tiistai 2. joulukuuta 2008

Kertakäyttöyrityksiä Köyhtyvien Maakuntien Suomessa

Mitäköhän hallitus keksii seuraavaksi? Eilen pekkaroinnin primus inter pares julkisti, että Vanhasen Matille tulee näytön paikka metsäteollisuuden päästörajoituspäätösten myötä. Niitä kai nyt tehtaillaan Brysselissä? Kiinnitän huomiota kuitenkin siihen, että näytön paikkana hän ei ole koskaan pitänyt puutulleja, joitten voimaantulon kansakuntamme voimakaksikko sai siirrettyä varsin kimurantilla, peräti kiinalaisella jekulla.

Tänään Kauppalehti uutisoi Aamulehden kertomana, että ”vaalirahoittaja ja kiinteistönkehitysyhtiö Nova Group ei ole ainoa yritys, jonka vastuuhenkilöt viettävät makeaa elämää, vaikka verovelkoja on kertynyt rutkasti.

Tuoreista rakennusalan osakeyhtiöistä kaksi viidestä on sellaisia, joiden vastuuhenkilöille tai heidän edellisille yritykselleen oli kertynyt verovelkaa, ulosottovelkaa tai maksuhäiriöitä.

Tämän paljastaa harmaata taloutta tutkivan Viranomaisyhteistyön kehittämisprojektin eli Virke-projektin tuore selvitys. Vastuuhenkilöllä tarkoitetaan osakeyhtiön toimitusjohtajaa, hallituksen jäsentä tai yrityksen pääomistajaa.

Selvityksen mukaan tämän vuoden kahdeksan ensimmäisen kuukauden aikana Suomeen perustettiin 1 341 uutta rakennusalan osakeyhtiötä, joista 559:n vastuuhenkilöllä tai heidän edellisillä yrityksillään oli erääntyneitä ja maksamattomia velkoja.”

Ratkaisunkin uutisen kirjoittaja hallitukselle tarjoilee: käännetty arvonlisäverojärjestelmä. Siitäkin on jo pitkään keskusteltu mutta ei tässäkään asiassa ole valmista tullut. Miksiköhän? Jos ajattelisin ääneen voisin ehkä kuvitella, että johtavien poliitikkojen – siis sekä valtion että kunnallisella tasolla – mahdollisuudet harrastaa luovaa koplailua puoluerahoitusta vähenisivät liikaa?

Mutta, ehkä näin eläkeläisenä kannattaa jättää ääneen ajattelu niille, joiden intressit ensisijassa ovat uhanalaisina. Palkansaajat yleisesti ottaen ja nuoret, tulevat palkansaajat erityisesti.

3 kommenttia:

Helge V. Keitel kirjoitti...

hakki47, rakentaminen on lähellä politiikka, rakentaminen työllistää, rakennusyrityksen voi perustaa minimipääomalla, pääomarahastolla on sentään oltava jonkin verran omaa pääomaa, aliurakoinnin häntäpäässä ovat kohta Kiinsta Suomeen tulevat työntekijät, jotka lennossa korvataan pohjoiskorealaisilla. Rakentaminen tuottaa näkyvää jälkeä kaupunkikuvaan. Palvelut kehittyvät, poliitikot voivat osoittaa, että paikkakuntamme kehittyy, kun nostokurkia näkyy skylinessä. Tiukan paikan tullessa poliitikot kääntävät selkänsä rakentajille ja ehkä nyt olemme tulleet muutaman Groupin osalta siihen pisteeseen. Sisäpiiritiedot ovat ennakoineet ideoiden siirtymistä väliaikaiseen parkkiin. Kolmen vuoden kuluttua Katainen avaa silmänsä ja silloin meillä on arvatenkin taas vauhti päällä. Konkat vähentävät rakennusten pääomakuormaa, joten joku saa vähän halvemmalla hyää, kalliilla rakennettua tavaraa.

hakki47 kirjoitti...

Helge

noin voi puhua vain varaukseton optimisti.

Helge V. Keitel kirjoitti...

hakki47, miehän oon ihan inhvorealsiti ;)