Yhteiskuntasopimukseksi kelpaa - Uutta työtä

Liian harvat ovat halukkaita investoimaan omilla resursseillaan uuden taloudellisen aktiivisuuden syntymiseen. Tilanne koskee sekä yrityksiä, yrittäjiä että työntekijöitä/toimihenkilöitä. Yhtä lailla aktiivisessa toiminnassa jo mukana olevia että työttömiä tai olennaisesti alityöllistettyjä. 

Eiliset TEMin (ja Tilastokeskuksen) työttömyysluvut kertovat karua kieltään. Virallisesti jo yli 380.000 ihmistä työttömänä työnhakijana mikä käytännössä, joskin "inhorealistisesti" tarkasteltuna tarkoittaa kokemukseni mukaan yli 700.000 ihmistä. Jos vertailukohdaksi hyväksytään valtakunnan työvoima noin 2,7 miljoonaa, puhutaan jo nyt noin 25% "työttömyydestä". Nämä ovat siis suurimmalta osalta ihmisiä, jotka eivät saa palkkaa ja joiden elinkustannuksista suurimman osan maksamme verovaroista.

Meillä ei ole näin suureen työttömyyteen varaa. Ei ole ollut aiemmin. Ei edelleenkään ole.

Tähän työttömyystarkasteluun eivät vielä sisälly sen paremmin julkisen sektorin kuin kolmannen sektorinkaan (puolueet, etujärjestöt, kansalaisjärjestöt, vapaaehtoistyö) julkisilla varoilla elävät byrokraatit, joiden merkitys kansantalouden tilinpidossa ainakin lyhyellä aikavälillä on lähinnä olla kustannusrasite. Määrä on työttömien nykymäärään verrattuna karkeasti ottaen toinen samanmoinen. Toiset 25% työvoimasta.

Meillä ei tässä määrässä ole näihinkään varaa. Ei ole ollut aiemmin. Eikä edelleenkään ole.

Vähintään vuodesta 2008 ovat hallituksemme näperrelleet fantastisia visioitaan ja odottaneet "seuraavana vuona" tulevaa suhdannekäännettä parempaan. Sen seurauksena rahoittaneet elämisemme ja erikseen erityisesti kunnallisen sektorin korottamansa palkkakulut kasvavalla vuosittaisella 7 - 10 miljardin euron velan lisäyksellä. Tänä aikana myös virkamiehet, poliitikot ja muut etujärjestöt ovat kehittäneet joukon, vuosittain tai vaalikausittain vaihtuvan rahareiän, "uuden työn" aikaansaajan, joista viimeisimpänä turhakkeena tulee mieleen Team Finland. Ja todella vain yhtenä pienenä, eikä varmaankaan edes kalleimpana esimerkkinä. 

Merkittävää suhdannekäännettä ei ole näkynyt. Ei ainakaan positiiviseen suntaan. Apatian ja toimettomuuden seurauksena maan tilanne on kehittynyt siihen ainoaan mahdolliseen suuntaan mihin apatia, päättämättömyys ja toimettomuus yleensäkin. Huonosta vielä huonompaan. Olisi varmaan syytä alkaa luoda uutta työtä. Ennen kuin se maasta kokonaan loppuu. 

Mistä sitä uutta työtä sitten voisi löytää? Yrityksiltä? Puolueilta? Niitä edustavilta poliitikoilta? Etujärjestöiltä? Oppilaitoksilta? Tutkijoilta? … Eivätpä ole onnistuneet tähän mennessä. Ainakan riittävässä määrin. Mikä saa uskomaan, että nyt onnistuisivat? Edes jossain määrin? Ei heitä oikeasti kiinnosta. Palkka juoksee. Meidän maksama.

Oman kokemukseni perusteella ratkaisu löytyy sieltä ja niiltä, joilla tarve on suurin. Työttömiltä itseltään. Niiltä heistä, joilla ahneutta vielä riittää. Niiltä jotka vielä tahtovat ja uskaltavat kokeilla uusia tekemisen tapoja ja viis veisaavat kaikesta tarjolla olevasta. Kaikesta mikä ei tähänkään mennessä ole onnistunut. Jotka uskaltavat pyristellä vastavirtaan ja tehdä asioita, joita ei pitkään aikaan ole tehty. Ja tehdä niitä tavoilla, joilla niitä ei ole tavattu tehdä. Ihmisiä, jotka uskaltavat myöntää sen, että muiden - varsinkaan intitutionalisoitujen ”auttajien” varaan - ei pidä laskea.

If it is to be,

it is up to me.

Emme tarvitse uutta tietoa ja osaamista. Tarvitsemme ensisijaisesti uutta työtä ja tekemistä. Valmiita ratkaisuja tai malleja ei ole. Varmaa on kuitenkin, että niitä eivät osaa luoda ne, jotka ovat aiemmin yrittäneet ja epäonnistuneet. Kunhan edes tieltä poissa pysyisivät, tukisivat ja kannustaisivat. Itse ne työt on luotava. Ne saattavat osata, jotka niitä tarvitsevat?

Ohjenuoraksi kelpaa hyvin edellislamasta mieleeni jäänyt;

Kyllä Herra airot antaa,

mutta itte tarttis´soutaa.