Maataloustukia
maksamme joko suoraan tai EUn kautta kierrättämällä vuodessa noin
2,5 – 3 miljardia euroa. Yritys-, teknologia-, innovaatio-,
investointi- ym. elinkeinotukia vajaa toinen mokoma, yhteensä eri
budjettinimikkeiden alla varmasti yli 5 miljardia euroa. Ilmeisesti
tämä vastuullisten puolueiden hallitukseksi itsensä korottanut
kokoomus on suuressa yrittäjyyskiihkossaan rakentamassa jo seuraavaa
tukiautomaattia – pienyritystoiminnalle.
Sen
vielä jollain tavalla suostun ymmärtämään - vaikken sitä hyväksykään - että poliitikkojen miehittämät puolueet pitävät
oikeutenaan maksattaa toimintansa verovaroista, eduskunnassa itse
päättämässään määrin. Sitä taas en tosiaankaan suostu edes
ymmärtämään, miksi veronmaksajat vielä pannaan osallistumaan
yrittäjäyhdistysten ja muidenkin etujärjestöjen toiminnan
rahoittamiseen. Ei ihme, että hyvinvointiyhteiskunnan palvelut
karkaavat kansalaisilta, kun verorahoille löytyy puolueiden mielestä
aina parempaa käyttöä.
Tällaiset
ajatukset nousivat mieleen osallistuessani erään uusyrityskeskuksen
20-vuotisjuhlaan muutama viikko sitten. Tosin läsnäolleena jäi
ainakin minulle epäselväksi mitä juhlittiin. Uusyrityskeskustako
vai yrittäjäyhdistystä, joka on fusioinut uusyrityskeskuksen
itseensä, oman toimintansa rahoittamiseksi? Eikä kyseessä ole
ensimmäinen. Yrittäjäyhdistyksistä onkin tämän seurauksena
tullut valtion ja kuntien syöttiläitä. Malleja ja esimerkkejä
riittää jo julki tulleesta, Naisyrittäjyyskeskuksesta
lähtien.
Lähtökohtaisesti
ja perinteisesti:
- Yrittäjäyhdistykset ovat alueensa yrittäjien etujärjestöjä. Ainakin valtaosa niistä kuuluu Suomen Yrittäjät – järjestöön, joka on vuosia pyrkinyt ”tupopöytään” sopimaan työnantajana työehdoista jäsenistönsä puolesta. Yhdistysten toiminta on perinteisesti rahoitettu yrittäjien maksamilla jäsenmaksuilla ja mahdollisella omatoimisesti hankitulla muulla rahoituksella.
- Uusyrityskeskukset eivät ole etujärjestöjä, eivät perustamattomien yritysten eivätkä edes niiden perustamista havittelevien henkilöiden yhdistyksiä. Ne ovat alueellisia elinkeinoelämän, julkisen sektorin ja etujärjestöjen itsenäisiä yhteistoimintaorganisaatioita joiden tehtävänä on vähentää työttömyyttä edistämällä uutta, taloudellisesti kannattavaa elinkeinoelämää alueellaan. Ne ovat alunperin sitoutuneet antamaan elinkeinoelämän osaamisen maksutta uutta yritystoimintaa suunnittelevien työttömien hyväksi.
Olen
kyllä ensimmäisenä onnittelemassa uuden toimintamallin omaksuneita
siitä, että ovat saaneet ratkaistua jatkuvat rahoitusongelmansa.
Varsinkin, jos kyseessä ovat aatteelliset, voittoa tuottamattomat
uusyrityskeskukset, jotka ainakin toimintansa ensimmäiset 10 vuotta
joutuivat liikaakin keskittymään rahoituksensa varmistamiseen.
Saattuneesta syystä minulla on kuitenkin perusteltua syytä olettaa,
että rahoitusongelmansa ovatkin ratkaisseet yrittäjäyhdistykset.
Eikä kuntien ja valtion osallistuminen itsenäisten, oman
jäsenkuntansa etua ajavien etujärjestöjen rahoittamiseen
verovaroin ole tolkullista ollenkaan.
Vielä
vähemmän tolkullista on, että yrittäjäyhdistys, tai siis kuten
aina ao. yhdistyksen ”eliitti”, pystyy näin halutessaan osoittamaan
itselleen ja toisilleen asiakkaita, yhteistyökumppaneita tai
toimittajia. Ja lisätä yhdistyksen jäsenmäärää ja siten sen
painoarvoa. Yrittäjäyhdistyksen jäsenhankintakanavana
uusyrityskeskustoiminta on lyömätön, jopa niin lyömätön, että
siitä saattaa yhdistykselle tulla varsinainen julkisten tukien
kassakone.
Uusyrityskeskuksen roolissa yrittäjäyhdistys pystyy
lisäksi ohjaamaan jäsenilleen maksutonta koulutusta ja/tai
konsultointia tai käyttämään jäseniään kouluttajina ja
konsultteina ilman kilpailutusta. Lisäksi se pystyy varsin pitkälle
jopa estämään uusien yritysten kilpailua alueellaan antamillaan
neuvoilla yrittäjiksi aikoville ja starttirahalausunnoissaan
ELY-keskusten TE-toimistoille estämällä niiden syntymistä. En ole
väittämässä, että näin tällä hetkellä tapahtuu, mutta sen
rakennelma mahdollistaa. Ja tiedämme kokemuksesta jo kaikki kuinka vaikeaa on vanhojen rakenteiden purkaminen. Lisäksi jossain vaiheessa tilaisuus
tekee varkaan. Aina. Näinhän meillä tavataan julkisen jayksityisen sektorin toimet mielellään sotkea.
On
varmaan niin, että tässä vuosien mittaan uusyrityskeskusten
rahoituspohja on heikennyt suurten jäsenyritysten häviämisen
myötä. Jäsenistä kunnat ja miksei valtiokin ovat sen myötä
joutuneet miettimään miten rahoitus jatkossa turvataan.
Yrittäjäyhdistykset tuntuivat varmaan hienosti tilanteeseen
sopivan, pieniä yrityksiä kun ovat. Mutta aivan ilmeisesti ajattelua ei ole viety loppuun asti.
Markkinataloudessa tuotteista ja palveluista maksetaan, ei niitä
tukina saada eikä ilmaiseksi kiinnostuneille jaeta. Ei niitä edes
ilmaiseksi pidä saada, se kun on muilta yrittäjiltä pois ja siten
vilpillistä kilpailua, harmaasta taloudesta puhumattakaan.
Markkinataloudessa kilpaillaan muiden yritysten kanssa paremmilla
tuotteilla ja palveluilla, ei sovita yrittäjien kesken miten
tarjolla oleva potti jaetaan kuten suomalaisissakin kartelleissa.
Olen
ymmärtänyt, että yritystoiminnan tarkoituksena on luoda
lisäarvoa; omistajille yleensä tuloja ja yhteiskunnalle työpaikkoja
ja veroja. En oikein ymmärrä miksi meidän nyt pitäisi opettaa
yrittäjät siihen, että valtiolta aina tukia piisaa. Vai onko
tarkoituksena, että nyt luodaan uusi maataloustuki, tällä kertaa
ensisijassa kaupunkipaikkakunnille? Miten me siitä eroon pääsemme, kun emme viidenkymmenen vuoden yrittämisen jälkeen ole päässeet eroon edellisestäkään?
10 kommenttia:
Hakki,
en ole perehtynyt maataloustukien kiemuroihin, enkä ole aikonut perehtyäkään. Mutta se mitä näitä maanviljelijöitä tunnen, ei anna minulle pienintäkään kateuden tunnetta. Ei heillä niin hirveän häävisti menen. Koneet on komeita, mutta siihen se sitten jää.
Mutta mitä minä pidän tärkeänä, on että meidän peltojamme ja viljantuotantoinfraa sekä lihantuotantoa pitää joku edes kunnossa. Minusta on kansallisesti erittäin tärkeää, että meillä on edes osittainen omavaraisuus elintarviketuotannossa.
Suomessa voi olla edessä aika, jolloin elintarvikkeita ei ulkomailta saa. Silloin kansallinen elintarviketuotanto nousee arvoon arvaamattomaan. Tämä maataloustukiautomaatti on minun mielestäni osa kansallista varautumista vaikeisiin aikoihin.
Vaihtoehtona maataloustukiaisille on niiden poisjättäminen, jolloin vapaan kilpailun olosuhteissa koko elintarviketuotanto maassamme ajetaan alas kun pohjoinen sijaintimme tekee tuotannosta vapailla markkinoilla kilpailukyvyttömän.
tutkija Pohjanmaalta
PohjanPoika
Enpä sen paremmin tunne minäkään, mutta sen tiedän, että valtaosalla pienyrittäjistä ei hyvin mene heilläkään. Lisäksi olemme, kuten kai on tässä muutaman vuoden tai kuukauden aikana käynyt ilmi, varsin yksimielisiä siitä, mitkä ajat meitä odottavat? Eikä mikään näistä ole kirjoitukseni, sen paremmin kuin ajattelunikaan pointti.
Tilakoon ja maatalouden tehokkuuden kasvu ovat pitkälti vaihtoehtoja maksamillemme tukiaisille. Olivat ainakin aiemmmin. (Saattaa olla, että jossain vaiheessa olisimme saavuttaneet, tai ainakin saavuttamassa optimin.) En usko, että pohjoinen sijaintimme voisi olla vastaus kaikkeen. Aivan samalla logiikalla kuin nyt väitetään, että kilpailukykymme rapautuminen johtuu ensisijassa yritysten haluttomuudesta ja osaamattomuudesta kehittä kilpailukykyisiä tuotteita, voimme todeta, että sama ajoi meidät aikoinaan tukemaan maatalouttamme. (Eikä se ole todellakaan ollut vain meille ominaista.)
Mielestäni holtittoman maatalouspolitiikkamme johdosta saatoimme omalta osaltamme aikoinaan koko sektorin valtion tuista riippuvaiseksi ja siten veronmaksajiemme syöttilääksi. Rajasuojalla pidimme kansainvälisen kilpailun - lue tehostumisen ja siten laskevan hintakehityksen ulkopuolella.
Vuosikymmenet syöminen tuli meille aivan turhan kalliiksi. Eikä tilanne ole vieläkään ilmeisesti kokonaan korjautunut, rakenteiden muuttaminen vapaaehtoista tietä kun kestää uskomattoman kauan, kuten joudumme jälleen toteamaan. Nyt kun EUn myötä hinnat ovat laskeneet ja valikoima ja tuotteiden laatu parantunut olemme syömisemme osalta uudessa tilanteessa.
Pointtini on se, että meidän täytyy ymmärtää mitä päätämme ja miksi. Jos se päättäjiltä unohtuu, ja ajan myötä se väistämättä unohtuu, tarvitaan todellinen kriisi selvittämään esimerkiksi se, mitä varten pienet yritykset eivät halua kasvaa siten, että valtiossa saavutettaisi kerrankin, edes suhteellinen täystyöllisyys ja paljon puhuttu työvoimapula. (Nyt "työttöminä lienee tosiasiassa yli 500.000 lähtökohtaisesti 2,5 miljoonan työvoimaan kuuluvista ihmisistä.)
Pointtini on myös se, että vaikka Suomi on taloutensa onnistunut rakentamaan kartelleja suosimalla, erityisesti avainvientiteollisuusalojen osalta, ne eivät enää ole hyvässä huudossa, eivät edes sallittuja. Sen paremmin vientiteollisuudessa kuin kotimarkkinoillakaan. Ainakaan virallisesti. Mutta nyt ollaan perustamassa samanlaista kartellia pienyritystoiminnalle kuin mitä meillä perinteisesti on ollut, olipa kyseessä sitten paperiteollisuus, elintarviketuotanto, asuinrakentaminen, asfaltointi, päivittäistavarakauppa tai vaikkapa ay-, mtk- ja puoluekartellit.
Huh. Tulipa nyt kommentoitua liikaakin.
Hakki,
kun olen Pohjanmaalla paikallisten viljelijöiden kanssa tuotantohinnoista keskustellut, täytyy vain ihmetellä, miten ne kaupan hyllyllä ovat niin kalliita.
Ehkä ruoan kalleudessa haukutaan väärää puuta. Voisiko tuo olla niin, että S- ja K-ketjuen kertelli pitää ruoan suomalaiselle niin tolkuttoman kalliina.
Täällä Saksassa ruoan hinta on 40% halvempaa kuin kartellien Suomessa.
tutkija Pohjanmaalta
PohjanPoika
Kartellihan meillä, oikeastaan kahden suuren monopoli, mitä nyt Lidl vähän häiritsee. Oireellista tilanteellemme on esimerkiksi se, että Lidl pystyi tulemaan markkinoille olennaisesti halvemmilla hinnoilla, mutta kannattavasti. Nyt se on vielä nostanutkin hintojaan, ja samalla kannattavuuttaan.
Sika-Anttilahan selvitytti ministeriaikanaan, ketkä olivat rouan hinnankorotuksista eniten hyötyneet, mutta selvityksen saatuaan istui sen päälle ja julisti tiedot salaisiksi. Siis kyllä tietoa riittää, mutta sitä ei kepulit julkisuuteen ole uskaltaneet tuoda.
Mutta kuten jo sanoin, tämä ei ole tämän kirjoituksen pointti. Pointti on ennemminkin se, että nyt on taas lähtemässä liikkeelle samanmoinen tukiautomaatin rakennustyö, jota jälkipolvet jälleen kiroavat sitä purkaessaan.
Miksi ihmeessä tämä meidän vastuulliseksi julistautunut hallitus ei pysähdy ajattelemaan toimiensa seurauksia?
Elinkeinot ovat lisäarvon tuottamiseen tarvittavia, ei verotukien käyttämiseen opetettavia.
Hakki,
en ole jaksanut perehtyä kirjoittamiisi yksityiskohtiin, mutta se tässä minua arveluttaa, pidätkö maataloutta yritystoimintana? Minusta maatalous ei sitä ole, se on osa kansallista huoltovarmuutta jota tulee pitää yllä maksoi mitä maksoi. Ihan samalla tavoin kun armeijaakin ylläpidetään.
tutkija Pohjanmaalta
PohjanPoika
Onhan se osa kansallista huoltovarmuutta. Toisaalta olemme jo nyt niin monin ratkaisuin täysin riippuvaisia joko a) nyt täällä olevasta ikuisen rauhan ajasta tai b) pysyväisestä avoimien kauppa- ja kuljetusreittien ajasta tai c) riippuvaisia netin taloudellisista-, hallinnollisista- ja teknologisista kansainvälisistä tietoliikenneyhteyksistä, sähköstä jne. tai,vaikkapa Maailman New Orderista, että huoltovarmuutta ei enää yksinkertaisesti ole. Olemme päätöksillämme ja osin päättämättömyydellämme tähän joutuneet. Toivotaan parasta, elellään päivä kerrallaan ja pidetään huolta vain henkilökohtaisesta huoltovarmuudestamme.
Eipä meillä taida olle sitä uskottavaa puolustustakaan enää.
Maatalous on yksittäinen elinkeino, jota yhä enemmän yritystoiminnan pelisäännöin harrastetaan. Olet varmaan havainnut , että kepukin on siirtänyt pelimerkkinsä jalostusketjussa seuraaviin vaiheisiin, elintarviketeollisuuteen ja erityisesti kauppaan.
Mutta, kuten totesin maatalous ei ole tämän kirjoituksen aihe ollenkaan. Pohteeni koskee seuraavaa tukiautomaattia, johon meillä ei sen paremmin ole varaa kuin järkeäkään verorahojamme upottaa. Ja siitäkin erityisesti sen nykyinen korruptoiva rahoituksen ja toteuttamisen järjestäminen.
Hakki.
Huolto- tai muuta varmuutta tuskin on odotettavissa. Kehityksen ja kaiken muuttumisen luonteeseen kuuluu mutation, erilaisissa, aina vaihtelevissa olosuhteissa, tai kokonaan ”häipyminen” kuten on laita monien eläin- ja kasvilajien nykytapahtumassa. Sitä ei voi estää ihminen, mukautumatta itse ja jollei joustavuutta ole, niinhän häivytään mekin evolutionäärisessä uudelleen järjestelyssä. Uutta on tapahtumassa, mutta ajatustoimintamme on haluton näkemään sellaista jota emme tunne, ja siksi pyrkii välttelemään tuntematonta.
Ollaksemme mukana nopeasti muuttuvissa olosuhteissa olemme pakotettuja löytämään uusia ratkaisuja, vanhat kun eivät enää voi olla tarvittavaan päteviä jatkuaksemme muuttomattomina. Ajatuksen olennaisin piirre on turvallisuus vaatimus, jatkuvuus muuttumatta, mutta se ei ole mahdollista elämäkäsitteen yhteydessä, ja mikä toisaalta kieltää uusiutumisen, vaiheen jossa koko tuntemamme maailma on tällä hetkellä.
Muuttuminen voidaan yhdistää muuttuviin ilmastollisiin vaikutteisiin, mikä saa aikaan muutoksia kasvi-ja eläinkunnassa, ja olemmalla osa tästä kaikesta, emme millään tuntemallamme tavalla voi siitä eristäytyä fyysillisesti tai psyykisesti, mutta kylläkin oppia kokemastamme.
Geologisessa ajassa muuttuminen on meidän aikatajuntaamme verrattuna hidas ja kuitenkin muuttumisen alainen. Mikään ei voi ELÄÄ täyspainoisesti muuttumatta ja juuri siitä, muuttumisesta, johtuen tunnemme elävämme. Vain vastustamalla sitä mitä on ja tapahtuu, teemme elämäämme ylitsepääsemättömiä esteitä. Toisin tehden voisimme käyttää vähäisen energiamme olosuhteiden uusien ratkaisujen löytämiseen.
Karl
Näinhän se on. Ajan ainoa vakio on muutos, ja elämän on sopeutuminen. "Älykkäimmät" varmaan keskittyvät muutoksesta hyötymiseen, valtaosan kohtalona on sopeutuminen ja sen edellyttämä mutatoituminen. Loppujen osana on syrjäytyminen.
Ihmisyhteisöissä on "sisään rakennettuna" myös etiikka ja sen tutkima moraali.(Wiki) Vaikka sosiaalidarwinismi (Wiki) toimii usein ihan kelpona ihmisen toiminnan selittäjänä, se ei ole ainoa. Ihminen on alusta alkaen muuttanut maailmansa pelisääntöjä. Joskus voitokseen joskus tappiokseen.
Maailmamme on jatkuvasti muutoksessa jo yksin luonnonlakien seurauksena. Osan mielestä huonompaan toisten mielestä parempaan. Ihmisyhteisöt ovat kai yleensä yrittäneet muuttaa sitä mitä muuttaa voidaan, yhteisön kannalta parempaan suuntaan? Jos yksilöiden ratkaisut törmäävät yhteisön valitsemiin raja-arvoihin, sekä yksilöiden ratkaisuja että raja-arvoja voidaan toki muuttaa. Mutta mihin suuntaan?
Artikkelin asiassa ei mielestäni ole syytä muuttaa yhteisön standardeja vain siksi, että yksi ryhmä ratkaisun seurauksia ymmärtämättä niin tekee. Ainakin on syytä yrittää herättää koko yhteisö havaitsemaan seuraukset ennen kuin taas siirrytään ojasta allikkoon. Yrittäjiä kun on globaalissa nyky-yhteiskunnassa liian monia verovaroin ylläpidettäviksi.
Kuten olemme jo monta kertaa todenneet, käsityksemme käsitteen "uusia ratkaisuja" sisällön osalta, poikkeavat toisistaan.
Hakki.
Muutosta, jossa ”älykkäimmät keskittyvät muutoksesta hyötymään” eivät ole älykkäitä, kokonaisuuteen nähden. Muuttuminen josta puhumme ei ole kilpailuun perustuva. Kilpailu sen kaikissa esiintymismuodoissa rakentuu olla parempi kuin joku toinen. Sitähän olemme harrastaneet vuosituhansia ja sen tuloksena olemme joutuneet tähänkin tilanteeseen.
Kirkolliset ja poliittiset ”uskonnot” ovat sisältöä meistä itsestämme jonka oma käytöksemme ilmentää. Sitä emme voi kieltää, olipa kysymys Hakista tai KF, taustamme on mitä ”suomalainen” on ja sen mukaisesti toimimme, eikä se poikkea muusta ihmiskunnasta. Meihin iskostettu traditionaalinen ohjelmointi ja sen mukaisesti vain voimme toimia. Emme voi tehdä mitään sen muuttamiseksi, emme voi muuttaa sen peruolemusta, se on ”imprint” jonka olemme saaneet ympäristöltämme, ja jos niin tekisimmekin, muuttaisimme itseämme, on otettava huomioon kuka on se olemus joka muuttumisen tekisi? Koska muuttaja ja muutettava ovat molemmat sama olemus, tulos ei voi olla erillinen ja siksi ei ole mahdollista muuttaa itseään, omaa perusolemustaan.
Ainoa minkä voimme tehdä on tulla tietoisiksi, olla tietoinen ajatusliikkeistämme, passiivisesti, ilman, että tekisi muuta kuin seuraisi ajatuksensa liikkeitä, määrittelemättä mitä sen tulisi, tai ei tulisi tehdä. Se on hyvin mielenkiintoinen tapahtuma, asia, tila, jossa vähitellen selkenee mitä ajatus on ja kuinka ajatus pettää itseään kaikenlaisilla muistinvaraisilla menneestä selityksillä ja siten välttää suoranaisesti näkemästä itsensä todellista luonnetta. Siinä ei ole tilaa uskomuksille tai mielipiteille, sellaisina kuin niitä käytämme ”normaalisissa” olosuhteissa, ja siksi se mitä jää nähtäväksi voi olla vain tosiasioihin perustuvaa. Värittämättä factoja uskomuksilla, ”hyvillä tai pahoilla”, jäljelle voi jäädä vain mitä todellisuudessa olemme, eikä se ole hyvää enemmän kuin pahaa, vaan on ja voi olla mitä me olemme.
Karl
Ensimmäinen kappale käsitteli elämää yleensä, ei ihmiselämää. Minulle on kyllä jäänyt käsitys eliölajien kilpailusta menestyäkseen. Survival of the fittest. Ei välttämättä edes mitään muuta vastaan, vaan oman ja siten oman lajin jatkuvuuden turvaamiseksi tässä muuttuvassa maailmassa.
Kuinka suuri osa meistä, meidän käyttäytymisestä johtuu "perimästä" ja kuinka suuri itsestämme - ympäristöstämme ja kokemuksistamme - lienee edelleen epäselvää? Muuttumattomia osia, siis hyvin hitaasti, ei ihmiselämässä muuttuvia ehtoja on varmasti paljon. Mutta ei käyttäytymisemme, reaktiomme, toimintamme missään tapauksessa pelkästään edellisten sukupolvien kokemuksesta syntyneen perimän ilmentymiä ole. Kyllä meillä jokaisella on myös oma "tahtomme" ja "vastuumme" toiminnastamme.
Faktoja emme pakoon pääse, mutta arvojen erilaisuus on elämämme rikkaus ja kurjuus.
Yritän liittää keskustelua kanssasi artikkelin käsitelemään hyvin konkreettiseen asiaan: Mielestäni yhteiskunnan tai muunkaan yhteisön ei tule sallia hyväksikäyttämistään, jos sitä suunnittelevat henkilöt ja tahot, jotka oikeasti omillaankin toimeen tulisivat ja voisivat lisäarvoa tuottaa niille, joilla ei näitä mahdollisuuksia ole.
Lähetä kommentti