maanantai 7. kesäkuuta 2010

Tähän on tultu







Taas paukkuu pörssit.


Marxilaisesta Wahlroosiin on pitkä polku. Mutta Nalle on sen tien käynyt koko pituudeltaan ja varmasti analysoinut kummankin ideologian äärilaidat perusteellisesti. Plussat ja miinukset, hyödyt ja haitat, uhat ja mahdollisuudet.


Nyt Usn artikkelissa: Björn Wahlroos Financial Timesissa: "We can’t keep taxing people the way we do and we can’t go on subsidising poverty and broken families". (Emme voi jatkaa ihmisten verottamista nykyisellä tavalla ja köyhyyden sekä rikkinäisten perheiden taloudellista tukemista.)


Yhdestä ääripäästä toiseen kulkee Nalle. Jossain sillä tiellä on varmasti optimi. Vaan missä? Ja millä tavalla sinne päästään? Todennäköisesti samanlaista tietä kuin edelliskerralla.


Pitäkääpä hatuistanne. Nyt sukelletaan ja syvälle.


 


PS.


 


On tainnut meiltä unohtua jo aikaa sitten ketkä tarvitsevat eniten yhteiskuntaa? Ja keiden varassa yhteikuntamme toimii?

12 kommenttia:

hakki 47 kirjoitti...

Ehkä auttaisi myös muistaa minne kansakunnan rahat on ulkoistettu ja keiden toimesta.

tobe kirjoitti...

Juttuhan on niin, että yhteiskunta hyötyy eniten saamalla paljon/riittävästi verotuloja.Ainoastaan siitä ollaan erimileisiä kumpi tapa tuo enemmän mammonaa.Korkeampi veroprosentti vai alempi? 90-luvun verouudistus osoitti että alemmalla saadaan parempi tulos.Yhteisöverotuotot kasvoi lähes 10 kertaisiksi nopeassa tahdissa kun voiton näyttäminen olikin kannattavaa.Nallekin oivalsi, että palkkatyön korkea verotus johtaa heikkoon kysyntään ja työttömyyteen.Kaikki rahat tulevat lopulta yhteiseen käyttöön, mutta kun palkansaaja saa itse enemmän hän myös kuluttaa enemmän.Ainoastaan vihreillä on sellainen ennustepallo, missä työpaikat säilyy , vaikka kulutus laskee.Ikävä kyllä metallin lobbari Putkonen on oikeassa ja melkein Wahlroosin linjoilla kolumneissaan.
Kysymys kuului -mikä on optimi? Vastaan:"Optimi on se missä yhteiskunta saa maksimin ja tekijä menettää minimin!"
Väliinputoajia/avustettavia on kaikissa tapauksissa liian suuri joukko.Jakaminen on aina johtanut köyhyyteen.Joillekin se toki luo onnentunteita kun kukaan muukaan ei saa.

hakki 47 kirjoitti...

OrNot

No joo. Kyllähän me osataan minimit ja maksimit. Mutta optimien määrittely edellyttää toimivaa demokratiaa. Eikä meidän(kään) demokratiasta ole enää paljon jäljellä.

Vox Populi kirjoitti...

No, pitäisikö meidän nyt seurata Nallea perässä kävellen vaiko vain katseella ?
Punahousuissa prinsessahäihin ! Ja sitten EU-maataloustukea kuittaamaan ?

Muistelmat voisi Nalle kirjoittaa, vaikka toki irtovuorikääntötakin muutenkin muistamme !

hakki 47 kirjoitti...

Vox

Vain Nalle on se, joka on käynyt läpi koko polun? Minä en ainakaan. En seuraisi muulla kuin katseella, kävellen en missään tapauksessa. Usko tai älä, ekonomit on humanisteja. Mutta yksi ajatus kuitenkin syntyi; ainakin kansallinen maataloustuki tarveharkintaiseksi. Ja minun puolestani käy myös EUn maataloustuen tarveharkinta.

Vox Populi kirjoitti...

Hakki !
Muistelen sinun joskus kirjoittaneen, ettei meillä ole enää puolustettavaksi asti huoltovarmuutta. Mutta kyllä maataloustuet ainakin näin syrjässä muusta Euroopasta jonkinlaista huollon jatkuvuutta edesauttavat.
Samaa lienee ajateltu tuulivoiman kaavaillun syöttötariffin ajavan. Ja jopa telakkatuen.

Tuossa olen kanssasi samaa mieltä, että jnkl tarveharkinta maataloustuissa, niin kansallisissa kuin EU-rahana maksettavissa olisi paikallaan. Suurrikkaat harrastelijaviljelijät sekä teollissuslaitosmaatilat voisivat ehkä pärjätä suhteellisesti pienemmillä tuilla kuin pikkutilalliset.
Laivanrakentamisen tukemista en ihan jaksa sulattaa, mutta jos sillä voitaisiin turvata kotimainen kauppalaivasto niin .... Mutta eihän se tuki siihen mene, vaan ulkomaalaisille, jotka osaavat tinkiä, kun tuet ovat globaalisia.

Sitten tuo tuulivoima. Hirvittää se tuhlaus, jolla maisemat aiotaan pilata ja rakentamiseen tuhlata kaksikymmenkertaisesti verrattuna ydinvoimaan. Kun siis lasketaan uusiutumattomien luonnonvarojen tuhlaus kilowattituntia kohden. Ja eikä siinä kaikki. Tyynen sään korvaava fossiilivoimala on rakennettava joka tuulimyllykilowattituntia kohden. Ja kaiken päälle pitäisi maksaa syöttötariffit, jotta tuulimyllyfirmalla olisi varma tulo. Ja veronmaksajalla varma meno.
Jos olisi niin, ettei muuta sähkönlähdettä olisi keksitty, kai tuulivoimaan olisi tyytyminen. Kuten on pellossa kasvavaan viljaan. Mutta muutakin kuuluu keksityn.

No nyt mentiin Nallesta jo kauas. Hänellä on idioottivarma energianlähde. Muitten, tyhmempien ihmisten, niitten varmojen idioottien raha !

hakki 47 kirjoitti...

Vox

"Muistelen sinun joskus kirjoittaneen, ettei meillä ole enää puolustettavaksi asti huoltovarmuutta" niin kyllä minäkin. Ja olen samaa mieltä edelleen. Meidän huoltovarmuutemme perustuu jäsenyyteemme EUssa. Ja silloin, valitettavasti se on poliittinen asia. Mutta valinnan olemme me itse tehneet. Emme välttämättä aina kovin tietoisesti mutta tehneet kumminkin. Ihan itse.

Julkiset tuet, olivatpa ne maataloustukia tai syöttötariffeja, vääristävät aina markkinoita. Joskus ne ovat toivottavia, useimmiten eivät. Siis jos uskomme demokraattiseen markkinatalouteen.

Mutta mistä lähtee ajatus siitä, että moiset propellit pilaisivat maiseman?

Vox Populi kirjoitti...

Hakki !
Tuo kysymys siitä, pilaavatko propellit maisemaa vaiko eivät, on osaksi hyvin subjektiivinen.
Mutta, kun kaksisataametrinen torni tulee kovin lähelle asutusta tai kesämökkiä jyrisevine propelleineen, ja siivet ilta-auringossa aiheuttavat vilkkuvaloilmiön propellin itäpuolisille asukkaille, siis useimmille, on monen ihmisen maisemakäsitys joutuva kovalle koetukselle.
Esimerkiksi Merenkurkun saaristo ja rannikko muuttuisi jnkl uusteollisuusalueeksi.
Propellitornien kumppaneina maastossa ristelisivät huoltotiet ja voimalinjat.
Vain entisen Neuvostoliiton kaltaisissa saneludiktatuureissa tämäkin asia osattaisiin pukea yhteisen hyvän valekaapuun.

juhamatti kirjoitti...

Luultavasti sukelletaan, edelleen, taitaa vaan Nallellakin jo ruveta housut tutisemaan. Ketä varten on yhteiskunta, ja mikä se yhteiskunta viimekädessä oikein on.

Sanasta yhteiskunta tulee helposti mieleen jokin yhteisesti sovittavia pelisääntöjä
noudattava, jäseniään tasapuolisesti kohteleva ihmispopulaatio. Se onkin vain mieli-
kuva, totuus löytyy jostain muualta.

Risto Kuisma ollessaan kansanedustajana, en muista missä ryhmässä silloin oli kun
totesi, että olisi paras kun poistettaisiin kaikki mahdolliset ja mahdottomat tuet.
Siis kaikki pois, vasta silloin voisi todellinen markkinatalous toimia. Kovaa puhetta, mutta ollaanko nyt tultu siihen, että mikään muu ei riitä. En tiedä, mutta ei nyky tukiviidakollakaan kestävää kehitystä aikaan saada.

Tietysti köyhistä, sairaista ym. ahdingossa elävistä on huolehdittava, mutta pohjau-
tuuko koko järjestelmä kautta linjan tukien varaan. Tuhannet järjestöt ym. instanssit laativat jo kiivaasti syksyn budjettineuvotteluja varten tukihakemuk-
siaan.

Mitä propeleihin tulee, kai niille löytyisi paikkoja missä ne eivät ketään häiritse.
Kysymys lienee ei niinkään laitteen visuaalinen ulkomuoto kuin sen aiheuttama ääni,
joka vonkuna lähistöllä kuultuna on häiritsevää.

Suurjännitelinjojen massiiviset tukimastot on jo hyväksytty maisemaan, miksei niiden läheisyyteen sopisi myös tuulimyllyt. Usein on kyseessä aukeat paikat, joilla voimalinjat sijaitsevat.

hakki 47 kirjoitti...

Vox

Onhan se tietysti mahdollista, että meidän pikku-hitlerit, Mauri etunenässä antaisivat luvan rakentaa noita kaksisataametrisiä joka lähiöön. Tai oikeammin, kun Mauristä on puhe joka kylälle. Parhaat puhurit löytyvät kyllä avomereltä. Tuolla esimerkiksi Helsingin majakan kohdalla suurin piirtein lienee yksi potentiaalinen alue muistaakseni 50 - 100 puistolle.

Tanskassa ja Etelä Ruotsissa niitä on paljonkin. En siellä siirtolinjoja nähnyt, eikä häiriintynyt sen paremmin jurina (olin sitten varmaan riittävän etäällä)kuin välkkyminen. Kauneusarvot ovat sitten makuasia. Mutta ajatus syöttötariffista hirvittää. Eiköhän investointituki olisi sittenkin halvempi ratkaisu.

hakki 47 kirjoitti...

juhamatti, long time no see

Siinähän se kruksi on. Me tuemme yhteiskuntamme kuoliaaksi. Eivät meidän ongelmamme ole lapset, sairaat, vammaiset ja vanhukset vaan laji, jota voisi nimittää poliittisiksi eläimiksi. Heitä me tuemme väitteeni mukaan 15 miljardilla vuodessa. Erityisesti tuemme yhden puolueen jäsenistöä ja äänestäjäkuntaa, sitä joka on viimeksi noussut tunnettuuteen kuolleitten sielujensa johdosta.

Siinä sitä on meillä miettimistä millä tavalla, pitkälti puolue- eli etujärjestölähtöinen tukiautomaatti joskus puretaan. Tai mitä tapahtuu, kun eliittimme toteaa, että turha niitä tukihakemuksia on lähetellä. No money, no honey, no funny.

Noista propelleista vielä sen verran, että miten toimivat talvipakkasilla? Lentelevätkö kiinni jäätyneet jääkimpaleet kovinkin kauaksi?

Vox Populi kirjoitti...

Hakki ja juhamatti

Suurjännitemastot lienevät vielä nykymitoissaan kääpiöitä "kunnon" propellimastoihin varrattuna.
Propellimastoista tulevat voimajohdot voi tietysti kaivaa kaapelina maahan, pois silmistä, mutta tämä lienee vielä kalliimpaa kuin ilmajohtojen vetäminen joka myllyltä.
Helsingin edustan merialue lienee tuulioloiltaan sinänsä kelvollista. Mutta avomerelle rakentaminen on kuulemma 2-3 krt kalliimpaa kuin kuivalle maalle. Pitäisihän kestää ahtojäiden paine ilmeisesti kymmeniä vuosia.
Tuon välkkymisen on sanottu olevan pahinta siellä, missä aurinko paistaa suoraan pyörivien siipien läpi. Siis esim. Suomen länsirannikolla, vaikkapa Raippaluodossa tai muutenkin Pohjanlahden rannikolla. Siellä ilta-aurinko paistaisi sopivan matalalta suoraan myllyjen läpi mantereelle. Helsingissä etelästä avomerimyllyjen läpi paistava aurinko saattaisi teoriassa joulu-tammikuussa välkkyä. Jos sattuisi paistamaan.
Tuo siipien jäätyminen lienee samanlainen ongelma kuin lentokoneissa. Joku siis tikkaille ruiskimaan jäänestoainetta !?
Kun läpimitaltaan satametrinen propelli kohtuuvauhdilla pyörii, on siiven kärjen vauhti lähellä äänennopeutta. Saa siinä jäälohkare hyvän lähtönopeuden !
Mutta onneksihan nämä myllyt seisovat talvipakkasilla hiljaa, kun ei tuule. Ja sähkö pusketaan johtoihin tyynen kelin varavoimaloista mustan savun tuprutessa piipusta. Sa siinä moni vihreäkin keuhko kansantaloudellisen pienhiukkasannoksen eläkeikää lyhentämään.

Ja tätähän me risunpolton ohella tarvitsemme, jotteivät vain ne kirotut radioatomit karkaisi ihmisiä joukkotappamaan !! ;-)