torstai 4. joulukuuta 2008

Hölmöläisten hommaa

Kyllä me kasvukeskuksien kaupunkilaiset olemme todella yksinkertaista porukkaa. Vuosikausia, jopa vuosikymmeniä olemme valmiita maksamaan kaiken maailman yhteiskunnallisista hullutteluista. Nyt viimeksi olemme antaneet syntyä hallituksen, jonka keskeisimpänä tehtävänä näyttää olevan kulujen lisääminen ja maaseudun ja taantuvien maaseutupaikkakuntien tyhjentäminen. Mielenkiintoiseksi tämän tekee se, että vastuuseen osallistuvat kaupunkien kokkarit ja viherpiipertäjät. Lyhyen aikavälin kyseenalaiset voitot korjaa Kepu.

Alueellistaminen, aluepolitiikka ja kunnallinen itsehallinto – kepun pyhä kolminaisuus. Ja jokainen niistä tarvitsee ehdottomasti oman tukijärjestelmän, jonka maksumiehinä ovat loput 80 % kansalaisista.

Alueellistaminen halutaan toteuttaa siten, että arvalla valittu valtion virasto tai laitos siirretään HuitsinNevadaan, eli aina sinne mistä ajatuksen ilmoille heittävä kepuliministeri kulloinkin sattuu kotoisin olemaan. Se, että siitä seuraa valtiolle kustannusten lisäys aikana, jolloin valtion kuluja yritetään pienentää tuottavuuskampanjalla, ei luonnollisestikaan ole kepun ongelma. Tuplakulut aiheutuvat siitä, että ketään ei irtisanota vaikka ei mukaan lähde, että joudutaan nostamaan paikalleen jäävien palkkoja jotta he voivat suoriutua lisääntyvistä työmatka- ja majoituskulut kuluista, että hyväksytään entistäkin lyhyempi työaika, koska työmatkoihin menee henkilöiltä liikaa aikaa ja joudutaan lisäksi vielä palkkaamaan uusia, jotta työt siellä uudella paikkakunnalla edes näennäisesti pöyrisivät. Todella luova tapa parantaa julkishallinnon tuottavuutta?

Aluepolitiikkaa halutaan hoitaa, kuten olen monasti aiemminkin kirjoittanut, jatkamalla tukien syytämisellä samaan pohjattomaan kaivoon. Temppupolitiikka ei moisessa toimi. Uskoisitte jo. Jos ei 20 % kansanedustajista saa 80 % kansanedustajista vakuuttumaan perustavamman laatuisista aluepoliittisista edusta, jotka imevät väkeä takaisin maalle ja maaseutupaikkakunnille, eivät mitkään yksittäiset tempaukset koskaan tule toimimaan. Uudistan aiemman ehdotukseni; järjestäkää aluepoliittisilla tukirahoilla erityisohjelma, jonka toteuttajiksi haette tarjouskilpailun perusteella ehdotuksia kasvukeskusten osaajilta.

”Sä koskaan et muuttua saa” - sanotaan laulussa, jonka kepulit varmasti valitsisivat kansallislaulukseen jos puolueilla sellaisia olisi. Maaseutu ja maaseutupaikkakunnat tyhjenevät, mutta ainoa mikä saisi muuttua on tukien määrä. Ja se saisi vain kasvaa. Kuntien veropohjan supistuminen kurjistaa tyhjenevät kunnat, paitsi poikkeuksellisen hyvinä taloudellisen aktiviteetin aikoina, jotka juuri ovat jääneet taaksemme. Kunnallinen itsehallinto, jolle oli aivan järjellinen pohja olemassa vielä 1950 jopa 1960 luvuilla on tullut tiensä päähän. Jos haluamme turvat palvelut ja elämisen edellytykset maaseudulla ja maaseutupaikkakunnilla on korkea aika ottaa käyttöön mitkä tahansa pakkokeinot, että hallinnollisten yksikköjen koko voidaan olennaisesti lisätä. Kunnallisesta itsehallinnosta siirtyminen maakunnalliseen itsehallintoon on toteutettava pikimmiten.

7 kommenttia:

tutkija Pohjanmaalta kirjoitti...

Pitää paikkansa, kunnallinen itsehallinto nykymuodossaan on tullut tiensä päähän. Näin ainakin harvaan asutussa Suomessa. Olen eräälle näistä asioista vastaavalle virkamiehelle jo viime kesänä ehdottanut ns. läänikuntamallia, jossa harvaanasutulla alueella itse kuntataajama muodostaisi maantieteellisesti rajatun itsenäisen kunnan, muun alueen kuuluessa ns. läänikuntaan, siis ko. läänin hallinnoimana. Nykyisellään harvaan asutun Suomen kuntien suuri pinta-ala koiutuu varsinaiselle taajamakunnalle kestämättömän suureksi rasitteeksi; siitä kärsii sekä keskus että periferia palveluiden laadun alenemisen kautta.

Kyseisen idean olen adoptoinut suurien pinta-alojen Kanadasta. Siellä itsenäinen kunta keskellä ei yhtään mitään muodostaa selvästi rajatun alueen, ympäristön kuuluessa provinssihallinnolle. Se malli, että Suomi on 100% jaettu alueellisesti kuntiin, ei ole enää tästä maailmasta a) Suomi on monilta osin autioitunut, eikä tarpeellista västöpohjaa enää tälle järjestelmälle ole b) kunnille on velvoitettu senlaatuinen kustannuksiltaan rankka palvelutarjonta, joka ei ole suuren alueen ja pienen väestöpohjan oloissa enää kohtuullinen.

Asia on pitkälle poliittinen. Voisi kuvitella, että näin muodostetut taajamakunnat olisivat valtuustoiltaan demari-kokoomus -valtaisia, nyt niissä mesoo myös Kepu periferian äänten voimalla. Mutta poliittisesta asetelmasta huolimatta, tässä olisi sellainen ratkaisu harvaan asutun Suomen osalta, jossa kustannukset harvan väestötiheyden Suomesta jaettaisiin koko valtakunnan kesken.

hakki47 kirjoitti...

tutkijalle

Piti vähän maistella ja pohtia ajatustasi läänikunnista. Ei lainkaan huonompi idea. Ongelma tässä on aivan sama kuin kaikissa muissakin kansallisen kehittymisen asioissa. Sekään ei ole poliittisesti mahdollista. Josta päästäänkin seuraavaan kysymykseen.

Onko puoluepolitiikka tullut tiensä päähän. Sitä on nykymuodossaan kestänyt runsaat 100 vuotta. Ja muutosta on ilmassa. Lähinnä toki siksi, että tarve alkaa suurelle osalle äänestäjäkuntaa olla ilmeinen. Mutta ennenkuin se muuttuu teoiksi, toivottavasti rauhanomaisiksi teoiksi, siihen menee vielä vähän aikaa.

Enkä oikein jaksa uskoa, että valtaa kukaan tälläkään kerralla vapaaehtoisesti suostuu lahjoittelemaan.

Tobe kirjoitti...

Hyviä ajatuksia tähän jähmettyneeseen yhteiskuntaan.Alueellistamisen nimissä tehdään melkoista väkivaltaa.On ihan eri asia tulla Kajaanin takaa työn ja paremman palkan perässä Helsinkiin kun pakkosurvoa kokonaisia perheitä takamaille tasaarvon nimissä.Syntyy vain tuplaporukat kun tänne jäävät roikkuvat löysässä hirressä työsuhdeturvansa varassa ja maakuntaan on pestattava uudet.Mistähän ne sinne muuten löytyy.Ei löydy mutta se ei noita poliitikkoja kiinnosta.Heille se on vain valtapeliä.

hakki47 kirjoitti...

Tobe

Siinä se taitaa olla keskeinen syy - valtapeli. Ja valitettavinta onkin juuri se, että kyseessä on aina puoluepoliittinen valtapeli. Se taas on syntynyt siten, että puolueet käytännössö säätävät lait, jotka niiden rahoituksen ja muutkin toimintaedellytykset määrittävät. Ja jos käy moka, kuten kävi viimeksi vaalirahoituksen kanssa, itse säädetyistäkään laeista ei tarvitse välittää.

Annoimme 1960-luvulla periksi konkurssikypsille puolueille sen, että näitten toimintaa rahoitetaan valtion budjetista. Siitä päättävät kansanedustajat, eli siis puolueet. Näin loimme mahdollisuuden uuden eliitin syntymiselle. Ja nyt tehtyjen päätösten palauttaminen aiempaanon mahdoton. Vain hyvin harvoin etuoikeutettujen monopoli on valmis luopumaan vapaaehtoisesti eduistaan. Olivatpa ne miten räikeitä oikeudenmukaisuude loukkauksia tahansa.

tutkija Pohjanmaalta kirjoitti...

Molemmille

Kysymyksenasettelua voidaan jatkaa: onko demokratia tullut tiensä päähän? Vaikea aihe vastattavaksi, mutta kysymys on kyllä mielestäni oikeutettu. Mitä tilalle? Nykyjärjestelmällä pidämme vain yllä tietynlaista "hovia" veronmaksajien kustannuksella. Olisiko järjestelmä parempi vai huonompi, jos eduskunta valittaisiin arpomalla? Muuttuisiko mikään?

Demokratian Akilleen kantapää on, että asiat ovat niin vaikeita. Kuinka ne kansalle, näille valitsijoille avautuisivat. Kun eivät avaudu edes valituillekaan.

Toinen oikeutettu kysymys: kuka meitä oikeastaan johtaa? Johtaako kukaan? Edustuksellisen demokratian valta-apparaatti seilaa omilla vesillä omia menojaan, sen kautta "järjestelmä" taitavasti hoitaa omat etunsa. Eiköhän "iso raha" ole kaiken takana. Mielenkiintoisia ajatuksia yhteiskuntien ohjausjärjestelmistä saa googlaamalla käsitteen "uusi maailmanjärjestys".

Meitä ilmeisesti viedään kuin pässiä narusta.

hakki47 kirjoitti...

tutkijalle

Toivon todella, että se ei ole tullut tiensä päähän. Ihmiskunnan aikaisempiin ja yleensäkin kokeiltuihin hallintomalleihin verrattuna mikä tahansa uusi malli olisi huononnus nykyiseen verrattuna. Mutta huonommaksi vain menee, elleivät kansalaiset vähitellen herää vaatimaan siltä, erityisesti 1960-luvulta lähtien, kiihtyvässä tahdissa vietyä valta-asemaa.

En usko, että arpomalla ainakaan nykyistä huonompia ratkaisuja saataisi aikaan. Sen voi kuka tahansa todeta käymällä mielessään läpi eduskunnan päätöksentekoprosessin käytännön. Sillä ketkä lopullisesti nappia salissa painavat ei ole pienintäkään merkitystä. Päätökset tekee joka tapauksessa ns. puolue-aateli painottaen apparaatille kustakin tilanteessa koituvaa hyötyä.

Olen sitä mieltä, että nykyisin Suomi nimistä valtiota ei ohjaa kukaan. Ellei ohjaajana pidetä sattumaa ja puolue-aatelin kilvoittelua oman edun maksimoinnissa. Mutta mielenkiintoinen kysymys on myös se, onko itsekkään havittelun määrä olennaisesti kasvanut vai vähentynyt vuosien myötä? Vai olisiko sitten niin, että apparaatti on aina ollut lähtökohdiltaan sama, mutta iän ja kokemuksien myötä sen raadollisuus tulee vain entistä selvemmin esille?

tutkija Pohjanmaalta kirjoitti...

+++ Mutta huonommaksi vain menee, elleivät kansalaiset vähitellen herää vaatimaan siltä, erityisesti 1960-luvulta lähtien, kiihtyvässä tahdissa vietyä valta-asemaa. +++

Entä jos eivät herää, ja vähitellen koko kansan valta-asema on täysin viety? Mikä on se kipupiste, jolloin demokratia onkin pelkästään nimi ja todellisuudessa ollaan jo jossain harvainvallassa. Hymistellään vähän samalla tavalla kuin tarinassa Keisariin uudet vaatteet?

Onko tämä vaihe kaukana? Vai olemmeko jo siinä?

Se pitää paikkansa, että iän ja kokemuksien myötä valta-apparaatin raadollisuus näyttäytyy selvemmin. Ehkä se on iän tuomaa kyynisyyttä. Ja sitä, että on aikaa ajatella. Ehkä tosiaankaan mikään ei olekaan muuttunut, sinä ja minä itse vain.