keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Tasavallan Presidentti Sauli Niinistö valehtelee?



Vai pettääkö hän itseään, ja samalla kaikkia suomalaisia? En minä ainakaan siksi häntä presidentiksi äänestänyt.

Vaikka mies on wikipedian mukaan ollut "Vuosituhannen ... mukana eri pankkineuvostoissa, kuten Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankin (EBRD) hallintoneuvoston puheenjohtajana 1999–2003 ja puheenjohtajana 1999–2000, sekä Kansainvälisen valuuttarahaston valuutta- ja rahoituskomitean (IMFC) jäsenenä 2000–2001. IMFC:ssä Niinistö edusti Pohjoismaita ja Baltian aluetta" Tästä ainakin saa vaikutelman, että hänen pitäisi jotain keskuspankin rahapolitiikasta ihan ymmärtääkin?



Euroopan Keskuspankin politiikka johtaa siihen, että yksi toisensa jälkeen jokainen EMU maa vähitellen joutuu vaikeuksien kautta konkurssin partaalle, siis pyytämään itselleen pelastuspaketin "Aus echtem Kruppstahl", koska ne pakotetaan noudattamaan vain kilpailukykyisimmälle maalle - Saksalle - sopivaa rahapolitiikkaa.

Sen rahapolitiikan seuraukset on viime vuosina todettu muiden jäsenten kasvavina valtioiden velkoina, pankkien paranevin taseina ja käsiin räjähtävinä työttömyyslukuina. Niiden seurauksena ao. maiden kulutus vähitellen kokee luonnollisen kuoleman. Pankkien kauniit taseet eivät reaalitaloutta paranna.

Ylläpitämällä euron liian korkeaa valuuttakurssia dollariin nähden EMU-maiden vientiteollisuuden mahdollisuudet kilpailla maailmanmarkkinoilla on jo pitkälti järjestelmällisesti tuhottu muissa jäsenmaissa, paitsi Saksassa. Suomessakin, jo vuosia harjoitetun 10 miljardin vuosittaisen katteettoman elvyttämisen seurauksena.

Kun maailman toiseksi(?) suurimman markkinan kysyntä supistuu, on seurauksena maailmankaupan supistuminen. Kärsimyksistä tulevat sitten - "onneksi?" -osalliseksi kaikki muutkin maat. Sekä kehittyneet, kehittyvät että kehittymättömät valtiot.

Kun ei synny kulutusta, ei tarvita työtä, ei kellän ole rahaa ole eikä velkaa näin ollen voi saada, mistä ihmeestä kasvu voisi syntyä?

Takana markkinoiden näkymätön käsi

En ole läheskään kaikissa asioissa samoilla linjoilla Nalle Wahlroosin kanssa, mutta nyt olen. Olisiko sittenkin niin, että noudatetun politiikan tukijat eivät vain havaitse virtahepoa olohuoneessa? Kun sitä ei näe, sitä ei ole?

Riittäisikö Saulille ensimmäiseksi askeleeksi valtiomiestiellä avoimesti paneutua vaihtoehtoisiin näkemyksiin? Linjalla "yhtä ja samaa ja sitten vielä lisää sitä samaa", siis hakkaamalla päätään seinään, ei saa kuin päänsä kipeäksi. Tosin tässä tapauksessa todelliset tuhot olisivat mittaamattomat.
Voisiko todella olla niin, että Sauli Niinistö vain ei ymmärrä? Sitä ei kai voi edes ajatella, että hän valehtelisi? Mutta miksi ihmeessä valehtelisi? Vai olisiko sittenkin niin, että vain yksi pesti potkupalloilijoiden puheenjohtajana riitti pehmittämään Saulinkin pään?


PS.


Tämä asia ei juhannukseen lopu, eikä kesällä unohdu. Nautitaan kuitenkin niistä. Kun vielä voidaan.


4 kommenttia:

Igor kirjoitti...

Eräs selitys saattaa olla, että Nalle Wahlroos on kauppatieteiden tohtori mutta tasavallan presidentti on "vain" varatuomari (ellei kunniatohtoriuksia lasketa) ja sen lisäksi myös poliitikko.

Saattaa olla, että toinen (=Nalle Wahlroos) ymmärtää talousjuttuja paremmin kuin toinen (tasavallan presidentti) eikä hänellä ole muutenkaan poliitikon paineita kuten tasavallan presidentillä.

Hakki kirjoitti...

Tasavallan presidentitin poliittiset paineet keskittyvät korkeintaan siihen, että hänestä tulee valtiomies historian lehdillä? Sitä tuskin edesauttaa määkimällä mukana, yhtenä lauman jäsenenä? Johtajuutta se edellyttää. Eikö "kamreerista" sittenkään ole ajattelijaksi? Tekijäksi?

fun kirjoitti...

Käsikirjoituksen mukaan EU-maitten pitäisi pystyä sisäiseen devalvaatioon. Siihen ei ole pystynyt yksikään demokratia, joten kilpailukyky pitää rakentaa kantapään kautta. Työttömyys ja elintason lasku viedään pisteseen, jossa työntekijät tulevat pyytämään huomattavia palkan alennuksia saadakseen tehdä töitä. Tähän menee vielä muutama auringonkierto, mutta näin on päätetty.
Kilpailukyky maailmankaupassa pitää saavuttaa hinnalla millä hyvänsä.
Ellei kilpailukykyä saavuteta on siirryttävä EU:n sisäkauppaan lisäämällä protektionismia.
Kyllähän johtavat politiikot tämän tietävät, mutta ääneen tästä asiasta ei kukaan suostu puhumaan, sillä se olisi poliittinen itsemurha.
Puolueitten kannatusluvut osoittavat, että kansa kyllä on aavistanut mistä tässä on kysymys.

Hakki kirjoitti...

fundeeraaja

Kun nyt Kreikassa, Portugalissa, Espanjassa ja kohta Italiassa nähdään, mihin sisäinen devalvaatio järjestyneen yhteiskunnan johtaa, en oikein usko, että Friedmaninnin oppilaita enää kutsutaan valtion- ja kansantalouksia korjaamaan. Ilman hyvin monien mustiin puettujen opetuslapsien armeijoita ei hyvin monia kansakuntia voida samanaikaisesti kohdella kuin Etelä-Amerikassa juntat aikoinaan.

Ehkäpä johtavien poliitikkojenkin joukosta löytyy vielä Snowdenin ja hänen hengenheimolaistensa rohkeutta? Joskus?