jolloin Suomesta rakennettiin tuhansien kylpylöiden maata – silloinkin velaksi.
Työllisten määrä teollisuudessa on pudonnut kohta 20 prosenttiyksikköä vuoden 2008 tasosta.
Valtion velkaantuminen ei taitukaan, vaikka niin piti käydä. Velkaantumiseen perustuva elvytys näyttää kaiken lisäksi kohdentuneen väärin.

Kiinnittäisin lisäksi Ollin huomion siihen, että Suomen mahdollisuudet vaikuttaa Ranskan, Italian ja varsinkaan Saksan tekemisiin ja varsinkaan tekemättä jättämisiin on olematon.

Meille Olli siis tarjoaa uutta 1990-luvun lamaa (siis sisäistä devalvaatiota) ilman sen paremmin uutta Nokiaa kuin vanhaa metsäteollisuuttakaan. Uusitaan se. (Helmikuussa 1994 oli Suomen noin 2,5 miljoonan työvoimasta todellisesti työttömänä 777.000)  Nyt ponnistamme liikkeelle vielä viimeisten seitsemän vuoden aikana kartutettu yli 100 miljardin velkataakka niskassamme, joita ei käytetty muuhun kuin poliittisten rakenteittemme ylläpitämiseen.

Suulla suuremmalla: "Hei, me tienataan tällä."




Pystyväthän irkut, skotit, welssiläisetkin pitämään yllä omaansa, vaikka niin kovin likellä imperiumia asuvatkin.




Ihan hyvä ajatus varmaan, jos sillä MaRa-n jäsenet pelastuvat. Tuskinpa haittaakaan. Vähän kyllä ihmettelen jos neljänä päivänä vuodessa tapahtuva 10% myynninlasku uhkaa toimialaa, mutta siitä vaan. Kannattaisiko harkita alan tai roolin vaihtoa?




Olen lähtökohtaisesti EUn ja euron vakaa kannattaja. Mutta EKPn tähän mennessä harjoittama, puhtaasti Saksan tilannetta myötäilevä talouspolitiikkaa tappaa Suomen vientiteollisuuden ja sitä kautta valtion olemassaolon edellytykset. Sitäkö me haluamme?


Vai voisiko todella olla niin, että eurouskovaiset eivät edelleenkään suostu ymmärtämään mitä aikoinaan tuli tehtyä? 





Pelkkänä arvailuna ja asian oikeaa laitaa tietämättä Sauli Niinistö tuskin väittäisi, että Venäjä rinnastaisi Suomen itäeurooppalaisiin maihin, eikä suinkaan Norjaan. Tästä taas seuraa, että Putlerin ajatukset Äiti Venäjän maa-alueen kasvattamisesta Tsaarien Venäjän mittaan, on syytä ottaa todesta täällä meillä. 






Pietarin trolleja liikenteessä?

Mistral luokan alukset ovat erittäin edistyksellisiä maihinnousujen hyökkäys-, tuki- ja johtoaluksia, jotka voivat kuljettaa noin pataljoonan verran hyökkäysjoukkoja.  http://fi.wikipedia.org/wiki/Mistral-luokka

Ne tilattiin "hyvän sään aikaan", paljon ennen Sotshin Olympialaisten päättymistä ja Krimin hiljaisia vihreitä miehiä. Laivojen sijoituskohteiksi on ajateltu Itämerta ja Mustaa merta. Tilaus käsittää lisäksi kaksi lisenssillä rakennettavaa; toinen Pietarissa, toinen Krimillä.

Nykytilanteessa niiden luovuttaminen olisi osoitus täydellisestä poliittisesta vastuuttomuudesta. Niille jotka hokevat "business is business" toivotan onnea ja menestystä kysymällä "luovuttaisitko ladatun aseen ostajalle, joka on ilmoittanut sinut tappavansa?




Saattaisi olla ihan kelvollinen strategia tuo esittämäsi. Mutta se toimisi jälleen kerran pidemmällä aikavälillä kyllä Saksaa vastaan. Koko muu EMU-alue on ratkaisun hetkillä polvillaan.
Tyhmyyden ja hulluuden lisäksi on olemassa ainakin yksi historiallinen mahdollinen syy. Lebesraum, Wilhelm II ja erityisesti Aatun lempilapsi. Euroopan keskusvallalla on vain yksi suunta, josta hakea lisää tilaa, jos sitä tuntee tarvitsevansa.
Myönnän toki, että ajatus tuntuu aika absurdilta 2010-luvun EUssa. Mutta onko sittenkään? Sen paremmin maantiede kuin vuosikymmenten väestömuutokset eivät ainakaan ole vähentäneet tarvetta. Energiankin osalta ollaan yhä enemmän naimisissa
Olisiko Putlerin totalitaarinen nationalismi sittenkin peruja siitä, että hänen vainoharhaisuutensa näkee Euroopan kehityksen selkeämmin historiallista jatkumoa peilaten?





"Demokratioiden ja oikeusvaltioiden Euroopalle kriisi Ukrainassa on kuitenkin ensisijainen, ja se täytyy pystyä ratkaisemaan itse. Ukrainassa määräytyy Berliinin muurin murtumisen merkitys ja Euroopan kansainvälisen aseman tulevaisuus." Samaa mieltä, mutta

Viimeaikainen, erityisesti rahataloudellinen kehitys Euroopassa on osoittanut, että demokratia Euroopassa on vahvimpien diktatuuria, eikä pienten oikeuksista välitä heistä kukaan. Tilanne on samanlainen kuin Suomen puolueissa, vain niillä ja kansanedustajien määrällä on väliä eliitin etuja ajettaessa.




"asiakkaalle pitäisi maksaa siitä, että hän palvelee itse itseään." Miksi ihmeessä? Hänhän saa parempaa palvelua.




Varmaan paras tapa huolehtia siitä, että historia kiittää eikä ainakaan soimaa. Hyötyä tästä voi koitua vain osallisille.




Otsikon luettuani ehdin hetken jo toivoa, että nekin ovat havainneet BuBan "Schuld ist Sünde" politiikan ja kaikissa EMU-maissa samanaikaisesti toteutettavan sisäisen devalvaatiovaatimuksen järjenvastaisuuden ja Euroopan tuhoavan vaikutuksen. 

Vaan ei ihan vielä.




Ehkä pinkit timantit sittenkin säilyttävät arvonsa paremmin kuin tulppaanit? Toisaalta 100 000 per karaatti teollisuustimantista vaikuttaa kovalta.




Tumppi

Kun edeltäjäsi on saattanut maamme nykytilanteeseen on varmaan kohtuutonta vaatia sinua sitä hetkessä korjaamaan? Mutta sen homman olet ottanut halukkaasti vastaan. Jätä kuitenkin teatraaliset elkeet ja keskity olennaiseen. Eniten tyhjiä lupauksia ilman niitä tukevia tekoja on antanut edeltäjäsi ja puolue, jota kumpikin edustatte.

Me emme tarvitse rahaa. Tarvitsemme devalvaation. Emme taas uutta sisäistä devalvaatiota a la Aho ja Viinanen, emme myöskään sen jatkoa a la Lipponen ja Niinistö, jotka ainoastaan kansainvälisten markkinoitten nousu ja erityisesti Nokia pelastivat. Tarvitsemme ihan perinteisen devalvaation, jossa markan tai euromarkan arvo jätetään markkinoiden arvostettavaksi. Eihän se kaunista ole, mutta realismia.

Muussa tapauksessa hajoaa ensin EMU, sitten EU ja siinä ohessa Suomi. Haluatko todella jäädä Suomen historiaan näillä näytöillä?




Eihän tässä ole umpikujaa ollenkaan. Kun EU ei ole alueellista tukipolitiikkaa harjoittava liittovaltio ja tapahtuneen poliittisen kehityksen vuoksi ei sellaiseksi voi lähiaikoina tulla jää EMU valtioille kaksi vaihtoehtoa. Kärvistellä läpi vaikeuksien finanssi- tai rahapolitiikan keinoin. 

Nyt kaikkien huulilla ole sisäinen devalvaatio on yhteiskuntapoliittisesti järjettömin vaihtoehto, koska se mitä suurimmalla todennäköisyydellä tuhoaa sekä EUn että kunkin vaikeuksiin joutuneen ja joutuvan jäsenvaltion. Tuloerot kasvavat, työttömyysluvut pompahtavat pilviin, julkisen sektorin rakennemuutokset jäävät tekemättä, valtioiden velka jatkaa kasvamistaan, teollisuus kurjistuu lisää, vähintään EMU mutta todennäköisesti koko EU-alueen kysyntä romahtaa, ... Viimeisessä vaiheessa jäisi jäljelle vain Saksa.

Parasta olisi, jos löytyisi keino toteuttaa NEW DEAL tyyppisiä ongelma-alueilla toteutettavia työllistämisohjelmia, joilla työttömät saadaan nopeasti töihin ja sitä kautta aikaan kasvavaa kysyntää. Ongelmaksi jää sama kuin infrarakennushankkeissa Suomessa, miten saada työn vaikutukset ja kerrannaisvaikutukset pysymään Suomessa?

Vaihtoehtona on ulkoinen, perinteinen devalvaatio. Sekin nykynäkymin vain jos Saksa/Bundesbank siihen suostuu. Suostumukseen riittää, että valuuttansa saavat devalvoida ne valtiot, joissa devalvaatiotarve on suurin. Siis ryhmä, jossa myös Suomi on mukana. Eri lähteiden mukaan meidän devalvaatiotarpeemme (joka käytännössä on jätettävä markkinoiden tehtäväksi) lienee noin 25 - 30%. 

Jos devalvaatio on toteutettavissa eroamalla hetkeksi tai kokonaan EMU-järjestelmästä, niin sitten niin. Markka tai Euromarkka voimaan siihen asti, että markkinat arvioivat valuutan arvon. Noin teoriassa se tarkoittaa, että uusitaan vuoden (1994??) vaihtokurssin määrittäminen, nyt markkinoiden toimesta. Helppoa ei tule olemaan tämänkään tien kulkeminen, mutta suurimmat ongelmat lienevät kuitenkin hallinnollisia ja asenteellisia.


Kuluneen 5-6 vuoden toimettomuus ja väistämättömyyden väistely ovat tehneet jokaisesta vaihtoehdosta huonon. Nyt kyse on siitä, mikä niistä on kansalaisten ja valtioitten kannalta on vähiten huono. Euroon sitoutuneiden poliittisten uskovaisten näkökulmaa (=sisäinen devalvaatio) ei saa ottaa lähtökohdaksi. Se on tie josta Eurooppa ei hengissä selviä.





Ei taida olla Vladimirin elämän perimmäisenä tarkoituksena? Taitaa ennemminkin olla "menkää ja täyttäkää maailma."




Sixten on väärässä, kaikki ongelmamme ovat hampaattomien hallitusten syytä.

Hallitus johtaa maata riippumatta siitä, mitä ympäristössä, yhteiskunnassa tai etujärjestöissä tehdään. Vastuu valtion ja kansakunnan johtamisesta on yksiselitteisesti hallituksen. Ei ehkä yksin nykyisen mutta edellisen, sitä edeltäneen, sitä edeltäneen...Niitä taas ovat johtaneet samat puolueet, kuin aina tähänkin asti.

Juuri tästä syystä vaalit, tapahtuivatpa ne milloin tahansa, eivät ratkaise mitään. Ratkaisun on tultava muuta tietä.




Alkaisi olla korkea aika, että NATO ja EU ottaisivat selkeän Venäjä-vastaisen kannan Vladimir Stalinovytsh Putlerin jatkuvaan ristiretkeen Äiti Venäjän kunnian palauttamiseksi. Vaara menettää lopullisesti uskottavuutensa ulkopuolisten silmissä kasvaa päivä päivältä.






"Koneella voidaan lentää 500 merimailia eli yli 900 kilometriä, mikä merkitsee 13‒15 tunnin matka-aikaa." Pitkällepä tuolla rumiluksella todella pääseekin vaikka hitaasti liikkuu.




Tässäpä Tumpille hyvä neuvo. Muistaakseni samantyylisiä ratkaisukeinoja poliitikoille on tarjottu ja he ovat käyttöön ottaneet aina silloin, kun pää on pantava pensaaseen ja keskustelu saatava tapettua. Muistanpa hyvin vielä edellisen laman alla ja aikana tapahtuneet tilastointimuutokset ja Tilastokeskuksen ja silloisen Työministeriön kädenväännöt työttömyyden todellisuudesta.

Valitettavasti Tilastokeskus ei pystyne poistamaan julkisen sektorin aiheuttamaa kustannusta, harrastaapa se kuinka luovaa tilastointitekniikkaa tahansa.

Kun tulot ylittävät menot täytyy tunnetusti lainata. Sitä olemme yhtäjaksoisesti tehneet vuodesta 2008. Olisiko aika lopettaa?




Kotimaan koko kuva!




Re: Virkamies nyökyttelee 20 000 virkamiehen vähentämiselle: "Pitäisi olla rehellisiä"

En oikein haluaisi uskoa, että kyseessä olisi halumme potkia toisiamme kortistoon. Ennemminkin kyse on laiskuudesta ja säälistämme; miksi ihmeessä "työllistämme" niin moni aivan turhaan eihän heidän työstään mitään hyötyäkään ole. 

Itsehän nämä meidän ongelmat on vuosien ja vuosikymmenien seurauksena synnytetty.




Jotakin SAKn ja STTKn mielestä kai kuitenkin pitäisi tehdä, ennen kuin työ Suomesta kokonaan loppuu? Aikaa on törsätty ja elelty velkataakkaa kasvattaen jo vuodesta 2008.

Kun kaikkea muutakin tunnutaan edelleen johdettavan kolmikannassa, ja kun poliitikot uskaltavat enää tarttua suuruusluokkaa "saavatko eläkeläiset kalastaa maksutta"- kokoluokan asioihin, olisi kohtuullista saada kuulla työntekijäpuolen reseptit.

Työnantajapuolen vaatimus sisäisestä devalvaatioista (=palkkojen ja työehtojen heikennyksistä deflaation avulla) on jo tiedossa.




Varmasti oikea ja useimmiten unohdettu tosiasia.

Se pieni toivonkipinä on Helinä keiju pitkän pimeän tunnelin päässä. Selkä seinää vasten.




Kysymys ei ole siitä kuinka monta AAAta Suomella on. Kyse on siitä kuinka suuri osa työvoimastamme on lisäarvo tuovassa työssä, tai kääntäen kuinka suurta osaa työvoimasta elätetään verovaroin.

Taantuma muuttuu lamaksi, lama pulaksi ja pula katastrofiksi kun Suomi joutuu noudattamaan sille sopimatonta rahapolitiikka. Joudumme väistämättä niiden maiden joukkoon, jotka joutuvat vastaanottamaan EUn "pelastuspaketin". (Jos sellaisia enää siinä vaiheessa on jaossa.) Silloin velkamäärä jatkaa kasvuaan ja sisäinen devalvaatio (=palkkojen alennus) kasvattaa tuloerot sietämättömiksi. 

Historiastamme tuntemalla "ulkoisella" devalvaatiolla vastuun kilpailukyvyn muutoksesta kantoivat yhteiskunnan kaikki tulonsaajaryhmät jokseenkin tasaisesti. Sisäinen devalvaatio kohdistuu voimakkaimmin jo nyt huonompiosaisiin ja erityisesti oleviin ja tuleviin työttömiin. He saavat maksaa kilpailukyvyn parantamisen palkkojensa alenemalla ja syrjäytymisenään. Sen jälkeen ei Laura Rädynkään tarvitse enää ihmetellä, onko alle 2.300 €/kk saavia palkansaajia yleensä olemassakaan.


Kuinka monia uusia syrjäytyviä kansantaloutemme kestää?




Muistan ajan, jolloin Neuvostoliitto oman radiopropagandansa lisäksi häiritsi voimakkaasti kaikkien muiden mahdollisten propagandaa ääniaalloilla. Ihan siinä ei taideta olla? Ainakaan vielä.

Meillä lännessä kansalaisten medialukutaitoon kannattaisi voimakkaasti panostaa, sillä propagandaa tehdään tarkoituksella, minkä mm. Krimin valtaaminen ja Ukrainan sota selkeästi osoittivat.




Taantuma muuttuu lamaksi, lama pulaksi ja pula katastrofiksi kun Suomi joutuu noudattamaan sille sopimatonta rahapolitiikka. Joudumme väistämättä niiden maiden joukkoon, jotka joutuvat vastaanottamaan EUn "pelastuspaketin". (Jos sellaisia enää siinä vaiheessa on jaossa.) Silloin velkamäärä jatkaa kasvuaan ja sisäinen devalvaatio (=palkkojen alennus) kasvattaa tuloerot sietämättömiksi. 

Historiastamme tuntemalla "ulkoisella" devalvaatiolla vastuun kilpailukyvyn muutoksesta kantoivat yhteiskunnan kaikki tulonsaajaryhmät jokseenkin tasaisesti. Sisäinen devalvaatio kohdistuu voimakkaimmin jo nyt huonompiosaisiin ja erityisesti oleviin ja tuleviin työttömiin. He saavat maksaa kilpailukyvyn parantamisen palkkojensa alenemalla ja syrjäytymisenään. Sen jälkeen ei Laura Rädynkään tarvitse enää ihmetellä, onko alle 2.300 €/kk saavia palkansaajia yleensä olemassakaan.


Kuinka monia uusia syrjäytyviä kansantaloutemme kestää?




Millä muulla tämä kaunis, katolinen maa voisi elää kuin osaamistaan kaupallistamalla ja maastamuuttoa kasvattamalla? 

Heillä ajatus etenee tyyliin kaikki on sallittua, mikä ei ole erikseen kiellettyä. Se kehittää yrittelijäisyyttä ja yrittäjyyttä. Meillä päinvastoin.




Juuri näin. Ja tämän tien kannattajiksi ovat poliittiset puolueemme ja erityisesti itsensä vastuullisiksi jo julistaneet suurimmat puolueet Suomelle valinneet. 

Sisäinen devalvaatio deflaation kautta on tienä kaikkea muuta kuin helppo. Japani on yrittänyt ja epäonnistunut jo pari vuosikymmentä, EMU alueen kriisimaat kohta puolen vuosikymmentä. Vaan miten saataisi kansalaiset ja poliittiset puolueet kuvaamasi kehityksen väistämättömyys ymmärtämään? Ettei Suomesta jälleen aleta puhua Euroopan Japanina?

Ulkoinen devalvaatio, siis sellainen johon historiassa olemme "tottuneet" kohtelee kaikkia tulonsaajaryhmiä verraten tasa-arvoisesti. Sitä taas ei sisäinen tee. Häviöinä ovat kaikkein huonompiosaiset ja erityisesti työttömäksi joutuneet, olipa heidän nykyinen tai koulutus- tai ansiotasonsa ja asemansa kuinka korkea tahansa. Saadaan syntymään lisää niitä alle 2.300 euroa/kk tienaavia, joita eräiden kokiksien mielestä ei maassa juurikaan vielä ole.




Eipä kai juuri kukaan taloudellista ja yhteiskunnallista tilaamme pohtiva voi olla eri mieltä? Tällä tarkkuustasolla. Muutoksia sääntelyyn tehtaillaan Arkadianmäellä ja julkisen sektorin virastoissa edelleen ja jatkuvasti. Ne voisivat olla joko täysin uusia, vanhojen kiristämisiä tai lievennyksiä ja miksei poistamisiakin. 

Nyt kun puolueet ovat rapautuneet etujärjestöiksi muiden etujärjestöjen joukossa ei maassa enää ole instanssia, joka katsoisi kokonaisuuden etua. Kun etujärjestöjen sallitaan nykylaajuudessa varjella jäsenkuntansa intressejä sääntelyssä, ei tuloksena voi olla kuin entistä tarkempaa, tiukempaa sääntelyä. Ja nimimerkki Pinaatin "yksittäistapaushysteria" huolehtii lopusta.

Meillä on valittu jatkuvasti kiristyvän sääntelyn tie ainoaksi oikeaksi.




Talouspolitiikkaan kuuluu myös rahapolitiikka. Kannattaisiko edes yrittää vaikuttaa sen antamiin mahdollisuuksiin, jos muita keinoja ei talouspolitiikka tarjoa? Vai tyydymmekö vain katsomaan vierestä kun kansakunta kuihtuu, teollisuus (sekä perinteinen että palvelu) surkastuu, investoinnit loppuvat, kysyntä kuolee?




Ei pidä paikkaansa, että euroalueen "valitsema" alhaisen inflaation ja kasvun sekä ylijäämäisen talouden tie on "hyvin hankala kasvuympäristö Suomelle".

Sehän on täysin otollinen juuri Suomelle jos:

- yhteiskunnassa olisi osaava ja uskottava johto

- yhteiskuntailmasto kannustaisi yrittämiseen ja työntekoon

- hallitus harjoittaisi tätä tukevaa talouspolitiikkaa

- vientikysyntää riittäisi

- tarjolla olisi laadukkaita vientituotteita

- tuotteiden hinnat olisivat kilpailukykyisiä

- osaisimme ne markkinoida

Ja kaikkien noiden edellytysten täytyisi olla voimassa samanaikaisesti.

Muussa tapauksessa kyseessä ei ole hankala, vaan erityisesti näin pienelle kansakunnalle käytännössä mahdoton toimintaympäristö.





Ei koske meitä? Selkävoitto?




Nyt riemua riittää Jyrki-boyn tallissa? Näin kävi, kun lähti Brysseliin.

Eikö sitä napeloa todellakaan saa vastuuseen?




Varmaan olisi syytä toivoa, että edes tuo "seisminen muutos" tapahtuisi hallitusti, hallitummin kuin Holkerin rakennemuutos aikoinaan. Kun en moiseen oikein jaksa uskoa toivon kaikkea hyvä Sveitsin Kultafrangi aloitteelle.



Sveitsillä ja sveitsiläisillä on läpi historiansa ollut hyvä vainu rahalle ja varallisuuden turvaamiselle. Saattaisi ehkä kannattaa siirtää osa eläkesäästöjä Kultafrangeiksi, mikäli moinen mahdollistuu.




Tämän tasoisessa asiassa kaupungin korkeimman virkamiesjohdon mielipide on keskeinen, mitä ajattelee tuo Jumalasta seuraava, kaupunginjohtaja.

On kunniaksi Jouni J. Särkijärvelle, että tietoa ja ainakin yhteenvetoa raportista tulee kuntalaisten tietoon siinä vaiheessa, kun sillä on merkitystä.




Taitaa olla samaa tasoa kuin pankkien stressitestit, nämä EUn kyselyt valtioiden budjeteista? Kun ei substanssista ja sen kehittymisestä kysytä, ei saada siitä ikäviä vastauksiakaan. 

Ihan vaan tiedoksi, alkaen ensi vuodesta Suomi rikkoo kumpaakin keskeistä vakauskriteeriä. Ja haluammepa sitä tai emme, jossain vaiheessa paska lentää tuulettimeen. Ja sieltä suoraan silmillemme. Uutta taloutta, sen paremmin kuin fantastistakaan taloutta, kun vaan ei ole.




Hieno analyysi ja erityisesti nuo neljä esille nostettua kohtaa, joka ikinen niistä. Pari ensimmäistä voisi todeta jo unohtuneiksi tai vaietuiksi itsestäänselvyyksiksi. Kaksi viimeistä selkeiksi toimintaohjeiksi Suomen maanpuolustuksen kokonaiskehittämiselle. Entistä korkeammalle nousee tarve totaalimaanpuolustuksen tarpeellisuudesta, täydentämään puolustusvoimien toimintaa. Sillä alueella olisi äärimmäisen paljon tehtävää.




Sari Sairaanhoitajan palkankorotuksen seurauksena ovat julkisen sektorin kasvaneet menot aiheuttaneet Suomen valtion ylivelkaantumiseen. Sen hoiti Jyrki-boy. Nytkö Rinne panee paremmaksi? Ja laskun maksajana on ?


12 kommenttia:

fun kirjoitti...

Hakki Sinun pitkiin ja lainattuihin alustuksiisi on mahdoton vastailla.

Niinistö on todella pahasti myöhässä arvostelussaan.
Esko Aho oli edukseen ykkösaamussa tänään. Hänen arvionsa hallitustyöskentelystä 2007 lähtien oli tylyn murskaava. Katainen sai siinä ansaitsemansa arvion. Suomen surkein vaikutusvaltainen ministeri koskaan. Valitettavasti osui juuri yleieurooppalaisen laman kanssa samaan aikaan valtionvarain-ja pääministeriksi.

Aholta kysyttiin mitä hän olisi tehnyt toisin pääministerinä 1990-luvulla. Aho sanoi, ettei mitään. Olisi vain nopeuttanut silloin tekemiään päätöksiä.
No, mulle tuli mieleen silloinen devalvaatio, jota Paavo Väyrynen vaati tehtäväksi saman vuoden keväällä, jonka syksyllä se tehtiin. Oikeassa oli Paavo-poika silloinkin. Olisi säästynyt monta yrittäjää konkurssilat ja tuhansia työpaikkoja.

Nyt olaan oltu vähän samanlaisessa tilanteessa kuin silloin Ahon aikana. Päätöksiä ei käytännössä ole juurikaan tehty ja nekin, joita tehdään tulevat kuin hidastetulta filmiltä. Sisäinen devalvaatio olisi pitänyt tehdä elvytyksen sijaan.
Mitä me muuten elvyttäisimme kulutuskysyntää elvyttäessämme. Olisiko se Aasian tuotantoa vai omaa alviamme. Suomi on elvyttänyt kohta kymmenen vuotta ja aina vaan syvemmälle vajotaan.
Elvytys on samaa katteettomien lupausten liturgiaa kun kaikki muukin äänten ostoon tarkoitettu lupaus.

Hakki kirjoitti...

Fun(deearaaja)

Taitaapa Esko poika ratsastaa aika pitkälti Iiron ansioilla? Sitä paitsi pankkien vastikkeeton pelastaminen aikaansaamistaan sotkuista, teki 90-luvun lamasta todella kalliin veronmaksajille, eli meille.

Jos 7 vuotta sitten olisi alettu panna suuta säkkiä myöden, ei olisi tarvinnut puhua edes sisäisestä devalvaatiosta, vaan työkustannustason korjausliikkeestä.

Kuten tiedät, mielestäni sisäisen devalvaation toteuttaminen nykytilanteessa on luokkaa järjettömintä, mitä nyt voimme tehdä. Näin siitä huolimatta, että kilpailukykymme on saatava takaisin. Kannatan perinteistä devalvaatiota ja kaikkea mitä siitä seuraa.

fun kirjoitti...

Aika ristiriitaista sanoa, että"sisäisen devalvaation toteuttaminen nykytilanteessa on luokkaa järjettömintä siitä huolimatta, että kilpailukykymme on saatava takaisin. Kannatan sisäistä devalvaatiota ja kaikkea mitä siitä seuraa".

Kilpailukykyä ei taideta saada takaisin ilman sisäistä devalvaatiota juuri siksi, ettei perinteiseen devalvaatioon ole kansallisella tasolla mahdollisuuksia. Meillähän on euro ja sen devalvointi on muitten käsissä. Huomauttaisin, että euro on devalvoitunut USdollariin viimeisen puolen vuoden aikana n. 6%. Sen olisi pitänyt nostaa mm. raakaöljyn hintaa, mutta toisin on käynyt.

Iiron ansioilla ratsastaa, mutta sattui silloin olemaan pääministeri. Voidaanko tuolla logiikalla ajatella, että Urpilainenhan se asiat on
sotkenut, eikä Katainen?

Elvytyshän se on ollut suurin virhe aina tuolta 2007 asti. Elvytys on auttanut Aasian taloutta ja meidän alvia, mutta työllisyyttä ei juurikaan. Kaikki veronkorotukset ovat vieneet sen vähäisenkin elvytyshyödyn. Valtion pohjattomassa posassa ovat elvytysrahat ja lisää tarvitaan.
Elvytys ei auta pysyvään talouskriisiin, eikä rakenteellisiin ongelmiin.

Sinähän puhut kuin Qatainen;"kilpailukyky on saatava takaisin". Sen nyt tietää avuton Anttikin, mutta miten?

Jos tässä ja tulevassa taloustilanteesssa haluaa jotain myönteistä nähdä niin se on bkt:n lasku. Kohta ollaan EU:ssa nettosaajia ja NATO:oon liittymiseen vaadittavat puolustusmäärärahat ovat korottamatta ne 2% laskevasta bkt:sta!Sitten vaan anomus sisään ja maan puolustus on loppupeleissä kiveeen hakattu.

Hakki kirjoitti...

Fun(deeraaja)

Sorry. Kannatan perinteistä devalvaatiota Suomen nykytilanteen korjaajana.

Valitan, ei voitaisi ajatella, että Urpilainen asiat sotki. Tuohan vain seurasi minne Jyrki-boy tien oli jo rakentanut ja suunnan osoittanut. Pönttö mikä pönttö.

Elvytys, sikäli kun lainasalkun kasvattamista moiseksi kehtaa edes väittää, on toiminut juuri kuvailemallasi tavalla, mitä nyt vielä rakennus- ja muiden "infrainvestointien" hyöty on siirtynyt naapurimaihin niiden kasvua edistämään.

Qatainen tuhosi toimettomuudellaan kansantalouden hokien "Fantsua. Me tienataan tällä." Meidän tavisten hommaksi, siis jos haluamme täällä edelleen elää jää hankkia menetetty takaisin. Valitettavasti tie ei ole helppo ollenkaan, koska korjaamisen on lähdettavä perusasioista. Ja valitettavasti vielä asioista, joissa vanhalla vallalla on on kaikki valta. Vaalien välissä.

Rakenteellisiin ongelmiin ei auta mikään niin kauan kun vanhalla vallalla on on kaikki valta.

Anonyymi kirjoitti...

Kuinka joku voi kannattaa devalvaatiota. Devalvaatiohan on hätätoimenpide pieleen menneen talouspolitiikan pelastamiseksi ja siitä kärsii kansalaiset. Suomalaisen duunarin pelastus devalvaatioitten jälkeen oli heikot työnantajat, jotka antoivat välittömästi eliminoida devalvaation haitat palkankorotuksina.
Inflaatio oli devalvaatioitten seuraus. Kuka ihmeessä sitä hyötyi?

Vakaa kansantalous on kansakunnan peruspilari. Suomessa sitä ei valitettavasti ole oikein koskaan osattu. EU yrittää ylläpitää vakautta, mutta se on turhaa, sillä kansallisvaltiot, Suomen tavoin, ovat tottuneet elämiseen yli varojen.

Hakki kirjoitti...

A no nymous, kiitti kommentista

En minä devalvaatiota kannata vaan hyvin hoidettua tervettä talouspolitiikkaa. http://fi.wikipedia.org/wiki/Talouspolitiikka

Kun itsensä vastuullisiksi nimittäneet päättäjät ovat päättämättömyydellään, toimettomuudellaan ja virheellisillä päätöksillään ajaneet kansantalouden sellaiseen nurkkaan, jossa Suomi nyt on, meidän on tehtävä jotain.

Jos voidaan valita sisäisen tai perinteisen devaltion välilä, kun maailman suurimman markkina-alueen markkinoilla ei yksinkertaisesti ole riittävästi kysyntää tuotteillemme, on vähiten huono ratkaisu ns. perinteinen devalvaatio, jossa sen seuraukset kohdistuvat edes suurin piirtein samalla tavalla kaikkiin tulonsaajaryhmiin.

Sisäisen devalvaation maksumiehiksi jäävät erityisesti työttömät, eläkeläiset ja nyt jo tukien varaan ajetut kansalaiset.

Anonyymi kirjoitti...

Sisäinen devalvaatio voidaan toteuttaa monella eri tavalla. Suomessa se näkyy tarkoittavan irtisanomisia tuotantokustannusten alentamiseksi. Meillä ammattiyhdistys ei tunne solidaarisuutta ja anna mahdollisuutta säilyttää työpaikat pienemmin palkkakustannuksin.
Näin ei tuotantokustannukset alene, sillä työttömiksi jääneet saavat tukensa tuottamatta mitään.

Hakki kirjoitti...

A no nymous

Varmasti voidaan toteuttaa hyvinkin monella eri tavalla. Lopputulos on kuitenkin sama. Pääasiassa kärsivät kaikki muut kuin ne, joiden aikaansaantoa alkuperäiset ongelmat ovat.

Työttömäksi jääneet ovat varsinaiset maksajat. Ja pääsääntöisesti he eivät ole sieltä, mistä säästää pitäisi, julkiselta sektorilta. Mutta ei se tietysti niin helppoa ole. Meidän pitäisi samalla, tai oikeammin jo aiemmin muuttaa lakeja ja asetukisa. Arvaa vaan, miten onnistuu.

fun kirjoitti...

Mulla on jonkinlainen ehdotus Suomen talouden ja puolustuskyvyn pelastamiseksi.
Sisäinen devalvaatio voitaisiin toteuttaa niin, että alennettaisiin palkkoja sillä määrällä millä se on noussut siitä kun tämä taantuma alkoi vuonna 2006.
Tätä perustelen sillä, ettei sen jälkeen ollut olemassa minkäänlaista reaalista aihetta nostaa palkkoja. Talous ei kasvanut, eikä näinollen jakovaraa syntynyt.

Bkt tulee putoamaan rajusti, joten nykyiset puolustusmäärärahat ovat vuoden päästä hyvin lähellä sitä NATO:n vaatimaa 2% bkt:sta. Puolustusmäärärahoja ei tarvitse nostaa kun ne sopeutetaan alenevaan bkt:een. Nimet paperiin ja puolustuskykymme tulee olemaan
maailman voimakkain, eikä maksa mitään.

Tämä ilmainen ehdotus ei maksa yhteiskunnalle mitään, eikä se tule miltään poliittiselta taholta, joten siihen on kaikkien helppo yhtyä.

On se niin helppoa kun sen osaa!

Hakki kirjoitti...

Fun(deeraaja)

Taidat olla viherpeippo. :-) Onneksi sähkö tulee edelleen seinästä ja maito kaupasta.

fun kirjoitti...

Joo ja rahaa voi repiä seinästä.

Kepun kannatus senkun nousee. Joka neljäs suomalainen äänestäisi kepua!
PerusÄssät menettävät ääniään, jotka vaeltavat takaisin kotiin,-keskustaan.
Demareitten kannatus pysyy alhaalla ja putoaa vielä ennen vaaleja.
Urpilainen vei duunarit PerusÄssiin ja nyt Rinne vei naiset kepuun.
Eilisessä A-talkissa Rinne paljasti yksinkertaisuutensa kun lähti nuoleskelemaan naisia ja vaati heitä firmojen hallintoneuvostoihin. Täytyy olla todella yksiniittinen, jos luulee, että suomalaisen naisen ääni on ostettavissa Rinteen lipomisella. Onhan tuo työväenliikkeen
alennustila säälittävää, mutta demareitten johtohan tämän surkeuden on aikaan saanut.

Hakki kirjoitti...

Fun(deeraaja)

Siinä saa kyllä Antti panna parastaan alalivonnan jalossa taidossa.

Eivätköhän viimeiset vuodet ole jo selvästi osoittaneet, että puolueena demareiden aika on lopulliseesti passeé?

Ja toivossa on hyvä elää myös Soinin lauman osalta.

Valitettavasti apua eivät nämä tulevatkaan vaalit mahdollista; BB-talossa jatketaan Tanssia Tähtien Kanssa.