Vuonna 1866 julkaistu romaani on kyllä Fjodor Dostojevskin tunnetuin teos. Mutta tällä kertaakaan en ole ajatellut ryhtyä sen paremmin kirjallisuuden esittäjäksi kuin kriitikoksikaan.
Sen sijaan kollegani helanes pani minut ajattelemaan rikoksen ja rangaistuksen suhdetta kommentissaan hyvin spesifiikin asian osalta.
Onko tapahtunut rikos jos laki kieltää kansalaiselta määrätynlaisen toiminnan ja kiellon rikkomisesta on määrätty sakkoja tai x vuotta vankeutta? Esimerkki: Henkilö murtautuu liiketiloihin ja suorittaa törkeän varkauden. Varastat auton ja ajat käniipäissäsi jalankulkijan yli, joka kuolee. Eikä sinulla ole edes ajokorttia. Helppo nakki. On tapahtunut lain rikkominen.
Onko tapahtunut rikos jos laki edellyttää kansalaiselta määrättyä toimintaa ja lain rikkomisesta on määrätty sakkoja tai x vuotta vankeutta? Esimerkki: Yritys jättää kirjanpitonsa pitämättä, ei maksa ennakonpidätyksiä, ei suorita alv-maksuja, jättää hankintansa maksamatta jne. Helppo nakki. On tapahtunut lain rikkominen.
Onko tapahtunut rikos jos laki edellyttää kansalaiselta määrättyä toimintaa, mutta lain rikkomista ei ole sanktioitu? Esimerkki: Kansanedustaja ei ilmoita yksityiseltä yritykseltä tai yhteisöltä saamaansa vaalirahalahjoitusta oikeusministeriön pitämään julkiseen rekisteriin. Helppo nakki. On tapahtunut lain rikkominen.
Lain rikkominen on oma asiansa ja siitä seuraava rangaistus omansa. Se vaihtelee monenkin erilaisen tekijän summana. Ja siitä päättää oikeus tarkemmin määritellyillä tavoilla. Mutta ennen kuin oikeus voi tehdä päätöksen rangaistuksesta sen pitää varmistua siitä, että lakia on rikottu, että on tehty rikos. Ensin siis todennetaan rikos vasta sen jälkeen määrätään rangaistus.
Vai ajattelenko asiaa jotenkin väärin tai virheellisesti?
13 kommenttia:
Ajattelet aivan oikein. Mutta laki ja rikkomus konkretisoituvat vain, jos ne johtavat syytteeseen ja tuomioon. Jos ei katsota aiheelliseksi nostaa kannetta, laki on maho. Eli pysyn perusajatuksessani, jonka mukaan laki jätettiin tahallisesti muotoonsa eli mahoksi, jolloin sen rikkominen on yhdentekevää juridisesti.
Olen muistavinani että kyse taisi olla myös lain ja sen soveltamisohjeiden tulkinnanvaraisesta sanamuodosta. Lait ovat lakikieltä, muka tarkkaa, mutta todellisuudessa salakieltä ja perin epätarkkaa. Puhun filologina. Ja olen ollut aina sitä mieltä, että lakikielen tulisi olla oikeata täsmällistä lyhytvirkkeistä kieltä.
helanes
'
Lakikielen selkeyden tarpeesta olemme täysin yhtä mieltä. Mutta syy salakieleen on varmaan tarve turvata juristien leipä?
Kun arvelin etukäteen, että konkretisoitumis-vaade nousisi esiin, herättäisin jatkokysymyksen.
Kun on ilmiselvää, että lakia on tältä osin rikottu, ja on perusteltua syytä olettaa, että ainakin usean lainrikkojan osalta tarkoituksellisesti ja siis törkeästi, voisiko joku kertoa kuka on oikeutettu lähteä viemään asiaa eteenpäin? Vai onko jopa niin, että poliisin pitäisi virkansa puolesta suorittaa tutkinta ja jättää asia syyteharkintaan?
Löytyykö lukijakunnassa pätevää juristia, joka uskaltaisi viimeiseen kysymykseen ottaa kantaa? Sitoumuksetta luonnollisesti.
Heeeiiii, ei tässä ole kysymys millään tavoin juristin leivästä! Ei tässä vaiheessa juristien tulkinnoilla ole merkítystä, jos ajatellan "asian viemistä eteenpäin"! Ei ole juridista tietä, kun ei ole sanktiota.
Vaalirahojen ilmoittamista vaativa laki tehtiin poliitikkojen yhteispäätöksellä sellaiseksi ettei siinä ole sanktioita. Kaiketi sanktiottomuus oli useimpien "lain kuljettajien" (=säätäjien) mielestä tarkoituksellista. Ja sinisilmäisimmät poliitikot halusivat edetä helpoimman tien linjaa eli uskoivat ettei rikkomuksia tule. Saatettiin uskoa etteivät "unohdukset" tule julkisiksi!
Tässä säätämisessä meillä on loistava esimerkki siitä, että omassa asiassaan toimien ei ole objektiivinen. Jääviyssäännöt ovat usein voimassa oikeudenkäytössä, mutta eivät tässä kansanedustajiemme kohdalla. Inhimillisiä (!??) ihmisiä ovatten.
Jää jäljelle kysymys: mitä pitäisi tehdä? Ja kenen? Näiden poliitikkojen käsissähän asia ainakin on!
Eekki
Onko todella niin, että juriidistä tietä ei ole vaikka lakia on rikottu? Eikö rikostutkintaa saa tässä asiassa alulle vain siksi, että rikosta ei ole sanktioitu?
Nythän tilanne menee helposti sellaiseksi, että ajan myötä "muistot kultautuvat" ja samalla faktat vääristyvät. Kohta puolueet kertiovat meille tavallisille sukankuluttajille, että syypäitä eivät suinkaan olleet he, eivät edes kunnialliset liikemiehet vaan tavalliset kansalaiset, joiden kitsaus ja ahneus aiheuttivat vaalirahasotkut. (Vähän samaan tapaan kuin he syyllistivät kansalaiset 1990-luvun lamasta.)
Hakki:
Vastakysymys: Mihin kaipaamasi juridinen tie voisi johtaa, jos ei ole sanktiota, jota kohti kulkea?
Meidän sukankuluttajien vastuu on siinä, että muistamme asioitten oikean kulun. Taikka teemme jotakin asioitten korjaamiseksi. Tai media nostaisi asiaa eteenpäin.
Eli vastuu on aika teoreettinen! Näyttää olevan . . .
Eekki
Mitä sinulle sanoo termi "poliittinen vastuu"? Useimmille meistä se on naurettava tekosyy olla tekemättä yhtään mitään, tekopyhyys vailla vertaa. Mutta voisin haluta antaa sille sisällön.
Jotta sille voisi antaa sisällön pitäisi joku ensin saada tuomittua lain vastaisesta teosta. Tässä artikkelissa käsittelen noin 40 lakia rikkovaa yksittäistä tekoa. Mutta ne on todettu lain vastaisiksi vain median ja yksittäisten valveutuneitten kansalaisten toimesta. Saattaisin haluta paikallisen aliaoikeuden ja tarvittaessa ylempien ottavan kantaa siihen onko lakia rikottu. Jos sitä todetaan rikotun voitaisi siirtyä seuraavaan asteeseen, selvittää poliittisen vastuun käytännöllinen merkitys.
Joten uudistan kysymyksen:
Onko todella niin, että juriidistä tietä ei ole vaikka lakia on rikottu? Eikö rikostutkintaa saa tässä asiassa alulle vain siksi, että rikosta ei ole sanktioitu?
"Jotta sille voisi antaa sisällön pitäisi joku ensin saada tuomittua lain vastaisesta teosta. "
En ole rikosoikeuden(kaan) asiantuntija. Se on varmaa, ettei vaatimallasi tavalla voi "tuomita lain vastaisesta teosta", kun ei ole tuomioon (sanktioon) johtavaa lain säännöstä.
Siviilioikeudessa tunnetaan ns. vahvistuskanne, jolla voidaan ratkaista jokin asia lainvoimaisesti - ilman tuomiolauselmaa . En ole tavannut vastaavaa rikosoikeudessa. Ehkä joku tietää.
Poliittisen vastuun osalta asian pitäisi olla sinänsä selvä. Jos asia - rahan saaminen vaalityöhön - on toteutunut, niin poliittinen mielipide tuomitsee asian. Jos näkee asian niin, että poliittisesti tuomittavaa on tapahtunut. Sinänsä siihen ei tarvita oikeuslaitosta.
Tapahtuuko näin, on "toisempi" juttu!
Kiitti Eekki.
Tästä huolimatta toivo elää. Jutellaan vielä asiasta huomenna.
Tässä taas saman asian ympärillä.
Jos se mitä sanot, sanktioimattoman lain vaikutuksesta oikeudenkäyttöön pitää paikkansa, niin miksi ihmeessä eduskunta säätää lain, jota ei ole sanktioitu? Eihän sellaista lakia voi olla, jota ei voi viedä oikeuteen edes sen toteamiseksi, onko lakia noudatettu vai ei.
Pitäisikö haastaa määrätyn "saapumiserän" kaikki kansanedustajat käräjille siksi, että he eivät hoida hommia, jota varten olemme olemme heille äänemme antaneet?
Miksikö eduskunta säätää lain, jota ei ole sanktioitu??
Voisiko se olla niin, että on kahdenlaisia säätäjiä:
1) niitä jotka tosissaan uskovat, että selkeä lain säännös estää julkisuusvaikutuksineen väärän toiminnan (sinisilmäiset)
2) niitä jotka tällä tavalla luulevat "panneensa pienen sievän santakeon päälle oman tarpeenteon" . . .(Lauri Viitaa lainaten) eli luulevat peittävänsä pienen vilppinsä.
Lainsäätäjän tahto on jokatapauksessa ollut tietoista eli ovat peittäneet totuuden tahallaan. Viittaan edelleen objektiivisuuden/jääviyden dilemmaan.
Eekki
Lainsäätäjän tahto on joka tapauksessa ollut tietoista eli ovat peittäneet totuuden tahallaan." No tämäkin, sen lisäksi, että tarpeentokonsa paljastuttua yrittävät olla kuin mitään ei olisi tapahtunut antaa aiheen väittää, että kyseessä juuri on törkeä itse säätämänsä lain rikkominen, eli rikos. Onhan se järjetöntä, että ei voitaisi virallisesti todeta, että lakia vastaan on rikottu.
"objektiivisuuden/jääviyden dilemma" jää edelleen. Mutta se ei ainakaan Tarasteilla poistu, vaikka sillä tavalla nyt yritetään menetettyä luottamusta ja uskottavuutta paikata.
Miltäs kuulostaisi nimittää erillinen asiantuntijoista koottu neuvosto valmistelemaan ja esittämään ne lait joissa dilemma on ilmeinen? Jäseninä esimerkiksi Korkeimman oikeuden, Korkeimman hallintooikeuden puheenjohtajat, eduskunnan oikeusasiamies, HY:n rehtori tai sen oikeustieteellisen....
Veikeä ajatus tuo "neuvoston" nimeäminen! Sehän sinänsä olisi Montesquieun vallanjako-oppien mukainen puhdas toteutus. Miettiipä tässä vain sitä, että onko näitten samojen kansanedustajien palkantarkistusjärjestely toteutunut oikein - myös uskottavuuden kannalta.
M painotti "riippumattoman" oikeusjärjestelmän olemassaoloa!
Eekki
Pienessä maassa, jossa varsinkin ennenaikaan jokainen joka jotain oli, tunsi ne muut saattaisi neuvostokin tosin helposti olla vain näennäisriippumaton. Mutta on se nyt ainakin tyylikkäämpi ratkaisu kuin nykyinen, jossa puolueiden kansanedustajat päättävät kaikesta joka itseen kohdistuu. Tai, kuten viimeksi kävi vaalirahasotkun jälkipyykissä. Silloinhan nopeaksi korjaustoimenpiteeksi valitulla menettelyllä ei ollut mitään tekemistä itse ongelman tai edes sen syyn kanssa. Kunhan tyynnyteltiin julkisuutta. Ja siinä valitettavasti myös onniostuttiin.
Lähetä kommentti