perjantai 7. maaliskuuta 2014

Seuraavaksi uusi München ja rauha meidän ajallemme?

Tunnetusti historia ei toista itseään, mutta kovin ovat samalaiset kehityskulut nyt ja vajaat sata vuotta sitten. 

Osallistumisyrityksiäni viimeaikaiseen kansalaiskeskusteluun.




Asiaa Kaskeala puhuu, mutta uuteen Münchenin kokoukseen ei meillä, sen paremmin kuin EUllakaan myöskään ole varaa. Kieli keskellä suuta kumpienkin on lähdettävä, omista intresseistään ponnistaen.


Sääli, että ruorissamme juuri nyt ovat kakarat.





On hämmästyttävää, että kovin monet suomalaiset uskovat turvallisuutemme perustuvan liittolaisiin ja liittolaisuuteen. Jos ei NATOon niin sitten Saksaan tai ainakin Pohjoismaihin, siis Ruotsiin. Joidenkin mukaan paras turva tuntuu löytyvän lyöttäytymisestä karhun syliin. Kansallista itsetuntoa parhaimmillaan?

Koko ajatus kansallisesta itsenäisyydestä perustuu kansalaisten vakaumukseen ja uskoon, oman halun ja kyvyn riittävyyteen vastaamaan kansakunnan kohtaloista. Kaikissa olosuhteissa. Niistä ja erityisesti niissä onnistumisesta meillä on myös näyttöä noin sadalta vuodelta.

Miksi meidän on niin vaikeaa hyväksyä, että varsinkin vaikeassa tilanteessa suomalaisten etua ajavat yksin suomalaiset? Että liittoutumisilla aina on hintansa, jotka todellisuuden testissä saattavat sitoa osapuolten käsiä ja rajoittaa toimintavapauksia ja - vaihtoehtoja? Varsinkin pienten ja eniten suojaa etsivien osapuolten käsiä? Meidän kätemme.

Eiköhän kannaltamme parhaaksi turvallisuus- ja puolustuspolitiikan strategiaksi ole osoittautunut halu pitää yllä hyviä, rauhanomaisia suhteita kaikkiin maihin ja erityisesti naapureihimme? Ja toimia tilanteen mukaan? Itsenäisesti. Kaikin kulloinkin käytettävissä olevin välinein ja keinoin?

Sen sijaan on varmasti syytä jo nyt, eikä vasta nykyisen kriisin pölyn laskettua arvioida puolustusresurssiemme riittävyys ja tehdä tarvittavat ratkaisut. Nykyinen kriisi osoittaa kouriintuntuvasti erityisesti sen, että yllättäen alkava sota Euroopassa on edelleen valitettava mahdollisuus.



  


Suomalaista teollisuus- ja elinkeinopolitiikkaa irvokkaimillaan. Viekää työ, myöhän vikisemme.







Yhteensattumaa varmaankin? Mitä seuraavaksi?






Siis, uuden tilanteen mukanaan tuoma mahdollisuus ja tarve tarkentaa ja PÄIVITTÄÄ lupaehtoja ei sovi vihreille? Taitavat vaalit olla liian lähellä? Vastuupuolue vailla vertaa?




Aivan, on asiantuntijoita ja asiantuntijoita. Valituksi tuleminen eduskuntavaaleissa ei tee edes poliitikosta asiantuntijaa.





Puolan ulkoministerin CNNn toimittajalle antaman lausunnon mukaan <http://amanpour.blogs.cnn.com/2014/02/26/vladimir-putin-viktor-yanukovych-radoslaw-sikorski-ukraine-poland-russia/>  Janukovitsh vasta pitkällisen vastahangan jälkeen, ja aivan yllättäen suostui allekirjoittamaan viimeisimmän sopimuksen "kapinallisten" kanssa. Keskustelun hän arveli tapahtuneen Putinin kanssa.

Näin jälkikäteen voi vain arvella, mikä näin yllättäen ja perusteellisesti muutti Viktorin kannan? Mitä Vladimir uhkasi? mitä lupasi? vai oliko edes kyseessä Vladimir?



Kirjoittajan mielestä "Small, vulnerable countries have had a painful lesson in European realpolitik that they will not soon forget."

Mutta sekään ei koske Suomea.




Liberaa ja Lepomäkeä kompaten; jos ay-liikkeen voimaa haluaa merkittävästi heikentää on ansiosidonnaisen työttömyysturvan nauttima yhteiskunnallinen "tuki" poistettava ja tuen maksatus kansallistettava. Mutta olisiko siinä kansalaisten ja kansakunnan kannalta järkeä, on toinen kysymys.

Nykyisessä poliittisessa ilmastossa seurauksena olisi käytännössä työttömyyskassojen maksaman ansio-osan poistuminen ja kassajärjestelmän loppuminen. Poliitikot kyllä keksivät rahoille parempaa käyttöä siis sellaista, josta sen paremmin ay/kassojen-jäsenet kuin kansalaiset yleensäkään eivät hyödy. 

Nykyjärjestelmä, joka mahdollistaa myös ay-liikkeisiin kuulumattomien, yksityisten kassojen olemassa olemisen ja käytännössä kenen tahansa työntekijän niihin liittymisen, lienee sittenkin järjestelmänä työntekijöiden ja yhteiskunnan kannalta parempi ratkaisu, ellei työttömyyskorvauksen suuruuden mittatikuksi oteta sen käyttämistä raippana syrjäytymisen kasvattamiseen.



   

Kun vuosikaudet on hakattu päätä seinään, eikä euron kriisi, sen paremmin kuin kohteena olevien euro-valtioidenkaan kriisit ole poistuneet saattaa todella olla aika kokeilla jotain muuta. Kun EKP kerran on onnistunut pitämään inflaation tavoitteessaan - alle 2% - se osaa varmasti pitää sen myös toisella tasolla - vaikkapa alle 6% tasolla.

Keskeistä Euroopassa nyt on luoda työtä ja kysyntää ja kohdistaa kehityspanokset sinne, missä ne vahvimmin vaikuttavat työllisyyden lisääntymiseen. Riittääkö toimintaohjeeksi pelkkä tavoiteasettelun tarkentaminen, esimerkiksi työllisyystavoitteiden hyväksyminen yhdeksi EKPn kriteeriksi, jääköön fiksumpien ratkaistavaksi. Pelkällä prosenttipelillä, edes negatiiviseksi menevällä korolla, ei uskoa euroon eikä EUn tulevaisuuteen saada enää aikaan. 


Onko EUkin jo liian vahvasti Ukrainan tiellä?





Näyttää siltä, että valtion viranomainen on jälleen ylittänyt itsensä päätöksiä tehdessään. Edes itse rationaaliseksi ja läpinäkyväksi uskomaansa ja toivomansa valintaa ei virkamies osaa. Senttien laskeminen on usein niin paljon helpompaa. 

Nytkin näyttää siltä, että kaikki laatukysymysten vaikutukset on ohitettu sillä, että niputetaan muita kriteerejä. Onko näin tapahtunut tarkoituksella tai vahingossa en osaa ottaa kantaa. Mutta jos kokonaishankinnan hinta on ollut 5,5 miljoonaa ja voittanut tarjous on ollut 0,5 miljoonaa keskeisiä kilpailijoita halvempi, mutta hävinnyt niiden suhteen kaikkien laatukriteereiden osalta, onkohan valinta sittenkään kokonaisuudessaan tarkoituksenmukainen tai edes järkevä?

Aiempien it-palvelujen kilpailutusten onnistumiset eivät hyvää tälläkään kerralla lupaile.

4 kommenttia:

fun kirjoitti...

Yllättävää; jenkkilä ehdottaa Ukrainalle Suomen mallia suhteessaan Venäjään? Haulikolla todettu! Mikä se selainen Suomen malli on jota Ukraina voisi noudattaa Venäjän suhteissaan?
Suomen (Saksan) tie on Ukrainan tie? Energiariippuvuus itäisestä naapurista kasvaa huolestuttavan suureksi.
Todella surullista, että Venäjän tilanne taas kerran kärjistyy länteen. Tilanne ei hyvää lupaa varsinkaan Suomelle.

Hakki kirjoitti...

Fun(deeraaja)

Varmaan osansa sillä, että ison veden takaalta arvioiden Suomi ja suomalaisuuden merkitys on kokoluokkana suurvallalle kuin hyttysen paska ja kiinnostava vain "demokratian rajavartiona"?

Mallina Brzezinsky ja Kissinger kai "tarjoavat" Paasikivi-Kekkosen linjan viritelmää unohtaen, että historiallinen kehitys on ihan toisenlainen? Sitä paitsi heidän realismillaan he varmaan arvelevat, että se on "vapain" mitä Ukraina voi toivoa?

Se mitä he ilmeisesti ota huomioon on, että sen jälkeen Ukraina on vielä enemmän pussissa kuin Puola vuonna 1938. Moldovasta "itsenäiseksi" julistautunut Transnistria, Venäjään kuuluva Krim, Venäjä ja päälle vielä Venäjän varsin kiinteässä talutusnuorassa oleva Valko-Venäjä eivät jästä epätietoiseksi Ukrinan kohtalon seuraavasta vaiheesta.

Saksa pystynee aina huolehtimaan itsestään, olipa se energiariippuvainen Venäjästä tai ei, samoin uskoakseni Puola, jos Saksa ei taas sen kuvioita sotke. Meillä muilla sen sijaan on pohdinnan paikka.

Eiköhän kannaltamme parhaaksi turvallisuus- ja puolustuspolitiikan strategiaksi ole osoittautunut halu pitää yllä hyviä, rauhanomaisia suhteita kaikkiin maihin ja erityisesti naapureihimme? Huolehtia siitä, että meillä on uskottava puolustus, ja toimia tilanteen mukaan? Itsenäisesti. Kaikin kulloinkin käytettävissä olevin välinein ja keinoin?

Karl Fransen kirjoitti...

Hakki.

”Tunnetusti historia ei toista itseään” - sanotaan - mutta mitä on tapahtumussa on lähestyvä sotatila, joita, sotia, ”tunnetusti” on ollut noin 15000, eikä niiden luonne ole koskaan, ensimmäisestä lähtien, muuttunut.

Hakki kirjoitti...

Karl, long time no see

Eipähän tilanne hyvältä näytä rauhan säilymiseksi. Vaan ei ole näyttänyt enää moneen vuoteen. Ilmeisesti valtaa pitävät ja heidän auguurinsa eivät heikkoja signaaleja ole oppineet tunnistamaan.

Itse asiassa ainakin Pohjois-Atlantisten länsimaiden talous ei muuta tarvitsekaan kuin uutta, kaiken tuhoavaa sotaa. Siinä sitä on Luovaa Tuhoa taas riittävästi, pitkäksi aikaa.

Saadaan ensin käyntiin sotateollisuuskysyntä ja tuhon jälkeen jälleenrakennuskysyntä. Siis ihan niin kuin sanot "eikä niiden luonne ole koskaan, ensimmäisestä lähtien, muuttunut.