Kun markkinataloudessa eletään, työntekijälle oikeus valita työeläkeyhtiönsä

Paljon selvittävää jättää Kevan case, joista laineet ylettyvä jo kahteen Kevan hallituksen puheenjohtajaan. Ensin Laura Rätyyn ja nyt Sampsa Katajaan. Alalla, jossa liikkuvat kaikkien kansalaisten rahat intohimotkin ovat suuret.

"Viime päivinä on taas keskusteltu siitä, onko oikein, että eläkevakuutusyhtiöiden johtajat istuvat muiden yhtiöiden hallituksessa." Tästä olisi äärimmäisen hyvä aloittaa. Istumisessa kun ei ole mitään järkeä.

Jos tavoitteena on työeläkeyhtiön intressi, paremmin se hoituu toimimalla vaikka pörssin kautta, eivät edes sisäpiiri- ja hyvä-veli-verkko-epäilyt pääse nousemaan. Jos tavoitteena taas on pörssiyhtiön intressi herää kysymys, mitä se tekee oikeasti tekee työeläkeosaamisella yli sen mitä työeläkeyhtiön palvelutaso osoittaa. Eivätkä tässäkään tapauksessa sisäpiiri- ja hyvä-veli-verkko-epäilyt pääse nousemaan.

Työeläkeyhtiöitten "palvelukilpailu" toteutuu parhaiten tavoilla, josta lahjonta - mitattuna miten tahansa - ei koskaan ole kaukana. Kun palkanansaitsijat on pakotettu kuulumaan työnantajan määräämään työeläkejärjestelmään, eivät ainakaan palkanansaitsijat kuulu mahdollisten lahjottavien joukkoon, heidän ammattiliittonsa kylläkin. He taas eivät halua hoitaa hallituksissa sen paremmin valtion kuin palkanansaitsijain asioita, minkä hyvin todistaa sekä Riku Aallon ulostulo toimitusjohtajien palkkapäätösten osalta, vaikka itse on palkoista Varmassa päättämässä tai vaikkapa Jouko Ahonen puolustaessaan Matti Vuorian palkankorotusta vuonna 2010.

Etujärjestösatraappien oleminen hallitusten jäseninä työeläkeyhtiöissä on palkanansaitsijain kannalta aivan yhtä hyödytöntä kuin poliitikkojen jäsenyys KEVAn hallituksess., Tästä erinomaisina esimerkkeinä ovat juuri sekä Sampsa Kataja että Laura Räty, joille vastuu on joko hetken mielijohde tai uralla harmittava takaisku.

Keskustelun polttopisteeseen olisi saatava kaikki poliittiset virkanimitykset. Ne kun todella ovat tätä päivää ja varmaankin suurin yksittäinen syy julkisen sektorin tehottomuuteen ja kalleuteen.

Syitä rukata järjestelmää on monia muitakin, joista auttamatta tulevat mieleen ylimmän johdon tolkuton palkkaus ja heidän oman sijoitustoimintansa läpinäkyvyys ja vertailtavuus muiden finanssialan johtajien kanssa. Asia, josta olisi korkea aika jo saada avoin ja kansalaisten etua palveleva lainsäädäntö.

Kun työeläkejärjestelmä 1960 - luvun alussa luotiin, Suomi oli pääomaköyhä maa. Siksi työeläkevarojen takaisinlainausmahdollisuus yritystoiminnan investoinneissa ja kehittämisessä oli merkittävässä roolissa. Enää ei ole, ei ole ollut enää pitkään aikaaan. Vuosien myötä eliitille on siirretty vero- ja palkkausjärjestelmin pääomaa jo siihen määrään, että pääoman puute ei enää maata vaivaa, ennemminkin ideoiden puute. Joten tässä yksi.

Jos Talouselämä - lehden artikkelin kirjoittajan Reijo Ruokasen ajatusmaailmaa seuraa ei työeläkemonopoli markkinatalouteen oikein istu. Nykyinen järjestelmämme ei liioin, sillä puheet palvelukilpailusta voidaan edellä esitetyilläkin perusteilla todeta lähinnä hurskasteluksi. Vaan entäpä jos muutettaisi työeläkejärjestelmämme lähtökohtaa vain yhdeltä osaltaan? Pakollisuus säilyy, mutta oikeus ja vastuu valita itselleen paras eläkevakuuttaja on siirrettävä työeläkkeen tulevalle saajalle. Siinä kilpailu, aito markkinakilpailu tulisi kaupan päälle.