Aamulehti on lopullisesti sortunut osaksi keltaista viihdelehdistöä, vallitsevan poliitiikan lakeijaksi tai ainakin disinformaation aktiiviseksi välittäjäksi, propagandistiksi. Näin jopa siitä huolimatta, että se vain toistaa puoluejohtajien ja -koneiston viestiä yksittäisessä artikkelissa, ei pääkirjoitussivullaan. Se on tänään jukaissut artikkelin otsikolla "Puolueet tuomitsevat poliittiset virkanimitykset: Ei enää tätä päivää"
Haluaisin nähdä mikä puolue tai kuka puoluejohtaja uskaltaisi asettua kannattamaa poliittisia virkanimityksiä ennen vaaleja. Vaalien jälkeen taas asialla ei ole merkitystä. Ei ainakaan aiemmin ole ollut, vaalikarjan muisti kun on lyhyt. Nyt vähitellen saattaa olla toisin. Internetin mahdollisuuksien ja hyvinvointivaltion päättömän säästö- ja leikkausvimman myötä kansalaisten kiinnostus ja "osallistuminen" politiikkaan on viime aikoina olennaisesti kasvanut. Netti antaa tavikselle äänen, eikä netti unohda.
Niin kauan kun
puolueen etu saa ohittaa kansalaisten edun on turhaa edes kuvitella, että
poliittiset virkanimitykset poistuisivat. Eikä puolueiden etu poistu ennen kuin
niillä ei päätöksenteon kannalta ole ratkaisevaa, itseisarvoista merkitystä. Se
taas ei poistu ennen kuin kansanedustajien, kunnanvaltuutettujen ja muiden
julkisen päätöksenteon koneiston valinnoissa, valitsijain aito osaaminen ja
oikeudenmukaisuuskäsitys ja sananvapaus pääsee lopullisessa
päätöksenteossa esille.
Sosiaalisella
ryhmäpaineella on aina paikkansa, mutta perustuslainkin vastainen, kanonisoitu
puolueiden ryhmäkuri rapauttaa asiaperusteisiin ja rationaalisuuteen perustuvan
päätöksenteon iltalypsyiksi ja lehmänkaupoiksi. Moiset temput hallitsevat
kaikki puolueet, ei yksin se, jonka taustasta nuo termit lähtevät.
Jos asiaan halutaan nopea ja tehokas korjaus, tai ainakin haluttaisi luoda muutokselle edellytykset, yksinkertaisin keino on tehdä kaikesta demokraattisesta
päätöksenteosta salaista, mikä ei nykytekniikalla ei ole ongelma ollenkaan.
Näkösuojat painonappien ympärille ja tulostauluista pois informaatio kuka
äänesti mitenkä. Ja salaista, vapaata äänestystä on kaikissa olosuhteissa pidettävä kaikilta osin reiluimpana äänestäjien tahdon ilmaisuna.
Pidemmällä aikavälillä on toki tehtävä vähän muutakin, etteivät puolueet ja muut etujärjestöt ala entistäkin voimakkaammin rajoittamaan kansan vaaleissa valitsemien edustajien päätöksentekoa.
PS. 14.30
Otsikko muutettu.
PS. 14.30
Otsikko muutettu.
27 kommenttia:
Hakki,
tämän loiskiehunnan jälkeen kaikki palaa entiselleen. Asia on nimittäin niin, että virastojen poliittinen ohjaus edellyttää poliittisia virkanimityksiä. Tällaista virkamieskuntaa sitten ohjataan poliittisesti tarkoituksenmukaisesti virkakorruption kautta: kun teet niin ja näin, parempi virka on palkintona.
Aika-ajoin hehkutetaan, että meillä Suomessa ei ole korruptiota, mutta meilläpä on pahimman luokan korruptio: VIRKAKORRUPTIO.
Koko virkajärjestelmä on mennyt aivan naurettavaksi. Sopivuus ohittaa aina pätevyyden ja viran avoimeksi julistamista ennen tehtävään on useimmiten valittu jo se sopiva. Virantäyttöprosessi on lähinnä teatteria. Kokemusta löytyy näissä prosesseissa mukanaolleena :-(
tutkija Pohjanmaalta
Pohjanpoika
Olet varmasti oikeassa sanoessasi "loiskiehunnan jälkeen kaikki palaa entiselleen", ainakin olen itsekin tästä valitettavan vakuuttunut. Näin kun on aina ennenkin tapahtunut.
Ainoa toivo on pantava siihen, että herännyt median tutkiva asenne - erityisesti Hesarin - puhaltaa riittävästi ilmoille vihaa ja tyytymättömyyttä vallitsevaan tilanteeseen. Ei kukaan voinut keväällä 2008 vielä uskoa mihin Kallin källi johtaisi.
Vähitellen, kuukausi kuukauden jälkeen "vastuullinen valta" on joutunut paljastusten ja kasvavan arvostelun kohteeksi. Ja se kumuloi tavisten katkeruutta meilläkin. Jossain vaiheessa kuppi täyttyy. Toivottavasti rauhanomaisesti.
Sama prosessi on käynnissä koko Pohjois-Atlantisessa kulttuuri- ja finanssiyhteisössä. Juuri tämä seikka aiheuttaa suurinta huolta. Koko vanha maailma polvillaan odottamassa jotain tapahtuvaksi. Ja me kumpikin tiedämme mitä.
Hakki,
+++ Sama prosessi on käynnissä koko Pohjois-Atlantisessa kulttuuri- ja finanssiyhteisössä. Juuri tämä seikka aiheuttaa suurinta huolta. Koko vanha maailma polvillaan odottamassa jotain tapahtuvaksi. Ja me kumpikin tiedämme mitä. +++
Miksi määritellä asia niin, että se aiheuttaa suurinta huolta? Miksi kantaa huota sellaisesta mikä on välttämätöntä?
Yhteskunnallisten asioiden sukkeesiivinen kehitys pääätyy aina katatstrofiin ja tuhkasta nousee aikanaan uusi alku samalla kun toiset kulttuurit elävät omaa elämäänsä. Emme me voi tälle mitään, ei kukaan voi. Kulttuurien ja niiden yhdyskuntien kohtalo on aina ollut rappio, luhistuminen. Ei länsimainen yhteiskunta ole tästä mikään poikkeus. Emme me ole älyllisesti sen kummempia kuin muutkaan. Meidän kulttuurimme aika on auttamattomasti ohi. Oswald Spengler ymmärsi tämän jo lähes vuosisata sitten.
tutkija Pohjanmaalta
Hakki ja PP.
”Emme voi tälle mitään, ei kukaan voi. Kulttuurien ja yhteiskuntain kohtala on aina ollut rappio, luhistuminen”. Vanha, olipa kysymyksessä aineellinen tai ei-aineellinen, on aina, poikkeuksetta, juotunut syrjäytymään uuden tieltä. Muutenhan polkisimme paikallamme. Rappiotila, jossa olemme, on luonnollinen huonontumistila, ehkä painful, mutta se on pelkästään vaihetila jota ei voi välttää. Kehityskäsitte, evolution, sisältää itseensä muuttumisen ja kun olemme jokainen sen alainen, tahdoimme tai emme, olemme pakotettu muun luonnon mukana muuttumaan. Jos kykenisimme tajuamaan tapahtuman välttämättömyyden, emme sotisi sitä vastoin. Sen sijaan etsisimme syitä omaan vastustavaan asenteeseen ja siten antaisimme ajatuksellemme vapauden nähdä ja sopeutua muuttumisprosessiin, jota mikään poliittinen sovittelumenetelmä, demokratia vähiten, ei voi muuta kuin hidastuttaa.
PohjanPoika ja Karl
Taidatte olla fatalisteja molemmat. Vai olisitteko sittenkin realisteja, mutta fatalistista lajia?? ;-)
Stoalaiseksi ( Anna minulle tyyneyttä hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa ne jotka voin ja viisautta erottaa nämä kaksi toisistaan )minusta ei ole, koska realiteettien ja mahdollisuuksien arvio on aina katsojan silmissä. Ja joskus taviskin voi tehdä mahdottomasta mahdollisen.
Hakki,
jos lentää korkealla, on perspektiivi laaja mutta yksityiskohdat epäselviä. Kumpi on asioiden ymmärtämisen kannalta tärkeämpää, kokonaisuuden vaiko yksityiskohtien näkeminen?
tutkija Pohjanmaalta
Hakki.
Fatalisti vain näkee ja voi nähdä fatalisteja, siinä yksinkertaisessa tositapahtumassa hän ei näe asioita sellaisina kuin esiintyvät, vaan näkee tapahtuneen uskomuksensa fraameissa ja siten kieltää, jopa senkin minkä hän näkee, pelkällä uskomuksella johonkin fictionaaliseen, kuten demokratia, mikä onkin eräs pisimmälle viety fatalismin ilmiö. ”Uskovaiset” eivät tarvitse mennä uskomuksiaan syvemmälle, ja jos menisivätkin, niin silloin fatalismin kaltainen uskominen lakkaisi. Uskomukset ovat aina pitäneet ihmisen kehitystä pakkopaidassa, alistumme siihen koska uskomiseen sisältyy turvallisuus, tai ainakin noin kuvittelemme. Todellisuudessa, turvallisuutta ei ole edes olemassa, vaan se mitä kutsumme turvallisuudeksi on pelon aikaansaama fiction, joka todellisuudessa tuhoaa aineellisen turvallisuuden, ainoa joka tähänkin päivään on pitänyt meidät hengissä. Tätä ei tarvinne todistella sanallista pitemmälle, olemme jokainen nähneet sen, henkilökohtaisesti.
PohjanPoika
Asiantuntijoita meiltä löytyy joka lähtöön. Kokonaisuuksia ei tunnu hallitsevan kukaan. (En väitä niitä hallitsevani läheskään aina itsekään, mutta siihen olen kieltämättä pyrkinyt.)
Karl
Kuten varmasti ymmärsit fatalisti ei tässä ollut ainakaan loukkaavaksi termiksi tarkoitettu?
Olet varmasti oikeassa. Mutta uskon kyllä siihen, että lasi voi olla samalla, ja tilanteesta riippuen jopa samalle henkilölle puolityhjä ja puolitäysi.
Vaikka turvallisuus onkin fiktio ja jonkinmoinen pelon funktio en siitä huolimatta yrittäisi uida kanaalin yli. Moni on kuitenkin yrittänyt ja jopa onnistunut.
"pelkällä uskomuksella johonkin fictionaaliseen, kuten demokratia, mikä onkin eräs pisimmälle viety fatalismin ilmiö" Kutsuvat sitä varmaan edelleenkin vähiten huonoksi niistä tavoista, joita ihmisryhmät ovat rauhanomaista yhteiseloa etsiessään tosissaan kokeilleet tai jossa ovat joutuneet elämään?
PohjanPoika ja Karl
Jospa käyttäisimme energiaamme pohtimalla mahdollisuuksia tehdä loppu poliittisista virkanimityksistä suomalaisessa "demokratiassa"?
Hakki,
+++ Jospa käyttäisimme energiaamme pohtimalla mahdollisuuksia tehdä loppu poliittisista virkanimityksistä suomalaisessa "demokratiassa"? +++
Miksi pohtia sellaista joka ei ole pohdittavissa. Hakkaamme vain päätämme seinään. Ihmisestähän tässä, on kysymys, emmekä me ihmisen alhaisille haluille ja vaistoille mitään voi.
Ahneella on pacainen loppu, sanotaan, ja sitähän me tässä ollaan käsittelemässä sukkessiivisen kulttuurivaiheen loppupeleissä.
Voisiko tuo olla niin, että juuri demokratia mahdollistaa tämän länsimaissa vallitsevan kahminnan ja kähminän pelin ja siitä suhtessa itäiset kulttuurit ovat paljon vahvemmalla.
tutkija Pohjanmaalta
PohjanPoika
Ihmiset kuulemma haluavat, joidenkin vietit jopa käskevät myös tappamaan, ryöstämään ja raiskaamaan, mutta olemme osanneet asettaa moisillekin rajat ja sanktiot. Ei kai virkanimityksen pelisäännöt voi olla niitä vaikempia?
En oikein osaa nähdä ainakaan itseäni repimässä vaatteitani, heittämässä tuhkaa päälleni, huutamassa hoosiannaa väittäen, että poliittisia virkanimityksiä ei voi pohtia ja sännellä, koska ihmisen vaistot ja halut ovat alhaisia.
Virkamiestä ei voi erottaa jos hän ei tee virkavirhettä. Viisas virkamies ei tee siis mitään - ei ainakaan hyödyllistä. Eikö siksi ole syytä maksaa heille aivan tolkuttomasti, koska jos tekevät jotain voi se olla niin älytöntä, että kansa maksaisi sitä vielä haudasta.
A no nymous, kiitti kommentista
Mielenkiintoinen ajatuskulku. Mutta viran asiallisen hoitamisen ja virkavirheen väliltä löytyy montakin
syytä maksaa virkamiehelle kohtuullista palkkaa. Jonkun on kuitenkin tehtävä ne työt, joita julkiselle hallinnolle olemme sälyttäneet. Kaikkea ei voi, eikä pidä yksityistääkään.
Hakki & PP.
Terminologia, olipa se mikä tahansa, tulee tärkeäksi vain silloin kun identification with the word takes place. Muuten se on vain sana jota käytämme asian kuvaamiseen ilman henkilökohtaisuuksia.
Miksi kutsua jotakin hyväksi tai pahaksi? Nimeäminen rajoittaa asian, asettaa asian käsitteelliseen aitaukseen, ja kumminkin, ilman rajoittamista asiassa voidaan mennä pitemmälle, loppuun saakka, mikä on rajoituksen ymmärtäminen, päättyminen, ja voi olla vain omakohtainen kokemus. Meille on tyrkytetty patentoituja massa-ideoita ja kuten olet havainnut niiden kausi on hiipumassa, ja vain siksi, että me ihmiset olemme alkaneet epäilemään niiden arvoja, toisin sanoen, olemme oppimassa kuinka käyttää omia aivojamme. Se ei tarkoita, että meistä olisi tulossa anarkisteja, vaan aivan päinvastoin, opimme välttämään typeryyksiämme, näkemällä uskomusten, ideologien olevan kaiken surkeuden alkulähde.
Vanhemmat kulttuurit, mitä Itäiset ovat, ovat ehkä paremmaissa lähtökuopissa, mutta näyttäisivät olevan, kaikesta huolimatta, siirtymässä ”demokraattisiin” tapoihin, tosin Itäisen version rajoituksilla, kuten Kiinassa. Muuttumista tapahtuu kaikessa luonnossa, ja olemalla osa luomakunnasta, olemme saman prosessin alaisia, ja demokratia on vain yksi askel pitkässä portaikossa johonkin mitä emme vielä tunne, mutta voimme oppia tuntemaan jos niin haluamme.
Karl
"Meille on tyrkytetty patentoituja massa-ideoita ja kuten olet havainnut niiden kausi on hiipumassa, ja vain siksi, että me ihmiset olemme alkaneet epäilemään niiden arvoja, toisin sanoen, olemme oppimassa kuinka käyttää omia aivojamme." You´ve hit the jackpot. Tästä on kysymys.
Kriittinen ajattelu (ei yhtäkuin negatiivinen ajattelu) on työlästä ja hankalaa. Siksi niin moni meistä pyrkii välttämään sitä, niin kauan kuin suinkin mahdollista.
"Menneinä", hitaamman kehityksen ja vähäisemmän kanssakäymisen aikoina uskonnolla, kansankiihottajilla, poliitikoilla ja asiantuntijoilla oli pitkälti kanonosoitu oikeassa olemisen valta. Nyt tilanne on vahvassa muutoksessa. Koulutuksen ja arkipäivän yleisen monimutkaistumisen ja käsitteellistymisen myötä näiden valta on hitaasti väistymässä. Mitkä ovat seuraukset yhteiskuntien ja tavisten tasolla jää nähtäväksi.
PS.
Muuten olen sitä mieltä, että voisimme tämän artikkeli puitteissa käyttää "energiaamme pohtimalla mahdollisuuksia tehdä loppu poliittisista virkanimityksistä suomalaisessa "demokratiassa"? Sillä sama trendi on syömässä virkanimitysten perusteluita ja poliittisten puolueiden valtaa.
Hakki.
Näen kriitillisen ajattelun enemmän kielteisenä kuin rakentavana, ja siksi ei niinkään eteenpäin vievänä kuin estävänä. Kuten molemmat olemme tietoisia ajatus voi käyttää rakennusmateriaalinaan vain sitä tietoa jonka olemme aivoihimme varastoineet. Siitä voimme rakentaa tuhansia erilaisia versioita, tuhansista aivoihimme varastoituista subjekteista, mutta niistä tiedoista voimme tehdä johtopäätöksia vain niiden tietojen puitteissa, emmekä rakentaa jotakin uutta, vanhaan sisältyvistä materiaalista poikkeavaa.
On ehkä utopista ajatella, että jostakin mistä emme voi tietää yhtään mitään voitaisiin tulla tietoiseksi ilman vanhan muistikuvan apua. Mutta vähäisimmänkin logiikan puitteisa vanha ei voisi olla sovellutettavissa uuteen ilman, että tuloksena ei olisi vanhaa, siitäkin huolimatta, että se voisi ehkä näyttää paremmalta uusissa raameissa. Kysymys ei nähdäkseni olisi tuhota vanhaa, sillä tajuamalla vanhan käyttökelvottomaksi uuteen nähden, olisi vanhentuneen, traditionaalisen ajattelun tavan luonnollinen kuolema.
Karl
Kaikella kunnioituksella, olen kanssasi eri mieltä. Ajattelu on prosessi, eikä riipu yksinomaan siitä tiedosta jonka olemme aivoihimme varastoineet. Kriittinen ajattelu on kriitillinen, eli laatua korostava prosessi, jolla käyttää omissa aivoissa, muiden aivoissa ja mistä tai keneltä tahansa saatavaa uutta tietoa mahdollisimman tehokkaasti. Lähtökohta ei ole negatiivisuus vaan kriittisyys sekä itse prosessin että sen jalostaman tiedon laatuun. Itse pidän sitä varsin hyvänä peruslogiikan lähtökohtana ja kuvauksena.
Poikani antoi minulle isänpäivälahjaksi Bill Brysonin kirjan Lyhyt historia lähes kaikesta mahdollisesta. Tämä lyhyt historia käy 514 sivun mitassa läpi tieteen historiaa. Olen nyt vasta sivulla 164. Suosittelen. Ainakin itse olen vakuuttunut siitä, että kaikki uusi tieto perustuu sinäänsä vanhojen tiedon palasten yhdistämiseen ennen kokeilemattomalla tavalla.
Esittäisinkin väitteen, että uusi useimmiten on juuri yhdistelmää sinänsä tutuista ajatuksista, aineista, luonnon lainalaisuuksista, laeista, määräyksistä, tunteista jne. joka lisää tietoamme. Uusi ei yleensä vain putkahda esiin jostain viidennestä dimenssiosta yks´kaks´yllättäen. Se on osa oppimistamme.
Hakki.
Puhumme kahdesta eri ajatus-prosessista, teknillisestä ja psykologisesta. Esittämäsi on 100% oikein - silloin kun liikutaan teknillisten kysymysten piirissä tapahtuvissa ratkaisuissa. Siellä, että edistys voisi tapahtua, vanhan tiedon on oltava cumulatiivinen, mutta kun samaa periaatetta, ajatus-systeemiä, pyritään käyttämään psykologisessa toiminnassa on tulos jossa olemme maailmanlaajuisesti, sekasorto. Jos katsotaan, hyvin läheltä, mitä uskomukset ovat sisällöllisesti, ja kuinka ns. uskonnolliset etenkin ovat rappioituneet ja kuinka aivan samoin on käynyt myös poliittisille uskomuksille, niin ei ihme, että kansa kapinoi. Niihin on tehty korjauksia, ”uudistustuksia”, ja missä ollaan, aina lisääntyvässä mielipiteiden ristiriidassa, uskomuksien ja etuoikeuksien valtataistelussa.
Teknillisissä ratkaisuissa kriitilliset mielipiteet ovat luonnollinen askel kehityksen edistymiseen, muutenhan ajaisimme edelleenkin neliskulmaisilla rattailla. Mutta näin ei voi käydä uskomuksien suhteen. Niille ei ole vielä keksitty edes neliskulmaista ”pyörää”, vaan meitä edelleenkin pyritään raahaamaan perässä.
Abstraktinen rakenne voidaan sovelluttaa ja tehdään mahdolliseksi teknillisessä. Tuolloin meillä on jotakin käsinkosketeltavaa ja siten muokattavissa olevaa materiaalia, mutta teeppäs sama liike uskomus-abstrakteilla ja pieleen menet, tai peremminkin, olemme jo menneet. Vielä voisi lisätä ja sanoa, ”Thanks God”, paluu vanhaan entiseen ei olekaan enää mahdollista ja juuri sellaisessa tilassa, tilassa jossa ei ole ”vaitoehtoja”, uusi saa tilaisuuden esiintyä. Fataalistista? Epärealistista? Olet oikeassa! Siksi kunnes havaitset, että ulkopuolisen pureman vain ulkopuolinen itse voi niellä, ja siksi on itsepetosta nähdä ja pyrkiä löytämään jonkun toisen silmillä nähtyä, kutsuttakoon sitä totuudeksi, tai joksikin muuksi, nimellä ei ole merkitystä osoitetta enemmän. Ja osoite on löydettävissä ihmisestä itsestä. Uusi - TEKNILLINEN TIETO - perustuu enimmäkseen, kuten sanoit, ”vanhojen tiedon palasten yhdistämiseen ennen kokeilemattomalla tavalla”. Toisinaan mukaan tulee ”serendipity”, if lucky.
Karl
Point taken, but...
En ole lainkaan vakuuttunut siitä etteikö rationaalinen, kriittinen ajatusprosessi sovi ja vieläpä yhtä hyvin myös pehmeitten, humanististen, käsitteellisten tai kuten sinä sanot psykologisten käsitekokonaisuuksien ratkomiseen. Pohteeksi silloin muodostuvat lähinnä käsitteiden yhteismitallinen sisältö, määritelmät. Mutta ei prosessin tarvitse siitä mihinkään muuttua eikä muutukaan.
Epämääräisten "arvojen" merkitys korostuu ja ratkaisuun voidaan päästä vain spesifiikein käsittein, joiden sisällöstä yksimielisyyteen pääseminen on varmasti usein, ellei peräti useimmiten työn ja tuskan takana. On niin paljon helpompaa käsitellä epämääräisyyksiä, joiden sisältöön ja merkitykseen "vastapuolen" on vaikea saada sinua ehdottomasti sitoutumaan. Mutta juuri siksi kriittistä ajattelua on filosofien toimesta sovellettu näihinkin aloihin läpi historian, vaihtelevalla menestyksellä tosin.
Ehkäpä suurin ero teknisen ja psykoloogiseksi kutsumasi tiedon välillä on niiden intrasubjektiivinen ja vahvasti aikaan ja yhteisön tilanteeseen pohjaava lähtökohta? Universaalin viitekehityksen rakentamisesta olemme vielä kaukana, mutta ihan hyvällä tiellä. Ei rationalismi tekniikankaan osalta niin kovin vanha ole.
Karl
Poliittisista virkanimityksistä ollaan nyt kai aika kaukana?
Hakki,
mitä kauempana, sitä parempi! APU ei tule virkamiehiltä.
Hakki.
Olet varmaan huomannut kuinka spesialisti pyrkii jakamaan käsittelemänsä aiheensa mahdolisimman spesialisoituviin, yksityiskohtaisiin, pieniin palasiin, olipa kysymys mistä tahansa asiasta. Olen ehkä liiankin usein maininnut, että teknillisessä asiayhteydessä spesialisoitumin on välttämätön, edistyksen, kehityksen mahdollistamiseksi, mutta kun uskomus-poliittisista, ajatuksellisista pilvilinnoista lähdetään tekemään uutta teknologisin avuin, paloittelemalla asiat mielipiteiden mukaan, niin hukassahan ollaan. En keksi itse näitä juttuja, vaan pelkästään heijastan ympärillämme tapahtuvasta, mikä ei voi olla minun tai jonkun muun mielipide, vaan mitä tapahtuu. Mitä tapahtuu, mitä on, kieroituu mielipiteiden-minä-ajattelen sekaantuessa itse tapahtumaan, asiaan, jolloin se mitä on, vääristyy mielipide värityksillä, eikä sellaisella menettelyllä ole koskaan nahdollista tehdä ja nähdä puolueettomasti, ilman omia idiosynkraattisia painostuksia.
”Epämääräisten ”arvojen” merkitys korostuu ja ratkaisuun voidaan päästä vain spsifiikein käsittein”. Näinhän on teknologisien ”spesifiikein” kohdalla, mutta kysymys on moninkerroin mutkistettu ja mutkistunut kun tilanetta lähdetään teknillisin keinoin korjailemaan. Aivo on bioteknillinen koneisto joka pystyy uskomattomiin tekoihin, annetun ohjelmoinin mukaisesti, mutta joutuu hankaluuksiin silloin kun se alkaa lähemmin tutustumaan itsensä rakenteeseen. Ajatus poikkeuksetta erittelee, jakaa sisältönsä hyödylliseen ja ei-hyödylliseen, hyvään ja pahaan, arvokkaaseen ja ei-arvokkaaseen, lukemattomiin eri kategoreihin, riippuen sen itsetarkoituksellisista mielentiloista, emotionaalisista vaihteluista joista se on haluton tulla tietoiseksi.
”On niin paljon helpompaa käsitellä epämääräisyyksiä, joiden sisältöön ja merkitykseen ”vastapuolen” on vaikea saada sinua ehdottomasti sitoutumaan”. Miksi ”sitoutua”? Elämä on liikettä ja sitomalla liikkeen johonkin ei-muuttuvaan, kieltäisi elämää ylläpitävän liikkeen, muutumisen. Liikumme ”epämääräyksien” partaalla kaikenaikaa. Mitään varmuutta, turvallisuutta emme edes tunne, ja jos niin tuntisimmekin, emme siihen pitkäänkään olisi tyytyväisiä, kyllästyisimme monotoniseen ja juuri siksi etsimme keinoja paeta ajantappoviihteisiin. Toiset meistä menee kirkoon, toiset kapakkaan, päästäkseen, vaikka vain hetkellisesti, unohtamaan itsensä. Asia on sama, vain keinot itsensä unohtamiseen vaihtelevat.
PS. En huomannut ensimmäistä osaa jutustasi ja siksi vastaukseni epäjohdonmukaisuus.
Karl
Vielä kaksi kommenttia ohi poliittisten virkanimitysten. ;-)
Kysyt Miksi sitoutua? Vastaan Eikö kaikki yhteiselo vaadi jonkinasteista sitoutumista? Kuten Ernest K. Gann kai aikoinaan totesi ihminen ei ole saari.
Vain ollessaan täysin lauman, ja varsinkin oman laumansa ulkopuolella ihminen voi olla sitoutumatta, mutta laumaeläimenä hän silloin voi pahoin. Jos hän taas on laumassa hän automaattisesti sitoutuu jossain määrin.
Jos hän on laumassa hänellä on myös mahdollisuus kommunikoida muiden lauman jäsenten kanssa. Se kai on yksi merkittävä syy, lisääntymisen lisäksi mikä panee hänet hakeutumaan laumaan?
Verbaalinen kommunikointi edellyttää käsitteiden määrittelyä, ja mitä selvemmin merkitys samalla tavalla ymmärretään, sitä hedelmällisempää on yhteistoiminta ja "onnistuminen" lauman jäsenenä? Olipa kyse sitten teknisistä tai "psykologisista" käsitteistä.
En oikein jaksa uskoa, että kommunikoinnin keskeinen tarkoitus olisi halu unohtaa.
Toiseksi. En ole väittämässä, että käsitteiden määritteleminen olisi helppoa. Olen sanomassa, että on välttämästöntä myös psykologisiksi kutsumissasi asioissa. Ja erityisesti juuri niissä.
Ihmiskunnalla on liiankin kanssa esimerkkejä siitä, mitä tapahtuu kun emme toisiamme ymmärrä. Olemme oikealla tiellä. Jonain päivänä ymmärrämme. Sen jälkeen meidän on vielä osattava yhteiset arvomme toteuttaa ja opittava elämään niiden mukaisesti. Haastetta riittää.
Hakki.
En ole tutustunut Ernest K Gann ajatuksiin, mutta uskoisin hänen käsitelleen näitä samoja kysymyksiä kuin sinä ja minäkin. Kuten tiedämme, pitemmälle kehittyneet eläinlajit, joista olemme eräs, pyrkivät laumoittumaan, mikä pääasiallisesti on aina ollut turvallisuus-syystä. Ihminen on, tai uskotaan olevan ainoa eläinlaji joka alkoi organisoimaan elintapojaan ja siinä tilassa elämme edelleenkin. Sitoutuminen oli luonnollinen tulos, tosin lähinne oman turvallisuuden ja suvunjatkumisen mahdollistamiseksi. Fyysillinen turvallisuus oli mahdollinen vain sitoutumalla yhtenäiseksi ryhmäksi.
Näin oli, mutta ei ole, tai on vähemmän kuin mitä alkukantaiset esi-isämme olosuhteet vaativat. Seurauksena siitä on hajaannus, mikä esiintyy selkeimmin perhesuhteissa ja laajemmassa mitassa nykyajan uskonnoissa, poliittisissa hajaantumisilmiöissä. Ihmistä vanhemmissa eläinlajeissa ”sitoutuminen” esiintyy pelkästään suvunjatkumisen tarpeena, mutta poikkeuksia, ”saaristumista”, on enemmän tätänykyä myös ihmissuhteissa. Tämä ei ole, välttämättä, retrogressiivinen ilmiö, vaan voidaan katsoa kuuluvan osana kaiken muunkin muuttumisprosessissa tapahtuvaan nähden, ja äärimmäisessä speculatiivisessä ajatusmuodossa jopa välttämätön kehitysilmiö. Sitähän emme vielä tunne, mutta aika näyttää niille jotka tulevat meidän jälkeen ja elävät pitempään.
Psyykkinen sidonnaisuus, mikä useinkin katsotaan erilliseksi fyysillisestä, johtaa riippuvais-suhteesen ja siitä edelleen, joko dominoivaan, tai äärimuodossa orjuuttavaan kanssakäymiseen, jakautuneena lukemattomiin variaattioihin ja variaattioiden välimuotoihin. Ehkä voitaisiin yksinkertaistaa koko kysymys kutsumalla sitä ”avioliitoksi”? Siinä ”sitoumuksessa” on self-revelation, niin yksilön kuin yhteisön, ja siinä paljastuu ihmisen kaikki puutteet ja lienee juuri siksi siitä muodostuu communication, which sadly, is often ”over the fence” relationship.
En tarkoittanut kommunikoinnin unohtamista, vaan itsensä-unohtamista.
Karl
Then the only way for both of the communicators is to try and lower the fence. If they forget themselves in the process, too bad for the marriage?
Hakki.
You might ”lower the fence” but that does not mean that you have eliminated the fence. Do not look for an example, be one.
Lähetä kommentti